Iskeä myös kulttuurikohteisiin , johtuu toden-näköisesti siitä, että Iran sijoittaa asevoimiensa yksiköitä lähelle näitä suojeltuja kohteita . Iran myös käyttää ihmiskilpiä torjuakseen iskuja . Eli Iran käyttää suojakilpenä kulttuurikohteita . Onkohan tälläinen toiminta sotarikos?
Syy Trumpin uhkaukseen ?
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä nuo USA:n iskukohteet oli etukäteen tiedusteltu ja maalitettu jo monta vuotta sitten. Kulttuurikohteitahan ei siirrellä mihinkään.
USA:n doktriiniin kuuluu olellisena siviilien joukkotuhoaminen ja pakolaisuuden aikaansaaminen. Eli USA on terroristi.
Ja totta. Sotarikoksiahan nuo ovat.
Olet ääliö : ei tietenkään kulttuurikohteita siirretä, mutta Iranin armeijan yksiköitä siiretään suojeltujen kulttuurikohteiden läheisyyteen. Esim. ilmatorjuntaohjus yksiköitä .
Tänään maanantaina Iranin virallisessa ykkköstelevisiossa kuultiin julistus, jonka mukaan presidentti Donald Trumpin päästä luvataan 80 miljoonan dollarin palkkio. Julistusta ei antanut virallinen taho, mutta se levitettiin laajasti pääuutisten välityksellä. Al Arabiya uutisten mukaan palkkio ilmoitettiin nimettömän eulogistin toimesta.
”Ja me antaisimme tämän 80 miljoonaa dollaria, omasta toimestamme, lahjana kenelle tahansa, joka toisi meille sen henkilön pään, joka määräsi vallankumouksemme johtohenkilön murhan”, viitaten Soleimaniin.
Olet ääliö: taitaa sinulle olla tilipäivä tulossa . Kuka sinulle maksaisi 80 miljoonaa , jos ensin irroittaisit pään ? Meinaan, että miten olisit vapaallajalalla ?
USA on kaiken terrorismin kohtu.
Lähi-Idän kaiken väkivallan juuri ja alkusyy.
USA on koko olemassaolonsa ajan alkuperäisväestönsä teurastuksesta lähtien,
salamurhannut ja sotinut ympäri maailmaa, puuttunut itsenäisten valtioitten
sisäisiin asioihin, järjestänyt sotilasvallankaappauksia.
Eurooppaa koetelleet pakolaisaallot ovat USA;n pommeilla ja ohjuksilla
meille lähetetyt.
Valistunut arvaus on että nyt viimeisenä keinonaan valtiorikossyytteestä
huomion pois kääntääkseen Trumpin järjestämä raukkamainen salamurha
tuo meille lisää pakolaisia, kunhan kostonkierre alkaa.
Ihmisen syntyminen idiootiksi ei ole hänen oma vikansa, mutta idiootin
valitseminen supervallan presidentiksi on kylläkin valitsijoitten vika.
olet ääliö:eri heimot , uskonnot ja hirmuhallitsijat ovat suurin syy väkivaltaan lähi-idässä .Älä vain tukehdu Usa-vihaasi .
Irakilaiset shiiat ja sunnit on nykyään yksimielisiä että amerikkalaiset ja sen liittolaiset pitää lähettää helvettiin lähiidästä eli miten niin on diktaattorit pakolaisaallot aiheuttanut kun ei sieltä diktaattorien vallassa ollessa ketään paennut ennen kuin jenkit liittolaisineen änkäsi sinne diktatuuria kumoamaan
Uhkaus johtuu siitä, että jenkkilässä ei ole kulttuurikohteita joita voisi tuhota.
Tai siitä, että tällä kertaa rahalla saatiin valittua mielenvikainen presidentti, jolla ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja.
Roomassa hevone saatettiin valita senaattoriksi. USA:n piti siksi panna taas tottakai paremmaksi ja astuttaa vaaleanpunainen rotta presidentiksi.