No voi s...tana, taas tippui matkustajakone !

Miksi vain venäläiset kiistää vahingon ?
40<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ryssimistä ei pidä koskaan myöntää.

2Äänestä

Venäläiset ovat täydellisiä, he eivät tee koskaan virheitä.
(ryssiminen on osa venäläistä kulttuuria)

3Äänestä

Voi jestas.

Äänestä

Milloin venäläinen olisi jotain tunnustanut?

3Äänestä

Jos ukrainalaista konetta tarkoitetaan niin tutkimukset on vielä niin alkuvaiheessa syyllisyyttä ei vielä tiedetä vaikka Iran on jo alustavasti tunnustanut koska siellä on ammuttu kaksi ohjusta niin kuka ampui toisen niistä. Venäjällä ei tippumiseen ole mitään kantaa eikä voikaa olla kun ei ole tutkinnassa mukana.

Äänestä
  • Venäjä ei trollin mukaan ole tutkinnassa mukana.

    No eipä ole, kun ei muka ole mitään tehnyt, vaikka muun muassa ohjuslavetin siirto ampumapaikalle ja takaisin on dolumentoitu.

    Eikä ole luovuttanut epäiltyjä, vaikka heidänkin henkilöllisuytensä on ollut selvillä jo kauan.

    Uskomattoman ämmämäistä vastuunpakoilua Venäjältä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä ei trollin mukaan ole tutkinnassa mukana.

    No eipä ole, kun ei muka ole mitään tehnyt, vaikka muun muassa ohjuslavetin siirto ampumapaikalle ja takaisin on dolumentoitu.

    Eikä ole luovuttanut epäiltyjä, vaikka heidänkin henkilöllisuytensä on ollut selvillä jo kauan.

    Uskomattoman ämmämäistä vastuunpakoilua Venäjältä.

    Tarkoitin teheranissa ammuttua konetta mutta mh17n tapauksen lavetin siirrot on hölynpölyä eikä venäjä pakoile vastuutaan vaan USA ja Ukraina

    Äänestä

  • Yhdeltä tor ohjuslavetilta ammuttiin kaksi ohjusta.
    https://youtu.be/xeMoXqbqLBA

    Venäjällä harmitellaan kun Iran myönsi virheensä.

    -sp

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitin teheranissa ammuttua konetta mutta mh17n tapauksen lavetin siirrot on hölynpölyä eikä venäjä pakoile vastuutaan vaan USA ja Ukraina

    Venäläinen lavetti ei siirtämättä siirry Kurskista Donetskiin.
    Eli MH17 tapauksessa sen siirsi sinne venäjä. Siitä ei epäselvyyttä.

    Jos Venäjän vehkeissä olisi systeemi jolla tunnistettaisiin siviilimatkustajakone, kumpaakaan alasampumista ei varmaan olisi tapahtunut.

    -sp

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläinen lavetti ei siirtämättä siirry Kurskista Donetskiin.
    Eli MH17 tapauksessa sen siirsi sinne venäjä. Siitä ei epäselvyyttä.

    Jos Venäjän vehkeissä olisi systeemi jolla tunnistettaisiin siviilimatkustajakone, kumpaakaan alasampumista ei varmaan olisi tapahtunut.

    -sp

    Kyllä ne siirrot yhtä epäselviä kuin bellingcatin videoanimaatiot siirrosta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei venäjällä valitella iranin myöntämistä vaan arja paanasen kolumnissaan lainaama toimittajasta ei saanut selvää tarkoittiko hän putinia vai trumppi. NYTssä on parempi video jos se vain on aito
    https://www.nytimes.com/2020/01/14/world/iran-plane-crash-video.html

    Oman tunnon omaavat putoaa venäjällä ikkunasta.

    -sp

    2Äänestä

  • Tutkimukset ovat jo tehty ja syytteet nostettu mh 17 tapauksesta ,venäjä pudotti koneen alas

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ne siirrot yhtä epäselviä kuin bellingcatin videoanimaatiot siirrosta

    Noin sanoi ryssän tiltu ,ihan oppikirjojen mukaan

    2Äänestä

  • Höps. Kauko-ohjaus ei ole mahdollista missään reittilentokoneessa.

    -sp

    2Äänestä

  • Tor-1-järkestelmä on kauko-ohjattava ja Venäjä tietää, miten sitä ohjataan. Hankkikoham Iran ilmatorjuntansa väärästä maasta?

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höps. Kauko-ohjaus ei ole mahdollista missään reittilentokoneessa.

    -sp

    Se on boiengin salattu ominaisuus

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tor-1-järkestelmä on kauko-ohjattava ja Venäjä tietää, miten sitä ohjataan. Hankkikoham Iran ilmatorjuntansa väärästä maasta?

    Ei se ole kaukoohjattava vaan automaattiohjattava eli se voi ampua sotatilassa koneen automaattisesti joka tulee kohti ilman transponderisignaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on boiengin salattu ominaisuus

    MAXssa on vielä lisää salattuja ominaisuuksia niin paljon että sen tuotanto lopetetaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ole kaukoohjattava vaan automaattiohjattava eli se voi ampua sotatilassa koneen automaattisesti joka tulee kohti ilman transponderisignaalia.

    "Ei se ole kaukoohjattava vaan automaattiohjattava eli se voi ampua sotatilassa koneen automaattisesti joka tulee kohti ilman transponderisignaalia."

    Sepä on myös kauko-ohjattava. ja Venäjä kyllä tietää sen.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ei se ole kaukoohjattava vaan automaattiohjattava eli se voi ampua sotatilassa koneen automaattisesti joka tulee kohti ilman transponderisignaalia."

    Sepä on myös kauko-ohjattava. ja Venäjä kyllä tietää sen.

    Jep.
    800m/s lentävä "drone".
    Varmaan "helppo" joystikillä ohjattava. LOL!

    Mutta ehkä hitaasti liikkuvia ja puolustuskyvyttömiä siviilejä vastaan...

    -sp

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep.
    800m/s lentävä "drone".
    Varmaan "helppo" joystikillä ohjattava. LOL!

    Mutta ehkä hitaasti liikkuvia ja puolustuskyvyttömiä siviilejä vastaan...

    -sp

    Ohjuspatteri on automaattinen joka maalittaa kohteen ohjukselle ja lähettää ohjuksen kohti kohdetta jolla ei ole transponderi päällä ja ohjus hakeutuu ensin patterin tutkan ja loppupelissä oman tutkan avulla kohteeseen ilman ihmisen apua. Jos patterin tutka saa kohteesta transponderin signaalin niin se silloin koneen lento saa jatkua ilman ohjuspatterin automaattista puuttumista siihen.

    Hups. Ilmaisin itseäni epäselvästi: siis ohjuksen laukaisu voi tapahtua kauko-ohjattavasti, ei tietenkään ohjuksen ohjaus. Laukaisu ei siis välttämättä ollutkaan iranilaisen ohjuspatterin miehistön päätös.

    2Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Hups. Ilmaisin itseäni epäselvästi: siis ohjuksen laukaisu voi tapahtua kauko-ohjattavasti, ei tietenkään ohjuksen ohjaus. Laukaisu ei siis välttämättä ollutkaan iranilaisen ohjuspatterin miehistön päätös.

    Älä moloki sekaannu asioihin mistä et mitään ymärrä.

    Ohjusta voi kauko-ohjata käsin, ei kuitenkaan lämpöhakuista, jos et itse liikuttele sitä maalina olevaa lämmönlähdettä.

    Toki et monta ohjausliikettä ehdi tekemään, ampuessasi käsiohjauksella 3 km:n etäisyydelle, koska aika on n. 4 s ja ne käsin ohjuksen liikkeet noin nopean liikkuvan värkin kyseessä ollessa tuppaavat menemään päin persettä. EI OSU LÄHELLEKÄÄN LIIKKUVAA MAALIA.

    >Ohjuspatteri on automaattinen joka maalittaa kohteen ohjukselle ja lähettää ohjuksen kohti kohdetta jolla ei ole transponderi päällä

    Jonkinlainen automaatti on mahdollinen, mutta kutakuinkin poikkeuksetta laukaus käsketään manuaalisesti.

    > ja ohjus hakeutuu ensin patterin tutkan ja loppupelissä oman tutkan avulla kohteeseen ilman ihmisen apua.

    Ohjuksessa ei ole tutkaa mukana. Ohjus hakeutuu kohteeseen tutkaheijasteen avulla.

    >Jos patterin tutka saa kohteesta transponderin signaalin niin se silloin koneen lento saa jatkua ilman ohjuspatterin automaattista puuttumista siihen.

    Ohjuspatterissa on IFF joka tunnistaa jos kohteessa on omien ilmavoimien transponderi.
    Kaikki muut on vihollisia joita saa ampua.
    Ampuja voi myös kykeä IFF:n pois päältä ja ampua vaikka omia koneita.

    Minun ymmärtääkseni jonkinlainen käsiohjaus ohjukselle (Tor tapauksessa) olisi myös mahdollinen.
    Mutta voin olla väärässä.

    -sp

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >Ohjuspatteri on automaattinen joka maalittaa kohteen ohjukselle ja lähettää ohjuksen kohti kohdetta jolla ei ole transponderi päällä

    Jonkinlainen automaatti on mahdollinen, mutta kutakuinkin poikkeuksetta laukaus käsketään manuaalisesti.

    > ja ohjus hakeutuu ensin patterin tutkan ja loppupelissä oman tutkan avulla kohteeseen ilman ihmisen apua.

    Ohjuksessa ei ole tutkaa mukana. Ohjus hakeutuu kohteeseen tutkaheijasteen avulla.

    >Jos patterin tutka saa kohteesta transponderin signaalin niin se silloin koneen lento saa jatkua ilman ohjuspatterin automaattista puuttumista siihen.

    Ohjuspatterissa on IFF joka tunnistaa jos kohteessa on omien ilmavoimien transponderi.
    Kaikki muut on vihollisia joita saa ampua.
    Ampuja voi myös kykeä IFF:n pois päältä ja ampua vaikka omia koneita.

    -sp

    En ollut tuon ohjuksen sisuskaluihin aiemmin mennytkään...

    "missile is command guided to the intercept point where the proximity fuse is triggered."

    Ohjus ei ole itseohjautuva vaan vaatii ohjauksen lavetilta.

    "The proximity fuse transmit antenna is in the missile nose, which also contains the transmitter. The fuse receiver, command link receiver and autopilot are all clustered in the centresection of the missile. The warhead is situated between the guidance section and motor. A pair of command link and beacon antennas are mounted on the tail."

    Ohjuksessa ei ole siis ollenkaan tutka-antennia joka vaikuttaisi ohjaukseen vaan ohjauskomennot tulee lavetilta. Lavetin tutka seuraa kohdetta ja ohjusta ja koettaa saada ne törmäämään ohjusta ohjaamalla.

    -sp

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä moloki sekaannu asioihin mistä et mitään ymärrä.

    Ohjusta voi kauko-ohjata käsin, ei kuitenkaan lämpöhakuista, jos et itse liikuttele sitä maalina olevaa lämmönlähdettä.

    Toki et monta ohjausliikettä ehdi tekemään, ampuessasi käsiohjauksella 3 km:n etäisyydelle, koska aika on n. 4 s ja ne käsin ohjuksen liikkeet noin nopean liikkuvan värkin kyseessä ollessa tuppaavat menemään päin persettä. EI OSU LÄHELLEKÄÄN LIIKKUVAA MAALIA.

    "Älä moloki sekaannu asioihin mistä et mitään ymärrä.

    Ohjusta voi kauko-ohjata käsin, ei kuitenkaan lämpöhakuista, jos et itse liikuttele sitä maalina olevaa lämmönlähdettä.

    Toki et monta ohjausliikettä ehdi tekemään, ampuessasi käsiohjauksella 3 km:n etäisyydelle, koska aika on n. 4 s ja ne käsin ohjuksen liikkeet noin nopean liikkuvan värkin kyseessä ollessa tuppaavat menemään päin persettä. EI OSU LÄHELLEKÄÄN LIIKKUVAA MAALIA."

    Et sitten ymmärtänyt, mitä tarkoitin TOR1-M1:n kauko-ohjauksella: Sitä voidaan hallita etänä lähettämään ohjus:

    https://www.unian.info/world/10829891-russia-could-remotely-control-missile-launcher-that-brought-down-ps752-media.html

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on boiengin salattu ominaisuus

    Tiltujen valetta!

    Olipa liitteessä artikkeli joka ei perustunut mihinkään unian viittaisi johonkin atlantic councilin ajatushautomon tuotoksiin. Ei mitään etä yhteyttä tarvita koska se voidaan laittaa automaatti tilaan ja patteri paukuttelee koneita alas yksin alas vaikka miehistö olisi sotkussa pullakahvilla. Amerikkalaiset on itse sitä mieltä että falseflag on kysymyksessä ja siinä on kaksi koulukuntaa että Israelin tiedustelun Mossadin kybersotaryhmä 8200 hakkeroi Teheranin ilmatorjuntaohjusten käyttöjärjestelmään muutti siviilikoneiden ampumisen sallittavaksi vaikka järjestelmä tunnistaa koneen transponderisignaalin perusteella matkustajakoneeksi ja niinhän siinä kävi että matkustajalentokone ammuttiin alas. Toinen koulukunta on taas sitä mieltä että koneen tranponderin poisti käytöstä USA satelliitin välityksellä jolloin automaattitilassa ollut ohjuspatteri ei tunnistanut konetta mstkustaja koneeksi.
    https://en.mehrnews.com/news/154549/WORLD-WAR-III-Was-Ukrainian-flight-PS752-a-Western-false-flag
    Vaikka falseflag on pudotuksen syy niin niistä tuskin todisteita on jäänyt jäljelle ja itmiehet saa kantaa yksinään syyllisyyden.

    Tiltun sekopäisiä valheita taas. Kyseessä ei ollut artikkeli, jossa olsi esiintynyt Atlantic council, vaan ukrainalaiset sotilaslähteet, joila itsellänkin on käytössä erilaisia TOR-järjestelmiä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olipa liitteessä artikkeli joka ei perustunut mihinkään unian viittaisi johonkin atlantic councilin ajatushautomon tuotoksiin. Ei mitään etä yhteyttä tarvita koska se voidaan laittaa automaatti tilaan ja patteri paukuttelee koneita alas yksin alas vaikka miehistö olisi sotkussa pullakahvilla. Amerikkalaiset on itse sitä mieltä että falseflag on kysymyksessä ja siinä on kaksi koulukuntaa että Israelin tiedustelun Mossadin kybersotaryhmä 8200 hakkeroi Teheranin ilmatorjuntaohjusten käyttöjärjestelmään muutti siviilikoneiden ampumisen sallittavaksi vaikka järjestelmä tunnistaa koneen transponderisignaalin perusteella matkustajakoneeksi ja niinhän siinä kävi että matkustajalentokone ammuttiin alas. Toinen koulukunta on taas sitä mieltä että koneen tranponderin poisti käytöstä USA satelliitin välityksellä jolloin automaattitilassa ollut ohjuspatteri ei tunnistanut konetta mstkustaja koneeksi.
    https://en.mehrnews.com/news/154549/WORLD-WAR-III-Was-Ukrainian-flight-PS752-a-Western-false-flag
    Vaikka falseflag on pudotuksen syy niin niistä tuskin todisteita on jäänyt jäljelle ja itmiehet saa kantaa yksinään syyllisyyden.

    #Vaikka falseflag on pudotuksen syy niin niistä tuskin todisteita on jäänyt jäljelle ja itmiehet saa kantaa yksinään syyllisyyden.#
    Tuossa se koko pirullisuus onkin, miten todistat?
    Yksi asia tullee yhä selvemmäksi, USA:n ja Israelin toimilla ei ole mitään rajaa olemassa.

    Ennemminkin kirjoituksistanne tulee selväksi tiltujen sairauden vakavuusaste.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ennemminkin kirjoituksistanne tulee selväksi tiltujen sairauden vakavuusaste.

    Sairaus se on hyväuskoisuuskin naton ja usan tekemisistä

    "Sairaus se on hyväuskoisuuskin naton ja usan tekemisistä"

    Eipä niistä kukaan olekaan hyväuskoinen. Esim. USA:n suorittama Suleimanin murha oli rikos. NATO sen sijaan ei ole tehnyt tahallisia rikoksia, toki sen suorittamissa pommituksissa on vahingossa kuollut kyllä siviilejäkin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiltujen valetta!

    No mitäpä muutakaan tuon tasoinen ulostus olisi ....

    IMHO.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ennemminkin kirjoituksistanne tulee selväksi tiltujen sairauden vakavuusaste.

    Nyt tuli asiaa.
    TILTUJEN menttaaliongelmat ovat patologisia ....

    IMHO.

    1Äänestä

Hahahahahahahaha...

"Langallinen käsiohjaus Nintendo Switchille.

Oletko kyllästynyt pelaamasta Nintendo Switch -pelejä Joy-Consin kanssa? Sitten tämä käsiohjaus on täydellinen vaihtoehto! Ohjauksessa on kaikki painikkeet,"

Äänestä
  • En minä ainakaan luottaisi mobiilli yhteyteen itohjuksilla ammuttaessa. Joko automaattitila tai käsiohjaus kaapeleiden välityksellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi vain venäläiset kiistää vahingon ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu