Teistin ja ateistin välinen ero

Teistin ja ateistin välinen perustavanlaatuinen ero on se, että ateisti ajattelee omilla aivoillaan, mutta teisti pitää totena muiden hänelle opettamia dogmeja ja uskonkappaleita, joita sitten levittää "totuutena" muille yrittäessään käännyttää heitä uskoonsa.

Teisteille on usein myös tärkeää levittää "ilosanomaa" eriuskoisille ja yrittää saada heidät uskomaan samalla tavalla kuin he itse uskovat. Ateisti sen sijaan suosittelee kaikille omien aivojen käyttämistä sen sijaan, että yrittäisi käännyttää muita oman näkemyksensä taakse.

15

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän tämä ole turha yleistys. Eivät kaikki ateistit ajattele asioita ja osa teisteistä ajattelee hyvinkin itsenäisesti. Joissain uskonnoissa on jopa kielletty käännytystyö.

      • Olisi pitänyt ehkä rajoittaa teismi käsittämään pelkästään kristinusko, koska se oli lähinnä mielessäni, ja puhua keskivertoateistista tai ateisteista keskimäärin sen sijaan, että yleistin.

        On niin kovin helppoa lähteä "väärän" yleistyksen linjalle, että lankesin siihen...


      • Anonyymi
        cyr kirjoitti:

        Olisi pitänyt ehkä rajoittaa teismi käsittämään pelkästään kristinusko, koska se oli lähinnä mielessäni, ja puhua keskivertoateistista tai ateisteista keskimäärin sen sijaan, että yleistin.

        On niin kovin helppoa lähteä "väärän" yleistyksen linjalle, että lankesin siihen...

        Kristinuskossa on erittäin paljon variaatiota. Suomalaiset kristinuskon alahaarat ovat kaikki hyvin pieni otos kokonaisuutenakin.


    • Anonyymi

      Ja koska kaikki on vain kvanttifysiikkaa, ei ole mitään väliä sillä, manifestoituvatko kvanttifyysiset pyörteet, jotka biologisessa katsannossa ihmisyksilöiksi tulkitaan, ateisteina, agnistikkoina vaiko teisteinä. Siksi yllä oleva kommentti ateistin näppikseltä lähteneenä on hieman hassu. Mutta hupinsa kullakin (kvanttifyysisellä pyörteellä).

      • Anonyymi

        Ja voihan ne manifestoitua agnOstikkoinakin, jos tarkkoja ollaan....


      • Anonyymi

        Ei taida oikeastaan kukaan New Age -piirien ulkopuolella miettiä että kaikki on kvanttifysiikkaa. Ainakaan tieteellistä sellainen ajatus ei ole.

        Tieteessä kvanttifysiikka on vain yksi taso.


      • "Ja koska kaikki on vain kvanttifysiikkaa,"
        Ei ole muuta kuin kvanttitasolla. Tämän takia juuri kvanttimekaniikka ei ole korvannut klassista mekaniikkaa.

        "ei ole mitään väliä sillä, manifestoituvatko kvanttifyysiset pyörteet, jotka biologisessa katsannossa ihmisyksilöiksi tulkitaan,"
        Ei kukaan järkevä ihminen joka tietää mistä kvanttimekaniikassa on kyse tulkitse ihmisyksilöitä miksikään "kvanttifyysiseksi pyörteeksi" koska kvanttimekaniikan ilmiöt eivät vaikuta ihmisyksilöiden kokotasolla, eikä sillä ole muutenkaan mitä tekemistä pyörteiden kanssa.

        "ateisteina, agnistikkoina vaiko teisteinä."
        Unohdit listaltasi gnostikon. Agnostikko / gnostikko siis puuttuu siihen katsooko tietonsa olevan varmaa, eli agnostikko tai gnostikko voi joko olla ateisti tai teisti.

        "Siksi yllä oleva kommentti ateistin näppikseltä lähteneenä on hieman hassu. Mutta hupinsa kullakin (kvanttifyysisellä pyörteellä)."
        Ks. edellinenjossa kommentoin pyörre-ajatusvirhettä.


      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        "Ja koska kaikki on vain kvanttifysiikkaa,"
        Ei ole muuta kuin kvanttitasolla. Tämän takia juuri kvanttimekaniikka ei ole korvannut klassista mekaniikkaa.

