Miten kanadalaisen katsomoon linkoama kiekko

... selvitettiin ilman kanadalaisjäähyä äskeisessä venäjäottelussa. Se jäi selostajiltakin kokonaan kertomatta. Kamera näytti selvästi, että tuomari nosti sormet pystyy merkiksi kandalaisjäähystä mutta se jäi toteutumatta. Ja toisin päin, joltai katkesi maila ja siitä tuli venäjälle välittömästi jäähy. Aika kummallista. Itse asiassa näytti siltä, että lopputulosta vaalittiin tuomareiden avulla.

Vai oliko niin, että tietyssä kriittisessä vaiheessa sääntöjä ei enää noudateta.

PS. En muuten ennen ole koskaan nähnyt lätkäpelissä, että kun jäähy on jollekin vihelletty, niin perään vihelletään toinen jäähy....

Tässä on jotain samaa, kun venäläisten sulkemisessa ulos yleisurheilun kisoissa. Näyttää ilmiselvältä.
2652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ihan oikein meni, kamera kentän puolella ja kiekko osui siihen. Oikein meni muutenkin, vanhan vainoojan ei kuulu voittaa mitään.

Äänestä
  • Mutta kamera on pleksin yläpuolella, jos sitä ei siinä olisi ollut, oli selvää, että kiekko olisi mennyt ulkopuolelle. Onko kamerasta nyt pikaisesti kirjoittettu sääntöihin uusi tulkinta. Sellaistahan ei kentillä yleensä ainakaan kansallisotteluissa olla. Mutta kommenttisi ei muutenkaan tunnu uskottavalta, paljon ennakkoasenteita.

    Tokihan me tiedämme, että politiikka ennen muuta säätelee nykyään myös urheilua.....
    eli se siitä. Parempi siis voi myös hävitä, eikö totta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kamera on pleksin yläpuolella, jos sitä ei siinä olisi ollut, oli selvää, että kiekko olisi mennyt ulkopuolelle. Onko kamerasta nyt pikaisesti kirjoittettu sääntöihin uusi tulkinta. Sellaistahan ei kentillä yleensä ainakaan kansallisotteluissa olla. Mutta kommenttisi ei muutenkaan tunnu uskottavalta, paljon ennakkoasenteita.

    Tokihan me tiedämme, että politiikka ennen muuta säätelee nykyään myös urheilua.....
    eli se siitä. Parempi siis voi myös hävitä, eikö totta

    Se kamera tulkitaan pleksi rakenteeksi. Sääntökirja tulkitsee tuon kyllä selkeästi ei siinä ollut mitään epäselvää meneekö se kiekko pleksistä, rakenneputkesta, pultista tai kamerasta ihan sama. Nyt oli kyllä hyvät ja tasapuoliset tuomarit, tiukka linja pysyi läpi ottelun.

    Linjatuomsri näytti selvästi, että kiekko meni suoraan yli laidan. Se osui kameraan vasta laidan takana.

    Suomalaiset tuomarit paskoivat housuihinsa. Samalla tavalla he paskoivat housuihinsa jättämällä tuomitsematta kanadalaisen korkean mailan suoraan venäläisen kasvoihin, vaikka näkivät sen parin metrin päästä.

    Heitä ei pelasta se, että samalla tavalla ruotsalainen sai lyödä suomalaista mailalla kasvoihin. Silloinkin tuomari oli parin metrin päässä.

    Linjuri siis näytti, että kiekko meni kanukin mailasta suoraan yli pleksin. Peli vihellettiin poikki. Sen jälkeen ei rikettä voi peruuttaa. Sillä seikalla, mitä kiekolle jälkeenpäin tapahtuu, ei voi olla mitään merkitystä.

    Tilanne on verrannollinen esimerkiksi siihen, että tuomari viheltää pelin poikki kuullessaan kiekon menneen yli laidan. Heti sen jälkeen kiekko lauotaankin maaliin. Maalia tuskin hyväksytään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linjatuomsri näytti selvästi, että kiekko meni suoraan yli laidan. Se osui kameraan vasta laidan takana.

    Suomalaiset tuomarit paskoivat housuihinsa. Samalla tavalla he paskoivat housuihinsa jättämällä tuomitsematta kanadalaisen korkean mailan suoraan venäläisen kasvoihin, vaikka näkivät sen parin metrin päästä.

    Heitä ei pelasta se, että samalla tavalla ruotsalainen sai lyödä suomalaista mailalla kasvoihin. Silloinkin tuomari oli parin metrin päässä.

    Juuri näin, kameran kuvasta näkee että kiekko on jo ylittänyt pleksin ennen kuin osuu kameraan, selvä tapaus. Säännöt sanoo "jos kiekko osuu rakenteisiin jään YLÄPUOLELLA, rangaistusta ei vihelletä". Tähän kohtaan tuomarit vetosivat, väärä vetoomus, kiekko ei ollut osuessaan kameraan jään yläpuolella yksiselitteisesti, vaan oli jo mennyt kenttäalueelta pleksin yli ohi.

    Tässä sen kameran kuva:
    https://www.jatkoaika.com/Kuvat/Timanttikuva/Timanttikuva-Kanadan-kuudes-kenttäpelaaja-joka-oli-tällä-kertaa-kamera/218849

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linjatuomsri näytti selvästi, että kiekko meni suoraan yli laidan. Se osui kameraan vasta laidan takana.

    Suomalaiset tuomarit paskoivat housuihinsa. Samalla tavalla he paskoivat housuihinsa jättämällä tuomitsematta kanadalaisen korkean mailan suoraan venäläisen kasvoihin, vaikka näkivät sen parin metrin päästä.

    Heitä ei pelasta se, että samalla tavalla ruotsalainen sai lyödä suomalaista mailalla kasvoihin. Silloinkin tuomari oli parin metrin päässä.

    Höpöhöpö, katsohan tarkemmin, kamera on kentän puolella. Kiekko ei mennyt katsomoon joten oikein tuomittu. Tuomarit voi näyttää mitä tahansa mutta tarkastelussa päätetään lopullinen tuomio. Enemmän ne etenkin alussa näytti suosivan ryssiä, ei tuomaripeli voittoa Kanadalle vienyt, Suomelta joskus vienytkin.

    Äänestä

Tuomarilinja suosi kanadalaisia puolivälierässä, tosin Kanada olisi voittanut muutenkin. Finaalissa suomalaistuomarit onnistuivat hyvin.
Venäläisiltä pettää aina henkinen kantti takaiskun sattuessa, harmi.

Äänestä
  • Ovat siinä suhteessa suomalaisten kaltaisia.

    Äänestä

Jämäkästi tuomitsivat ja ottivat hienosti turhan hakkaamisen pois heti alussa. Ja vielä antoivat kaksi jäähyä samaan vihellykseen. Isännän otteet.

Mutta tuota en ymmärtänyt miksei siitä yli kauhotusta kiekosta tullut jäähyä. Jään yläpuoliset rakenteet tarkoittaa kattoa, lamppuja yms. Se kamera oli jään sivussa. Kiinnostaisi oikeasti mihin sääntöpykälään tuo perustui.

Toinen kummastus oli se miksei tullut jäähyä kun kanukki leipoi mailalla kaverin poskea erän lopussa.

Äänestä
  • Löysinkin kuvan missä näkyi että tuo kanadalaisten kamera oli pleksin päällä ja siinä kiinni. Oikea tuomio.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Löysinkin kuvan missä näkyi että tuo kanadalaisten kamera oli pleksin päällä ja siinä kiinni. Oikea tuomio.

    Väärin meni, siitä kamerasta tuli kuvaa kiekosta ennen kun osuma tuli ja kiekko oli jo ylittänyt pleksin ennen osumaa, jäähy olisi pitänyt viheltää.
    Lue myös tämä ajatuksen kanssa: " Säännöt sanoo "jos kiekko osuu rakenteisiin jään YLÄPUOLELLA, rangaistusta ei vihelletä"
    Esimerkki mediakuutio, siihen osuessaan kiekko on osunut rakenteisiin jään yläpuolella. Nyt osuma ei tullut jään yläpuolella, vaan katsomon puolella, kiekko oli mennyt jo yli laidan.

    Itkekää ryssät omilla palstoillanne, ei tule täältä myötätuntoa kun tuomio oli oikea, eikä tulisi muutenkaan.

    Itkekää russot omilla palstoillanne, ei tule täältä myötätuntoa kun tuomio oli oikea, eikä tulisi muutenkaan.

    No, me tiedämme teidät, joilla on usa muna suussa ja syvällä siellä, tosin jenkitkään ei kanukeista pidä. Uskomatonta että täällä joku jaksaa puolustella selvää tuomarivirhettä, hyi olkoon ja vielä kanadan joukkuetta puolustamalla, kanukit nääs buuasivat suomalaispelaajille kun tulivat jäälle ja plakaateissa luki "you are finished'", että sellaista porukkaa, paska sakkia suorastaan, opetelkoot käyttäytymään arvokisoissa.
    Tuomio oli väärä, kiekko meni pleksin yli ja sen jälkeen on aivan sama mihin se osui, vaikka jonkun kanukin otsaan, kyse oli pelin viivyttämisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itkekää russot omilla palstoillanne, ei tule täältä myötätuntoa kun tuomio oli oikea, eikä tulisi muutenkaan.

    Tuplasti pitää marmattaa samalla viestillä. Laittaisitko viestin vielä kolmannen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuplasti pitää marmattaa samalla viestillä. Laittaisitko viestin vielä kolmannen kerran.

    Triplasti pitää marmattaa samalla viestillä.. Laittaisitko viestin vielä neljännen kerran.

    Äänestä

IIHF:n turnaussäännöissä kuulemma maininta, että jos kiekko osuu kameraan, mikkiin tms. Niin jäähyä ei tuomita. Tämän mukaan meni siis oikein eikä venäläisetkään asiasta valittaneet.

Hieno, vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu. Olisin halunnut sen menevän jatkoajalle, että olisin saanut katsoa vielä lisää. Mutta näin tällä kertaa.

Äänestä
  • Jos katsoja ottaa kiekon kiinni ennenkuin se osuu mihinkään, jäähyä ei voitaisi tuomita. Kiekkohan olisi voinut osua kameraan, mikrofoniin tai muuhun rakenteeseen. Logiikka pettää pahasti.

    Koska kiekko meni selvästi suoraan yli laidan ennenkuin se koski mihinkään, jäähy olisi pitänyt tuomia. Samalla tavalla jäähy olisi pitänyt tuomita, kun kanukki leipoi mailallaan venäläisen naamaa.

    Ja siitäkin, kun kanukki tarjosi venäläiselle puolustajalle poikittaista selkään ja siirsi tämän puoli metriä eteenpäin, olisi pitänyt tuomita jäähy. Juuri tuon venäläisen tontilta meni kanukikavennus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos katsoja ottaa kiekon kiinni ennenkuin se osuu mihinkään, jäähyä ei voitaisi tuomita. Kiekkohan olisi voinut osua kameraan, mikrofoniin tai muuhun rakenteeseen. Logiikka pettää pahasti.

    Koska kiekko meni selvästi suoraan yli laidan ennenkuin se koski mihinkään, jäähy olisi pitänyt tuomia. Samalla tavalla jäähy olisi pitänyt tuomita, kun kanukki leipoi mailallaan venäläisen naamaa.

    Ja siitäkin, kun kanukki tarjosi venäläiselle puolustajalle poikittaista selkään ja siirsi tämän puoli metriä eteenpäin, olisi pitänyt tuomita jäähy. Juuri tuon venäläisen tontilta meni kanukikavennus.

    Itke itke itke, se helpottaa, alkakaa toimia valtionakin lain mukaan ja urheilijat ilman dopingia niin ehkä saatte joskus myötätuntoakin, roistovaltiota ei kukaan kannata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itke itke itke, se helpottaa, alkakaa toimia valtionakin lain mukaan ja urheilijat ilman dopingia niin ehkä saatte joskus myötätuntoakin, roistovaltiota ei kukaan kannata.

    Kerroin logiikan: Linjatuomari näki kiekon menevän pleksin yli, se osui vasta sen jälkeen kameraan. Osumalla ei enää voi olla mitään merkitystä. Selvä kahden minuutin rangaistus.

    Kysymys ei ole siitä, mitä tai ketä kannatan. Faselin logiikka ei kestä. Murra esittämäni logiikka.

    Näkee mitä näkee, kamera kentän puolella ja siihen osui eikä mennyt kentältä pois. Säännöissä ja tuomiossa ei mitään epäselvää.

    Ei sen puoleen, typerää tehdä tuollainen nosto ja ottaa riski jäähystä, mutta venäjän voitto olisi ollut joka tapauksessa hyvin epätodennäköinen kun niin vähän aikaa jäljellä. Osa venäläisistä jopa mukavan näköisiä, toinen puoli tyypillisiä seinästä reväistyjä ja törkeää käyttäytymistä. Vaatisivat demokratian ja paluttaisivat varastamansa alueet niin niihin voisi suhtautua ihmisinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näkee mitä näkee, kamera kentän puolella ja siihen osui eikä mennyt kentältä pois. Säännöissä ja tuomiossa ei mitään epäselvää.

    Niin, ei se kamera mennyt kentältä pois. Kiekko meni, ja se riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, ei se kamera mennyt kentältä pois. Kiekko meni, ja se riittää.

    Mitähän ottelua lienet katsonut, edes ryssät ei väitä moista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

... selvitettiin ilman kanadalaisjäähyä äskeisessä venäjäottelussa. Se jäi selostajiltakin kokonaan kertomatta. Kamera näytti selvästi, että tuomari nosti sormet pystyy merkiksi kandalaisjäähystä mutta se jäi toteutumatta. Ja toisin päin, joltai katkesi maila ja siitä tuli venäjälle välittömästi jäähy. Aika kummallista. Itse asiassa näytti siltä, että lopputulosta vaalittiin tuomareiden avulla.

Vai oliko niin, että tietyssä kriittisessä vaiheessa sääntöjä ei enää noudateta.

PS. En muuten ennen ole koskaan nähnyt lätkäpelissä, että kun jäähy on jollekin vihelletty, niin perään vihelletään toinen jäähy....

Tässä on jotain samaa, kun venäläisten sulkemisessa ulos yleisurheilun kisoissa. Näyttää ilmiselvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu