U-linjalla ja Äyräpäässä tykistötuli voimakkaampaa kuin Ihantalassa 1944?

Nietjärven taistelujen osalta tykistö- ja krh-ammuskulutus on ollut ajalta 15-17.7.44 noin 24 000 - 25 000 ammusta. On kuvaavaa miten keskitetty tuli kuitenkin noiden kolmen päivän aikana kykeni aiheuttamaan hyökkääjälle peräti noin 7 000 miehen tappiot. Tämä lienee ollut epäsuoran tulenkäytössä tehokkain suoritus suomalaisilta kesällä 1944. 3-4 kranaattia per kaatunut/haavoittunut vihollissotilas.

Kun suurelta osin hämäläisistä koostuneet iskujoukot vyöryttivät puna-armeijan hyökkäysjoukkojen etulinjan olivat juoksuhaudat röykkiöittäin täynnä kaatuneiden ja haavoittuneiden puolustajien ruumiita. Antautuneita ei ollut kovinkaan monta. Niin armotonta ja peräänantamatonta oli myös vastarinta. Ilmeisesti antautuneita ei ollut myöskään montaa koska kranaattituli oli tehnyt tuhoisan tehtävänsä.

Naapurissa asunut veteraani ja krh-mies oli joskus ihmetellyt sotien jälkeen, kuinka loppumattomasti heillä Äyräpäässä oli riittänyt ammuksia. Tavaraa oli siis tuotu jatkuvalla syötöllä. Tämä tilasto tosiaan vahvistaa sen tarinan.

Krh ja tykistö olivat siis Vuoksen pohjoispuolella ja alueella oli useampia teitä. Ammushuolto siis pelasi.

Patteristön komentaja ja ryhmäupseeri valvoivat ammuskulutusta, se oli pienennetty kesällä 1944 puolittamalla iskun kesto ja tuliannos, mikä oli lopuksi vain 5 laukausta päivässä/tykki. Näin oli meneteltävä, koska tykinputki kuumenee ja kuluu.

Aiemmin oli jo tehty mahdollisiksi tykistöryhmien käyttö, mikä varsinaisesti lisäsi tulivoimaa. Oli myös mahdollista muodostaa paljon suurempia patteristoja, vaikka nelinkertaistaa tykkien määrä. Tulen vaikuttavuus oli ilman muuta suurin Ihantalassa, 35 tykkiä/km, Vuosalmella vain 12.

Suhteessa suomalaisjoukkojen määrään oli suomalaistykistön tulituki kovinta U-linjalla ja Äyräpäässä. Se oli myös kovinta jos lasketaan kuinka paljon ammuttiin per hyökkäävä vihollisdivisioona.

Tali-Ihantalaa hypetetään nykyään liiaksi. 122 000 ammuttua tykistökranaattia 20 päivässä. Kun ottaa huomioon että joukkoja oli 17.D, 18.D, 11.D , 4.D, 6.D, Ps.D, 3.Pr sekä sakemannien rynnäkkötykkiprikaati (joka oli todellisuudessa tosin pataljoonan vahvuinen) ; lisäksi muutamia muita pataljoonan kokoisia joukkoja vastaten n. 7 divisioonan voimia. Näitä tuettiin keskimäärin 6 000 tykistökranaatilla päivässä jolloin divisioonaa kohti tulitukea tuli alle 1 000 päivässä. Entä Äyräpäässä?

Vuosalmi-Äyräpäätä puolusti pääasiassa yksi suomalainen yksikkö 2.D, myöhemmin osia panssaridivisioonasta, 15.Divisioonasta sekä yksi pataljoona 19.Prikaatista. Maksimissaan puolustajien määrä oli hieman yli 2 divisioonaa. Esim. 11.heinäkuuta 1944 Äyräpään puolustajien taistelua tuettiin peräti 13 000 tykistön kranaatilla. Ihantalassa ei koskaan päästy moisiin päivälukemiin. 8 päivän periodissa tulitukea tuli divisoonaa kohden keskimäärin päivässä noin 4 500 ammuksen verran. Siis huomattavasti enemmän kuin Tali-Ihantalassa.

U-linjalla oli puolustuksessa 3 divisioonaa ja yksi prikaati. Käytännössä itse painopistealueella tuskin edes 2 divisioonaa sillä painopisteellä oli etupäässä 5.Divisioonan joukot joille tulituki pääasiassa keskitettiin. Laskutavasta riippuen ratkaisevassa taistelussa divisioonaa kohden annettiin päivässä yli 3 000 tykistökranaatin tulituki. Mutta todellisessa painopisteessa tulituki oli noin 6 000 laukausta divisioonaa (5.D) kohden.

Jatkosodan viimeisen kesän suomalaisen tykistö- ja krh-tulituen todellinen kliimaksi on ollut 9.7 jolloin Vuosalmella ammuttiin päivän aikana 18 800 kranaattia vihollisen ampuessa noin 30 000 kranaattia. Suomalaisten tulituksen aiheuttama tuho oli kuitenkin selvästi puna-armeijan tulitusta tehokkaampaa.

Taistelujen rajuuden mittapuu on tietenkin joukkojen kärsimät tappiot. Jatkosodan rykmenttikohtaisesti suurimmat tappiot kokivat kaksi Äyräpää-Vuosalmella taistellutta rykmenttiä: JR 7 ja JR 49. Näitä sotilaita kuoli jo Siiranmäessä mutta vielä 1-17.7 kuoli 458 miestä JR 7:sta ja 377 miestä JR 49:stä. Erillispataljoona 12 pääsi pienemmillä tappioilla: 11 kuollutta.

Vuosalmen suunnalle siirretyt Jääkäripataljoona 2, 3 ja 4 kärsivät ajalla 10-17.7 yhteensä 177 miehen tappiot kaatuneina ja haavoihinsa menehtyneinä. Ajalla 1-17.7 kuoli 82 Erillispataljoona 25:n (15.D) sotilasta. JR 57:n sotilaita (15.D) menehtyi 195 joista 159 ajalla 10.-17.7.44. Heimopataljoona 3:n sotilaita kuoli 1-17.7 yhteensä 36 miestä. 19.Prikaatin IV pataljoonan miehiä kuoli Vuosalmella noin 70.

Noista lukemista voidaan jo päätellä että huolimatta joukkojen siirrosta (Ps.D, JR 57, Er.P 25, IV/19.Pr) niin Vuosalmi-Äyräpään taistelujen painopiste oli 2.Divisioona lohkolla ja divisioonan yksiköiden tappiot (menehtyneet) 1-17.7 muodostivat kokonaismenetyksistä (menehtyneet) noin 60%. Toisin sanoen Vuosalmi-Äyräpään taistelut käytiin pääasiassa keskimäärin vajaan 2 divisioonan suomalaisjoukoin. Sen sijaan Tali-Ihantalassa suomalaisjoukkoja oli alueella taistelujen aikana jo 6-7 divisioonaa vastaavat voimat. Niinpä niiden tappiotkin olivat pienemmän.

Ei liene siten pienintäkään epäselvyyttä millä rintamalla suomalaisjoukot esim pataljoonaa kohden saivat vastaansa eniten vihollistulta mutta myös saivat selvästi eniten myös tulitukea. Paikka oli Vuosalmi-Äyräpää, ei Tali-Ihantala.

U-linjan taistelussa VI AK:n yksikköjä olivat 15.Prikaati, 5.Divisioona sekä 8.Divisioona Laatokan puolessa päässä ja 7.Divisioona oli niistä vasemmalla. Huom! 7.Divisioona ei ollut alistettuna VI AK:lle eikä siis ollut myöskään U-linjan taistelujen yksikkönä.VI AK:n tykistön tulituki kohdistui siis vain 5.D:lle, 8.D:lle sekä 15.Prikaatille. Niistä eniten tulitukea tuli luonnollisesti 5.Divisioonalle joka oli U-linjan taistelujen painopisteessä vaikkakin Nietjärvellä taisteli myös osia 15.Prikaatista ja myös jonkin verran 8.Divisioonan joukkoja.

Nuo U-linjan noin 2½ divisioonan joukot (VI AK) saivat 5 vuorokauden aikana kenttätykistön ja krh:n tulitukea 78 700 kranaatin verran eli divisioonaa kohden 26 000 kranaattia. Niistä tykistöammuksia lähes 22 000/divisioona. Selvästi enemmän kuin Tali-Ihantalan alueen divisioonat keskimäärin ja vielä enemmän jos lasketaan per päivä. Päivää kohden tulitukea on näet tullut 5 200 kranaattia per divisioona. Kustaa Tapolan komentama 5.Divisioona on saanut vielä tuotakin suuremman tulituen.

Vuosalmi-Äyräpäässä noin 2 divisioonan suomalaisjoukot toisin saivat päivää kohden tulitukea n. 8 000 kranaattia per divisioona.

Noista lukemista pystytään päättelemään että kesän 1944 tykistöammuskulutuksesta Tali-Ihantala, Viipurinlahti (75 000 kranaattia joista 9 000 saksalaisten ampumina), Vuosalmi-Äyräpää, vetäytymis- viivytystaistelu Syväriltä U-linjalle sekä U-linja sekä Ilomantsin taistelujen (10 vrk)käyttivät 48% ja muille taisteluille ja muille sektoreille jää 52%:n osuus kulutuksesta.

Kenttätykistön ammuskulutuksen perusteella Saksan joukkojen panos kesän torjuntataisteluissa oli siis vain 0.85%. Saksalaisten tappiotkin (600 miestä) olivat reilusti alle 1% suomalaisten tappioista.

Tali-Ihantalan taistelu käsittää muutakin kuin tyypillisesti mainitut Pyörökangas, Vakkila, Porttihoikka jne. Sehän on koko mutkitteleva rintamalinja Viipurin esikaupungista aina Kuparisaaren lähelle 3.Divisioonan lohkolle asti. Joukkoja oli suomalaisten puolella ainakin 3 kertaa enemmän kuin Vuosalmi-Äyräpäässä. Silti siellä ei kiivaimmassa vaiheessa ammuttu tykistökranaatteja edes niin paljon kuin huomattavasti suppeammalla Vuosalmi-Äyräpää alueella.

On myös varsin kyseenalaista väittää että Tali-Ihantalassa puna-armeija olisi hyökännyt 150 000 miehellä 50 000 suomalaista vastaan. Onko kukaan todella laskenut todellisia voimasuhteita esim ajalta 28.6-3.7.44?

Divisioonavertailussa 1 suomalainen divisioona vastasi määrävahvuuksilla noin 2 neuvostodivisioonaa. Suomalaisia joukkoja oli n. 7 divisioonan verran, puna-armeijalla n. 16. Hyökkääjällä ei ollut 3-kertainen ylivoima. Ylivoima oli hieman yli kaksinkertainen.

Äyräpäässä hyökkääjällä oli 2-2.5 kertainen ylivoima.

Tykistökenraali Nenonen määritteli tavoitteelliseksi tilaksi sitä että jokaista jv-pataljoonaa kohden oli yksi tykistöpatteristo. U-linjalla oli käytössä VI AK:lla käytössä 16 patteristoa sekä 3 erillistä raskasta patteria. Lisäksi kriittinen reservi: 4 patteristoa. Siis yhteensä noin 21 patteriston verran tykistöä. VI AK:lla oli 2 divisioonassa ja yhdessä prikaatissa yht 18 jv pataljoonaa.

Vuosalmi-Äyräpäässä jalkaväkeä oli yht 15 pataljoonaa. Tykistöä oli lähes 20 patteristoa.

Tali-Ihantalassa ei päästy kokonaisuudessa siihen tilanteeseen jossa pataljoonaa kohden olisi ollut yksi patteristo. Alueellahan oli 17.D, 18.D, 11.D, 4.D, 6.D, Ps.D, 3.Pr, 20.Pr . 1 Rj.P.

II maailmansodassa vain USA pääsi, ja sekin vasta aivan sodan loppuvaiheessa, tilanteeseen jossa keskimäärin yhtä pataljoonaa kohden oli yksi tykistöpatteristo. Suomella oli kesällä 1944 kenttäarmeijan rintamajoukoilla noin 86-88 patteristoa tukena. Niistä 22-23 oli ylijohdolla. 14 divisioonassa oli yhteensä 98 pataljoonaa, 5 prikaatissa 20 pataljoonaa, Ps-divisioonassa 4 jääkäripataljoonaa ( 1 ps-jääkäripataljoona), Rv.Prikaatissa noin 3 pataljoonan verran, 7 pataljoonaa rajajääkäreitä sekä 1 jääkäripataljoonaa. Näistä kertyy 124 pataljoonaa.

Lisäksi olisi huomioitava tuettavat pioneeripataljoonat (14), rannikkopuolustuksen joukot ja erilliset komppaniat. Suomi pääsi Nenosen 1:1 tavoitteesta toteuttamaan noin 65-67%.

Tali-Ihantalassa ammuttiin keskimäärin jokaista vihollisdivisioonaa (16) vastaan paljon vähemmän tykistön ja krh:n kranaatteja kuin Vuosalmi-Äyräpäässä (10). U-linjan taisteluissa hyökkäävien voimien määrä divisiooniksi muunnettuna oli noin 7. Suhteessa vihollisdivisioonaa kohden siellä ammuttiin 5 vrk:ssa 11 000 kranaattia. Vuosalmi-Äyräpäässä 12 000 mutta aikajakso oli 8 vrk:ta. Tali-Ihantalassa 8 vrk:ssa vihollisdivisioonaa kohden vain 5 000. Tali-Ihantala olikin pilkottava paljon pienempään ja suppeampaan osaan taistelusta jotta päästäisiin tykistökeskityksessä yli 10 000 kranaattiin per vihollisdivisioona tuolla 8 vrk:n jaksolla.

Näillä mittareilla Tali-Ihantala jää siis selvästi kolmoseksi tykistön ja krh:n kulutuksessa ja tiheydessä.

On kiinnostavaa että Ryhmä Raappana ampui vastassa olleita 3 vihollisdivisioonaa (=2 divisioonaa 2 prikaatia) vastaan taistellessaan pelkästään tykistön kranaatteja 12 000 per divisioona. Tosin aikajaksokin oli 10 vrk:ta.

Näyttää siltä että kesän edetetessä ja pelivaran kasvaessa kyettiin yhä suurempiin keskityksiin. Kriittisessä Tali-Ihantalan taistelussa ei olisi ollut edes mahdollista keskittää sitä suurinta määrää putkia per hyökkäävä vihollisdivisioona.

Joko tämä asia tuli selväksi?

Syvärin ja Kannaksen joukkojen saamasta tykistötuesta huomaa tilastojen perusteella että vetäytymisvaiheessa (20.6-9.7.44) kulutus oli noin 2 000 -2500 tykistökranaattia/vrk suurinpiirtein molemmilla armeijakunnilla jotka taistelivat myöhemmin U-linjalla ja Vuosalmella.

Ilmeisesti monilla Tali-Ihantalan suunnalla olleilla suomalaisdivisioonilla tuo tykistötuki oli 21.6-9.7.44 samaa luokkaa ja lopulta vain muutama divisioona sai kriittisten 8 vrk:n aikana jopa yli 10 000 tykistökranaatin ja 5 000 krh-kranaatin tuen.

Faktatiedoksi jää että tykistön kranaattikulutuksessa Viipurin menetyksen jälkeen Tali-Ihantala jää jopa kokonaismäärissä tosin niukasti jälkeen Vuosalmi-Äyräpäästä. Laatokan pohjoispuolella VI AK kulutti tykistöammuksia 21.6-15.7.44 melkein yhtä paljon kuin mitä sitä tuplasti suuremmat pataljoonat saivat tykistön tulitukea ajalla 21.6-9.7.44. Lisäksi tulenkäyttö jatkui melko kiivaana vielä ainakin pari päivää (Nietjärvi).

Tykistö kulutti 1 050 000 ammusta koko kesän 1944 aikana. Niistä epäilemättä 900 000 kahden kiivaimman kuukauden aikana. Se on n. 15 000 kranaattia vuororokaudessa ajalla 10.6-9.8.1944. Krh-ammukset mukaanlukien noin 28 000/vrk tai yli 1 500 kranaattia/vrk/divisioona.

Nämä taisteluvaiheet (Syväri, Tali-Ihantala, Vuosalmi-Äyräpää, Viipurinlahti, U-linja, Ilomantsi) 21.6-9.8.44 muodostivat noin puolet kesän 1944 tykistö- ja krh-ammuskulutuksesta.

Kannaksen perääntymisvaiheessa ammuskulutus oli myös hyvin suurta jo 10.6 ja eteenkin Kuuterselkä-Siiranmäessä. Esim 2.D sai useina päivinä noin 10 000 tykistökranaatin päivittäisen tulituen.

Tali-Ihantalan taistelujen suomalaisten uhrimäärä oli 20-30% suurempi kuin Vuosalmi-Äyräpäässä mutta jakaantui paljon suuremmille joukoille kuin Vuosalmi-Äyräpäässä. Syvärin taisteluissa ennen U-linjaa VI Ak:n miestappiot olivat lähes tuplasti suuremmat kuin Tali-Ihantassa.

Täytyy ihmetellä miksi Tali-Ihantala on omituisesti nostettu jalustalle vaikka todellisuudessa joukkokohtaisesti se ei ollenkaan ollut niin verinen näyttämö suomalaisille kuin vaikkapa taistelut VT-linjalla, Vuosalmi-Äyräpää, Syvärin vetäytymistaistelut.

Suomalaisten kova tykistön ja krh:n tulituki lisäksi selvästi vielä pahemman murhenäytelmän U-linjalla ja Vuosalmella. Raskaimmissa taisteluissa olivat 2.D, panssaridivisioona, 10.6 painopisteen alle jäänyt JR 1 sekä jossain määrin 5.D. Kovasti hypetetyt Alpo Marttisen ja Yrjö Hansteen rykmentit pääsivät suhteellisen helpolla kokonaisuuteen nähden.

On kuvaavaa että Alpo Marttisen JR 61 menetti Talin-Ihantalan taistelussa (Tienhaara) vain 86 miestä kuolleena. Yrjö Hansteen JR 12 menetti 162 ja Vihman divisioonan toinen JR 35 menetti kuolleina 161 miestä. Niitä enemmän ja oikeastaan eniten 21.6-9.7.44 menetti tuolla lohkolla 3.prikaati (4 pataljoonaa): 302 miestä kuolleina. Näyttää siltä ettei pataljoonaa kohden Tali-Ihantalassa missään rykmentissä tai prikaatissa menetetty kuin 70-80 miestä korkeintaan.

Vuosalmi-Äyräpäässä valtavan paineen sai kestää suurelta osin lähes yksin 2.D. On täysin selvä juttu että ilman massiivista tykistön ja krh:n tukea koko divisioona olisi tuhoutunut.

Viimeisessä vaiheessa Vuosalmelle koottiin tueksi muista yksiköistä yksi rykmentti, 2 pataljoonaa sekä kolme jääkäripataljoonaa.

Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella taistellut JR 7 menetti 10.6-19.7.44 yhteensä 708 miestä kuolleina. Marttisen ja Hansteen rykmenttien loppusota oli leikkiä tuon rykmentin kokemuksiin verrattuna. Saman divisioonan JR 49 koki lähes yhtä verisen 1944 kesä-heinäkuun.

A.E Martolan (silloin komentama) 2.D aiheutti toki jo Siiranmäellä (14.-17.6.44) viholliselle huomattavan osan sen kokemista 20 000 miehen tappioista (Kuuterselkä-Siiranmäki kokonaistappiot Tapio Tiihosen mukaan). Tässäkin yksikköjä tukenut tykistö näytteli huomattavaa osaa. Taisteluosasto Ehrnrooth puolusti Siiranmäen lohkoa. Siihen kuuluivat I/JR 7, III/JR 7, III/JR 6 (vähennettynä 9.komppanialla) ja Linnoituspataljoona 4 ja myöhemmin sille alistettiin myös II/JR 49. 2.D tykistö ampui 14.6. noin 8 820 laukausta ja 15.6. noin 7 300 laukausta eli enemmän vuorokautta kohden kuin mitä Tali-Ihantalan suunnalla yhteensä kriitisen viikon aikana.

Kannaksen taistelujen puhkeamispäivänä 10.kesäkuuta 1944 pelkästään 2.Divisioonan tykistö ampui 10 500 laukausta. Tosin hyökkääjä ampui tuona päivänä sen lohkolle 60 000 ja 10.Divisioonan lohkolle (Valkeasaari) peräti 220 000 kranaattia jos myös heittimien (raketti ja krh) lasketaan mukaan.

Kaikilla mittareilla Vuosalmi-Äyräpää näyttää olleen suomalaisen tykistön tulenkäytön massiivisin spektaakkeli talvi- ja jatkosodassa. Missään muussa taistelussa ei yli viikon perioodilla pataljoonaa kohden tuettu yhtä monella kranaatilla taistelua kuin siellä.

Tykistötutkimuksessa toisaalta mainitaan että vain U-linjan taisteluissa päästiin kaikkein lähimmäksi tilannetta että kaikki pataljoonat saivat keskimäärin yli patteriston tulitukea. Mutta tosiasiassa myös Vuosalmi-Äyräpäässä rintamaa puolustaneita pataljoonia oli vähemmän kuin heitä tukeneita patteristoja yhteensä.

56 000 kranaattia 8 vuorokaudessa (suomalaisten patteristojen Talin-Ihantalan tykistötuli) ei ole lopultakaan mikään erikoisen rajua spektaakkeli noin 7 divisioonan alueella. Paljon on juttua tästä minuutin ja 2 000 kranaatin iskeytymisestä 6 hehtaarin alueelle mutta tosiasiassa se tapaus oli ainutkertainen ja muut tuliryöpyt jäivät yleensä alle tuhanteen kranaattiin. Toisaalta jos te tulee oikeaan aikaan ja sitä avittaa kallioiden maasto (johon on lähes mahdoton kaivautua) niin sillä voi olla yllättävän tehokas vaikutus.

