Sitä puoluetta joka ainoana puolustaa suomalaisia ihmisiä. Muut hyyssäävät elintasopakolaisia kantasuomalaisten kärsiessä. Tämä on ainoa totuus. Kaikki muut puolueet näyttävät hyväksyvän sen kun noin 10000 laitonta elintsosiirtolaista elää maassamme suoma veronmaksajien kustannuksella. Nämä tulivat Haaparannasta Ruotsista, turvallisesta maasta. Ei näillä ollut mitään hätää. Ei näitä olisi saanut eikä tarvinnut päästää Suomeen. Suomeen tuli paljon sellaisia jotka eivät saaneet turvapaikkaa esimerkiksi Belgiasta. Siellä on todettu että näiden pitää poistua Euroopasta. Mutta kun Pääministeri Sipilä houkutteli Kempeleen talollaan Suomeen. Kai Sipilän tiedossa oli jotta koko vihervasemmisto kokoomusta myöten halusi halata maailmaa ja vastaanottaa jopa rajattomasti pakolaisia Suomeen. Nämä on tulleet maksamaan suomalaisille veronmaksajille jo miljardeja ja maksaa koko ajan lisää. Ja nämä ovat myös turvallisuusuhka meille. Moni s on jo päässyt hengestään näiden takia ja lapsia raiskanneet. Monilla tulleista ei liene koskaan tarkoituskaan lähteä töihin. Katsokaa mitä Ruotsissa tapahtuu, väestö vaihtuu, pommit räjähtelee, murhia, pienet kunnat konkurssin partaalla kun rahat on menneet pakolaisiin. Hävitöntä kun vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit kehtaavat vieläkin muka luvata Suomen köyhille lis etuja kun samalla työntävät rahaa elintasopakolaismiehille. Vih on luku sinänsä. Ja nämä kaikki puo haluavat luovu lopunkin itsenäisyyden ja oman päätäntävallan Euroopan Unionille. Perussuomalaiset ainoana puolustaa suomalaisia ihmisiä ja on niin haittamaahanmuutto vastainen kuin kriittisyydellä Euroopan unioniin suhtautuva. Perussuomalaisilla on ainoana järki päässä myös ilmastoasioissa. Älkää haukkuko ainoaa puolustajaamme. Saamme yrittää ja tehdä työtä, tulla hyvin toimeen ja vanhuksemme In tulee hyvin hoidettua kun äänestämme perussuomalaiset suureksi.
Kylläpä täällä haukutaan parasta puoluetta
Anonyymi
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ruotsissa on kokoomus ja kristillisdemokraatit tulleet maahanmuuttokriittisten ruotsidemokraattien linjoille. Ruotsidemokraatit on ollut jo useissa gallupeissa Ruotsin suu puolue.
Tänään oli taas kerrostalossa ja jossain muuallakin räjähtänyt Ruotsissa kertoi yle tv uutiset klo 17,00.
Todennäköisesti taas matut olleet asialla
Todennäköisesti taas matut olleet asialla
Lienevät vastarintamiehiä
Enimmäkseen olleet matuja viime vuosina Ruotsissa rikolliset
Kun nämä siis tulivat 2015 turvallisesta Ruotsista tänne Tornion kautta, niin miten se oli mahdollista persujen ollessa hallituksessa? Eivätkö persutkaan tehneet asialle mitään vai oliko se niin, että persut olivat "kädettömiä" vikisijöitä tuossa Sipilän porvarihallituksessa keskustanja kokoomuksen kanssa?
Ensinnäkin, mikään kunta Rutsissa ei vastaa pakolaisten ja maahanmuuttajien kuluista, vaan kulurakenne on siellä aivan samanlainen kuin meillä (Kela). Eikä siellä kunnat ole menossa sen enempää konkurssiin kuin meilläkään. Syy kuntien tilaan on ikääntyvät vanhukset ja nuoriso, joka muuttaa kaupunkeihin. Verovarat vähenee köyhissä kunnissa kun väestö vanhenee.
https://yle.fi/uutiset/3-10938409
Ruotsalaise tsiis...eikuin suomalaisethan siellä.
Loppu taisikin mennä niin, että kirjoittajan humalatila ja kiihtymys sotkivat sanoman. Mutta ei nuo ole ollenkaan niitä asioita, jotka tekisivät perussuomalaisesten puolueesta suomalaisten puolueen. Kirjoittaja kehuu perussuomalaisia köyhien auttajana. Meitä on hyvin toimeentulevia, lähes varakkaita, jotka emme tarvitse rahaa tai muuta apua persujen avulla, joten se sitten siitä ja mehän ne köyhille jaettavat rahat joudumme kustantamaan...aina ei ole varmaa onko tarpeen auttaa juopottelevia köyhiä ja persuja eteenkään.
Erittäin tärkeää kirjoittaa tuollainen aloitus useita kertojakin vuodessa jotta uudet lukijatkin pääsevät kuusalle mikä on tilanne Suomessa ruottissa
Perussuomalaiset auttaa sinuakin eli kaikkia suomalaisia ihmisiä
Houkuttelemassa sipilän hallituksessa olivat myös seuraavat nykyiset persujen edustajat: meri, tynkkynen, halla-aho, elomaa, huhtasaari,eerola, hakkarainen,immonen,kankaanniemi, slunga-poutsalo, tavio,lehto,mäkelä,niikko,packalen,ronkainen ja savio
Kaksinaamaista sakkia.
Mutta Perussuomalaisetpa on Suomen ainoa eu euro sekä maahanmuuttokriittinen eduskuntapuolue. Kyllä kansa tietää mikä on paras(suurin)
Eli lasket kaksinaamaisuuden eduksi? Tarkoitus pyhittää keinot?
Olipa huonoja matuja, kun pommi tussahti omia aikojaan, eikä kukaan saanut osumaa.
Nää haukkujat saa tästä jotain itselleen. Etsivät itselleen sisältöä?
PS on kuitenkin, kuten sanotkin, suomalaisten oma puolue.
Nää on jotain sonnan kaivajia nää haukkujat. Niiden päässä on jokin ongelma.
Israelissa on hyviä aseita ja hyvä armeija. Israel luvattu maa
Mittee tuota tyhyjeehaukkuu. Perussuomalaiset paras
Seinähullu yhdistelmä.
Normaalin totalitarismin mukaisesti persuilla tosiaan on vain yksi "totuus".
Parhaillaan Teemalla tulee dokumentti Pohjois-Koreasta. Ilmeinen analogia.
Maahanmuuttajat eivät suomalaisten asemaa heikennä, vaan päinvastoin. Suomessa tarvitaan väestön ikääntymisestä johtuen työntekijöitä ja veronmaksajia. Pääkaupunkiseudulla eivät bussit ja taksit kulkisi eikä asuntoja rakennettaisi ilman maahanmuuttajia. Meidän suomalaisten tulee kotouttaa heidät ja auttaa työnsaannissa. Suomalaisia ei riitä joka hommaan ja monia töitä he eivät edes halua tehdä. Maahanmuuttajavastaisuus on samalla suomalaisvastaisuutta.
Samaa mieltä siinä että tarvitaan työntekijöitä. Tänne viime vuosina Euroopan maiden läpi kävelleet kymmenet tuhannet turvapaikanhakijat ovat suurimmaksi osaksi lähtöisin maista joista maista lähteneet ei ole juuri kotoutuneet mihinkään maahan. Suurin osa 2015 Suomeen tulleista oli elintasopakolaisia joilla ei ollut mitään hätää. Iso osa Suomeen tulleista kertoi tulleensa koska ka Pääministeri Sipilä kutsui heidät tänne. P ei ole rasistinen puolue! Ei ole rasismia puolustaa omaa kansaa. Muut ei puolusta yksin perussuomalaiset vain. Joo, kurkunleikkaajista ei ole meille muuta kuin haittaa.
Persut eivät puolusta omaa kansaa, vaan vastustavat muita kansoja. Hesarissa oli juuri äskettäin juttu, jossa pohjanmaalainen metalliyritysvkertoi kuinka hyviä työntekijöitä se sai vuonna 2015 maahan tulleista afganistanilaisista. Maahanmuuton hallintaa kyllä kannattaa tehdä kv. tasolla ja mm. auttamalla ihmisiä kotiseudullaan. Mutta kun persut vastustavat kehitysapua ja ilmastonmuutoksen hillintää, he niitä muuttajia maahan houkuttelevat.
Rajojen sulkeminen kansainvaelluksilta taitaa vaatia vähintään 101 kansanedustajaa. Euroalueen tukipakettien vastustamiseen ei riitä edes 200 kansanedustajaa, koska Kataisen hallitus sitoutti Suomen kaikkiin tulevaisuudessa tuleviin euroalueen tukipaketteihin.
Hallituksessa olo tarkoittaa, että joutuu tekemään kompromisseja. Ja erityisesti vaikeina aikoina hallituksessa olo tarkoittaa kompromisseihin joutumista. Ainoastaan kokoomus on puolue, joka ajaa niin vahvaa valtion roolin kaventamista kaikessa, että kokoomus pärjää hallituksessa vaikeinakin aikoina.
Soini ymmärsi, että jos haluaa vaikuttaa asioihin, joutuu olemaan hallituksessa ja vaikuttamaan asioihin pikku hiljaa, vähän kerrallaan. Oppositiosta valtion hoitamiseen ei juurikaan voi vaikuttaa.
Perussuomalaiset ei vaadi rajojen sulkemista vaan rajatarkastusten palauttamista Ruotsin rajalle.
Ainakin vaatii avoimia rajoja Venäjälle. Monet toivovat jopa Venäjän miehittämään Suomea.