Lähi-idän sotkut ovat entisen herrakansan

Britannian syytä. Irakin miehitys 2003 ja arabikevään vienti vain räjäyttivät lopullisesti tilanteen. Kun siirtomaaherra Britannia läksi alueelta veti se uusien valtioitten rajat tarkoituksella niin että kustakin maasta, varsinkin Irakista, tulisi mahdollisimman rikkinäinen ja sekava. Irakissa pantiin tarkoituksella shiiat ja sunnit sekaisin ja kurditkin sinne vielä. Samoin Syyria.

Britannia halusi tehdä näin toivoessaan että Irak olisi sisäisesti mahdollisimman riitaisa ja eripurainen onnistuen siinä mainiosti.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sitä samaahan se harrasti aina Euroopassakin. Yritti myös Hitlerin kanssa mutta ei pärjännytkään, putosi omaan kaivamaansa kuoppaan. Niinkin joskus käy.

Äänestä

Ja että tämä ISIS ja tämä Al Qaeda ovat USA:n, Israelin ja Saudi-Arabian palkkasoturiarmeijoita joiden tehtävänä on esittää suurtakin uhkaa "alueen kansoille" jotta USA ja Israel voivat jatkaa sitä alueen asukkaiden todellista terrorisointia ja tukea feodaalis-barbaarista saudihallintoa.

Äänestä

Raamatussa (Vanhassa Testamentissa) jo kerrotaan, että Ismaelin lapset (arabit) kiistelevät ja sotivat naapureidensa kanssa. Jo yli 2000 vuotta sitten tiesivät, mitä tuleman pitää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Britannian syytä. Irakin miehitys 2003 ja arabikevään vienti vain räjäyttivät lopullisesti tilanteen. Kun siirtomaaherra Britannia läksi alueelta veti se uusien valtioitten rajat tarkoituksella niin että kustakin maasta, varsinkin Irakista, tulisi mahdollisimman rikkinäinen ja sekava. Irakissa pantiin tarkoituksella shiiat ja sunnit sekaisin ja kurditkin sinne vielä. Samoin Syyria.

Britannia halusi tehdä näin toivoessaan että Irak olisi sisäisesti mahdollisimman riitaisa ja eripurainen onnistuen siinä mainiosti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu