Miksi Keskusta on ajanut Suomeen tiheää susipopulaatiota ?

Metsästäjänä ihmettelen miksi Keskusta ei ole puolustanut metsästäjiä ja karjanomistajia vaan on seurannut sivuta mitenkä Suomeen on muodustunut tiheä susikanta.

Keskusta on hallituksessa istuen seurannut mitenkä susivahingot nousevat ja metsäkoiria on kannettu revittyinä hautaan. Juuri susipolitiikan vuoksi äänestin kilpailevan puolueen edustajaa eduskuntavaaleissa.

Kenenkä asialla Keskusta enään on kun ovat hylänneet metsästäjät, maanviljelijät, keskiluokan ?????
39<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kepun täytyy kysyä tästä asiasta ensin MTK: lta ja Venäjältä.

Äänestä

Samaa olen itsekkin pohtinut. Perinteiset arvot ovat keskustasta kadonneet. Ovat lähteneet liikaa vihreiden kelkkaan unohtaen äänestäjänsä. Nyt sitten kehtaavat ihmetellä kun kannatus on Paavo Arhinmäen puolueen tasolla.

Äänestä

Ai 250 sutta on tiheä populaatio? 1800-luvulla niitä oli arviolta yli 10 000. Eikä yksikään susi ole käynyt ihmisen kimppuun yli 130 vuoteen. Ne vain verottavat ylisuuria peura-ja hirvikantoja. Eli vähentävät peura/hirvikolareita. Metsästyskoiria sudet ovat kyllä tappaneet. Mutta miksi antaa sudelle siihen mahdollisuus? Huolimattomuuttako?
Voisiko niitä koiria pitää susisuojatuissa aitauksissa? Mikähän siinä on niin vaikeaa?
Ja muistakaa historia. Susi oli ensin ja sitten sudesta jalostettiin koiria jo tuhansia vuosia sitten. Joten susikin on koira. Ja olisi kesynä varmaan ylivoimaisesti paras metsästyskoira.

Äänestä
  • Vihree taliaivo

    Äänestä

  • Pohjois pohjanmaalla susi ahdisteli naista ja pientä koiraa.
    Sudesta satiin kuva ja nainen eläinlääkärinä tunnisti kyllä
    otuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pohjois pohjanmaalla susi ahdisteli naista ja pientä koiraa.
    Sudesta satiin kuva ja nainen eläinlääkärinä tunnisti kyllä
    otuksen.

    Se oli varmaan persu. Nehän ahdistelee naisia.

    Äänestä

Vai+on+suomessa+250+sutta+ja+metsäkoirat+pitäisi+pitää+häkissä.++Ei+kannata+keppanan+ihmetellä+10%+kannatusta+!

Äänestä

Ei ole käynyt ihmisen kimppuun 130v aikana kun ei niitä ole pässi ollut ja ne mitä oli jalostettiin pelkäämään ihmisiä. Tuolla filosofialla saatte tyytyä siihen että vasurit menee seuraavissa vaaleissa kepun ohi.

Äänestä

Kuulehan majuri. Verovaroilla ne moottorikelkat ja muut susien lahtaamiseen käyttämäsi 'työkalut' on ostettu.

Äänestä

Karjan- ja poronomistajien lisäksi liiasta susipopulaatiosta kärsivät lapset, kun eivät pääse ulkoharrastuksiin sekä koulumatkat ovat mahdollisia vain aikuisen seurassa, vaikka yksinkin osaisi kouluun. Tämähän on ollut laaja ongelma Oripään ja Säkylän seudulla.

Ongelman syynä on petodirektiivi, joka suojelee sutta, mutta ei muita eläimiä eikä ihmisiä. Vaikka susi ei käy ihmisen päälle, niin se aiheuttaa taloudellisia (tuotantoeläinten kuolemat) ja sosiaalisia tuhoja (pieneläinten kuolemat), jolloin kestävä kehitys kyseenalaistuu. Asia pitäisi ratkaista siis EU-tasolla.

Äänestä
  • Syökö susi ne suihinsa. Nooh kepuleille kalevala, raamattu, frozen ja muut satukirjat ovatkin sitä aukotonta. totuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syökö susi ne suihinsa. Nooh kepuleille kalevala, raamattu, frozen ja muut satukirjat ovatkin sitä aukotonta. totuutta.

    Tässä tositapaus ja googlella löytyy lisää.
    https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074292446/Sudet raatelivat lampaita laitumella Koyliossa

    Äänestä

Miksi asiat on päästetty siihen pisteeseen että EU päättää uskaltaako peräkylän lasta laittaa yksin koulutielle. Sitten toinen seikka eli susikannan koko. Jos maalaisjärjellä ajattelet niin mitenkä voi olla mahdollista että susipopulaatio ei suomessa kasva vaikka koiravahingot kasvavat ?

Eikö itsenäinen valtio voi päättää asioistaan ? Kepun mielestä ei voi sillä pitäähän niitä EU virkoja jollain lailla itselleen haalia !!!

Kepu on ollut hallituksessa ja suden kannanhoito metsästyksellä loppui ? Metsästäjien vaatimuksiin lumijälkilaskennoista ei suostuta !!!

Äänestä
  • Hirvenpyynti on nykyään ajavalla koiralla metsästystä,joilla on gps pannat kaulassa. Niin kaupunki kuin maaseutumetsästäjät syyllistyvät autolla metsästämiseen,jossa autolla kiirehditään hirven eteen ,tiheän metsätieverkoston ansiosta. Koiran säkäkorkeuttakin on nostettu tämän vuoksi. Lisää susia ,jotta vähenee hurtat ja päästään rääkätystä ja huonon makusesta hirvenlihasta.

    Äänestä

  • Jos et uskalla, niin muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirvenpyynti on nykyään ajavalla koiralla metsästystä,joilla on gps pannat kaulassa. Niin kaupunki kuin maaseutumetsästäjät syyllistyvät autolla metsästämiseen,jossa autolla kiirehditään hirven eteen ,tiheän metsätieverkoston ansiosta. Koiran säkäkorkeuttakin on nostettu tämän vuoksi. Lisää susia ,jotta vähenee hurtat ja päästään rääkätystä ja huonon makusesta hirvenlihasta.

    Pitäkää hurttanne pois metsästä ja opetelkaa pyytämään hirvet passittamalla,kyttäämällä,houkuttelemalla ym perinteisillä menetelmillä. Tosin em pyyntitavat passitusta lukuunottamatta vaativat erämiestaitoja ja sitkeyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hirvenpyynti on nykyään ajavalla koiralla metsästystä,joilla on gps pannat kaulassa. Niin kaupunki kuin maaseutumetsästäjät syyllistyvät autolla metsästämiseen,jossa autolla kiirehditään hirven eteen ,tiheän metsätieverkoston ansiosta. Koiran säkäkorkeuttakin on nostettu tämän vuoksi. Lisää susia ,jotta vähenee hurtat ja päästään rääkätystä ja huonon makusesta hirvenlihasta.

    Hirvenliha ylipäätään on kuivaa paskaa. Meilläkin pakastin täynnä noita paisteja vuodelta nn.
    En tiedä saisiko niistä syötävää jos jenkkityyliin grillaisi matalalla lämmöllä ylikypsiksi brisketin tapaan.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Hirvenliha ylipäätään on kuivaa paskaa. Meilläkin pakastin täynnä noita paisteja vuodelta nn.
    En tiedä saisiko niistä syötävää jos jenkkityyliin grillaisi matalalla lämmöllä ylikypsiksi brisketin tapaan.

    Kyllä hirvenliha on parasta lihaa ja jos maistuu pahalle,niin syynä on juuri se koirilla ajattaminen ja tai kaadon jälkeiset toimenpiteet. Kaadon jälkeen tulee hirvi heti pistää ja suolet pois. Ei niin että aletaan ottamaan niitä kuvia ja leuhkimaan kavereille. Nykyään vaan erämiestaidot on niin ja näin ja osa koiramiehistä ei välitä lihasta vaan koiralle ampumisesta ja täten pentutehtailusta.

    Asiaa kirjoitat. Teuras pittää käsitellä oikein. Veret laskea aikoihnan ym. Syän - keuhko - osuman jälkhen pisto on melkein turha? Kiimauros on huonoa tavaraa... Käristykseen juuri menee. Pirohirvasta rykimäaikana ei syö kukhan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä hirvenliha on parasta lihaa ja jos maistuu pahalle,niin syynä on juuri se koirilla ajattaminen ja tai kaadon jälkeiset toimenpiteet. Kaadon jälkeen tulee hirvi heti pistää ja suolet pois. Ei niin että aletaan ottamaan niitä kuvia ja leuhkimaan kavereille. Nykyään vaan erämiestaidot on niin ja näin ja osa koiramiehistä ei välitä lihasta vaan koiralle ampumisesta ja täten pentutehtailusta.

    Helppo yhtyä. Samoin hirvenliha on ravinnerikas, koska se sisältää seleeniä runsaasti.

    OikeistoSosDem:lla (klo 17.40) on ongelmia hirvenlihan kulutuksen kanssa. Varmasti löytyy halukkaita ottajia tai ostajia, kun tuo ongelmansa esille. Jos ei muualla ole kysyntää, niin esim. Hurstin ruokajonossa.

    Äänestä

Metsästäjänä ja kalastajana ihmettelen metsien hävittämistä ja vesien pilaamista ojituksilla, aurauksilla ym. Jonkinlaista puuta on, metsiä ei. Vesistöt on pilattu ojituksilla ja aurauksilla. Eihän kepu ainoa syyllinen ole, mutta tärkein. Susiongelma on olemassa.

Äänestä
  • Niin kyllä puu kasvaa vaikka sitä vanhaa metsää ei ole kuin luonnonpuistoissa. Se nuori metsä kun tuottaa työtä ja rahaa enemmän ,koska puumäärä on huomattavasti isompi vanhaan luonnontilaiseen verrattuna. Metsäteollisuus on suomen sydän .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kyllä puu kasvaa vaikka sitä vanhaa metsää ei ole kuin luonnonpuistoissa. Se nuori metsä kun tuottaa työtä ja rahaa enemmän ,koska puumäärä on huomattavasti isompi vanhaan luonnontilaiseen verrattuna. Metsäteollisuus on suomen sydän .

    Ei nuo asiat ole mitenkään ristiriidassa keskenään. Itekin kun raivailen tai harvennan jätän länttejä ns. luonnontilaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kyllä puu kasvaa vaikka sitä vanhaa metsää ei ole kuin luonnonpuistoissa. Se nuori metsä kun tuottaa työtä ja rahaa enemmän ,koska puumäärä on huomattavasti isompi vanhaan luonnontilaiseen verrattuna. Metsäteollisuus on suomen sydän .

    Tuo sinun totuutesi. Tuota höttöpuuta kyllä kasvaa, mutta ahneella on paskanen loppu. Puupeltoja metsinä pitävä on tollo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo sinun totuutesi. Tuota höttöpuuta kyllä kasvaa, mutta ahneella on paskanen loppu. Puupeltoja metsinä pitävä on tollo.

    Suomen metsistä suurin osa on metsätalousmaata ja ne puupellot elättää valtavan joukon ihmisiä tavalla tai toisella. Eliöt ja eläimet elävät myös ns puupelloissa. Höttöpuuhan on vanha lahoava metsä. Annettaisko metsäammattilaisten hoitaa nämä asiat.

    Äänestä

Miksi syrjäkylissä ylipäätään tarvitaan ihmisiä??
Muuttakoon kaupunkiin susia pelkäämästä, sillä sekin ongelma tulisi ratkaistua.
Ylipäätään en ymmärrä mitä järkeä on kaupunkilaisten maksaa noiden kepulipesäkkeiden ylläpidosta.

Äänestä
  • Kun väki vähenee,niin olot paranee. Täällä kairassa on hyvä asua ja halpa. Lihaa riittää ja muuta ruokaa voi kasvattaa itse,joten ei hätää. Ja jos susi tulee liian lähelle,senhän voi pamauttaa hengiltä ja käyttää sitä vahvemman oikeutta....kuulun luontoon ja se on osa minua,joten pysykää te avuttomat kivilootissanne, sillä minä jos joku tiedän luonnon armottomuuden 60v kokemuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun väki vähenee,niin olot paranee. Täällä kairassa on hyvä asua ja halpa. Lihaa riittää ja muuta ruokaa voi kasvattaa itse,joten ei hätää. Ja jos susi tulee liian lähelle,senhän voi pamauttaa hengiltä ja käyttää sitä vahvemman oikeutta....kuulun luontoon ja se on osa minua,joten pysykää te avuttomat kivilootissanne, sillä minä jos joku tiedän luonnon armottomuuden 60v kokemuksella.

    Alaskassa on syrjäseutualueita jonne ei uusia asumislupia enää anneta ja asukkaiden lapset ovat viimeisiä alueella laillisesti asuvia.
    USA :ssa nämäkin asiat hoidetaan kuntoon kun susia pelkääviä kepuja ei ole häsläämässä.

    Äänestä

  • Putin varmaankin ottaa mielihyvin vastaan koko suomalaisen maaseudun. Ei hipsterit sitä tarvitse ja halvemmaksikin tulee, kun ei ole maaseutua elätettävänä. Ei muuta kuin kansalaisaloitetta menemään maaseudun lahjoittamisesta Putinille, koska maaseutu on liian kallis.

    Äänestä

Toivon todella että Suomeen tulisi kunnon kriisi.

Äänestä

On kyllä outoa että Keskusta oli pääministeripuoluuena ja metsästäjien koirien menetykset ja karjankasvattajien menetykset puhumattakaan lapsiperheiden huolista ei kiinnostanut herra Sipilää lakeijoineen.

Joten jos haluatte muutosta susipolitiikkaan niin älkää nyt hyvänen aika äänestäkö Keppanoita !

Äänestä
  • Liito-oravat ja sudet tulleet Helsinkiin suojeltaviksi.
    Nekin pakenee maalta.

    Äänestä

Kaupunkiin kannattaa mennä jos ei muualla pärjää. Maaseudun asialla kepu ei enään ole ollut.

Äänestä

SUSI seurasi ihmistä sunnuntaina Kauhajoella Haukanperän alueella, Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessa.

Susi oli lähtenyt seuraamaan kävelyllä ollutta ihmistä ja kulkenut tämän perässä aina kotipihaan saakka.

Sen jälkeen se oli jäänyt kiertelemään pihamaalle, kunnes oli lopulta poistunut paikalta.

POLIISI kertoo määränneensä suden lopetettavaksi. Susien karkotus- ja lopetuspäätökset tekee yleensä Suomen riistakeskus, mutta jos kyseessä on akuutti vaaratilanne, myös poliisilla on oikeus päätöksen tekemiseen, tiedotteessa sanotaan.

Poliisin mukaan susi ei pelännyt ihmisiä.

Pohjanmaalla poliisi toimii kuten pitää.

Äänestä

Onkohan samoin jos matu lähtee seuraamaan perheen tytärtä ?

Äänestä

Siksi koska keskustan vaikutusvalta hallituksessa loppui painotuotteeseen nimeltä hallitusohjelma. Kaikista käytännön toimenpiteistä päättää sd ja vihr. Tältä se ainakin näin sivusta katsoen vaikuttaa. Sitä paitsi kunnon sosialistihan lupaa liittolaiselleen vaikka kuun taivaalta mutta vallan saatuaan tekee kaiken juuri niin kuin itseä huvittaa.

Siinäpä keskustan tämän hetkinen ongelma pähkinänkuoressa. Keskustalla ei ole mitään näyttöä vaikutuksestaan missään konkreettisissa teoissa.

Äänestä

Paisi kikyssä ja työttömien kyykyttämisessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Metsästäjänä ihmettelen miksi Keskusta ei ole puolustanut metsästäjiä ja karjanomistajia vaan on seurannut sivuta mitenkä Suomeen on muodustunut tiheä susikanta.

Keskusta on hallituksessa istuen seurannut mitenkä susivahingot nousevat ja metsäkoiria on kannettu revittyinä hautaan. Juuri susipolitiikan vuoksi äänestin kilpailevan puolueen edustajaa eduskuntavaaleissa.

Kenenkä asialla Keskusta enään on kun ovat hylänneet metsästäjät, maanviljelijät, keskiluokan ?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu