Miksi pitäisi liittyä adventisteihin?

Adventistit opettavat nykyään julkisesti, että pelastuneita voi tulla mistä tahansa kristittyjen suuntauksesta, joten miksi ihmeessä tulisi liittyä adventisteihin?

Ok, sapattikysymys erottaa adventistit monista muista ja erityisesti kaikista isoista kirkkokunnista, mutta mitä jos jokin pieni yhteisö pitää kiinni sapatin käskystä? Pitäisikö silloinkin liittyä adventtikirkkoon ja alistua keskusjohtoiseen hierarkkiseen johtamisen malliin, jota Raamattu ei lainkaan tunne uuden liiton aikana?
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lahkoilla on 'suuri taistelu' maksukykyisistä asiakkaista.
Kaikki uskonnolliset yhteisöt korostavat suureen ääneen, että kilpailevien lahkojen jäsenet ovat vain sokeita, eli heillä ei ole valoa, mutta meidän oikeaoppisten ja kaikkein raamatullisten tulisi avata heidän silmänsä ja jakaa valoamme sekä saada heidät käännytettyä ihanan ja täydellisen opin omaavan yhteisömme piiriin.

Pelastus on varmemmalla pohjalla, kun kuulut juuri meidän lahkoomme. Pelastuminen=jäsenen koko omaisuuden asteittainen luovuttaminen lahkon kassakaappiin.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Väitteesi on katteeton.

    Äänestä

Adventtikirkko ei ole keskusjohtoinen hierarkia. Aloittaja ei selvästi tiedä yhtään mitään siitä, miten adventtikirkko oikeasti toimii.

Äänestä

Ei ole mitään syytä liittymiseen, vaikka ei kuuluisi mihinkään seurakuntaan. Samoin ei ole mitään syytä seurakunnan vaihtamiseen, mikäli on jo jonkin seurakunnan kortistossa jäsenenä. Pysyköön siis itsekukin siinä asemassa, jossa on Herran toimesta kutsuttu Jeesusta seuraamaan.

Äänestä

Kuulemma sen vuoksi, että adventisteilla on "tutkiva tuomio", sitä ei muilla ole...

Äänestä

Itse koin Kristuksen, Kolmannen taivaan, Aabrahamin ja Neitsyt Marian Ilmestymisen 2003. Aabraham voiteli silmäni ja myöhemmin kuulin hengessäni selityksen siitä, mikä tuollaisen voitelun tarkoitus on.
Adventtikirkkohan on lähinnä kuudes eli Filadephian seurakunta kaiketi? Ja sitä seurakuntaa koskee kirjeessä Laodikean seurakunnalle mainittu kehotus ostaa silmävoidetta, jotta näkisi. Tuo seurakunta on itse saanut silmien voitelun ja siltä voi myös tuota silmävoidetta saada rahaa ja maksua vastaan eli tulla voidelluksi ja nähdä paremmin.
Tuollaisen voitelun seurauksena saa pääsyn Kaikkein Pyhimpään katsomaan miten hyvin tai etenkin huonosti sitä on hoidettu. Yleensä kyse on siitä, että Kaikkein Pyhin on rempallaan. Ja tulee todistajaksi tuolle asialle. Tulee Kaikkein Pyhimmän todistajaksi.
Ron Wyatt esim. oli adventisti ja hän sai pääsyn Nooan Arkin, Siinain Vuoren, Exodus paikan, Sodoman ja Gomorran ja muun luokse. Vielä hän löysi Liiton arkin ja osoitti Golgatan vuoren eikä siinä kaikki. Hän osoitti reitin, jota Kristus kulki hadattavaksi kalliohauttaan ja niin avautui monen virsikirjan virsiä, jotka koskevat tuota vaellusta ennen pääsiäsistä, kärsimystä ja hautaamista.

Mutta vaikka tässä kuvaan Adventtikirkon tai oikeammin Filadephian seurkunnan erinomaisuuksia on tietenkin sen sijoitus vasta kuudes ja voi olla että monet muut lahkot ovat muissa suhteissa sen edellä.

Äänestä
  • Ajattelin aikaisemmin, että olet joku kajahtanut uskis, mutta taidatkin pilkata uskovaisia noilla sekokirjoituksillasi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajattelin aikaisemmin, että olet joku kajahtanut uskis, mutta taidatkin pilkata uskovaisia noilla sekokirjoituksillasi...

    Miten uskovaisia voisi pilkata? Ei siihen ole tarvetta, koska he pilkkaavat itse itseään taidokkaasti typerillä uskomuksillaan.

    Äänestä

HÖPÖ HÖPÖ TEIDÄN KANSSANNE......

Äänestä

Saat+lahjoittaa+bruttotuloistasi+10%+seurakunnalle.+Siinä+yksi+syy.

Äänestä

Mikäli on lauantaina töissä, joutuu maksamaan koko lauantain bruttopalkan adventisti-seurakunnalle. Näin käy, mikäli vuorotöitä tekee.

Äänestä
  • Jos tuo on totta, niin sehän on vain nykyajan anekauppaa, jonka avulla lainrikkomisesta koituva hyöty "palautetaan" Jumalalle (=Adventtikirkko) täysimääräisenä.

    Äänestä

  • Ei pidä paikaansa! Tuo on omaa keksintöäsi.

    Äänestä

Adventisteihin voi liittyä, koska silloin voi kysellä toisilta ihmisiltä:

"Niin, mutta vietätkö sapattia?"

Voi samalla tuntea ylemmyyttä muihin...

Äänestä

Liityt herkkäuskoisuutesi vuoksi siksi, että sinut on huijattu uskomaan valheisiin, joita adventtikirkko ja sen palkatut huijarit ovat sinulle rahankiilto silmissään suoltaneet sammakoitaan suustaan ulos.

Äänestä

Adventistina voi kysellä ihmisiltä: Niin, mutta vietätkö sapattia?

Monille tämä on aivan erityisen tärkeää.

Äänestä

Kun liittyy adventisteihin, niin ei enää tarvitse itse päättää mitä syö ja mitä ei syö, miten käyttää aikaansa (varsinkin lauantaisin), miten pitää uskoa ja kuinka paljon pitää lahjoittaa rahaa seurakunnalle.

Muut päättävät sen puolestasi ja ryhmän paine toimii. Elämä on helppoa, omaa vastuuta ei tarvitse ottaa...

Äänestä
  • Parempi kun et liity, yksin uskominen on eräs vaihtoehto.

    Asun 9 m2 huoneessa ja harjoitan kotiasketismia. Teologiaa opiskelen lähes päivittäin. Ekoteologia kiinnostaa myös, en ole löytänyt tietoa siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi kun et liity, yksin uskominen on eräs vaihtoehto.

    Asun 9 m2 huoneessa ja harjoitan kotiasketismia. Teologiaa opiskelen lähes päivittäin. Ekoteologia kiinnostaa myös, en ole löytänyt tietoa siitä.

    Vai ekoteologia. Kaikesta voi tehdä uskontoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi kun et liity, yksin uskominen on eräs vaihtoehto.

    Asun 9 m2 huoneessa ja harjoitan kotiasketismia. Teologiaa opiskelen lähes päivittäin. Ekoteologia kiinnostaa myös, en ole löytänyt tietoa siitä.

    Vai ekoteologia. Kaikesta voi tehdä uskontoa.

    Äänestä

Sapatti, syöminen ja tutkiva tuomio. Siinä tärkeimmät syyt liittyä adventisteihin, samoin vielä myös rahan lahjoittaminen adventisti-kirkolle.

Äänestä

Jos ei maailma riittävästi ahista mene advareihin.
Hoikistut, pääset rahoistasi ja ystäväsi lähtvät.
Tilalle saat aivopesua toisten zombien kanssa.
EGW on kanssasi öin päivin. Johannes ilmestyy, Danielin jalopeurat riekkuvat .
Saat enemmän kun toivoitkaan.

Äänestä

Adventtikirkon keskuudessa saa myös helposti pesää.
Nuoret naiset ja jotkut vanhemmatkin akat on aika antavaisia siinä puljussa.
Tiukat avioliittokriteerit ja esiaviollisten suhteiden kielto tietysti luo paineita ja mikä sen mukavampaa kuin rikkoa sääntöjä.

Äänestä

Adventtikirkon keskuudessa saa myös helposti pesää.
Nuoret naiset ja jotkut vanhemmatkin akat on aika antavaisia siinä puljussa.
Tiukat avioliittokriteerit ja esiaviollisten suhteiden kielto tietysti luo paineita ja mikä sen mukavampaa kuin rikkoa sääntöjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Adventistit opettavat nykyään julkisesti, että pelastuneita voi tulla mistä tahansa kristittyjen suuntauksesta, joten miksi ihmeessä tulisi liittyä adventisteihin?

Ok, sapattikysymys erottaa adventistit monista muista ja erityisesti kaikista isoista kirkkokunnista, mutta mitä jos jokin pieni yhteisö pitää kiinni sapatin käskystä? Pitäisikö silloinkin liittyä adventtikirkkoon ja alistua keskusjohtoiseen hierarkkiseen johtamisen malliin, jota Raamattu ei lainkaan tunne uuden liiton aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu