Alkaisinko isännäksi mutta itse en ajaisi lainkaan?

Tiedän että te taksikuskit ette ideasta syty mutta en tulisikaan teidän kaupunkehihinne. Idea on seuraava. Toimin aivan eri alalla yrittäjänä ja mietttisin sellaista vaihtoehtoa, että ostan auton ja mitä taksin ajossa nyt tarvitaan eli maksupäätteet jne. En kuitenkaan itse ala ajamaan lainkaan autoa vaan otan siihen kuskin ja mielellään pysyväisluontoisen ja maksan siitä hänelle hieman alan yleistä tapaa suuremman provision pitääkseni hänet ajossa.

Nyt sitten en tule kaupunkiin vaan johonkin pienempään pitäjään jossa taksien saatavuus on heikentynyt uuden taksilain takia. Väestö ikääntyy ja tarvitaan kela-kyytejä ja koulukyytejä yms ja kesäisin turisteja. Valitsen tarkoin paikkakunnan jossa on kuitenkin kysyntääkin olemassa mutta taksena vähemmän.

Sijoitan rahan autoon ja hankin kuskin. Koska yrittäjätuloni elättää minut toisella alalla, minulle riittää pieni voitto tästä taksihommasta. Jos esimerkiksi saisin päivässä 50 euroa voittoa itselle kuskin palkkojen ja kulujen jälkeen, olisin tyytyväinen. Se tarkoittaisi minulle toista tonnia kuussa lisää tuloja tekemättä juuri mitään taksihomman hyväksi.

Ja korostan että vastustin uutta taksilakia juuri siksi että te täyspäiväiset kuskit menetitte siinä enemmän kuin saitte ja olen yrittäjien puolella tässä. Siksikään en haluaisi olla viemässä toisen kuskin leipää vaan auto tulisi todellakin sellaiseen tarkoin valittuu sijaintiin josta enemmin taksit lopettaa.

Jos kuviota ei saisi kannattavaksi muutoin niin sitten valitsisin jonkun eläkeläisen jolla on kuitenkin työhaluja ja hän voisi kotiaan pitää lähtöpaikkana ajoille ja otettaisiin siitä autoilusta sitten se raha mitä siitä on otettavissa lisätuloina. Kuski saisi elämään virikkeitä ja lisää tuloja ja minä saisin omistajana passiivista tuloa hieman lisää.

Mitä mieltä olette voiko yhtälöstä saada toimivaa? Isäntänä minulla ei varmaan tarvi mitään lupia olla alalle kun en itse aio ajaa?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juujuu, yks tuttu teki saman ja lisäsi autojen määrää kymmeneen, nyt hän on oloneuvoksena ja ei tarvitse tehdä mitään. Saa ainakin 500e päivässä

Äänestä

Jos odotat 50e päivässä jäävän sinulle , pitää työtä olla aika paljon päivässä, kuskin pitää ajaa n. 400-500e päivässä, sitten miten löydät semmoisen kylän missä ajamista riittää, ei kuljettaja varmaan aja 24h

Äänestä
  • Kiitti asiallisesta vastauksesta. Sitten tyydytään 30 euron omaan voittoon, tekee sekin tonnin kuussa ja kun auto ostetaan osamaksulla niin ei ne kelalaitteetkaan montaa tonnia maksa niin aikalailla varmaan 6000 euron sijoituksella pääsee isännäksi alkamaan. Jos sillä sijoituksella saa vaikka tonnin kuussa lisätuloja, on asia pihvi.

    Äänestä

Kannattaa tehdä just noin. Hanki 100 autoa, niin tulotkin on 100-kertaiset. Mitä sitä pienesti lähteä kuu voi isosti.

Äänestä
  • Ei suomalaiset uskalla ottaa kunnolla velkaa, vaan räpeltää pikku asioissa.

    Äänestä

Laajensin yritystä toisella autolla, nyt melkein vuosi menty kahdella. Toinen auto, jota ajaa palkattu kuljettaja, on hyvässä välitysyhtiössä. Toista kuskia ei tahdo löytyä. Siitä jäävä tuotto on niin minimaalisen pieni, että vakavasti harkitsen siitä luopumista ja jatkamista yhdellä autolla. Muutama satanen jää jos hyvin käy. Yksikin ylimääräinen remontti, niin pakkaselle menee. Visiosi ei kannata

Äänestä

Oliskohan ViidenTähdenUber asialla taas-Hihhiiii. Ei voi muuta kuin nauraa!

Äänestä

En tiedä onko trolli, mutta kuulostaa niin toimimattomalle kaikella tapaa että onnea vain.
Mutta, jos kuskeja saat ja olet apajilla niin autoja vain heti 2-3 kappaletta, antaa mennä vain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tiedän että te taksikuskit ette ideasta syty mutta en tulisikaan teidän kaupunkehihinne. Idea on seuraava. Toimin aivan eri alalla yrittäjänä ja mietttisin sellaista vaihtoehtoa, että ostan auton ja mitä taksin ajossa nyt tarvitaan eli maksupäätteet jne. En kuitenkaan itse ala ajamaan lainkaan autoa vaan otan siihen kuskin ja mielellään pysyväisluontoisen ja maksan siitä hänelle hieman alan yleistä tapaa suuremman provision pitääkseni hänet ajossa.

Nyt sitten en tule kaupunkiin vaan johonkin pienempään pitäjään jossa taksien saatavuus on heikentynyt uuden taksilain takia. Väestö ikääntyy ja tarvitaan kela-kyytejä ja koulukyytejä yms ja kesäisin turisteja. Valitsen tarkoin paikkakunnan jossa on kuitenkin kysyntääkin olemassa mutta taksena vähemmän.

Sijoitan rahan autoon ja hankin kuskin. Koska yrittäjätuloni elättää minut toisella alalla, minulle riittää pieni voitto tästä taksihommasta. Jos esimerkiksi saisin päivässä 50 euroa voittoa itselle kuskin palkkojen ja kulujen jälkeen, olisin tyytyväinen. Se tarkoittaisi minulle toista tonnia kuussa lisää tuloja tekemättä juuri mitään taksihomman hyväksi.

Ja korostan että vastustin uutta taksilakia juuri siksi että te täyspäiväiset kuskit menetitte siinä enemmän kuin saitte ja olen yrittäjien puolella tässä. Siksikään en haluaisi olla viemässä toisen kuskin leipää vaan auto tulisi todellakin sellaiseen tarkoin valittuu sijaintiin josta enemmin taksit lopettaa.

Jos kuviota ei saisi kannattavaksi muutoin niin sitten valitsisin jonkun eläkeläisen jolla on kuitenkin työhaluja ja hän voisi kotiaan pitää lähtöpaikkana ajoille ja otettaisiin siitä autoilusta sitten se raha mitä siitä on otettavissa lisätuloina. Kuski saisi elämään virikkeitä ja lisää tuloja ja minä saisin omistajana passiivista tuloa hieman lisää.

Mitä mieltä olette voiko yhtälöstä saada toimivaa? Isäntänä minulla ei varmaan tarvi mitään lupia olla alalle kun en itse aio ajaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu