...Timo Soini olisi perustanut populistista puoluetta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/46734fd0-fc72-44c6-81df-02cd8633e8fa
Ja ihan oikeassa hän onkin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/46734fd0-fc72-44c6-81df-02cd8633e8fa
Ja ihan oikeassa hän onkin.
Vastaukset 105
Vanhimmat
Timo Soini osoittautui joutavaksi helppoheikiksi, joka oli aiheuttaa Perussuomalaisten tuhon, oli siis täydellisen osaamaton ja omaa etuaan ajava "johtaja" puolueelle. Soini on kuin hyvä markkinakauppias , mutta huono ja heikko johtaja.
Niin se osoittautuu vielä halla-ahokin.
Halla-aho on Soiniin verrattuna pelkkä vihapuhuja ja maalittaja, niillä arvoilla ei kukaan halua maatamme johdettavan.
Silakan vihapuheet senkun vain kovenevat.
Tästähän presidentti Sauli Niinistö varoitti, vasemmiston viha-kulttuurista.
Tuokaan ei taida ihan pitää paikkansa, nythän Perussuomalaiset ottavat jo kantaa, poliittisestikin, yleensä Halla-ahon lausunnon kautta, eikä kuten Soinin aikana, heheheh hee appelsiini-jutuilla.
Kannatus gallupeissa, vaikka on vain kysely, antaa kyllä suuntaa, että Perussuomalaisilla on kysyntää, ja se kyllä johtuu oikeastaan pelkästään muista puolueista. Suoranaista Perussuomalaisten omaa ansiota siihen kannatuksen kasvuun, ei ole muuta kuin se, että ovat pitäneet linjansa, kuten muutkin puolueet - mutta muiden puolueiden linjat tuntuvat olevan Suomelle ja suomalaisille vahingollisia.
Siltikin Halla-aho on pelkkä maalittaja ja vihapuhuja. Syrjijä ja rasisti.
Ilman niitä ei olisi Halla-aholta tullut yhtään kannanottoa mihinkään.
Tähän ei kuin pistää sen vanhan, varsin kuluneen, ainakin tällä palstalla - vastuksen, ongelma on vastaanottavassa päässä, ja halussa ymmärtää mitä kerrotaan.
" ongelma on vastaanottavassa päässä, ja halussa ymmärtää mitä kerrotaan."
Noiden aiempien, ja myös muissa ketjuissa esittämiesi kommenttien valossa jäi tuo viimeinen kommentti vähän epäselväksi.
Puhutko tuossa itsestäsi vai läpiä päähäsi?
Asiallinen kritiikki vääryyksisitä ei koskaan ole vihapuhetta. TE OLETTE KEKSINEET TUON SANAN AINOASTAAN VAIENTAAKSENNE KRITIIKIN.
Vääryyksistä.
Asiallisempaa puhetta jota Jussi puhuu, sitä saa hakea. Tämä että äärimmäisen asiallista puhetta syytetään vihapuheeksi, toidstaa se että asia ratkaisee, ei se kuinka se esitetään.
Todistaa.
Niin, siitä ymmärryyksestä . . . . 🤔 se tuntuu olevan todella vaikea "laji" . . . 🙄
Asiallisempaa puhetta jota Jussi puhuu, sitä saa hakea. Tämä että äärimmäisen asiallista puhetta syytetään vihapuheeksi, todistaa sen että asia ratkaisee, ei se kuinka se esitetään.
Teille vasureille eri mieltä oleminen on vihapuhetta. Muista tämä mitä sanoin.
Asiallinen puhe ei kiinnosta tuulipukukansaa, eikä ne ymmärrä sitä.
Populismillä pääsee valtaan ja jos sitä ei osaa vaalien edellä niin häviää.
Halla-Aho tuskin muuttaa linjaansa.
Menikö nyt ihan "putkeen" tuo kommenttisi ? Eikö se ole juuri väitteesi mukaan ainakin, tuo tuulipukukansa, joka Perussuomalaisia kannattaa ? Kuitenkin kannatus Perussuomalaisilla kasvaa juuri tuon "asiallisen" puheen myötä.
Soinihan oli täysiverinen populisti, eli niitä "lippalakki ja appelsiini" juttuja toisteleva naureskelija, nykyinen Perussuomalaiset tuntuvat kyllä olevan huomattavasti vakavammin asiassa kiinni.
Haha, ihan joka asiassa persuilla on maahanmuuttokytkös.
Se on nähty eduskunnassa, yhtäkään persualoitteista puheenvuoroa ei ole tällä vaalikaudella ollut ilman ettei olisi mainittu maahanmuuttoa.
Se vastaanotin ja ymmärrys, se vastaanotin ja ymmärrys 😂
Paha kuitenkin sanoa, kun en asiaa niin aktiivisesti seuraile, enkä ole niin "innostunut" aiheesta, on tuota muutakin elämää 🤔😂
Sinuunhan tuo on pätenyt koko lyhyen "urasi" ajan.
Kyllä kritiikillä on iso ero vihapuheeseen ja maalittamiseen, puhumattakaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Nuo kolme viimeiseksi mainittua ovat persujen perusominaisuuksia.
Yrität kumota todettua tosiasiaa, ei onnistu.
Haha, et vastannut vaan siirsit maalia. Loppuiko eväät?
"Paha kuitenkin sanoa, kun en asiaa niin aktiivisesti seuraile, enkä ole niin "innostunut" aiheesta, on tuota muutakin elämää"
No voi jmalauta, kommentoit kuitenkin täällä pää kolmantena jalkana kokoajan, joka viestiin vastaamalla, hohhoijjaa.
Kyllä taas onnistuit ihan itse laittamaan itsesi täydellisen naurunalaiseksi.
Kaikki hekottaa maha kipeenä heti kun näkee taas kirjoituksesi.
addiktit, pietarin trollit ovat todella heikkotasoisia, niitä voi pyöritellä sinnetänne ihan miten päin vaan, mennentullen....
Jossain kohtaa on ymmärrettävä, että liiallisena mitään sanomattomana jatkuva ketju jankkaamisella, ei johda mihinkään. Asiani tuohon olen kirjoittanut vähintäänkin kertaalleen, miksi siis jatkaisin siitä sinun kanssasi tällaista "älyllisesti" erittäin "korkeatasoista" toistelemista.
Eli yleensä persuissa itsessään...
Kuinka se pitää toimia kun mikään ai kelpaa? Pitääkö huutaa kuin eräs Greta vain puhua asiallisesti kuin Jussi? Päättäkää jo.
"Vain köyhä tietää silakan oikean olemuksen: tuiman voiman ja fosforin".
- Kari Aronpuro
Suomelle vahingollisia ovat joutavt räksyttäjät ja valehtelijat, persut.
Tuohan se onkin kaikki, mitä sinulla on annettavana, räkäisyjä puskista aamuyöllä. Ei järjen häivääkään, pelkkää "öyhötystä".
Silti Halla-aho on isänmaallinen ja vihervammaisia isänmaamme vastaisia silakoita kritisoiva . Suomimyönteinen ja realisti.
Soini on pelkkä koijari eli Vennomoiden jatke...
Timppa takaisin, HallaJussi on vienyt meidän vihan linjalle, emme tykkää.
Samana päivänä ei kannata puhua Soinista ja Halla-ahosta. Jussi pystyy vastaamaan asioihin, kun Soini höpöttää lippalaikeista.
Vain mamuasioista ja niistäkin vihan vallassa....
Puolueetkin muuttuvat ja kehittyvät ja se on joillekin katkera pala
Muut puolueet ovat pystyneet rakentamaan maailman parhaan maan Suomen yhdessä Suomen kansan kanssa. Halla-ahon Persut siipeilevät muiden tekemään työn tuloksien varassa. Siinä ei vastuu paina populismin puuteroimia. Siinä ei ole enää suomalaisuutta.
Sivari pakenee vastuuta.
Muut puolueet ainakin juttujensa ja toimiensa mukaan ovat kovastikin romuttamassa sitä "maailman parasta maata", ja siitä kansalaiset ovat kohtalaisen suivaantuneita, se näkyy myös Perussuomalaisten kannatusluvuissa.
Soinin kirja osoittaa, miten Perussuomalaiset ovat tyhjän päälle rakennettu kupla.
Ei vaan että Soini oli tyhjän päälle rakennuttu kupla, Soini aika häviksissä, Perussuomalaisten kannatus kasvussa.
Uskon Soinia ennemmin kuin sinua.
Sinuthan on täällä jo todettukin höhläksi.
Joskus aikoinaan puhuttiin SMP Rolf "Fred" Sormon kansioista että niissä olisi raskauttavaa aineistoa koskien juuri noita puliveivareita jotka esiintyy jatkuvasti muita "parempina"
Kyllä+tuli+ikävä+Soinia+kun+hänet+näki+pitkästä+aikaa.
Hän+on+eloisa,+hymyilevä,+hauska+ja+huomattavasti+viisaampi+kuin+hapannaamainen+mamuvihaaja-Halla-aho.
Jo+persujen+puheenjohtajavaalit+pidettäisiin+nyt,+niin+80%+persuista+vaatisi+hänet+takaisin+satavarmasti.
Veikkaan, että näemme vielä Soinin Perussuomalaisten puheenjohtajana. On oikea kansanmies ja reilu sellainen.
Kannattajat ovat ihmeissään Halla-ahon tieteellisten faktojen vääristelyistä ja valehtelusta.
Kannattajat eivät tykänneet myöskään Halla-ahon hyökkäyksestä presidenttiä kohtaan, kun tämä otti esiin vihapuheet ja maalittamiset.
Ei näyttänyt kannattajien mielestä hyvältä sekään, kun Halla-aho ei tuominnut ääripersuaineksen törkeitä orpolasten maalittamisia.
Emme varmasti näe Soinia edes politiikassa enää, Soinin siivet paloivat niin pahasti, että ei pääse enää edes poliitiseen lentoon. Nyt räpiköi hetken valokeilassa, kunnes taas tuo kirjanen on kaluttu ja teorioita rakennettu ja alas ammuttu.
addiktitrolli+saa+ruplan+ja+pari+kopeekkaa+kun+halla-ahoa+täällä+puolustaa.
80%+kannattajista+haluaa+soinin+takaisin.
Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi oli suuri virhe. Rasisti ja natsi. Ei osaa muuta kuin lietsoa vihaa ja haukkua ihmisiä. Soini oli paljon parempi. Ei ollut natsi.
Niin, Soinihan oli narsistinen valehtelija.
Soini on luvannut antaa anteeksi kaikille Halla-ahoa puheenjohtajaksi kannattaneille.
Kuka muu mahtaisi olla tuosta asiasta kiinnostunut kuin Soini ja IS;n ja IL;n toimittajat.
Jaa,+sinä+kuulut+tuohon+20%+h-ahoporukkaan.
80%persukannattajista+ovat+kuitenkin+Soinin++kannalla.
Hylkäys näyttää olevan Halla-aholla edessä, tukijoukko hupenee ja vaihtaa leiriä.
Mutta niinhän se kävi aatullekin, luottomiehet pakenivat Argentiinaan.
HeHE puoluejohtaja ilman puoluetta :)
Voisko vinkata tule jo alas sieltä puusta
Soinin+kannattajia+on+0%+jäljellä.
Johan+sinisten+kannatus+sen+todistaa.
Eri+asia+on+,+ettei+vasuri+ymmärrä+;DDDD
Halla-ahon kulkiessa töppäilystä toiseen ja kolmanteen, on puolueen kannattajilla herännyt voimakas kaipuu fiksuun Soiniin.
Soinin myötä perussuomalaiset palaisivat lähes normaalien ihmisten tasolle.
Milloin vasurit palaavat lähes normaalien ihmisten tasolle?
Onko Li tosiaan vihapuheiden kuningatar??
Kaikki valta neuvostoille, Aho ulos kaikesta.
Miksei tämä huippu takinkääntäjä sitten johda persuja? Käyttikö hän joskus lausetta pulinat pois ?
Aika kauanhan tuo Soini johti. Eikä silloin ollut some täynnä vihapuheita vielä. Halla-aho aloitti törkykulttuurin.
kyllä. hulluksi vihapuheeksi, maalittamiseksi ja kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan on halla-aho porukkansa johtanut.
politiikka meni rikki halla-ahon eduskuntaan valinnan myötä.
äärioikeanlaidan populistiset öyhöttäjät.
Oli suuri virhe valita Halla-aho ja nstsit puolueen johtoon. Nyt puolueessa remeltää kaikki höynät, Mynämäen teloittajat ja Turtiaiset huijaamassa. Muista ääliöitä puhumattakaan. Soini takaisin!
No voi tätä pikku silakkaa.
Perustapa sitten siniset uudelleen, kun olet noin vihaisen katkera.
Ei persuissa ole natseja. Painahan kalloos tämä.
joulupukin pukukin on sininen. painahan kalloos tämä.
Soini on edelleen hyvässä vireessä, Halla-aho näyttää haudasta kaivetulta muumiolta.
Eri juttu on Soinin luotettavuus joka on nolla.
Soini perusti koko puolueen ja johti sitä 20 vuotta!
Höpö höpö tunari. Puolueen perusti V. Vennamo. Soini vain oli tekemässä muutoksia, kuten nimen muuttaminen yms.
Väärin.
Perussuomalaiset perustivat Timo Soini, Urpo Leppänen ja Raimo Vistbacka.
Höpö höpö tunari. Puolue oli jo perustettu. Vain sen nimi muutettiin ja SMP:n pohjalta rakennettiin toimintaa.
Kokeileppa pönttö mennä muuttamaan puolueen nimeä tosta noin vaan.
Ei onnistu.
Täytyy ensin perustaa puolueelle uusi nimi eli se pitää rekisteröidä. Perustajajäsenet sen tekevät.
Milloin vasurit palaavat lähes normaalien ihmisten tasolle?
Onko Li tosiaan vihapuheiden kuningatar??.
Soini tulee takaisin, eikä Halla-aho mahda sille yhtään mitään. Lähtölaskenta on jo alkanut.
valtava+kannatus+soinilla,+80%+persukannattajista+haluaa+soinin+takaisin.
Soinillahan+on+100%+kannatus+sinisissä.
Mitä+se+silakka+valehtelee???
Näistä+silakoiden+kommenteista+voi+oäätellä+että+he+ovat+80%+Soinin+takana.
Huono+uutinen+anderssonille..🐀🐀🐀🐀🐀
jaa,+sä+kuulut+niin+20%+vähemmistöön,+jotka+ovat+vielä+halla-ahon+takana.+niin+ne+suhdanteet+muuttuvat+nykyaikana+nopeasti....
Halla-ahon takana ei ole vähemmistö, vaan järkevimmistö. Te viherpunikit ette vain tajua muuta kuin vihamantrojenne huumaavat ja kiihottavat opit. Mutta kehittyy se paisekin. Mikset sinä?
jaa,+sä+kuulut+niin+8%+vähemmistöön,+jotka+ovat+vielä+niiskuLin+takana.+niin+ne+suhdanteet+muuttuvat+nykyaikana+nopeasti....
Halla-aho olisi ihan sama mies ilman PerusSuomalaisiakin. Suomen ja sen kansan puolella. Vihreetä, vasemmistolaista tai kokkaretta siitä ei saa tekemälläkään.
