No sitä todella kaivataan eikä mennä politiikkojen " Oman kunnianhimon ja Egon " saamisessa maailman medioiden etusivuille saamaan kehuja miten erinomaisia päättäjiä on Suomessa. Että silleen. ILtalehti.
Autoliitto haluaa realismia päästökeskusteluihin
Anonyymi
46<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Sanna Marinit ja kumppanit eivät edes tajua, miten tärkeä raaka-aine se raakaöljy on koko yhteiskunnalle. Ei sitä voi korvata kymmeniin vuosiin millään muulla ilman että esim petrokemian teollisuus ja sen seurauksena joukko muuta teollisuutta ajettaisiin lähes kokonaan alas.
Millä velkainen Suomi pystyy maksamaan sähköautoihin siirtymisen kustannukset, kun valtion velkaa on jo paljon ja lisää tulee koko ajan.
Ainoa järkevä suunta Suomella ja euroopan unionilla on energiaomavaraisuus, meillä ei ole omia öljy, eikä kaasukenttiä, joten ainoat mahdolliset ovat sähkö ja biopolttoaineet.Samaalla hiilidioksidipäästöt vähenee.
Ei persut tätä kehitystä pysäytä edes Suomessa, saatika euroopan unionin tasolla.
"kymmeniin vuosiin", väärin,kymmenissä vuosissa teollisuus ja sen alat muuttuvat kysynnän mukaan. Nykyinen suunta on kokonaiskysyntää kasvattava ja kauppataseen alijäämää korjaava, työllisyysvaikutuksiltaan positiivinen.
No sait sotkettua tähänkin keskusteluun nuo persut.
"Sanna Marinit ja kumppanit eivät edes tajua, miten tärkeä raaka-aine se raakaöljy on koko yhteiskunnalle. Ei sitä voi korvata kymmeniin vuosiin millään muulla ilman että esim petrokemian teollisuus ja sen seurauksena joukko muuta teollisuutta ajettaisiin lähes kokonaan alas."
Tämä juuri on se syy miksi ei ole kovinkaan järkevää käyttää sitä rajoitettua määrää olemassaolevaa öljyä polttamalla se tuhkaksi ilmaan, silloin kuin voisi käyttää muita energianlähteitä jotka eivät ole yhtä tärkeitä esim. lääkkeiden valmistukseen.
"Millä velkainen Suomi pystyy maksamaan sähköautoihin siirtymisen kustannukset, kun valtion velkaa on jo paljon ja lisää tulee koko ajan."
Suomi ei ole mitenkään erityisen velkainen muihin maihin verrattuna, mutta toisaalta eihän se valtio ihmisille autoja osta vaan kannustaa vain ihmisiä ostamaan seuraavaksi autoksi esim. sähköauton.
Eikös se valtio kompensoi sähköautojen hintaa verorahoilla ja anna romutus palkkioitakin ?
Biopolttoaineet ovat energiasyöppöjä ja volyymit olemattomia.
Se vaan on niin että suomi ei ole kylmänä talvenakaan sähköstä omavarainen. Olemme silloinkin venäjän ja ruotsin tuontisähkön varassa. Miten kuvittelet että tuo soppa edes kevenisi sillä kun sähköverkossa latautuisi joka yö 2.5 miljoonaa sähköautoa?
Ihmettelen miksi puolustusvoimat eivät ota tähän asiaan kantaa sillä liikekannallepanon aikana suomen sähköverkko todennäköisesti lamaantuu suurimmaltaosin ja se kotirintamakin on silloin jo kaatunut ennen kuin yksikään etulinjasta.
Puolustusvoimilla on myös rekisterissä isot määrät kansalaisten neliveto autoja, mönkijöitä yms jotka ovat isossa osassa puolustuksen osalta liikekannallepanossa jotka siis on luovutettava valtiolle "lainaan". Siinä ei paljoa sähköpotkulaudat saati muut patterivehkeet silloin auta.
Suomalaisten kiusaamisella saadaan nykymenolla nopeammin kahina maamme sisällä kuin ulkorajoilla se on fakta.
Se vaan on niin että suomi ei ole kylmänä talvenakaan sähköstä omavarainen. Olemme silloinkin venäjän ja ruotsin tuontisähkön varassa. Miten kuvittelet että tuo soppa edes kevenisi sillä kun sähköverkossa latautuisi joka yö 2.5 miljoonaa sähköautoa?
Ihmettelen miksi puolustusvoimat eivät ota tähän asiaan kantaa sillä liikekannallepanon aikana suomen sähköverkko todennäköisesti lamaantuu suurimmaltaosin ja se kotirintamakin on silloin jo kaatunut ennen kuin yksikään etulinjasta.
Puolustusvoimilla on myös rekisterissä isot määrät kansalaisten neliveto autoja, mönkijöitä yms jotka ovat isossa osassa puolustuksen osalta liikekannallepanossa jotka siis on luovutettava valtiolle "lainaan". Siinä ei paljoa sähköpotkulaudat saati muut patterivehkeet silloin auta.
Suomalaisten kiusaamisella saadaan nykymenolla nopeammin kahina maamme sisällä kuin ulkorajoilla se on fakta.
osuit just asaian ytimeen
Persut nimenomaan pyrkivät vastustamaan vääjäämätöntä kehityskulkua, konservatiiveja (säilykkeitä) kun ovat.
koetas katsoa vähän pitemmälle, äläkä peilaa tilannetta tähän päivään, kyse on tulevaisuudesta. Homma pyörii ihan normaalitapaan, kysynnän lisääntyessä tarjonta kasvaa.
Valtio kerää sähköautoista vain vähän vähemmän veroja kuin muista autoista. Tuottoa valtiolle silti tulee.
Velalla,koska velka orjuuttaa.
On niin mukava käyttää valtaa.
Vallan pitäisi myös tuoda vastuuta, mutta Suomessa sitä vastuuta päättäjillä ei ole.
Heti kun siitä aletaan kysellä, on selityksenä tuo: " Ymmärtämättömyydessä tehty virkavirhe ".
Miten noin ymmärtättömiä siten valitaan päättäjiksi Suomessa ?
Kaikkitietävä 30v tyttöhallitus ei asiantuntijoita kuuntele.
Suomi voi olla koko maailman kela ja patterilelut on kivoja.
tyttö hallitus on syntynyt lelu aika kaudella äly puhelin ja huippu kiva lelut pattedeilla vapaa aikana,
Anarkistit eivät halua tajuta että suomi ei pyöri ilman fossiilisia polttoaineita saati muutenkaan pelkän sähkön varalla.
Yleinen punavihreä propakanda on se että sähköautolla ajo on ilmaista.
Jokainen voi huvikseen laskea paljonko sen patteriauton joka öinen lataaminen kodin sähköverkossa maksaa kuukausitasolla.
Täysin sähkölämmitteiset talotkin ovat enää vain rikkaimpien huvia kalliin kulutuksen takia.
Se että tankkaan autoni kerran viikossa bensalla tai dieselillä on hurjasti halvempaa kuin se sähkölasku mikä sähkömyllyn latauksesta tulee.
Mutta tarkoitushan ei ole mennä järkevyyden mukaan vaan lamaannuttaa suomessa kaikki liikkuminen suurten kaupunkien ulkopuolella.
Joka ikinen korotus polttoaineiden hinnoissa tarkoittaa että silloin jätän jonkun muun yrityksen tuotteita ostamatta arkeeni koska liikkuminen on pakollista.
Yrittäjät ja suomen elinkeinoelämä kärsii polttoaineiden hintojen korotuksesta ja tietenkin ne kuluttajat joiden ostovoima tyrehdytetään.
Tämä täysin järjenvastainen autoilijoiden ja suomalaisten kiusaaminen saa aikaan suomessa kaaoksen ja mitä ilmeisemmin myös rähinän. Samalla alkaa muuttoaalto fiksuihin länsimaihin joissa vapaa liikkuvuus ei ole estettyä ja kulkeminen muunmuassa töihin on mahdollista. Silloin pohjois-amerikka ilmeisesti kokee taas samanlaisen muuttoaallon kun liki sata vuotta sitten paremman elintason hakemiseksi mitä kotimaa ei enää tarjoa.
Täällä voidaan palata hevosiin ja kivikauteen kun muut maat sen kuin porskuttaa.
No sitten tulee töitä noille hevosmiehille, kun ammatin kohdalla lukee: Hevosmies.
Fakta tieto: sähköautolle käy kuten..Sähköautolle kävi 100v sitten. Suomessa puhutaan, että Kiina panostaa sähköautoiluun - vanhaa tietoa! Ei panosta enää.
Sähköautoilun ongelmat: pitkä latausaika, sähkön tuottamisen vaikeus puhtaasti - varsinkin riittävästi, kun miljoonat kytketään yhtä aikaa verkkoon. Lyhyt käyttösäde, joka romahtaa kylmässä ja tienvarsipysäköinnin latausongelmat ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi haasteiksi yhdessä akkujen valtavan ympäristörasituksen ja onnettomuuksissa palovaaran kanssa (tavallinen vaahtosammutus ei toimi).
Kiina lopettaa panostuksen sähköautoihin 2020 mennessä ja on ryhtynyt tukemaan jo USAn voimakkaasti tukemaa vetyteknologiaa. Vetyä pidetään puhtaampana ja tehokkaampana energialähteenä.
Kiina, USA ja Venäjä tunnustavat ettei ihminen ole ilmastonmuutoksen takana, ne kun eivät kuulu päästökauppa hyötyjiin. Kairausnäytteet kun osoittavat että nyt eletään 8000 vuoteen kylmintä vuosituhatta, josta IPCC vaikenee.
Vetyä riittää eikä se lopu.
Sähköautojen radioaktiiviset päästöt eristettävä 100000 vuodeksi maan alle kallioon louhittavaan luolaan.Sinne ei ihmisellä ole sen jälkeen säteilyn takia asiaa.Siinäpä perintöä jälkipolville ilmastovouhottajilta.Eikä se luolan louhiminen kallioon aivan ilmaista ole.
Päättäjät eivät ole ammattimiehiä.Kohta on tulossa sähköremonttibuumi kun tulossa on pakkolaki että taloyhtiöiden on rakennettava sähköautojen latauspisteet. (jos on yli 5 autopaikkaa.)Talojen pääkeskukset eivät kestä sitä sähkön määrää ja ne on uusittava.Siinä samalla voi helposti lipsahtaa päätös koko talon kaikkien sähköjohtojen ja -laitteiden uusimisesta kun oikein innokkaita ollaan.
Kuinkas monella poliitikolla olikaan sähköyhtiöiden osakkeita?
Tai laitevalmistajien ja asennusfirmojen omistusta?
Vähän sama juttu kuin autojen satelliittiseuranta verotuksen vuoksi.
Asiaa pohtineen ryhmän johtaja oli Jorma Ollila joka omistaa osakkeita paikannuslaitteita valmistavista firmoista!
Piiri pieni pyörii ja poliitikot siinä hyörii.
Juuri tuon aloituksen osoittaman poliitikkojen kusipäisen kunnianhimon takia en enää ole aikoihin äänestänyt.
EU:n suurimpia vikoja on juuri se, että kansallisia etuja ei saa ajaa.
Turhien hävittäjien 10 mrd euron hinnalla tuettaisiin miljoonan henkilöauton ostoa 10000 eurolla /auto. Miettikääs mikä summa ollaan laittamassa tyhmiin hävittäjiin. Maan valloittajat tulevat tänne kännykät kädessä ja Adidakset jalassa , jos haluavat hävittäjistä huolimatta.
Miksi tukea kansalaisten autonostoja?
Auto kun vanhenee jo muutamassa vuodessa kovalla ajamisella vaihtokuntoon ja viimeistään noin 10-15 vuodessa alkaa olla romutuskunnossa.
Sen jälkeen ei olisi enää valtion rahaa uusien autojen hankintaan ja kansalaiset olisivat kusessa kalliiden uusien sähköautojen kanssa, kun ei olisi enää varaa uuteen ja valtiolta ei tulisi enää tukea.
tukea pitäisi maksaa siitä eteenpäin joka vuosi ja sekös vasta tulisi veronmaksajalle kalliiksi!
Millä luulet päästöjen vähennyksen onnistuvan? Ei millään.
Mikä on se kriittinen raja jolloin alkaa sähköyhtiöt nostaa siirtomaksujaan ja muita maksujaan, kun sähköautojen xxxx määrä Suomessa ylittyy ? On turha luulla,että sähköautoilu tulee halvaksi kyllä valtio keksii vielä jonkun " Arvonlisäveron " sähköautoilulle.
Suomi tarvii hävittäjiä mutta ei haittamaahanmuuttoa joiden kustannus on yli kolme miljardia vuodessa. Haittamaahanmuuton lopettaminen ja heidän elättäminen tietäisi siis liki kymmenen miljardin säästöä kolmessa vuodessa. Sitä voi sitten sijoittaa muuhun suomalaisten elämään tai toiset kolme vuotta säästämällä ostaen tupla määrän hävittäjiä.
Mitä me niillä hävittäjillä tehdään. Mihin ne muutamat ohjukset riittäisivät?
Koska tuo oletettu hyökkäyssuunta ei pärjää edes afganistanin ak47 sisseillekään ja muutama muu mallina ukraina mukaanlukien niin jo pelkästään tuo takaa sen että oletettu vihollinen ei edes harkitse tänne hyökkäämistä. Sehän on toisaalta teille vasureille suuri pettymys.
Suomi on polttoaineiden suhteen miltei 100-prosenttisen epäomavarainen, jos häkäpöntöt jätetään pois laskuista.
Sähköenergian osalta Suomi on sentään lähes omavarainen, ja omavaraisuusaste nousee edelleen tulevaisuudessa.
Siksi sähköauto on kaikkein paras vaihtoehto Suomen olosuhteisiin.
Suomi on talvikuukausina ruotsin ja venäjän tuontisähkön varassa joten älä valehtele omavaraisuudesta.
Suomen kulutus nyt nolla kelillä jo 11163 MW Omaa tuotantoa 9351 MW
Tuontia jo 1829 MW.
Tiedätkö mitä tarkoittaa suomen kielen sana "lähes"?
Miksi valehtelet Suomen olevan omavarainen raakaöljyn suhteen?
Suomen sähköntarve on silti alijäämäinen joten puheesi on valetta ja propakandaa. Kuvittele nyt idiootti vielä jos verkkoon asennetaan joka yö 2.5 miljoonaa sähkömyllyä lataantumaan niin siinä ei yks eikä kaks ydinvoimalaa tule riittämään. Lisäksi kun te vihreät ette edes anna suomen olla omavarainen sähköntuotannossa johon kuuluisi turve, vesi, puu yms.
Turvetta ei saa kaivaa, vesiä ei saa padota eikä tekoaltaita rakentaa, puuta ei saa kaataa eikä polttaa, kivihiiltä ei saa käyttää poislukien helsingin energian tuotanto ja puolet teistä anarkisteista vastustaa sitä ydinvoimaakin.
Muutama tuuliropelli ei edes pyöri suomen olosuhteissa kuin korkeintaan sisään rakennetulla polttomoottorilla avustettuna ja aurinkoakaan ei näy puoleen vuoteen.
Siinä malliesimerkki kaltaistenne vihreiden POPULISMISTA.
Vedähän kyösti vähän happoa ja rauhoitu. Vaikka Suomessa ei olisi kuin 2,7 miljoonaa sähköautoa, niin ne eivät tarvitsisi tammikuisten pakkaspäivän ajoihin kuin 1600 MW:n tehon. Tällä hetkellä tuulivoimaa saadaan 1796 MW edestä, ja lisää ollaan rakentamassa. Tulee myös uusia ydinvoimaloita jne. Sähkö ei lopu. Tarvittaisiin vaan ne sähköautot.
Niin se raakaöljy? Miksi väität Suomen olevan omavarainen raakaöljyn suhteen?
Kerro kohta missä sanoin suomen olevan öljystä omavarainen?
Koska suomessa ei sallita omia energiantuotanto muotoja tulee raakaöljy ostaa ulkoa. Puuttomille tasankoalueillekin myydää puuta joten samassa suhteessa öljyttömille alueille myydään öljyä. Perus kaupankäyntiä ja yritystoimintaa mistä teillä viheranarkisteilla ei ole mitään käsitystä.
Tuuliropelli monumentteja on jo peruttu susireviirien takia ja osa varmaan kohta liito-oravienkin joten samassa suhteessa kun vouhkaatte sahaatte myös omaa oksaanne. Populismin perusteet.
Ja mistäs louhit niihin akkumyllyihin raaka aineet? Suomen kaivoksista valitetaan minkä ehditään ja afrikassa lapset louhivat kobolttia yms rakkineisiisi.
Eli kaikki mikä tuotetaan ja jalostetaan ulkomailla näyttäytyy silmissäsi puhtaalta kotimaiselta?
Pelkästään vesivarojen tuhlaaminen näihin kaivostouhuihin sähkömyllyjen takia on niin epäegologista että huippuluokan polttomoottori voittaa ne mennentullen ympäristöystävällisyydessään.
Tuossa kohden: "Suomi on talvikuukausina ruotsin ja venäjän tuontisähkön varassa joten älä valehtele omavaraisuudesta."
Vittuako siis iniset?
Siihen loppui vihervasurin argumentit:D
Tyypillista anarkismi ideologiaa.
Suomi on jo nyt tässä nolla kelissä tuontisähkön varassa. Suomen kulutus 10667 MW
Omaa tuotantoa 8718 MW Tuontia 1891 MW.
Vihervasurihan pyörittäisi koko suomea tuulimyllyillä jos saisi päättää. Ainoa vaan että heidän kännykkänsäkin jo vie päivässä niiden lepattajien tuottaman virran ja tofulattekahvilasta sammuisi valot:DD
Autoja tarvihe murehtia, kun on jalat.