Ottaen huomioon suomalaisten joukkojen määrän ei Talin-Ihantalan taistelu kesällä 1944 ollut erityisen verinen. Monien taisteluun osallistuneiden rykmenttien tappiot 21.6-9.7.44 jäivät selvästi pienemmiksi kuin eräillä muilla lohkoilla.
Koska tykistötulenkaan käyttö ei ollut mitenkään poikkeuksellista ammuttujen kranaattien määriä tarkasteltaessa huomioiden tuettavien joukkojen määränkin, onkin hämmästyttävää miksi Tali-Ihantalasta on tehty kuin jokin villin lännen legenda.
Tali-Ihantala 1944 ei ollut erityisen verinen taistelu
Anonyymi
43
1364
Vastaukset
- Anonyymi
Erään itäsuomalaisen sanomalehden yleisöosastokirjoitus 2000-luvun alussa oli kiinnostava. Siinä Ihantalan suunnalle siirrettyihin joukkoihin kesäkuun lopulla 1944 kuulunut veteraani kirjoitti että häntä hämmästytti koko keskustelu Ihantalasta. Hän lakoonisesti totesi ettei siellä oikeastaan näyttänyt olevan mitään suurta taistelua lainkaan.
Ehkä veteraanimme paljasti vain sen että monilla rintamalohkoilla saattoikin olla hämmästyttävän vähäistä tuo taistelu.
Muutenkin Viipurin menetyksen jälkeen sodanjohto ja virallinen Suomi kaipasi mielenylennystä. Kärpäsestä tehtiin härkänen. Alpo Marttiselle myönnetty ritariristi sisälsi operettimaisia piirteitä. Jopa Marttista itseään päätös hämmästytti ja jopa nauratti. - Anonyymi
Tuo olisi pitänyt kertoa marsalkka Govoroville, joka aneli täydennysjoukkoja päästääkseen määrättyihin tavoitteisiinsa. Oikeasti hänen sotilaansa siis eivät olleetkaan kaatuneet tai haavoittuneet, vaan piileskelivät pensaissa silkkaa ilkeyttään.
- Anonyymi
Samoinhan toimittiin Suomenkin puolella, Marskin soltaatit pakenivat silimät suihtirenkaina
kuin sutta pakoon Viipurin taakse. -Eiks vaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoinhan toimittiin Suomenkin puolella, Marskin soltaatit pakenivat silimät suihtirenkaina
kuin sutta pakoon Viipurin taakse. -Eiks vaan?Ei toimittu samoin. Ryssa hyökkäsi, tsuhna puolusti. Hyökkääjiä kuoli niin paljon, että hyökkäys oli pysäytettävä. Ilmeisesti kuolivat infarkteihin, koska taistelu ei kuulemma ollut verinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoinhan toimittiin Suomenkin puolella, Marskin soltaatit pakenivat silimät suihtirenkaina
kuin sutta pakoon Viipurin taakse. -Eiks vaan?Vetäytyi toki Viipurista, mutta pysäytti sitten vihollisen etenemisen Tienhaarassa. Viipuri jäi venäläisten osalta kesän 1944 viimeiseksi voitoks sillä sen jälkeen tuli stoppi!
Ja Bupille tiedoksi: viipuri ja Tienhaara eivät ole = Tali-Ihantala, joka oli otsikon aihe! - Anonyymi
Tosi kiittämätöntä joltakin joka ei niitä sodan kauheuksia ollut kokemassa on olla nyt väheksymässä kärsimyksiä ja menetyksiä mitä sota aiheutti. Tyrmistynyt olen.
Kiitos kaikille veteraaneille ja puolisoilleen itsenäisestä Suomesta. On rauhallista ja turvallista elää ja olla eikä puute vaivaa. On ihanaa ettei olla itänaapurin orjia. Olisi kurjat oltavat silloin.
Pitäkää arvossa mitä on tehty maamme hyväksi silloin.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
- Anonyymi
Divisioonat jotka olivat Tali-Ihantala alueella Viipurin menetyksen jälkeen:
17.D, 11.D, 18.D, Ps.D, 4.D ja 6.D. Alueella olevat Prikaatit: Rv.Pr, 3.Pr ja 20.Pr. Saksalainen 303.RynTyk.Pr oli oikeastaan vain pataljoona. 3.Divisioona oli itäänpäin eikä varsinaisesti kuulunut Tali-Ihantalan alueeseen.
Divisiooniksi muutettuna Tali-Ihantan alueella oli noin 7 divisioonan verran puolustajia. Niiden kokonaistappiot hieman yli 6 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina.
Suomalaisten tappiot Kannaksella 10.6-20.6.44 9 850 miestä joissa kaatuneiden, kadonneiden, sotavangiksi jääneiden osuus tavallista korkeampi. Tappiot kohdistuivat joukkoihin joita oli vähemmän kuin sitten Tali-Ihantalassa.
Syvärin vetäytymistaistelut: 3 divisioonan ja 1 prikaatin sekä muutaman rajajääkäripataljoonan tappiot yht. 11 000 miestä.
Noin 2 Divisioonan kokoiset joukot Vuosalmi-Äyräpäässä 21.6-19.7.44 kokivat 5 500 miehen tappiot.
Näihin verrattuna Tali-Ihantala ei tosiaankaan ole ollut mitenkään erityisen verinen. Rykmettien tappiot menehtyneinä jäivät yleensä 90-230 mieheen.
Kesän 1944 kovimmat rykmenttikohtaiset tappiot kokivat Siiranmäessä ja Vuosalmi-Äyräpäässä sotineet JR 7 ja JR 49. Kolmas verilöylyn kokenut oli tietenkin Valkeasaaressa 10.6.44 ollut JR 1.- Anonyymi
"Niiden kokonaistappiot hieman yli 6 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina."
Tali-Ihantalan taistelun suomalaistappiot Wikipedian mukaan ovat olleet n. 8 500 miestä. Menentyneiden tietokannan tietojen perusteella 17.D, 18.D, 11.D, 20.Pr, 4.D, 6.D ja Panssaridivisioonan sotilaita sekä ylijohdon alueella olleita sotilaita on menehtynyt lähes 3 000 ajalla 21.6-9.7.1944. Se on n.18% 1.6-5.9.44 välisenä aikana taistelujen takia menehtyneistä sotilaista.
- Anonyymi
Kenraali Karl Lennart Oesch rakensi Tali-Ihantala legendan sodan jälkeen. On kiinnostavaa kuinka kenraali Erik Heinrichs loppukesällä ja syksyllä 1944 suhtautui suorastaan ynseästi jopa äreästi Tali-Ihantalan taisteluun ja suomalaisten esityksiin siellä. Ei puhettakaan mistään torjuntavoittoeuforiasta.
Vuosalmi-Äyräpäässä sekä hyökkääjä että puolustaja olivat heinäkuun kolmannella viikolla jo uuvuksissa eivätkä kyenneet kumpikaan saamaan aloitetta. Suomalaisten kunniaksi on sanottava että he todella olivat aivan selkeästi määrällisesti altavastaajan asemassa taisteltuaan 4 viikkoa kaikkiaan 10 divisioonaa vastaan.
Todellinen torjuntavoitto saatiin oikeastaan Laatokan pohjoispuolella Nietjärvellä jossa murskattiin täysin puna-armeijan rykmentti ja vallattiin sen asemat takaisin. Ja Ilomantsissa jossa murskattiin kaksi divisioonaa ja napattiin pääosa sen kalustosta.- Anonyymi
Kannaksen portin kautta tulevalla hyökkääjällä on rajoituksensa.
Määrällinen ylivoima menettää osittain merkityksensä,kun se on sidottu alueen rajoitettuun tieverkostoon keskitysmarssien ja huollon suhteen.
Tämän vuoksi hyökkääjän voimien kuluminen lisättynä suomalaisten aktiivisten vastatoimenpiteiden vaikutuksella sai Stalinin tyytymään minimiin sodanpäämääriensä suhteen!
- Anonyymi
En purematta niele väitettä että Tali-Ihantalan taistelussa vastakkain olisi ollut 50 000 suomalaista ja 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Tätä 1:3 tilannetta ei ollut. Näet 16 neuvostodivisioonan 144 jv pataljoonassa on täysvahvuisena 72 000 miestä ja 7 suomalaisdivisioonan 49 pataljoonassa on täysvahvuisena 44 000 miestä.
Selvästi huomataan kuin suomalaisjoukot on laskettu alakanttiin ja neuvostojoukot yläkanttiin. Hyökkäjän miesylivoima oli tuskin edes 1:2. Normaalisti se ei johtanut läpimurtoon joten Tali-Ihantalan lopputulos oli odotettu kun suomalaisjoukkoja tuotiin muualta sinne. Sen hintana oli menettää Itä-Karjala 2 viikossa.- Anonyymi
Tuota esiintyy aika paljon, ja näyttää pahenevan ajan myötä. Sodistamme ollaan tekemässä jotain Hollywood-sontaa. Yksi esimerkki on Wikipedian Suomussalmen taisteluista kertova sivu. Suomalaisten puolelta mainittu luku on otettu aivan sodan alusta olleiden muutaman pataljoonan vahvuus ja neuvostoliittolaisten luvuksi koko heidän armeijakuntansa, joka sekin saapui taisteluun kahdessa vaiheessa, eikä sittenkään kaikki joukot osallistuneet taisteluihin.
Suomussalmen kirkonkylän (ja Hulkonniemen) ratkaisevien taistelujen aikana voimasuhteet olivat paperilla pahimmillaan, kun ukrainalainen 44.D;n etumaiset osat olivat jo ehtineet suomalaisten asemien eteen ja suorittivat jopa heikkoja hyökkäyksiä. Kuten tiedetään, kyseinen divisioona ruuhkautui edetessään, kärsien senkin takia, huollon puutteesta (suomalaiset olivat ennen sotaa arvelleet tiestön riittävän pataljoonan, korkeintaan ehkä rykmentin huoltamiseen ja siksi venäläisten suuri ylivoima tulikin yllätyksenä, ennen kuin realismi iski myös vastapuolelle), eivätkä sen kaikki rajan yli tulleet osat osallistuneet taisteluihin ennen kuin suomalaiset aloittivat oman hyökkäyksensä sitä vastaan. Silloinkin osa divisioonasta oli rajan takana, eikä osallistunut taisteluihin lukuunottamatta ehkä muutamaa partiokahakkaa.
Ratkaisevassa vaiheessa suomalaisia oli paikalla jo reilu divisioona ja Suomussalmella/Hulkonniemessä taistelleen 168.D:n paettua Kiantajärveä pitkin Juntusrantaan, kalustonsa suurelta osin menettäen, oli suomalaisilla Raatteen tiellä ilmeisesti jopa hienoinen miesylivoima. Aseistuksen suhteen, lukuunottamatta konepistooleja, oltiin tietenkin alakynnessä, aika pahastikin.
Eipä silti, jokaiselle kirjansa lukeneille nämä asiat ovat tiedossa, mutta kenoniskojen älylaitesukupolvi hieman huolestuttaa, he vaikuttavat twiittailuineen olevan muutenkin poikkeuksellisen kritiikittömiä, ja usein aika typeriäkin.
- Anonyymi
Suomen entinen Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie pari vuotta sitten:
"Suomessa on luotu omituinen kuva jatkosodasta."- Anonyymi
Jonkinlainen moraalinen krapula kai. Jatkosota tuli paljon kalliimmaksi kuin Talvisota, mutta silti menetettiin vain lisää aluetta. Suurten uhrien selitykseksi, varsinkin kun jopa teloitettiin omia miehiä, ei oikein riitä pelkkä pyrkimys hallita riskejä epävarmassa tilanteessa. Jotain sankarillisempaa ja elämää suurempaa on sellaisen veri-infernon selitykseksi löydettävä, muuten jää kognitiivinen dissonanssi vaivaamaan montaakin ukkinsa kohtaloa miettivää.
Kuvaavaa on, että tuota aikaa eläneet ja päätöksiä silloin tehneet ovat arvostelleet asioita ankarammin kuin nyt tehdään. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Äyräpään harjun verinen taistelu. Halsti jättää kirjassaan avoimeksi kysymyksen, oliko harjun puolustaminen järkevää. Ihan yhtä hyvin voidaan kysyä, olivatko vastahyökkäysyrityksen pohjoisrannalla järkeviä. Nehän eivät yksikään johtaneet mihinkään muuhun kuin koviin omiin tappioihin. Suurimmat tappiot viholliselle tuotettiin omalla tykistötulella, joka myös vastustajan kuvausten mukaan halvaannutti heidän toimintansa. Halsti mainitsee nimenomaan Ehrnroothin pitkittäneen harjun pitämistä ja hänhän sitten ammutti myös omia antautuneita joukkoja omalla tykistöllä kun harju kuitenkin menetettiin.
MPK:n tutkimukset ovat asiaa, kuten pitääkin, mutta nämä nettipalstat ja osin ehkä muukin julkinen keskustelu on tyypillistä signalointi-liputusta, jossa yhden idiootin on aina mentävä askel pidemmälle "oikeaan suuntaan" kuin edellinen idiootti, ja muutamat trollit suoltavat päivästä toiseen jopa sodanaikaista propagandaa sellaisenaan. Siihenhän ei sodan aikana uskonut juuri kukaan, ei omaan eikä vastustajan, joskin meikäläinen ei koskaan ollut niin naurettavaa kuin vastustajan.
Lähes kaikki kesän 1944 taistelut Kannaksella osoittavat, että ainoa keino pysäyttää ylivoimainen hyökkäys oli riittävästi syvyyteen porrastettu puolustus. Aivan kuten Saksan itärintamaan aiemmin tutustunut Valo K.Nihtilä jo ennen suurhyökkäystä valistikin. Jotkut etulinjan komentajat miettivät samoja asioita jo Talvisodassa. Taistelutavan muuttaminen kesken sodan on tietenkin aika mahdoton tehtävä. Miehistön voi vielä kouluttaa uudelleen, mutta entäpä ylempi upseeristo ja kunniamerkkinsä ja ylennyksensä ansainneet kenraalit-everstit? Lukuunottamatta Siiranmäen taistelua vastaiskut olivat lähes silkkaa verenhukkaa suurin piirtein kaikissa muissa suuremmissa ja ratkaisevissa taisteluissa Kannaksella. Niitä on usein perusteltu saavutetulla aikavoitolla, mutta sama aikavoitto olisi tietenkin saavutettu myös voimakkaan epäsuoran tulen tukemalla viivytyksellä ja jopa harhauttavilla iskuilla. Siiranmäessäkin vastaiskujen hinta oli hurja, mutta koska vihollisen ylivoima ei ollut niin suuri kuin muissa painopistesuunnissa, se tuotti tulosta ja myös viholliselle suuret tappiot.
Olisiko jatkosota ollut vältettävissä? Aika huonosti niissä oloissa, ja vielä huonommin puutteellisen tiedon vallitessa, jossa aikalaiset aina joutuvat toimimaan. Järjetöntä on tehdä siitä moraalista kysymystä, kuten jotkut näköjään edelleen innokkaasti haluavat tehdä. Tällä kertaa ei katkera vasemmisto, kuten sodan jälkeen, vaan "kunnianpalautusta" veteraaneille hakevat. Veteraanien kunnia ei ole suoraan riippuvainen, tässä tapauksessa, sodan järkevyydestä, sillä oli tuo sota järkevä tai ei, nimenomaan rintamaveteraanit maksoivat mahdollisen erehdyksen hinnan kesällä 1944 laittaessaan nahkansa alttiiksi, kun hinta lankesi maksuun. Jos joku heidät näkee vastuussa hyökkäykseen lähtemisestä, niin muistakoon, että he myös kantoivat seuraukset torjuessaan päällemme langennutta kostoiskua. Eikä edes torjuntavoittojen tarpeellisuus ole tässä se kysymys. Vihollinen ei paljastanut aikeitaan etukäteen, sen todelliset tavoitteet eivät olleet tiedossa, joten torjuntaan oli käytävä siltä varalta, että tavoitteet olivatkin kauempana kuin ehkä todellisuudessa olivat. Ja toinen seikka tässä on moraalinen. Jos vastarinta olisi romahtanut kokonaan, vihollinen olisi äkkiä voinut löytää itselleen uudet tavoitteet ja vallata koko maan eteläosan, todella dramaattisin seurauksin. On kysymys sinänsä olisiko perääntyminen enää voinut jatkua ilman järjestäytyneen vastarinnan ratkaisevaa hajoamista. Siihen nähden jopa sodanjohdon kovat otteet karkuruuteen ovat ymmärrettäviä, vaikka niiden toteuttamisesta on syytä edelleen keskustella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonkinlainen moraalinen krapula kai. Jatkosota tuli paljon kalliimmaksi kuin Talvisota, mutta silti menetettiin vain lisää aluetta. Suurten uhrien selitykseksi, varsinkin kun jopa teloitettiin omia miehiä, ei oikein riitä pelkkä pyrkimys hallita riskejä epävarmassa tilanteessa. Jotain sankarillisempaa ja elämää suurempaa on sellaisen veri-infernon selitykseksi löydettävä, muuten jää kognitiivinen dissonanssi vaivaamaan montaakin ukkinsa kohtaloa miettivää.
Kuvaavaa on, että tuota aikaa eläneet ja päätöksiä silloin tehneet ovat arvostelleet asioita ankarammin kuin nyt tehdään. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Äyräpään harjun verinen taistelu. Halsti jättää kirjassaan avoimeksi kysymyksen, oliko harjun puolustaminen järkevää. Ihan yhtä hyvin voidaan kysyä, olivatko vastahyökkäysyrityksen pohjoisrannalla järkeviä. Nehän eivät yksikään johtaneet mihinkään muuhun kuin koviin omiin tappioihin. Suurimmat tappiot viholliselle tuotettiin omalla tykistötulella, joka myös vastustajan kuvausten mukaan halvaannutti heidän toimintansa. Halsti mainitsee nimenomaan Ehrnroothin pitkittäneen harjun pitämistä ja hänhän sitten ammutti myös omia antautuneita joukkoja omalla tykistöllä kun harju kuitenkin menetettiin.
MPK:n tutkimukset ovat asiaa, kuten pitääkin, mutta nämä nettipalstat ja osin ehkä muukin julkinen keskustelu on tyypillistä signalointi-liputusta, jossa yhden idiootin on aina mentävä askel pidemmälle "oikeaan suuntaan" kuin edellinen idiootti, ja muutamat trollit suoltavat päivästä toiseen jopa sodanaikaista propagandaa sellaisenaan. Siihenhän ei sodan aikana uskonut juuri kukaan, ei omaan eikä vastustajan, joskin meikäläinen ei koskaan ollut niin naurettavaa kuin vastustajan.
Lähes kaikki kesän 1944 taistelut Kannaksella osoittavat, että ainoa keino pysäyttää ylivoimainen hyökkäys oli riittävästi syvyyteen porrastettu puolustus. Aivan kuten Saksan itärintamaan aiemmin tutustunut Valo K.Nihtilä jo ennen suurhyökkäystä valistikin. Jotkut etulinjan komentajat miettivät samoja asioita jo Talvisodassa. Taistelutavan muuttaminen kesken sodan on tietenkin aika mahdoton tehtävä. Miehistön voi vielä kouluttaa uudelleen, mutta entäpä ylempi upseeristo ja kunniamerkkinsä ja ylennyksensä ansainneet kenraalit-everstit? Lukuunottamatta Siiranmäen taistelua vastaiskut olivat lähes silkkaa verenhukkaa suurin piirtein kaikissa muissa suuremmissa ja ratkaisevissa taisteluissa Kannaksella. Niitä on usein perusteltu saavutetulla aikavoitolla, mutta sama aikavoitto olisi tietenkin saavutettu myös voimakkaan epäsuoran tulen tukemalla viivytyksellä ja jopa harhauttavilla iskuilla. Siiranmäessäkin vastaiskujen hinta oli hurja, mutta koska vihollisen ylivoima ei ollut niin suuri kuin muissa painopistesuunnissa, se tuotti tulosta ja myös viholliselle suuret tappiot.
Olisiko jatkosota ollut vältettävissä? Aika huonosti niissä oloissa, ja vielä huonommin puutteellisen tiedon vallitessa, jossa aikalaiset aina joutuvat toimimaan. Järjetöntä on tehdä siitä moraalista kysymystä, kuten jotkut näköjään edelleen innokkaasti haluavat tehdä. Tällä kertaa ei katkera vasemmisto, kuten sodan jälkeen, vaan "kunnianpalautusta" veteraaneille hakevat. Veteraanien kunnia ei ole suoraan riippuvainen, tässä tapauksessa, sodan järkevyydestä, sillä oli tuo sota järkevä tai ei, nimenomaan rintamaveteraanit maksoivat mahdollisen erehdyksen hinnan kesällä 1944 laittaessaan nahkansa alttiiksi, kun hinta lankesi maksuun. Jos joku heidät näkee vastuussa hyökkäykseen lähtemisestä, niin muistakoon, että he myös kantoivat seuraukset torjuessaan päällemme langennutta kostoiskua. Eikä edes torjuntavoittojen tarpeellisuus ole tässä se kysymys. Vihollinen ei paljastanut aikeitaan etukäteen, sen todelliset tavoitteet eivät olleet tiedossa, joten torjuntaan oli käytävä siltä varalta, että tavoitteet olivatkin kauempana kuin ehkä todellisuudessa olivat. Ja toinen seikka tässä on moraalinen. Jos vastarinta olisi romahtanut kokonaan, vihollinen olisi äkkiä voinut löytää itselleen uudet tavoitteet ja vallata koko maan eteläosan, todella dramaattisin seurauksin. On kysymys sinänsä olisiko perääntyminen enää voinut jatkua ilman järjestäytyneen vastarinnan ratkaisevaa hajoamista. Siihen nähden jopa sodanjohdon kovat otteet karkuruuteen ovat ymmärrettäviä, vaikka niiden toteuttamisesta on syytä edelleen keskustella.Rangaistuksia jaettiin kovimpien taisteluiden jo laannuttua, ja etulinjassa olleet miehetkään eivät ajatelleet luimujen saaneen osansa, vaan pitivät niitä turhina ja raivostuttavina. Sen ajan miehet eivät olleetkaan mitään tatuoituja pullistelijoita eivätkä vajaapäisiä nettiöyhöjä, vaan ihan oikeasti kovia kokeneita, ja tiesivät, että hermot voivat pettää keltä tahansa, kun tarpeeksi koville joutuu, ja tiesivät senkin, että pelkoaan hallitsemattomista ei ollut apua taistelussa, mutta selustassa sentään saattoivat nekin jotain tehdä. Heitä toki halveksittiin verrattuna etulinjan jermuihn, mutta ampuminen tuntui monesta tarpeettomalle. Toisaalta jotkut ammutuista myös todella olivat tyyppejä, jotka laskivat vain välttävänsä taistelut ilman että edes pelkäsivät kovin suuresti. Mutta eivät suinkaan kaikki. Yksinkertaita vastausta ei tähänkään kysymykseen ole tarjolla, ja keskustelua, sikäli kuin siihen jankkaamisen ja trollaamisen sijasta on jotain uutta annettavaa, on syytäkin jatkaa.
- Anonyymi
"Koska tykistötulenkaan käyttö ei ollut mitenkään poikkeuksellista ammuttujen kranaattien määriä"
Tätä ammuttujen kranaattien määrästä on käyty muillakin palstoilla keskustelua.
Tali-Ihantalassa käytettiin aivan uutta ammunta taktiikkaa. Koska hyökkääjä oli kärjellään tunkeutunut Suomenveden-Juustilan-Ihantalan-Talin kolmion muodostamalle alueelle, tilanne salli suuren putkien määrän yhtäaikaisen käytön sitä vastaa.
Nyt ammuttiin aina tarvittaessa kullekin pienelle painopistealueelle yhtä aikaa mahdollisimman monella putkella nopea ja tarkka tuli-isku. Tällöin saatiin tulenkäyttö maksimaalisen tehokkaaksi kranattimäärä/alue/aikayksikkö, joka tuotti suuria tappioina hyökkääjälle. Tällanen ammuntatapa säästi kranaatteja ja oli erittäin tehokas, tuntui vastustajassa rajuna tulena ja tiehänä ammusmääränä.
Hyökkäysvaiheessa tehtiin tulenkäytön kokeilu hyökkäyksen käynnistyessä uudelleen Tuulosjoella. Siinä käytettiin senaikaisen tietämyksen mukainen tulivalmistelu, jossa käytettiin paljon kranaateja. Jälkiä tutkittaessa huomattiin, ettei kranaattien käyttö ollut kuitenkaan tehokas käytettyyn ammus määrään nähden vaikka valmistelu oli tehty huolellisesti. Tykistössä alettin miettiä tehokaampia ammunta tapoja.- Anonyymi
"Tali-Ihantalassa käytettiin aivan uutta ammunta taktiikkaa."
Kyllähän asia niin on että tätä uutta suomalaista tykistön keskitetyn tulenkäytön lamauttavaa vaikutusta testattiin todellisessa taistelussa ensikerran jo niinkin varhain kuin syyskuussa 1942 Maaselän Kannaksella jossa hyökkäävät puna-armeijan joukot tuhottiin lähes yksinomaan tykistön tehokkaalla tulenkäytöllä.
Tali-Ihantalasta on rakennettu jälkjättöisesti legenda ja tässä tykistön käyttöä on erityisesti haluttu korostaa.
Kai kuitenkin vastaanvänkääjät tunnustavat lopultakin että ammuttujen kranaattien määrässä ja verrattuna sitä kriitisemmän 8 vuorokauden lukemiin Tali-Ihantala jää selvästi kakkoseksi Vuosalmi-Äyräpäähän verrattuna? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tali-Ihantalassa käytettiin aivan uutta ammunta taktiikkaa."
Kyllähän asia niin on että tätä uutta suomalaista tykistön keskitetyn tulenkäytön lamauttavaa vaikutusta testattiin todellisessa taistelussa ensikerran jo niinkin varhain kuin syyskuussa 1942 Maaselän Kannaksella jossa hyökkäävät puna-armeijan joukot tuhottiin lähes yksinomaan tykistön tehokkaalla tulenkäytöllä.
Tali-Ihantalasta on rakennettu jälkjättöisesti legenda ja tässä tykistön käyttöä on erityisesti haluttu korostaa.
Kai kuitenkin vastaanvänkääjät tunnustavat lopultakin että ammuttujen kranaattien määrässä ja verrattuna sitä kriitisemmän 8 vuorokauden lukemiin Tali-Ihantala jää selvästi kakkoseksi Vuosalmi-Äyräpäähän verrattuna?Legenda nyt kuitekin ainakin alun perin syntyi siitä, että suhteellisen pienellä alueella oli niin suuri määrä joukkoja, ja kyseessä oli vaarallinen läpimurto VKT asemaan. Kaikki aiemmat asemat Kannaksella olivat murtuneet, Tali-Ihantalassa venäläisten hyökkäys saatiin ensimmäisen kerran pysäytettyä kokonaan.
Taistelun merkittävyyden korostaminen johtaa tietysti helposti siihen, että siihen liittyviä aika tavallisiakin asioita aletaan liioitella ja ne alkavat saada tarunhohtoisuutta tavalla, jolla ei enää ole tekemistä todellisuuden kanssa. Sitä näkee mielestäni muissakin yhteyksissä kuin vain Tali-)hantalan taistelun käsittelyssä.
Käsitykseni mukaan saksalainen tykistö käytti samantyyppistä taktiikkaa, ja saksalaiset jopa vapaaehtoisesti tyhjensivät etulinjan hyökkäyksen ollessa tulossa, ampuen tuhoavat iskut entisiin omiin asemiin. Tämä olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto Valkeasaaressakin, ja niin olisi voitu toimiakin, jos Nihtilää olisi kuultu.
Suomalainen tykistö kuitenkin soveltui tulenjohtomenetelmiltään kai jopa paremmin tällaiseen keskitettyyn ammuntaan kuin saksalainen, ja kun tykistömme johto vielä oli melkoisen pätevää ainesta, ratkaiseva taktiikan muutos onnistui kesken suurtaistelujen ja tavalla, joka ylitti jopa esikuvansa saksalaiset.
Ei siitä turhaan olla ylpeitä, vaikka osa tarinasta ehkä jätetäänkin kertomatta. En tarkalleen tiedä, mikä saksalaisen esikuvan vaikutus on ollut, mutta ainakin kunnon oppipojan tyyliin pyrittiin itse vielä parempaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Legenda nyt kuitekin ainakin alun perin syntyi siitä, että suhteellisen pienellä alueella oli niin suuri määrä joukkoja, ja kyseessä oli vaarallinen läpimurto VKT asemaan. Kaikki aiemmat asemat Kannaksella olivat murtuneet, Tali-Ihantalassa venäläisten hyökkäys saatiin ensimmäisen kerran pysäytettyä kokonaan.
Taistelun merkittävyyden korostaminen johtaa tietysti helposti siihen, että siihen liittyviä aika tavallisiakin asioita aletaan liioitella ja ne alkavat saada tarunhohtoisuutta tavalla, jolla ei enää ole tekemistä todellisuuden kanssa. Sitä näkee mielestäni muissakin yhteyksissä kuin vain Tali-)hantalan taistelun käsittelyssä.
Käsitykseni mukaan saksalainen tykistö käytti samantyyppistä taktiikkaa, ja saksalaiset jopa vapaaehtoisesti tyhjensivät etulinjan hyökkäyksen ollessa tulossa, ampuen tuhoavat iskut entisiin omiin asemiin. Tämä olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto Valkeasaaressakin, ja niin olisi voitu toimiakin, jos Nihtilää olisi kuultu.
Suomalainen tykistö kuitenkin soveltui tulenjohtomenetelmiltään kai jopa paremmin tällaiseen keskitettyyn ammuntaan kuin saksalainen, ja kun tykistömme johto vielä oli melkoisen pätevää ainesta, ratkaiseva taktiikan muutos onnistui kesken suurtaistelujen ja tavalla, joka ylitti jopa esikuvansa saksalaiset.
Ei siitä turhaan olla ylpeitä, vaikka osa tarinasta ehkä jätetäänkin kertomatta. En tarkalleen tiedä, mikä saksalaisen esikuvan vaikutus on ollut, mutta ainakin kunnon oppipojan tyyliin pyrittiin itse vielä parempaan.Ehkäpä muuten juuri Maaselän kannakselta tulleet Jänkäjääkärit toivat tykistön ammunta tavan Kannakselle ja edelleen sen Tali-Ihantalassa oppinut Panssaridivisoona vei sen Vuosalmelle?
Asemasodan aikanahan uusia menetelmiä ja juuri kesällä 1944 käytössä olleet tulenjohtovälineet kehiteltiin Itä-Karjalassa, ettei juurikin Maaselän Kannaksella.
- Anonyymi
Ensinnäkin suomalaiset eivät ymmärtäneet, että Viipurin menetyksen jälkeen rauhanneuvottelijoita ei Moskovassa oteta vastaan ilman antautumisasiakirjaa.
Ruotsi löi taas kerran puukon selkään, ei toimittanut pst-aseita, tosin ainoat toimivat aseet olivat Hitlerin takana.
Mannerheim kyllä ymmärsi, että joukkojen perääntyessä ei rauhanehtoja voinut asettaa. Hänen loppupäätelmänsä oli mennä Moskovaan kuulemaan lopulliset ehdot, ennemmin kuin antaa Hitlerille sitoumus, koska yhdistäviä tekijöitä Saksaan oli ainoastaan bolsevismin kukistaminen.
Stalin keskeytti kaikki kolme hyökkäystä 12.7.1944, koska Ihantalan ja Vuosalmen piti mahdollistaa Viipurinlahden ylitys. Saksan 122. jalkaväkidivisioona oli määrätty 6. heinäkuuta vastaanottamaan rintamavastuu, mutta neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alettua vastaanotto suoritettiin loppuun vasta 8. heinäkuuta. Taistelut lakkasivat 10. heinäkuuta Neuvostoliiton 59. armeija pysäytettyä etenemisensä ja ryhmityttyä puolustukseen. - Anonyymi
Heitänpä tässä kysymyksen että mitenkä aioitte ylipäätänsä määritellä taistelun nimeltään Tali-Ihantala
- aikajanalla?
- missä tämä tarkalleen ottaen tapahtui eli mitkä Viipuri-Kuparsaaren rintamalinjalla olleet alueet ei lasketa taisteluun kuuluvaksi?
Wikipedian mukaan Tali-Ihantalan taisteluissa olisi kaatunut, haavoittunut ja kadonnut 8 500 suomalaista (ei runsas 6 000). Tämä on noin 1/8 suomalaisten kokonaistappioista kesällä 1944. Tilastojen mukaan suomalaiset käyttivät kesän 1944 tykistöammusmäärästä 11% Tali-Ihantalassa, 12% Vuosalmi-Äyräpäässä sekä 7% U-linjan taisteluissa.- Anonyymi
"Heitänpä tässä kysymyksen että mitenkä aioitte ylipäätänsä määritellä taistelun nimeltään Tali-Ihantala
- aikajanalla?
- missä tämä tarkalleen ottaen tapahtui eli mitkä Viipuri-Kuparsaaren rintamalinjalla olleet alueet ei lasketa taisteluun kuuluvaksi?"
Kuten lähes kaikissa taisteluissa määritely on aina hieman ongelmallista. Talin-Ihantalan taistelu pitäisi laajentaa koskemaan kaikkia niitä yksikköjä jotka alueella (Viipurista ainakin lähelle Kuparisaarta) ovat olleet aikavälillä 21.kesäkuuta - 9.heinäkuuta 1944 koska taistelu voidaan katsoneen alkaneeksi siihen mihin Kannaksen läpimurto asiallisesti ottaen päättyi: Viipurin menetykseen 20.6.1944. Tapio Tiihonen jakaa Kannaksen taistelun kahteen osaan:
1. Operaatio Viipuri (10.6-20.6.44)
2. Operaatio Kotka (21.6-19.7.44 tai suurinpiirtein heinäkuun kolmannen viikon loppuun)
Puna-armeija saavutti Operaatio Viipurissa tavoitteensa vähintäin suunnitelmien mukaisesti, maantieteellisesti. Sen sijaan sotilaallisesti tavoite eli Suomen Kannaksella olleiden joukkojen tuhoaminen jäi toteutumatta.
Operaatio Kotka oli taas täydellinen epäonnistuminen kuten neuvostoliittolainen sotahistorioitsija Platonov aivan rehellisesti asian totesi.
- Anonyymi
Koko sotku oli aiheutunut Heinrichsin, Airon ja Mannerheimin kyvyttömyydestä ymmärtää tiedustelutietoa ja hämätä niillä sekä Stalinia, että Hitleriä. 17.4. olisi pitänyt vastata Hitlerille suoraan, että lähdemme Moskovaan. 8.5. Japanista saatujen tietojen perusteella olisi pitänyt neuvotella rauhasta, vaikka ei olisi sitä haluttukaan. Suurhyökkäystä ei olisi edes tullut.
- Anonyymi
No, siinä oikea hazardi!
- Anonyymi
” ” Japanista saatujen tietojen perusteella olisi pitänyt neuvotella rauhasta, vaikka ei olisi sitä haluttukaan. Suurhyökkäystä ei olisi edes tullut.”
Täysin kukkupuhetta! Stalin oli valmistellut suurhyökkäystä jo pitkään ja se olisi toteutunut kaikissa tapauksissa! Ei Stalinia rauha kiinnostanut vaan Suomen valloitus! Jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti olisi suuria suomalaisjoukkoja saarrettu ja tuhottu Kannaksella ja läpimurto olisi saatu aikaan! Siinä edullisessa tilanteessa olisi Stalin saattanut osoittaa myös lisäjoukkoja tähän suuntaan! Teheranin sopimuksistaei Stalin piitannut. Kun maa olisimiehitetty ja sovjetisoitu ei länsi olisi asialle mahtanut enää mitään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” ” Japanista saatujen tietojen perusteella olisi pitänyt neuvotella rauhasta, vaikka ei olisi sitä haluttukaan. Suurhyökkäystä ei olisi edes tullut.”
Täysin kukkupuhetta! Stalin oli valmistellut suurhyökkäystä jo pitkään ja se olisi toteutunut kaikissa tapauksissa! Ei Stalinia rauha kiinnostanut vaan Suomen valloitus! Jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti olisi suuria suomalaisjoukkoja saarrettu ja tuhottu Kannaksella ja läpimurto olisi saatu aikaan! Siinä edullisessa tilanteessa olisi Stalin saattanut osoittaa myös lisäjoukkoja tähän suuntaan! Teheranin sopimuksistaei Stalin piitannut. Kun maa olisimiehitetty ja sovjetisoitu ei länsi olisi asialle mahtanut enää mitään!Niin, Suomi oli yksin, ruotsikin oli -44 taktikoinut jo... - ontuva Saksa oli ainut apu....-Tilanne on kuin nytkin eu-nato höpötyksessä.
Suomen ei kannattaisi liikaa suuntautua tai tuvautua eu ja nato hörhötykseen. Ei venäjään,,, se jo unhohdettu itsenäisyys olisi järkevä toimintamalli !
- Anonyymi
Suomalaisia joukkoja oli Tali-Ihantalan alueella noin 7 divisioonan verran ja niissä oli kaikkiaan n. 50 jalkaväkipataljoonaa. Hyökkääjällä oli 16 divisioonaa joissa 144 pataljoonaa. MUTTA. Neuvostoliittolaisessa jv-pataljoonassa oli vain noin 500 miestä kun taas suomalaisessa n. 900. Hyökkääjällä on siis ollut maksimissaan n. 70 000 miestä jv-pataljoonissa kun taas suomalaisilla maksimissaan 45 000 miestä. Hyökkääjän ylivoima ei siis ollut kuin hieman yli 2:3 olettaen että molemmissa oltiin pudottu saman verran määrävahvuuksista.
Talin-Ihantalan maasto ei suosinut läheskään niin paljon panssarien käyttöä kuin Länsi-Kannas joten taistelun voittaisi se joka tykistöllä pystyisi riittävästi lamauttamaan vastapuolen jalkaväkeä ja hiljentämään sen pattereita. Ns. torjuntavoitto Tali-Ihantalassa oli oikeastaan aika looginen tulos.
Vuosalmi-Äyräpäässä puolustajalla oli heittää peliin täydennysjoukkojen jälkeenkin vain 16 jalkaväkipataljoonaa (JR 57, IV/19.Pr, 4 jääkäripataljoonaa, Er.P 25) joista lähes puolet jo pahasti kuluneesta 2.Divisioonasta (JR 7, JR 49, Er.P 12). Hyökkääjällä oli heittää peliin kaikkiaan 10 divisioonasta 90 jv-pataljoonaa taistelujen eri vaiheissa. Osa kuluneita, osa tuoreita. Huomioiden pataljoonien miesvahvuuserot oli hyökkääjällä noin kolminkertainen ylivoima ja painopistesuunnilla noin. kuusinkertainen. - Anonyymi
Kesällä 1944 kokonaistappioista jv-rykmenttien, panssaridivisioonan, jääkäripataljoonien, rajajääkäripataljoonien, erillispataljoonien ja rannikkopuolustuksen torjuntakomppanoiden tappiot muodostivat noin 80% joten noihin yllämainittuihin lukuihin olisi syytä lisätä 1/4 ennenkuin päästään kokonaislukuihin.
- Anonyymi
Yrjö Hansteen JR 12 on nostettu eräänlaiseen Suomen pelastajan asemaan vähän niin kuin Alpo Marttisen JR 61. Omituista tässä kuitenkin on molempien rykmenttien pienet tappiot. JR 12:n sotilaita kaatui, katosi tai haavoihinsa menehtyi Ihantalassa vain 161. Alpo Marttisen JR 61 pääsi vielä vähemmällä: vain 87 kuollutta miestä. Tienhaaran taisteluissa vain kolmisenkymmentä.
Vertailun vuoksi mainittakoot että 10.6-20.7.44 Kannaksella jatkuvasti taisteluissa olleiden JR 7:n ja JR 49:n sotilaita menehtyi 708 ja 657.
Alpo Marttisen saama Mannerheimristi huvitti häntä itseäänkin sillä hän varsin hyvin tiesi että hänen rykmentillään ei ollut torjunnassa juuri osaa eikä arpaa. Kunnianosoitus annettiin kun epätoivoinen Mannerheim tarvitse edes jotain positiivista energiaa muuten synkässä tilanteessa.
Puhutaan mitä tahansa mutta kyllä kovan taistelun tuntumerkit ovat julmat mutta paljonpuhuvat: omat ja vieraan tappiot. Kuuterselkä-Siiranmäki oli raju taistelu jossa silloin vielä täysin ylivoimaisia hyökkääjiä päin iskivät panssarijääkärit ja 2.D:n joukot. Hyökkääjä kärsi 3 päivän taisteluissa noin 20 000 tappiot ja sen hyökkäysryhmitys meni enteellisesti ensimmäisen kerran sekaisin joka näkyi mm siinä että sen omat yksiköt taistelivat hetken keskenään Mustamäellä. Sen jälkeen se runnoi läpi lähinnä Viipurin suuntaan menevän uran kautta. Se ei enää kuitenkaan pystynyt saartamaan ja tuhoamaan suomalaisjoukkoja. 2.D ja 15.D pystyivät kuitenkin melkoi vaivatta siirtymään Vuosalmen ja Vuoksen suuntaan uusiin puolustusasemiin.- Anonyymi
Tietenkin eräät valopäät voivat väittää että suuret omat tappiot eivät kerro mitään taistelujen kovuudesta. Hyväksyn näkemyksen vain jos on olemassa todisteet että käytetty tykistö- ja krh-ammusmäärä olisi jotenkin poikkeuksellisesti aiheuttanut viholliselle erityisen suuret tappiot.
Puna-armeija ampui Valkeasaaren lohkolle 10.6.44 220 000 ammusta ja raketti sekä 2.D:n lohkolle 60 000 ammusta ja rakettia. Suomalaisten tappiot tuona päivänä olivatkin pitkälle toistatuhatta miestä. Toisaalta Tapio Tiihosen mukaan puna-armeijan oma tulitus aiheutti heille itselleen lähes tuhannen miehen tappiot.
10.6.44 menehtyi (kaatui, kuoli haavoihinsa ja katosi jäämättä sotavangiksi) 783 miestä. Melkein kaikki Kannaksen pääpuolustusaseman taisteluissa. Heistä n. 100 oli 2.Divisiooan sotilaita. Puna-armeijan kranaattituli tappoi varmuudella ainakin 500 suomalaista sotilasta. Siihen tarvittiin siis 280 000 erityyppistä kranaattia. Yhtä kuollutta suomalaista kohden on ammuttu noin 500-600 ammusta. Mikäli lasketaan mukaan myös haavoittuneet on ammusmäärä ollut n. 200 per kuollut tai haavoittunut suomalaissotilas.
Torjuntataisteluissa suomalainen tykistö ja heittimistö käytti yleensä noin 10 ammusta jokaista kaatunutta tai haavoittunutta vihollissotilasta kohden. Mikäli vihollinen yllätettiin avomaastosta seisoskelemassa tulimyrsky-ylläköllä oli tulos vielä kaameampi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin eräät valopäät voivat väittää että suuret omat tappiot eivät kerro mitään taistelujen kovuudesta. Hyväksyn näkemyksen vain jos on olemassa todisteet että käytetty tykistö- ja krh-ammusmäärä olisi jotenkin poikkeuksellisesti aiheuttanut viholliselle erityisen suuret tappiot.
Puna-armeija ampui Valkeasaaren lohkolle 10.6.44 220 000 ammusta ja raketti sekä 2.D:n lohkolle 60 000 ammusta ja rakettia. Suomalaisten tappiot tuona päivänä olivatkin pitkälle toistatuhatta miestä. Toisaalta Tapio Tiihosen mukaan puna-armeijan oma tulitus aiheutti heille itselleen lähes tuhannen miehen tappiot.
10.6.44 menehtyi (kaatui, kuoli haavoihinsa ja katosi jäämättä sotavangiksi) 783 miestä. Melkein kaikki Kannaksen pääpuolustusaseman taisteluissa. Heistä n. 100 oli 2.Divisiooan sotilaita. Puna-armeijan kranaattituli tappoi varmuudella ainakin 500 suomalaista sotilasta. Siihen tarvittiin siis 280 000 erityyppistä kranaattia. Yhtä kuollutta suomalaista kohden on ammuttu noin 500-600 ammusta. Mikäli lasketaan mukaan myös haavoittuneet on ammusmäärä ollut n. 200 per kuollut tai haavoittunut suomalaissotilas.
Torjuntataisteluissa suomalainen tykistö ja heittimistö käytti yleensä noin 10 ammusta jokaista kaatunutta tai haavoittunutta vihollissotilasta kohden. Mikäli vihollinen yllätettiin avomaastosta seisoskelemassa tulimyrsky-ylläköllä oli tulos vielä kaameampi.Ehkäpä kyse on ratkaisevuudesta, ei kovuudesta. Ja kysymys voi olla siitäkin, kummalle puolelle tappiot jakautuvat.
Kirjoituksesti on kiinnostava ja ansiokas, mutta tämän verran haluan siihen saivarrella, että nimitystä panssarijääkärit käytettiin vielä 1944 vain panssarintorjuntajoukoista, eritoten Panssaridivisioonassa, jossa oli peräti Panssarijääkäripataljoona. Panssarien tukena hyökänneet Jääkäriprikaatin miehet olivat vain ihan tavallasia jääkäreitä. Tai ei nyt ihan tavallisia, vaan kolmea nuolta hihassaan kantaneita Laguksen poikia, erotuksena normaalien jalkaväkijoukkojen jääkärijoukkueista ja -komppanioista (ja RvPr:n jääkäripataljoonista). Jalkaväen mosurithan olivat tuolloin sotamiehiä, eivät jääkäreitä, kuten nykyisin.
- Anonyymi
On aika yllättävää että eri rintamista Vuosalmi-Äyräpäässä ja U-linjalla ammuttiin vuorokautta kohden kiivaammin kuin Tali-Ihantalassa vaikka nuo kaksi ensiksi mainittua taistelua käytiin osin päällekkäin.
- Anonyymi
Kaksi ensin mainittua olivat luonteeltaan lähempänä ensimmäisen maailmansodan asemataisteluja, kun taas Tali-Ihantala oli ensimmäisessä vaiheessaan suuremmalla alueella käyty enemmän liikuntasotatyyppinen taistelu venäläisten kiilan työnnyttyä läpimurtonsa jälkeen syvälle suomalaisten alueelle ja suomalaisten operoidessa sitä vastaan eri suunnista tehdyin vastaiskuin, tarkoituksenaan saartaa ja tuhota läpi tullut vihollinen.
Pelkästään jo yhteinäisten linjojen puute ja missä linjoja oli, niiden mutkaisuus, rajoitti tykiston keskitettyä käyttöä.
- Anonyymi
Talvisotaan verrattuna jatkosodan viimeisenä kesänä yksikään taistelu ei ollut erityisen verinen.
- Anonyymi
Mielenkiintoista. Tästä voisi ehkä tehdä oman ketjunsa, aivan asiapohjalta.
- Anonyymi
Muistan ihmetelleeni tätä jo vanhoja Kansa Taisteli-lehden juttuja lukiessani. Niistä ei koskaan tuntunut löytyvän muisteluita Tali-Ihantalan suurtaistelusta, vaan ainoa asiaa koskeva artikkeli se iänikuinen jauhanta tykistön käytöstä. Muutenhan lehdet ja niiden komeat kokoelmateokset pullistelivat erilaisia veteraanien muisteluita sodan kaikilta rintamilta.
Mutta todella, todella vähäistä oli "suurtaistelun" käsittely.- Anonyymi
” Mutta todella, todella vähäistä oli "suurtaistelun" käsittely.”
Olisit etsinyt tietoa muualta kuin ’Kansa taisteli’-lehdistä! Kirjoista löytyy runsaasti kuvauksia! Esim. taistelussa vahvasti mukana ollut Reino Lehväslaiho kuvasi sitä parissakin kirjassa. Myösmuita teoksia löytyy! Ei taistelu muutu mitättömäksi sillä, että sinä et tekstiä löydä!
Kyseessä on kuitenkin suurin pohjoimaissa koskaan käyty maataistelu, jossaSuomi onnistui torjumaan ylivoimaisen vihollisen!
- Anonyymi
Tuohon rajaukseen. Useimmissa kartoissa alue on käsittää maaston Juustilasta itäänpäin 4.D_;n kaistaan saakka. Ilmeisesti joitakin 17.D:n yksiköitä oli ainakin reservinä tuolla alueella, mutta itse en ainakaan tiedä RvPr:n joukkoja olleen.
Linja murtui Talin alueella 18.D;n lohkolla ja mainittu divisioona peräytyi Konkkalan vuorille ja Leiitimojärven itäpuolelle Talin myllyn pohjoispuolelle, jossa se sekoittui 4.D:n oikeaan siipeen. Sen jälkeen taisteluun osallistui asteittain Panssaridivisioonan Jääkäriprikaati ja Raskas panssarikomppania, ehkä myös rynnäkkötykit jossain torjuntasemassa. 11.D suoritti vastaiskun, joka sai vallattua takaisin jo osittain menetetyt Konkkalan vuoret, mutta ei palautettua pääasemaa Talin luona. Vihollinen eteni Leitimojärven itäpuolella edelleen eteenpäin kohti Ihantalaa, ja sitä vastaan suunnattiin idästä 4.D:n joukkoja ja lännestä Leitimojärven pohjoispuolelta Jääkäriprikaati ( muita joukkoja) pyrkimyksenä katkaista venäläisten yhteydet. Vastustaja kuitenkin oli kovin ylivoimainen ja käytti panssarivaunujaan Aniskalan ja Talin myllyn aukeissa puolustuksensa tukena, hieman talvisodan tapaan ikuun kuin "linnoituksena" ja suomlaisten hyökkäyskiilat eivät saavuttaneet toisiaan, vaikka lähelle pääsivätkin. Mukaan tuli myös 6 D, joka yritti jolliain osillaan myös, tulpaten Ihantalaan etenevää vihollistakin. Hyökkäykset epäonnistuivat vihollisen voimakkaan tulen takia (vaikuttiko sekin, että Itä-Karjalasta siirretyt joukot eivät olleet niin tottuneet Kannaksen aukeampiin maisemiin) ja vihollnen pääsi edelleen eteenpäin katkaisten Portinhoikan-Ihantalan tien ja edeten sen ylikin. Tällöin päätettiin yön hämärissä vetää kaikki suomalaiset joukot pois pussiksi muotoutuneesta hajanaisesta rintamasta venäläisten ilmiselvästi pyrkiessä saartamaan meikäläiset.Paikkalle viimeisimmäksi saapunut 6.D miehitti Ihantalan asemat (sikäli kuin valmiita asemia oli), jolloin rintama taas lyheni ja muodostui se kaareva pussin perä, johon suomalainen tykistö pystyi ampumaan usealta suunnalta keskitettyä tulta sen pohjan puhkaisemista yrittäviin venäläisjoukkoihin.
Yleensä taisteluun kasotaan osallistuneen myös 3.Pr:n joukkojen, jotka puolustivat aluetta Viipurin itäpuolella Suomenvedenpohjan alueella. Prikaatin vasen siipi otti vastaan venäläisten läpimurtovoimien sivustaa suojanneen hyökkäyksen, ja joutui vetäytymään, osin vihollisen painostuksen, osin naapurikaistalla tapahtuneen läpimurron aiheuttaman saarrostusuhan takia, jonkin verran taaksepäin, mutta täällä venäläisten ylivoima ei riittänyt läpimurtoon, kuten heidän valitsemassaan varsinaisessa painopistesuunnassa.
Ajallisesti taisteluun yleensä katsotaan kuuluvan aika läpimurrosta Talin luona aina viimeisiin taisteluihin Pyörökankaalla, joiden jälkeen venäläisten hyökkäykset laantuivat normaaliksi asemasodan toiminnaksi.
Ei ole tiedossani myöskään 20.Pr:n osallistuneen taisteluihin. Joitain 10.D:n joukkoja ehkä oli alueella, saattoivat osallistua taisteluunkin. Voin olla tässä väärässäkin, sillä kirjoitin tämän vain muistinvaraisesti.- Anonyymi
20.Prikaatin miehiä kirjattu kuolleen 97 taistelujen vuoksi ajalla 23.6-5.7.44.Useinpien kuolinpaikka Juustila (selvä ykkönen) , Viipurin maalaiskunta, Lavola, Karisalmi jne...
- Anonyymi
Ennen ihantalaa ois pitänyt tietää ryssän ylivoima ja varautua. Iso motti ja perääntyä antaa pommittaa korpea samoin kun raattessa . Iso metsäpalo .
- Anonyymi
Kunhan vaan höpötät.
- Anonyymi
30.6.44 lähetti IV Armeijakuntaa Kannaksen komentajalle hätähuudon kuinka neuvostoliittolaisten lentohyökkäykset horjuttavat suomalaisten " jo muutenkin heikentynyttä taistelutahtoa".
- Anonyymi
Entä sitten? Neukku oli ylivoimainen kaluston suhteen!
Pulmansa oli neukuillakin ja haluat varmasti niistä kuulla?
Tiihonen: Ratkaisu Kannaksella 1944
Eri joukko- osastoista saadut sotavangit kertoivat yhtäpitävästi, että hyökkäyshenki oli miehistön keskuudessa huono, mieliala apaattinen, pelko suomalaisiakohtaan suuri ja vain kovan kurin pakoittamina (alkoholin nauttimisen jälkeen) joukot saatiin hyökkäämään. Ll/JR 129/63. KaD:n aliluutnantin mukaan mieliala kaartilaisten keskuudessa ei ollut kehuttava. Läpimurtojoukkoina kaartilaiset nimittivät itseään usein rangaistuskomppanialaisiksi (strafniki). Omasta rykistö- ja krh.tulesta sekä ilmapommitusten epätarkkuudesta aiheutuneet suuret tappiot olivat olleet omiaan lisäämään tällaista mielipidettä. Suomalaisolosuhteet vaikuttivat myös kielteisesti miesten mielialaan. Kaartin joukot oli pääasiassa koulutettu taistelemaan avomaastossa, mutta ei suomalaisessa, jossa tykistö- ja panssariaseen tuki eivät päässeet laajuuksiinsa. Tämä aiheutti sekasortoa ja vaikutti kielteisesti mielialaan. Tyytymättömyytä herätti sekin, että etulinjassa e.tarvikehuolto oli epäsäännöllistä samalla kun päällystö ryyppäsija käytti miehistön muona- ja viina-annoksia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216755Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562313- 1471867
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981065- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.90963- 32850
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon152783