Koronavirus on Suomessa hallitus hätätila kokoukseen

Anonyymi

Kiinassa eristetään jo 10 miljoona kaupunkia Suomen asukkaita on noin 5.5miljoonaa.
Mitä tekee jumalattomista nuorista koostuva Suomen hallitus. Mitä on tehtävissä kun virus on levinnyt sairaanhoitohenkilöstöön, palomiehiin, poliseihin, rajavartioihin, armeija henkilöstöön, tavalliseen työväestöön. Valtiojohtoon ja eduskuntaan.

Miljoonat Matut, mamut turismi, tuovat koronavirusta lisää EU:n alueelle, pohjoismaihin ja Suomeen, sitä tulee lähiidästä, kaukoidästä, Afrikasta.

Koska ei ole kaupungilla ja valtioilla muureja, salpojaja portteja. Turhaan vartijat vartioivat ja vaivaa näkevät jos Herra Jeesus Kristus ei valtiota ja kaupunkia vartioi.

Raamatun profetioiden mukaan lopunajalla tulee koko maailmaan kulkutauteja ja muistaakseni ruttoa. Sotia, nälänhätää, luonnonmullistuksia, kansannousuja joissa on sisällissota.

Rukoilkaamme että Jumala varjelisi Suomenniemen asukkaat ja koko maan uskovia koronavirus kulkutaudilta, kulkutaudilta joka pimeässä yössä liikku. Siitä on joku Psalmin kohta, en nyt heti sitä löydä.

70

1048

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Helmikuusta astuu voimaan laki jolloin Kiinan ainoa ilosamoma uskonto on "kommunismi"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helmikuusta astuu voimaan laki jolloin Kiinan ainoa ilosamoma uskonto on "kommunismi"

        Milloinkas ruotsi julisti, etteivät julkiset koulut saisi olla tunnustuksellisia? 2011.
        Mistä puhutaan?

        "Säpo on... todennut, että ensisijaisen ulkoisen uhan Ruotsin turvallisuutta kohtaan muodostaa Venäjä.
        – Tiedustelu-uhka Ruotsia vastaan on kattava ja se muodostaa syventyneen uhan turvallisuudellemme. Luottamuksellisiin tietoihin kohdistuvaa vieraan vallan tiedustelutoimintaa tapahtuu jatkuvasti..."
        (ulkopuolinen uhka... ulkopuolinen uhka... ulkopuolinen uhka...?)

      • Anonyymi

        Miksi utopia poisti Psalmin 91? Sitä Aloittaja kysyi , että missä pasalmissa kerrotaan PIMEÄSSÄ kulkutaudista? Toin psalmin kokonaisuudessaan, mutta se poistettiin. Onko profeta-palstalla vain valikoituja raamatun kohtia , joita täällä saa kirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helmikuusta astuu voimaan laki jolloin Kiinan ainoa ilosamoma uskonto on "kommunismi"

        Kiinan kommunisti valta estää Jumalan mahdollisuuden parantaa johon ihmisen mahdollisuudet loppuvat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiinan kommunisti valta estää Jumalan mahdollisuuden parantaa johon ihmisen mahdollisuudet loppuvat.

        Kommunistivalta on siis Jumalaa voimakkaampi. En osta tätä nyt täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi utopia poisti Psalmin 91? Sitä Aloittaja kysyi , että missä pasalmissa kerrotaan PIMEÄSSÄ kulkutaudista? Toin psalmin kokonaisuudessaan, mutta se poistettiin. Onko profeta-palstalla vain valikoituja raamatun kohtia , joita täällä saa kirjoittaa?

        "Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee... Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan... Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta leijonaa ja lohikäärmettä" (ps. kukas ennustikaan tulevasta profeetasta jotakuinkin "hän tallaa käskynhaltijoita kuin savea"?) Oisko ollu osiossa "kuka antaa tukholman profetian jatkon"? Siellä on ensimmäiset merkit aiheesta.

    • Näin laadukkaalla evankelioinnilla suuri herätys on varmaan ihan nurkan takana.

      Rutto tuli jo 700 vuotta sitten ja tappoi puolet kristikunnasta. Nälänhädät ovat vähentyneet radikaalisti ja sisällissodat samoin.

      Voi teitä raukkoja.

      • Anonyymi

        Tuppaa oleen Repe sillee, että ylä- ja alamäkien summa on vakio. Samoin tulvien ja kuivuuden kanssa. Sama pätee sotiin, rauhaan, nälänhätään ja yltäkylläisyyteen. Maailman viisi rikkainta omistaa yhtä paljon, kuin 3,8 miljardia köyhintä. Kaksi maailmansotaa verotti paljon, tuli pitkä rauha ja kohta menee sitten senkin edestä. Saatpas vielä nähdä. Toivottavasti pysyt hengissä edes sen aikaa, että ehdit totamaan tämän todeksi.

        Sehän nähdään. Mitään tuollaista summaa ei ole, vaan ennen vanhaan sodittiin ihan jatkuvasti joka suunnalla. Ruotsin valtiontalouskin perustui krooniseen sotimiseen, ulkomailla tietysti. Vaikka mitäpä te aitouskovat historiasta tietäisitte.

    • Anonyymi

      Onneksi edes viirus on tasapuolinen niin porvaria kuin kommunistia kohtaan.
      Kurjuuden maksimoimisesta pääsevät myös porvarit nauttimaan koronan tullessa.
      Ei auta kansalta kupatut miljoonat ei.

    • Anonyymi

      5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
      6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
      PSALMI. 91

    • Anonyymi

      Koronavirukset ovat varsin tavallisia flunssaviruksia.
      Välillä toiset virustyypit voivat olla toista ärhäkämpiä.

      Nytkin Kiinassa on hoidettu flunssaa uusilla HIV-lääkkeillä. Kaikkia tapauksia ei ole edes tyypitetty niin ei voida olla varmoja, että ovatko ihmiset todella sairastuneet koronaviruksen (vm. 2019) vai influenssaviruksen aiheuttamaan flunssaan. Influenssavirus on usein paljon vaarallisempi virus kuin koronavirus.

      Tiedättekö todella, että mistä tässä on kyse? Propagandasta.
      Luuletteko tosiaan, että esim. Venäjä hakisi maaperälleen vaarallisen virustaudin sairastuttamia ihmisiä? No ei hae. Tässä on kyse harjoituksesta.
      Paljon on ollut puhetta patentoidusta koronaviruksesta. Ja sitä nyt veikataan terroristikäyttööön suunnitelluksi. No, ei ole! Se on heikennetty virus rokotuksia varten niin kuin moni muukin heikennetty virustyyppi. Rokotteet ovat kautta aikain olleet kuolleita tai heikennettyjä viruksia eli elimistö muodostaa itse niihin vasta-aineet, mutta virukset ovat liian heikkoja aiheuttaakseen taudin.

      Eiköhän jokainen suomalainen ole aikoinaan saanut vastaavan rokotteen kuten polion.

      Jos te Googlaatte tietoa niin Googlatkaa taidolla niin ette syyllisty pelonlietsontaan ja itsenne häpäisyyn.

    • Anonyymi

      Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA.
      Näin näyttää olevan kaikki minkä on Jumala jaotellut saastaiseksi, käy ruuaksi: Siat, rotat, hiiret sivettikissat, salamanterit, käärmeet, hevoset, karhut, oravat, jänikset, ja paljon paljon muitakin.

      1234567---

      • Anonyymi

        Hebr. Kirje on varoitus juutalaisille että jos palaa lain tekoihin hän tallaa jalkoihin Jumalan Pojan sovintoveren.

      • Miksi Jumala loi inhottavia elämänmuotoja?

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Miksi Jumala loi inhottavia elämänmuotoja?

        Ei luonut inhoittavia ja vasta Pietari hiffasi sen:

        Ap.teot:
        11:6 Ja kun minä katsoin sitä tarkasti, näin minä siinä maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.
        11:7 Ja minä kuulin myös äänen, joka sanoi minulle: 'Nouse, Pietari, teurasta ja syö.'
        11:8 Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.'
        11:9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.'

        Miksi Jumalan piti jälkikäteen puhdistaa itse luomiaan elämänmuotoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hebr. Kirje on varoitus juutalaisille että jos palaa lain tekoihin hän tallaa jalkoihin Jumalan Pojan sovintoveren.

        Mitä ovat lain teot ?

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei luonut inhoittavia ja vasta Pietari hiffasi sen:

        Ap.teot:
        11:6 Ja kun minä katsoin sitä tarkasti, näin minä siinä maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.
        11:7 Ja minä kuulin myös äänen, joka sanoi minulle: 'Nouse, Pietari, teurasta ja syö.'
        11:8 Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.'
        11:9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.'

        Tätä näkyä ei suurin osa ymmärrä. He luulevat, että nyt kaikki mikä liikkuu on syötävää, ja Jumalan puhdistamaa.

        EI OLE KAIKISTA NÄKYJEN YMMÄRTÄJIKSI !

        1234567---

    • