Täällähän on asiat mallillaan monessa suhteessa.
Miettikääpä vaikka veden suhteen. Hanasta juomavettä, turvallisuus parempaa tasoa kuin Ruotsissa, ei haittamaahanmuuttajia vielä niin paljon siis.
Mutta kaksi kestävää ongelmaa on ja ne ovat työttömyys ja alhainen syntyvyys.
Jos nämä kaksi asiaa eivät muutu parempaan suuntaan, ei Suomikaan ole hyvä maa jatkossa.
Työllisyys vaikuttaa mielenterveyteen ja jos nuoret aikuiset eovät pääse työelämään kiinni hyvissä ajoin, he menettävät toivoakin. Jos 30-kymppisenä ei pahemmin ole töissä ollut, se nakertaa itseluottamusta ja sitten aletaan vihervasemmistolaisiksi idealisteiksi, kuten täällä netissä monet, kuten huomaatte.
Jos lapsia ei synny, nämä ajan 25-35-vuotiaat jatkavat samaa tahtia, niin sitten ei ole toivoakaan-tietystikään. Tuo lasten haluaminen on juuri sitä toivoa.
Toki Afrikassa niitä ei tarvitsisi syntyä 7/nainen, vaan korkeintaan se, mitä täällä, koska heitä on jo liikaa eivätkä kykene edes huolehtimaan lapsistaan !.
Nigerissähän eräskin nainen ajatteli, että kun on vasta 7 lasta ja kun hän haluaisi 13.
..siinäpä perspejtiiviä ja kun mietti suomalaisten vähäistä määrää muutoinkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.