En ole ihan varma kirjoitanko nyt viisaasti mutta yritän, pyrkimykseni on olla vilpitön. Ensinnäkin tätä ketjua ei ole tarkoitettu uskosta osattomille pilkkaajille, vaikka tiedän; - ne tänne tulevatkin niinkuin joka paikkaan susien ja pahojen henkien lailla. Sanottakoon tämä siksi että tällä irtisanoudun kaikista tähän ketjuun mahdollisesti ilmaantuvista uskosta osattomien ihmisten pilkoista. Ei niin ymmärtäen että minulla muutenkaan heidän kanssaan mitään tekemistä olisi, vaan niiden harvojen vilpittömien jotka saattavat jälkeentulevien pilkkaajien kommenttien perusteella erehtyä kuvittelemaan minun olevan heidän puolellaan joissain asioissa. Kirottu olkoon jokainen joka ei koko sydämestään rakasta ja pelkää Jumalaa, sekä Pyhää erehtymätöntä Raamattua!
Avaukseni koskee rukousta ja käsityksiämme rukousten kuulemisesta. Tapaamme viljellä sanontatapaa: "Rukoukset kantavat", "isovanhempieni rukoukset ovat kantaneet" jne. Toisaalta kuulee usein sanottavan että jos oikein moni yhdessä, -jopa yhtäaikaisesti rukoilee, niin sanotaan "rukouksessa olevan voimaa". Yhtäällä on joitakuita jotka ovat ottaneet tehtäväkseen toimia toisten puolesta jopa kiertävinä "esirukoilijoina" joiden luokse toiset voivat mennä "rukoiltavaksi". Uskotaan että kyllä Jumala kuulee jotenkin paremmin tuon toisen tekemän rukouksen kuin omani, tai että toinen on jotenkin siunatumpi niin että hän saa enemmän tai herkemmin rukousvastauksia, -ehkä hänellä ajatellaan olevan jotenkin "suorempi" linja taivaaseen?
Mitä tämä kaikki kertoo käsityksistämme rukoilemisesta? Miksi useamman rukous tulisi paremmin kuulluksi kuin yhden? Miksi kiertävän kuuluisuuden lausumia esirukouksia kuultaisiin paremmin kuin yksinäisen maallikon? Miksi meidän rukoustemme sanotaan "kantavan"? siis RUKOUSTEN? Kantavatko meitä todella meidän RUKOUKSEMME vai kantaako rukouksia kuuleva Jumala? Mitenhän on?
------------------------
Ymmärrämme ettei näillä piintyneillä ilmauksilla tahdota tahallaan mennä harhaan eikä toivota pahaa kun sanotaan esim. että "rukouksissa on voimaa kun oikein moni yhtäaikaa rukoilee", vaan tässä on taustalla vilpitön usko siihen että meillä on taivaassa Hyvä ja rukouksia kuuleva Isä. Uskotaan Raamatun lupauksiin juuri niinkuin tuleekin. Mutta kyselen vähän araltakin paikalta: olisiko kuitenkin hyödyllistä pohtia vähän syvällisemmin asiaa:
Ei kai meidän RUKOUKSEMME ole se joka kantaa?, ikäänkuin siinä itsessään olisi jokin voima tai että se olisi jokin ansiollinen teko joka Jumalan on sitten palkittava vastauksella? Ei kai se niin voi olla että Jumala kuulee yhtä paremmin kuin toista tai että Hän vastaa helpommin/nopeammin/herkemmin jos oikein moni yhtä aikaa rukoilee?
Meille on sanottu. " jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa." (Matt. 18:19)
Se näyttäisi puoltavan yhteisrukousta, mutta ei pidä unohtaa meille sanotun myös yksilöinä: "Anokaa, niin teille annetaan" (Matt. 7:7) Eivät nämä kaksi voi mitenkään olla tarkoitetut toisiaan vastaan kilpaileviksi tai toisiaan pois sulkeviksi niin että rukouksemme olisi lähtökohtaisesti paremmin tultava kuulluksi vain toisella tavalla kuin toisella. Sehän nimittäin olisi välttämätön seuraus siitä jos "rukousessamme" on voima Ei, vaan yhtä kaikki, lupaus koskee kaikkia ketkä ikinä missä tahansa yksin tai yhdessä Herran nimeä avuksi huutavat, yhtäläisesti ja erottelematta! Näin se tulee ymmärtää oikein, eli toinen ei ole toista parempi vaan lupaus koskee kaikkia!
--------------------------
Rukouksemme ei siis oikein ymmärrettynä ole mitään, vaan Herra joka rukouksia kuulee! Pyyntömme tai pyytämisemme ei kanna mitään, edes meitä itseämme, puhumattakaan meidän lapsistamme, vaan Jumala on se joka kantaa ja hyvyydessään kuulee rukouksessa asetettuja pyyntöjä. Suuren ja ympäriinsä kiertävän "rkoilija-tähden", jota saavutaan kaukaa kuulemaan, -rukoukset eivät tule paremmin kuulluksi kuin yksinäisyydessään ja heikkoudessa olevan hiljaisen. Meidän RUKOUKSISSAMME ei itsessään ole mitään voimaa eikä meillä tule olla tällaista omavoimaisuuden harhalla sekoitettua käsitystä rukouksesta ja kuulluksi tulemisesta.
Rukous on PYYNTÖ sille joka voi auttaa, rukous on vain Auttajaa kohden ojennettu käsi, -itsessään se ei ole mitään mutta se voi paljon kun se on harras. Ei se kuitenkaan tarkoita että RUKOUS voi paljon vaan se jota rukoillaan sillä harras rukous tulee kuulluksi.
Joku voi ajatella tätä saivartelemisena mutta minusta olisi hyvä pohtia asiaa syvällisemmin sillä monesti viljelemissämme fraaseissa on se vaikutus että ne luovat meille mielikuvia jotka eivät hyvästä tarkoituksestaan ja kauniista ulkomuodostaan huolimatta ole ohjaamassa meitä oikeaan. Nimittäin on hyvä muistaa että Jumala on korkea taivaassaan jonne emme voi nousta ja me olemme maan päällä, synneistämme armahdettuina ja tällaisilla suurilla hyvyyden lahjoilla kiedottuina Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme armon mukaan!
Avaukseni koskee rukousta ja käsityksiämme rukousten kuulemisesta. Tapaamme viljellä sanontatapaa: "Rukoukset kantavat", "isovanhempieni rukoukset ovat kantaneet" jne. Toisaalta kuulee usein sanottavan että jos oikein moni yhdessä, -jopa yhtäaikaisesti rukoilee, niin sanotaan "rukouksessa olevan voimaa". Yhtäällä on joitakuita jotka ovat ottaneet tehtäväkseen toimia toisten puolesta jopa kiertävinä "esirukoilijoina" joiden luokse toiset voivat mennä "rukoiltavaksi". Uskotaan että kyllä Jumala kuulee jotenkin paremmin tuon toisen tekemän rukouksen kuin omani, tai että toinen on jotenkin siunatumpi niin että hän saa enemmän tai herkemmin rukousvastauksia, -ehkä hänellä ajatellaan olevan jotenkin "suorempi" linja taivaaseen?
Mitä tämä kaikki kertoo käsityksistämme rukoilemisesta? Miksi useamman rukous tulisi paremmin kuulluksi kuin yhden? Miksi kiertävän kuuluisuuden lausumia esirukouksia kuultaisiin paremmin kuin yksinäisen maallikon? Miksi meidän rukoustemme sanotaan "kantavan"? siis RUKOUSTEN? Kantavatko meitä todella meidän RUKOUKSEMME vai kantaako rukouksia kuuleva Jumala? Mitenhän on?
------------------------
Ymmärrämme ettei näillä piintyneillä ilmauksilla tahdota tahallaan mennä harhaan eikä toivota pahaa kun sanotaan esim. että "rukouksissa on voimaa kun oikein moni yhtäaikaa rukoilee", vaan tässä on taustalla vilpitön usko siihen että meillä on taivaassa Hyvä ja rukouksia kuuleva Isä. Uskotaan Raamatun lupauksiin juuri niinkuin tuleekin. Mutta kyselen vähän araltakin paikalta: olisiko kuitenkin hyödyllistä pohtia vähän syvällisemmin asiaa:
Ei kai meidän RUKOUKSEMME ole se joka kantaa?, ikäänkuin siinä itsessään olisi jokin voima tai että se olisi jokin ansiollinen teko joka Jumalan on sitten palkittava vastauksella? Ei kai se niin voi olla että Jumala kuulee yhtä paremmin kuin toista tai että Hän vastaa helpommin/nopeammin/herkemmin jos oikein moni yhtä aikaa rukoilee?
Meille on sanottu. " jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa." (Matt. 18:19)
Se näyttäisi puoltavan yhteisrukousta, mutta ei pidä unohtaa meille sanotun myös yksilöinä: "Anokaa, niin teille annetaan" (Matt. 7:7) Eivät nämä kaksi voi mitenkään olla tarkoitetut toisiaan vastaan kilpaileviksi tai toisiaan pois sulkeviksi niin että rukouksemme olisi lähtökohtaisesti paremmin tultava kuulluksi vain toisella tavalla kuin toisella. Sehän nimittäin olisi välttämätön seuraus siitä jos "rukousessamme" on voima Ei, vaan yhtä kaikki, lupaus koskee kaikkia ketkä ikinä missä tahansa yksin tai yhdessä Herran nimeä avuksi huutavat, yhtäläisesti ja erottelematta! Näin se tulee ymmärtää oikein, eli toinen ei ole toista parempi vaan lupaus koskee kaikkia!
--------------------------
Rukouksemme ei siis oikein ymmärrettynä ole mitään, vaan Herra joka rukouksia kuulee! Pyyntömme tai pyytämisemme ei kanna mitään, edes meitä itseämme, puhumattakaan meidän lapsistamme, vaan Jumala on se joka kantaa ja hyvyydessään kuulee rukouksessa asetettuja pyyntöjä. Suuren ja ympäriinsä kiertävän "rkoilija-tähden", jota saavutaan kaukaa kuulemaan, -rukoukset eivät tule paremmin kuulluksi kuin yksinäisyydessään ja heikkoudessa olevan hiljaisen. Meidän RUKOUKSISSAMME ei itsessään ole mitään voimaa eikä meillä tule olla tällaista omavoimaisuuden harhalla sekoitettua käsitystä rukouksesta ja kuulluksi tulemisesta.
Rukous on PYYNTÖ sille joka voi auttaa, rukous on vain Auttajaa kohden ojennettu käsi, -itsessään se ei ole mitään mutta se voi paljon kun se on harras. Ei se kuitenkaan tarkoita että RUKOUS voi paljon vaan se jota rukoillaan sillä harras rukous tulee kuulluksi.
Joku voi ajatella tätä saivartelemisena mutta minusta olisi hyvä pohtia asiaa syvällisemmin sillä monesti viljelemissämme fraaseissa on se vaikutus että ne luovat meille mielikuvia jotka eivät hyvästä tarkoituksestaan ja kauniista ulkomuodostaan huolimatta ole ohjaamassa meitä oikeaan. Nimittäin on hyvä muistaa että Jumala on korkea taivaassaan jonne emme voi nousta ja me olemme maan päällä, synneistämme armahdettuina ja tällaisilla suurilla hyvyyden lahjoilla kiedottuina Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme armon mukaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Rukous vaikuttaa rukoilijaan ja jos on kuulijoita niin muihinkin, siis uskovaisiin.
Ateistiin rukous ei vaikuta, sillä ateisti ei usko valheisiin.
Kaikkitietävä Jumala on tietoinen kaikista rukouksista ja ajatus, että Hän kuuntelee isoa rukoilijajoukkoa tai joitakin ihmisiä enemmän kuin toisia, kuulostaa hyvin oudolta. Jumala on tietoinen sinun haluistasi ja tarpeistasi jo ennen kuin osaat niitä edes pyytää. Täten rukoilu on asia, mitä teet lähinnä itseäsi, etkä Jumalaa varten.
jumalaa ei ole, mutta suuren joukon tahto näkyy ja he kytkevät tapahtumat jumalaan, vaikka ovat omalla tahdollaan sen aikaan saaneet. 1000 ihmistä huutaa halpoja perunoita, niin joku myyjä pudottaa perunoiden hintaa.
"Täten rukoilu on asia, mitä teet lähinnä itseäsi, etkä Jumalaa varten."
Jumalalla on syynsä kun antoi meille rukouksen mahdollisuuden. Siinä taivas ja maa kohtaavat tuottaen hyvää ja rakkautta. Amen
Voi taivas. Viestini poistettiin.
Yp:llä ja tämän maailman muilla torreilla ei ole ymmärrystä surrealistiselle taiteelle.
Vihavasemmistohan on aina pistänyt taidetta pikemminkin paskaksi. Päästä vassari museoon tai taidehalliin, niin remprantit lentää, tallotaan ja poltetaan ja paikalle töhritään aitososialistinen graffiti, korkeintaan primitiivisesti kuvaten hämähäkkiä sen eri kulmista!
Nykytaidetta ei osaa arvostaa, mutta antaa olla.
Rukous on uskovan tärkein työkalu, rakkaus toinen ja lähetystyö kolmas. Kaikissa näissä Jumala on mukana Jeesuksessa Kristuksessa.
Uskova tiedostaa, että Jumala vastaa AINA rukouksiin. Millä tavalla ja missä aikataulussa Jumala vastaa niin siitä emme tiedä muuta kuin että se vastaus on hyvä meidän ja seurakunnan kannalta. Amen
Hmmm. "Jumala vastaa aina rukouksiin."...
En nyt sanoisi aivan noinkaan. Hän kyllä kuulee hartaan puheen, mutta vastaa tavallaan. Mutta tämä keskusteluyhteys jo sinänsä luo siunauksen ilmapiirin.
Joihinkin erillisiin pyyntöihin Hän vastaa tavallaan, mutta ei rukous ole tae, että Jumala vastaisi niinkuin on itse Hänelle pyyntönsä esittänyt.
Onhan se juhlallinen hetki puhutella henkilöä, jota Jumalaksi kutsutaan. Mikä ja missä Hän sitten on? Kuka Hän on? Meille Hän on Jumala, näkymättömissä vaikuttava suuri Henkilö.