        "ei ole mitään väliä sillä, manifestoituvatko kvanttifyysiset pyörteet, jotka biologisessa katsannossa ihmisyksilöiksi tulkitaan,"
        Ei kukaan järkevä ihminen joka tietää mistä kvanttimekaniikassa on kyse tulkitse ihmisyksilöitä miksikään "kvanttifyysiseksi pyörteeksi" koska kvanttimekaniikan ilmiöt eivät vaikuta ihmisyksilöiden kokotasolla, eikä sillä ole muutenkaan mitä tekemistä pyörteiden kanssa.

        "ateisteina, agnistikkoina vaiko teisteinä."
        Unohdit listaltasi gnostikon. Agnostikko / gnostikko siis puuttuu siihen katsooko tietonsa olevan varmaa, eli agnostikko tai gnostikko voi joko olla ateisti tai teisti.

        "Siksi yllä oleva kommentti ateistin näppikseltä lähteneenä on hieman hassu. Mutta hupinsa kullakin (kvanttifyysisellä pyörteellä)."
        Ks. edellinenjossa kommentoin pyörre-ajatusvirhettä.

        Täydellisesti servattu.


    • Anonyymi

      Ainakaan Kristinuskon piirissä kaikki teistit eivät usko sokeasti heille opetettuja dogmeja. Siitä todisteena on Katolilaisen kirkon jakautuminen lännen Roomalaiskatolilaiseen kirkkoon ja idän Kreikkalaiskatolilaiseen eli Ortodoksiseen kirkkoon. Sekä niiden pirstaloituminen useisiin muihin uskonryhmiin. Eikä pidä unohtaa niitä uskovia, jotka Katolilainen kirkko on tuominnut harhaoppisiksi tai eivät ole milloinkaan olleet Katolilaisen kirkon vaikutuspiirissä.

      Raamatussa ei myöskään kannusteta sokeaan uskomiseen. Esim. muistaakseni Sananlaskut tai Saarnaajan kirja toteaa, että "tyhmä uskoo joka sanan". Lisäksi apostolien kirjoituksissa puolestaan kehotetaan "koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää" ja "koetelkaa henget, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta".

      • Anonyymi

        Uskotko "jokaisen sanan" Raamatusta?

        Sehän on väitteiden mukaan "kokonaan Jumalan sanaa"!

        Uskallatko kyseenalaistaa yhtä ainoaa kohtaa Raamatussa?


      • Anonyymi

        Homoseksuaalisuuden henki ei ainakaan ole Jumalasta.
        Yritti tässä eräänä yönä laskeutua minunkin päälle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoseksuaalisuuden henki ei ainakaan ole Jumalasta.
        Yritti tässä eräänä yönä laskeutua minunkin päälle!

        Taitaa olla sinulla synnynnäistä taipumusta siihen suuntaan, koska perusheterona ei ole tuollaista koskaan tuntenut. Pelkät naiset kiinnostaa.


    • "Teistin ja ateistin välinen perustavanlaatuinen ero on se, että ateisti ajattelee omilla aivoillaan, mutta teisti pitää totena muiden hänelle opettamia dogmeja ja uskonkappaleita, joita sitten levittää "totuutena" muille yrittäessään käännyttää heitä uskoonsa."

      Ateisti ei ajattele omilla aivoillaan, vaan hän ajattelee sitä, mitä hänen jumalansa, paholainen, hänen aivoihinsa syöttää. Ateisti kulkee koko ajan paholaisen johdatuksessa ja, mutta uskova kristitty kulkee Jumalan johdatuksessa. Siinä on se ero.

      Tiedämme kuitenkin, että paholainen on valehtelija ja huijari, mutta Jumala on Totuus. Siksi on aina parempi antaa aivonsa Jumalan kuin paholaisen käyttöön.

      • Raamatun mukaan se paholaisesi on jumalasi poika, ja hyvissä väleissä hänen kanssaan, eikä hän tee mitään ilman isinsä lupaa!


      • Anonyymi

        Oi rakas Saatana, palvon Sinua. Tee minut raskaaksi, anna minun synnyttää antikristus. Auta minua pimentämään Jeshua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe