Vai onko tapahtunut tervehdyttävää persuuntumista
"Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen tukee ylikomisario Jari Taposen lauantaina esittämää vaatimusta yli-ikäisten terroristien sijoitamisesta suomalaisiin kouluihin.
Ylikomisario Jari Taponen esitti eilen, että yli-ikäiset, terroristiksi saakka radikalisoituneet turvapaikanhakijat tulisi sijoittaa suomalaisiin kouluihin.
– Hyvää oppi tekee terroristillekin! Saattaa näköala laajentua ja suvaitsevaisuus lisääntyä, Taponen kuvaili.
Valtaisaa hämmennystä aiheuttanut Taponen ei perääntynyt lauantaisesta avauksestaan, vaan jatkoi sen puolustamista.
Taponen sai tuekseen kokoomuksen kansanedustajan Juhana Vartiaisen, jonka mukaan ”syrjäytymis/radikalisoitumisvaarassa ajelehtivalle nuorelle on koulu parempi paikka kuin katu/vankila/koraanikoulu.”
– Nuo tappajat ovat pikemminkin tuuliajolla olevia lapsia ja nuoria ja orpoja kuin mitään uskonoppineita ja kulttuurisotureita, Vartiainen jatkoi."
https://www.suomenuutiset.fi/kokoomukselta-tukea-terroristit-kouluihin-vaatimukselle/

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmiset saavat hassuja ajatuksia alvariinsa, keksihän joku aikoinaan kommunisminkin ja se vei hautaan satoja miljoonia ympäri maailman, yhdessä toisen uskonnon natsien kanssa yhteistyössä!
Terroristien koulutus ihmisiksi pitäisi toteuttaa myös kommunisteille!
Jos joku perussuomalainen olisi ehdottanut vähänkään tuon suuntaista olisi ylet ja hesarit taas kirkuneet kitalaki 3 metriä ulkona
Ei kokoomuslaiset tahdo terroristeja Suomeen.
Ei kukaan halua tänne yhtäkään terroristia!
On kuitenkin ollut havaittavissa, ettei niillä ole kaulassa lappua TERRORISTI ja siten niitä pääsee rajojen yli kulkemaan.
Samaa touhuahan se on terroristitouhu kuin kommunistien aikoinaan kun oltiin koko maailmaa valtaamassa ainakin Stalinin puheiden perusteella.
Joskus -30 luvullahan sitä porukkaa oli salaseuroissaan ja suunnittelemassa Suomenkin sosialisointia, joka sittemmin tyssäsi kansalaisen ja kansan Suojeluskunnan vastustukseen!
Me siis emme halua terroristeja emmekä siihen suuntaan kallistuvia komujakaan!
Hallitus ja presidentti eivät tahdo terroristeja Suomeen. Aloittaja on tyhmä öyhöttäjä.
Kyllä osaa hallitusta selvästi himottaisi saada isiksiä rahdattua tänne siitä voi tulla vielä sisäpoliittinen kriisi
Kokoomuksen palsta täyttyy persujen kommenteista...
Se on kielletty sinne humanoidina painostamisena hektisyys sen tavoin koskemattomuuden loukkaaminen humanoidiaan, varten joita ei tule UHF:lta
pitää. He eivät voi käydä eläimessä, heistä vaaditaan raajattomuus. Tämä ei ole
pankin toiminta, ja fysiologisesti näötön Rubik 1 heitä varten ja tässäkin on
valuutta-järjestelmän sijaan kysymys vain omasta sanastanne, näötön josta
olette kieltäytyneet ilmoittamasta ja siksi teillä on sosiopatia.
Te olette lisäksi kuvitelleet saavanne tarjota lisäksi pelkästään koulupalveluja.
Tämä on otsoni-aukostona kielletty vaikka kuinka vaihtaisitte kehon sisäisesti
kohdetta, sen asettamiseen joista teillä on hoito-työn harjoittaminen kielletty
myös kirkkoon kuten poistoihin UHF:llänne ja näin koulu-toiminta tulokielto
ja eläinsiirto ei ole koskaan kuntoutus.
Tämä ohjannut sairaanhoitaja on sairaalloisesti käyttäytynyt esittänyt
ihminen ja esiintynyt ihminen, knackster, koiraperäisesti eikä näin voi saada
tulla asumiseen UHF ja auditiivinen perustaen sosiopaatinen eikä näin kuolemaan
voi tulla saamaan, sen pysty-asennoksi tai raajoiksi käyttö-oikeutta.
- Ja teurasta uudestaan se ohjannut...
Tähän ei saa muutos puolueesta.
UHF:ltä käyttäytyvä
humanoidi
Nainen: Jaa ei koskaan koulu ja kuntoutus transfer-siirtyvyys,humanoidi myönteisyys.
Eikö lainkaan ihminen tai negromancer
Ja asutte tässä tästä pitkä-aikaiskuolemantilan ihanteen, paikkakunnasta
ettekä siksi sovi tänne joukkuliikenne-väline palveluun tai saa käyttää taivasta
kuten lentää tai ihmisyyden järjestää, paikkakuntaa tai seurailuttaa itseä
paikkakunta.
poikkeava ihmis-rodusta
humanoidi
Meillä ei ole koskaan ihmisellä käytössä transfer-siirtyvyys humanoidi
eikä heitä myöskään ruumishuone oteta työhön kuten ohjaamisena kansalainen
ja painostamisena hektisyys.
Teiltä on luokiteltu poistettavaksi koulu-toiminta.
Koulu toimintanne on tarpeeton te ette saa koskaan seurailuun siten ihminen
kuntoutukseton.
Teillä ei ole oikeus järjestää sen kaltaiseen kouluun, tai sisarus-suhteen käyttö
halventava.
Nimeke: syyte rakenelma, uusi
flash-normiton sisarus-suhde halventaminen ja humanoidi-mielisyys
ei muutoksen haku eduskunnasta
Kts. Nimeke ja rotuviha
käyttö-oikeus vanhentunut fontti-sarjana