Suomeen on saatava lainmuutos, jolla 12-vuotiaat voivat itsenäisesti ilman huoltajan suostumusta päättää siitä, kuuluvatko he uskonnolliseen yhdyskuntaan vai eivät.
Perustuslain 6 §:n mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. 12-vuotias on riittävän kehittynyt päättämään maailmankatsomustaan koskevista asioista. Suomi ei noudata perustuslakiaan tällä hetkellä.
Perustuslain 6 §:n mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. 12-vuotias on riittävän kehittynyt päättämään maailmankatsomustaan koskevista asioista. Suomi ei noudata perustuslakiaan tällä hetkellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Totta 12 vuotias on raamatussakin sukukypsä ja armeijaan pitää laittaa 13 vuotiaana
Vaparien tulisi ajaa lakia, joka kieltää uskonnolliseen yhdyskuntaan liittämisen alle 30-vuotiailta.
Alaikäisten jäsenyyksiä uskonnollisissa yhdyskunnissa ei tule merkitä väestötietoihin. Vaikka lapsi kastetaan, sillä ei tule olla juridisa merkitystä esim. perusopetuksessa tai verotuksessa.
Sillä voi olla kuitenkin merkitystä uskontokunnan sisällä. Lapsia suojellakseen tulisi olla rajoitus, joka estää liittymisen liian nuorena. 30-40 vuotta on hyvä ikä liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai kirkkoon.
Itse olen sitä mieltä että 70-80 vuotias olisi hyvä ikäraja
Hee. Lapsikasteiden kieltäminen. 18 v ikäraja liittymiseen. Sekin on liian aikaisin.
Eron/liittymisen subjektina on 15-vuotias, mutta tarvitaan huoltajan lupa. Se luvanvaraisuus pitäisi poistaa. Lupa voisi sopia 12-.vuotiaalle.
Tässä olisi yksi hyvä asia joka pitäisi ottaa vapaa-ajattelijoiden ajettavien asioiden listalle. Omaehtoisen kirkosta eroamisen alaikärajaa pitäisi laskea vähintään 16 ikävuoteen. Nyt pitäisi löytää eduskunnasta kansanedustaja, joka tekisi asiasta kirjallisen kysymyksen kirkkoministerille.
Aikanaan muistaakseni myös eduskunnan oikeusasiamies ehdotti alempaa ikärajaa. Vähintäänkin pitäisi 16-vuotiaan voida jättäytyä kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle.
Tämä muutos toisi kaksi vuosi-ikäluokkaa lisää kirkosta eroajien aktiivisempaan päähän.