Väkivaltainen expuoluejohtaja on saanat Ske puolueen todella alennustilaan. Onko Marco de Wit Perussuomalaisten myyrä?
Väkivaltainen expuoluejohtaja
Anonyymi
5147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Väkivalta ja väkivaltatuomiot kulkevat käsikädessä. Ja niillä eväillä ei Suomea nosteta
Mano on ollut yhteyksissä Perussuomalaisiin. Persut eivät kuitenkaan häntä ole huolimassa puolueeseen. Lapsen Pahoinpitely oikeudenkäynnit ja raiskauspidätys ei ole hyvää mainosta millekään puolueelle. No en tiedä Ske puolueesta kun eivät häntä aikaisemmin erottaneet.
MdW on myyrä
Mano erotettiin SKE:stä jo 2019 syksyllä, jolloin hän oli enää rivijäsen ja puolueen hallitus pystyi hänet erottamaan. Rivijäsen hänestä tuli jo keväällä 2019, kun hän ei asettunut edes ehdolle puheenjohtajaksi eikä hallitukseen. Mano muuten oli vain noin 4 kk puolueen puheenjohtajana. Mano kävi kyllä oikeutta puoluetta vastaan pitkällisesti, mutta hävisi kaikki oikeudenkäynnit. Tuskinpa Manolla on siis asiaa puolueen kuntavaaliehdokkaaksi.
Ex-pouluejohtajalla on jatkuvasti niin miäletön kiire, että ei ehdi tehdä mitään. Joskus sentään ehtii sanoa öva, öva.