Ilman muuta suhteutettuna ammuttuun kranaattimäärään oli suomalaisen tykistö huikean paljon tehokkaampi kuin neuvostoliittolainen massalaitos. Jalkaväki- ja tykistötutkimuksessa on näet havaittu että kun jalkaväki pääsee edes painanteisiin suojaan (siis II maailmansodan tilanteissa) laskee suhteelliset tappiot huomattavasti. Jos sotilas pääsee poteroonsa turvaan tappioprosentti laskee vain lisää.

Ei siis ihme että Nenonen opetti keskittymään juuri tuollaisiin noin minuutin mittaisiin tuliylläkköihin - ja kaikkilla maaliin iskuetäisyydellä olevilla patteristoilla ja heitinyksiköillä.

U-linjalla VI AK:n (5.D, 8.D ja 15.Prikaati) tykistöä oli 11 patteristoa. 7.Divisioonalla oli 4 patteristoa. Lisäksi reservinä toimi Tykistöryhmä Takkula jolla oli 4 patteristoa. Näiden lisäksi taisteluja tuki vielä 3 erillistä patteria (= 1 patteristo) sekä 1 rautatiepatteri. Kaikenkaikkaan U-linjan joukoilla oli siis tykistöä 20 1/3 patteristoa.

Painopistesuunnalle (joka oli 5.Divisiooan lohko) pystyttiin keskittämään enemmän kuin patteriston tuli jokaista pataljoonaa kohden. Tarvittaessa 10 patteristoa 7-pataljoonaiselle divisioonalle.

Wikipedian suomalaisessa Kannaksen suurhyökkäys-kirjoituksessa on pieni virhe tykistön ammuskulutuksesta koska siinä mainittiin että viikon aikana suomalainen tykistö ampui Tali-Ihantalassa 56 000 ammusta ja puna-armeijan tykistö 87 000. Todellisuudessa tuo aikajana 56 000 ammukselle on 8 päivää. Liekö puna-armeijan ammuskulutus Tali-Ihantalassa ollut sitten 7 päivässä tuo 87 000?

Se mikä eniten eroitti toisistaan Vuosalmi-Äyrään sekä U-linjan tulenkäytön siitä mitä harjoitettiin Tali-Ihantalassa oli tykistön ja krh:n toiminnan yhteistyö.

"Äyräpään sillanpään taisteluissa omaksuttiin myös menettely, jossa heittimistö ampui lähelle etulinjaa samalla kun tykistö ampui taaempia maaleja. Lisäksi ryhmäupseeri johti vastatykistö- ja vastavalmisteluammuntoja."

U-linjalla Nietjärven taisteluissa vihollisen asemiin ei isketty vastaiskulla tykistöllä lainkaan vaan tykistö keskitettiin eristämään vihollinen asemiinsa eikä se saanut täydennyksiä takaa. Vihollisen asemia tulitti vain krh ja näitä krh-asemia vihollisen tykistö ei kyennyt paikantamaan. Tämä riitti sillä vihollisen eteentyönnetty asema oli vain 300 m pitkä.

"Taistelujen kiihtyessä sulkujen merkitys väheni ja tulta ryhdyttiin käyttämään siten, että samaan maaliryhmään keskitettiin yleensä useamman patteriston tuli, käyttäen puolen minuutin ja minuutin tuli-iskuja. Maaliryhmä koostui 3–6:sta hehtaarin kokoisesta torjunta- ja vastavalmistelumaalista, joita kutakin ampui samanaikaisesti useampi patteri. Erityisesti vastavalmistelut onnistuivat hyvin, koska vihollinen ei monesti pystynyt aloittamaan hyökkäystään ollenkaan. Taistelujen riehuessa pahimmillaan ja ulottuessa lähes lohkon komentopaikalle jouduttiin tykistöllä ampumaan myös oman ryhmityksen sisään. Tätä varten reservissä olleet tulenjohtoryhmät olivat tiedustelleet tulenjohtoasemia ja paikantaneet maaliryhmiä myös taisteluaseman sisään ja Vuoksen pohjoisrannalle.

Vuosalmen taistelu osoitti selkeästi, että vihollisen sillanpää on pyrittävä aina pitämään mahdollisimman suppeana. Silloin tykistön keskitetyllä tulella voidaan tehokkaasti vaikuttaa viholliseen. Myös Talin–Ihantalan taistelu Leitimonjärven pohjoispuolella todistaa tämän asian puolesta. Vihollisen liike pitää pyrkiä kanavoimaan tykistön tulenkäytölle edulliseksi. "

Ja lopuksi kumotaan yleinen myytti että Tali-Ihantalassa tykistötiheys olisi ollut suurin. Missä se siis oli?

"Nietjärvellä tykistöä oli suhteessa rintaman leveyteen eniten koko jatkosodan aikana, 12 patteristoa 17 kilometrillä, mikä tarkoittaa noin 11⁄2 patteristoa rintamakilometrillä. Neljä mainituista 10 patteristosta ja yksi patteri oli varattu tarpeen vaatiessa irrotettavaksi armeijakunnan tykistöreserviksi, jonka määrä oli kasvanut lähes puoleen koko tykistömäärästä, kun PSS-asemassa tykistöreservin suuruus oli ollut noin kolmasosa armeijakunnan koko tykistöstä."

Painospisteessä olevia joukkoja tuki tykistä niin että pataljoonaa kohti oli 1.4 patteristoa.

Lähde: Maanpuolustuskorkeakoulu, Tykistö taistelee tulellaan.

"2. Divisioonan tykistö ampui parhaimmillaan 14. kesäkuuta (Siiranmäen taistelussa) vajaat 9 000 laukausta vuorokaudessa ja seuraavina parina päivänä hieman vähemmän. Tuliyksiköiden lukumäärään nähden laukausmäärä keskimäärin tuliyksikköä kohden oli yli puolitoista kertaa enemmän kuin Ihantalassa, jota on pidetty tykistötulemme keskittämisen malliesimerkkinä."

Lähde: Maanpuolustuskorkeakoulu, Tykistö taistelee tulellaan

Viipurinlahdella ampui suomalainen tykistä 65 000 ammusta, hieman yli puolet koko Tali-Ihantalan taisteluissa ammutusta määrästä.

Tali-Ihantala putoaa pronssisijalle. Ei voi mitään.

Laskekaa vielä jokaisen taistelijan ampumat patruunat ja talteen kerätyt hylsyt.

Nykyiseltä Syvärinvoimalalta Viteleen kylälle (jonne puna-armeijan merijalkaväki teki selustamaihinnousu) on jo matkaa 110 km. Viteleeltä Loimolaan eli silloiselle U-linjalle 135 km. Missä ihmeessä logistiikkaketjun alkupää, esim. suuret ammus- ja muonavarastot olivatkaan niin kuljetusmatkaa kertyi paljon.

Laatokan Karjalassa voidaan hyvin perustein väittää isojen puna-armeijan tarvitsemien materiaalitonnien kuljetusmatkaksi 250 km. Rautateitse massoja toki voitiin kuljettaa mutta jatkokuljetukset vaativat lastien purkua ja uusi kuljetuksia. Hyökkäyksen alkaessa 21.kesäkuuta 1944 tavaraa oli rahdattu sitä ennen kuukausia.

Sekä Kannaksella että Laatokan pohjoispuolella havaittiin sama ilmiö kesällä 1944: puna-armeijan tykistöammuskulutus laski taistelujen myöhemmässä vaiheessa hyvinkin samalle tasolle suomalaisten kanssa ainakin tonnimäärillä laskettuna. Liike vääjäämättömästi tietenkin hidastui.

*****Penna Tervo*****

Tali-Ihantalan suunnalla puna-armeija ampui 5 vuorokauden aikana kenttätykistöllään suurinpiirtein yhtä paljon kuin suomalaiset U-linjalla: n. 55 000 kranaattia. Herääkö jo kysymys että ei se hyökkääjän tykistövoima siellä Tali-Ihantalassa lopultakaan ollut niin erikoisen suurta verrattuna Valkeasaareen 10.6.44.

2.Divisioonan tykistön sotapäiväkirjasta poimittu erittäin raju epäsuoran tulen päivä 4.heinäkuuta 1944:

Suomalaiset:

"... noin 20 900 kranaattia joista 6100 kevyt krh ja 3850 raskaan krh:n kranaattia"!

Muiden lähteiden mukaan ryssä ampui tuona päivänä yhteensä 30 000 tykistö-, krh-, pst- tai urkupyssykranaattia. Tämän räiskeen rinnalla Tali-Ihantalakin kalpeni.

Äyräpään sillanpäähän ammuttiin ryssää 15.heinäkuuta 1944 suhteellisen kohtuullinen määrä kranaatteja : 1 663. Mutta luku hämää sillä se koostui:

75 mm K: 449
105 mm H: 254
114 mm H: 107
120 mm K: 41
155 mmH : 162
150 mm H: 306
152 mm H: 344

Ammusten kokonaismäärä 43 245 kiloa ja ammuskeskipaino peräti 26 kiloa. Ja kaikki tämä siksi että kenttätykistössä oli 105 mm tykkien määrä kasvanut sitten vuoden 1941 75-76 mm tykkien kustannuksella ja raskaissa 150-155 mm haupitseja oli paljon enemmän kuin 120-122 mm. Kun Vuosalmella oli käytössä armeijakunnan ja ylijohdon tykistöreservejä (jotka etupäässä raskaita) saatiin taistelun ratkaisevassa vaiheessa ammuskeskipaino nousemaan jo yli 20 kilon. Talvisodassa jouduttiin ampumaan keskimäärin alle 10 kilon keskiammuksilla.

16.heinäkuuta Vuosalmella ammuttiin kenttätykistön keskipainon ollessa peräti 28 kiloa. Sen jälkeen asteittain siirryttiin ampumaan enemmän keveillä ja mm 105 mm tykistöä näkyi vähemmän. 18.heinäkuuta ammusten keskipaino alkoi olla jo tavanomaisempi 18.6 kiloa.

Ei ole mikään kriteeri taistelun kovuudesta mahtava ammuttujen laukausten määrä vaan se miten nämä ammukset käytetään!
Ihantala-Tali-Portinhoikka kolmioon pystyttiin ampumaan eri puolilta aluetta samaan maaliin melkoisella putkimäärällä.
Keskitetyt lyhyet isku pyrittiin ampumaan pienelle alalle mahdollisimman nopeasti mahdollismman monella vapaalla putkella tällöin iskun vaikutus pinta-ala/ammusmäärä/aika oli tehokas.
Vaikka Tali-Ihantalan taisteluissa taistelualue oli suurempi kuin esim. Vuosalmella kranatteja ei kuitenkaa ammuttu pitkin kankaita.

Ammuntoja tehokkuutta tutkittiin vuonna 1941 hyökkäyksen jatkuessa tauon jälkeen Tuulos-joella. Etukäteen tutkittiin maalit tarkkaan ja ammuntaan käytettii paljon ammuksia. Jälkikäteen tultiin siihen tulokseen, ettei tuli ollut kuitenkaan niin vaikuttavaa kuin oli luultu tulen jakautuessa suurelle alalle.

Lisäksi Suomen onni oli, että Ihantalan taisteluihin saatin koko ajan tuoreita joukkoja taisteluissa kuluneiden tilalle, lopussa mm. 6.D., ja näi vihollinen saatiin pysäytettyä vaikka sillä oli suuri asetekninen ylivoima.

Kyllähän se Tali-Ihantala jää tilastojen valossa ammuskäytön perusteella kolmanneksi. Tulen tehossa se saattoi nousta ykköseksi mutta vain maaston kallioisuuden ansiosta. Käänteisesti kallioisuus nosti myös suomalaisten sirpaletappioita. Vuosalmen taistelu oli olosuhteisiin nähden vaativampi ja vaikeampi koska sen suoritti taisteluissa jo kuluneet voimat ja lisävoimat kuten Ps.D olivat olivat kuin varjo kesäkuun alun tilanteesta. Sen sijaan Tali-Ihantalaan tulivat 6.D ja 11.D tykistöineen täysin levänneinä.

PS. On jossain mielessä omituista että vähille tappioille (suhteessa muihin) jääneet Hansteen ja Marttisen rykmentit ovat saaneet kohtuuttoman sädekehän. Samoin Vihma, jota taas kerran onnisti. Ei koskaan joutunut karjumaan kun rintamat romahtivat (talvisota Taipaleessa, 1941 Porlammin mottia tekemässä ja 1944 Ihantalassa juuri oikealla hetkellä oikeassa paikassa)

"Jos Tali-Ihantala venytetään aikajaksolle 20.6 -7.7.44 ( 18 vuorokautta) päästään 113 000 kenttätykistön kranaatin kulutukseen."

Tämä on ammusmäärä joka ammuttiin lohkolla jossa ei ollut 4.D ja 3.D. Tarkka määrä 113 500. Sektorilla operoivat 18.D, 6.D, 3.Pr (sekä osa 20.Pr:tä,, Ps.D ja 11.D sekä muutama linnoituspataljoona ja rajajääkäripataljoona 2.)

Näiden lisäksi 4.D:n lohkolla kyseisellä jaksolla ammuttiin n. 24 600 ammusta ja 3.D:n lohkolla 25 150. Luultavasti ainakin osa 4.D:n tykistöammuksista ammuttiin Ihantalan suunnan tueksi.