Mä luulen, että ilman perussuomalaista puoluetta Halla-aho olisi muinaiskirkkoslaavilainen munkki.
Niinhän sä tietenkin luulet. Voiko muuta odottaa?
Kaikki politikot, jos eivät olisi politikkoja, olisivat sitten jotain muuta.
En nyt kuitenkaan katsoisi, että tuo on suorastaan nerokas havainto. Tällaiset ne kommentit kuitenkin "asiallisuus haluisella" Silakalla tuppaavat olemaan.
Miksi kukaan hullu muuten olisi lukenut itsensä muinaiskirkkoslaavin tohtoriksi kuin munkiksi halutessaan.
Eihän sellaisella tohtorinarvolla ole normaalissa elämässä hevonvitunmerkitystä.
Näittekö isänne tänä aamuna teeveessä?
Ilman isäTimo Soinia ei olisi persukauhukakaroita olemassakaan.
Huomaatko itse, miten nämä "persukauhukakarat" on somessa luotuja mielikuvitusolentoja? Jos et, niin olen pahoillani.
Haha, kyllä näitä persukauhukakaroita on taas kaikken nähtävissä kun eduskunnan kevätkausi taas alkaa.
Tarkkailkaa eduskuntamme äärioikeaa laitaa, sieltä niitä löytyy.
Soini, tule takaisin.
Halla-aho on loppuun käytetty.
Kuka haluaisi Soinin takaisin minnekään ?
Halusi mokata vielä viimeisen kerran kenenkään käskemättä
Kyllä Persut pian kaipaavat Soinia, Halla-aho kun on parhaillaan ajamassa itseään umpikujaan.
Melko typerää Halla-aholta antaa kilpaileville puolueille rankat lyömäaseet Persuja vastaan tuleviin vaaleihin. Halla-ahon ymmärtämättömyys näkyy karulla tavalla.
Nstsipersut haluaa Halla-ahon, muut persut Soinin. Saa nahdä kumpia on enemmän?
Taasko se puutin ui palstalle silakoidensa kanssa?
🐟🐟🐟🐟🐟🐟🐟🐟
Yhä enemmän ja enemmän kaatuu Halla-ahon päälle populistinen näkemyksensä tutkijoita/tieteentekijöitä vastaan, kun perättömäksi väitteensä todetaan monelta suunnalta.
Populismilla ei pitkälle pötkitä, se törmää aina oikeaan totuuteen.
HuuhaaHalla-ahon politiikka lepää populismin eli valheen varassa.
Taasko se puutin ui palstalle silakoidensa kanssa?
🐟🐟🐟🐟🐟🐟🐟🐟..
Totuushan on silakalle Novichokiakin kauheampi myrkky!!!!
Perussuomalaiset eivät ole rauhallinen yhtenäinen puolue sisäisesti.
Soinin aikana jo harjattu eripuraisempia.
Kehitys puolueessa kulkenut vääjäämättä epäedulliseen suuntaan.
Halla-ahon vallanoton jälkeen kaikki Soinille uskolliset on ajettu ulos puolueesta. Nykyisin ei puolueeseen huolita uusia jäseniä, kun ei saa pidettyä äänekkäimpiä oman tien kulkijoita ja nuoria ruodussa.
Uskollisesti+tämä+silakka+jaksaa+itkeä+omiaan+perussuomalaisista.
Mutta+eihän+8%+silakalta+voi+enempää+vaatia,+eihän+;DDDDD
Liihän tässä katkerana totesi vasemmistolaisuudesta:
"Ei tämä skeida vaan myy".
Väri, haju ja Maku eivät kertakaikkiaan sovi Suomalaiseen makuun.
Pekkakin vähän apeana joutui myöntämään:
"Luonnosakin kaikki vihreä muuttuu lopulta syvän ruskeaksi".
Ja pekka jos kukaan tuntee kaikki 50 ruskean sävyä.