Perussuomalaisten ykkösvarapuheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että perussuomalaiset pohjustaa jo seuraavaan hallitukseen osallistumista.
Perussuomalaisten ensimmäisessä varapuheenjohtajassa, Riikka Purrassa moni näkee samoja piirteitä kuin nykyisen hallituksen nuorissa naispuheenjohtajissa. Purra on koulutettu, älykäs ja monista asioista perillä oleva poliitikko. Hän on sanavalmis esiintyjä ja puolueen nouseva täh
– Totta kai puhutaan sellaisesta tilanteesta, että olemme hallituksessa. Totta kai puolue, jolla on vakava halu päästä vaikuttamaan maan asioihin, valmistautuu hallitusvastuuseen. Jos kannatus on tällainen, niin voimme olla ykköspaikalla vaaleissa.
– Tärkeintä, mitä perussuomalaiset tuo ilmastopolitiikkaan on suhteellisuudentaju. Vaikka sammuttaisimme tämän maan ja kuristaisimme autoilijaa ja lihansyöjää, niin sillä ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon. Kaikkein tärkeintä on toimia kansainvälisellä tasolla, erityisesti kehittyvissä maissa, joissa väestönkasvu on valtavaa, hyvinvointi etenee ja kulutushalu nousee. Nykyisin käsitellään vain rikkaiden länsimaiden toimia.
Suomessa tapahtuu Purran mukaan ympäristön kannalta positiivisia asioita ilman kunnianhimoisia poliittisia rajoituksiakin.
Turun Sanomat.

Vastaukset 41
Vanhimmat
Suurinta mitä perussuomalaiset on nyt tuoneet Suomen politiikkaan, on lietsoa neljäsosa kansaa pelkäämään kahta alle kouluikäistä orpolasta niin paljon, että jotkut niistä höyrypäistä halusi jopa lasten ampumista.
Tyypillistä tyhmän silakan kommentointia.
Tiedän muuten vasemmistolaisiakin, jotka eivät haluaisi tänne edes noita isis-lapsia.
Minä taas tiedän persuja jotka häpeää syvästi pienten lasten jahtaajia, mutta eivät voi sitä julkisesti kertoa koska joutuisivat pannaan ja maalitetuksi pettureina.
Suurinta on, että koko Eurooppa pelkää noita ihmisiä.
Isiksen pelko on tervettä oikeutettua pelkoa, mutta politiikan tekeminen ja pelkojen lietsonta ilman omaa syytään mukaan joutuneilla lapsilla ei.
No persutko niitä on jahdanneet punikki pelle?
Tyypillinen natsipersun kommentti
Teillä tunkioharakoilla sitä riittää, metaania kitusista! Oikein pökälehtääkin säännöllisesti.
Mene lääkäriin jos näet natseja joka paikassa, tai lopteta itsesi.
Ja sinä voit varmaan tässä nimetä ketä ne lasten jahtaajat on muka olleet?
Joo persujen mielestä 1-vuotias vauva on sen verran vaarallinen olio ettei saisi päästää yksin kaupungille riehumaan tai edes Suomeen. Puhumattakaan kahdesta 1-vuotiaasta vauvasta.
Antin "arvopohja" pilasi Suomelle järkevän politiikan tältä hallituskaudelta Kepu ja vasemmisto tuntevat sen nahoissaan tulevissa vaaleissa?
Niikko made in China.
Antti ajoi bussinsa tunkiolle täydellä vauhdilla jo vaali-iltana. Vauhti sekä bussissa että hallituksessa oli sellainen, joka johti totaalisiin ylilyönteihin ja tyhjiin lupauksiin. Saati että kompuroivat naurettavasti Postin asioissa sekä suhmuroivat hallituspaikat mönkään. Olihan siinä toki Kepullakin keplut mukana.
Valmistautuuko Turtsi autoajeluille?
Heti hyppäsi tunkioharakat räkättämään metaaniletkunsa tuotteita, kun perussuomalaisten Riikka Purra puhuu viisainta totta, mitä ilmastopolitiikan kanssa voi puhua.
On todella hienoa, että meillä on fiksuimpien ihmisten puolueella myös suurin kannatus.
Vai mitä tunkioharakat, eikös se niin pidä ollakkin?
Ad hominem kun asia argumentit loppuu. Säälittävää.
Huulipunalla sivellyt tunkioharakat tulevat tiensä päähän viimeistään kolmen vuoden kuluttua.
Se on totta.
Somaliakka lähtee ihanaa kalifaattia rakentamaan ja tekee lapsia isis-teron kanssa.
Jollain ihmeen mahtikäskyllä viherurpot saavat jälkeläisistä suomalaisia nerokasta!
Ei siinä ole mitään mahtikäskyä, vaan laki. Punikit tekivät aikoinaan kokoomuksen ja kepun kanssa lehmänkauppoja ja saivat säädettyä Eduskunnassa lain, joka takaa sen, että Suomesta turvapaikan saanut somalin synnyttämä lapsi saa Suomen kansalaisuuden syntyi lapsi vaikka Somaliassa, nerokasta, eikö !
Tulee olemaan hauska lukea miten persut kiemurtelevat irti Kokoomusvihastaan kun tajuavat ettei kukaan muu lähde persujen vetämään hallitukseen. Tai no kristillisdemarit tietty, mutta nehän ovat käytännössä persuja.
Teiltä otetaan koko luonnonsuojelupolitiikka kokonaan pois. Olette tunaroineet aivan tarpeeksi! Eikä ole toivoakaan, että alkaisitte järkiintyä. Menkää vaan pössyttelemään siitä.
Saa Purra onanoida hallitukseen pääsystä ihan yksinään. Sellaista roskasakkia paljastuu joukosta ettei kukaan ota riskiä ja lähde noiden kanssa hallitukseen.
Teitä ei otettaisi koskaan, vaikka kuinka mauruaisitte kontallaan anteeksiantoa !
Ketä?
No näitä persujen mielikuvitusolentoja, joita näkevät nykyään joka puolella,
Mika Niikosta ulkomaankauppaministeri :D
Voidellaan hänestä oikeusministeri!
Siitä seuraisi sellainen Kiinanrojun tulva Suomeen ettei ole ennen nähty. Ja Niikon firmat tekisivät hyvää tiliä.
HakkaraisTeuvosta sosiaali- ja terveysministeri :D
Huhtasaaresta opetusministeri :D :D :D
Tulee ihan vilunristykset kun miettii näitä "ministeriehdokkaita". Kyse on kuitenkin persujen kärkiporukasta.
ketä se nyt aikoo purra?
Parempi onkin. Voi tulla hommia nopeammin kuin kukaan arvaa.
Toivottavasti Suomi ei ehdi romahtaa aivan täysin
Norjassa hallituskriisi samojen maahan tuotujen lasten takia.
Suomen hallitusko vain hymistelee, kun samaa tekeillä kuin Norjassa?
Järkeä Suomen politiikkaan!
Parin lapsen takia ei mikään maa kaadu. Äärioikeistosta ei vaan ole vastuunkantajaksi. Populisti ei pysty järkeviin päätöksiin.
Unohdat ettei Suomen hallituksessa on puoluetta, joka saisi astmakohtauksia parin lapsen takia. Te olette oppositiossa.
Tämä yksi ja sama kommunisti käy joka palstalla toistamassa tuota kahta viatonta söpöä ISIS-lapsi mantraansa. Viherkommarihallitus oli suunnitellut tuovansa kaikki, PS sai tuon hankkeen torpattua, mutta se on edelleen punikkien suunnitelmissa.
Aina yhtä hassuja nuo persfantasiat:)
Sama punikki toistaa samaa levyä.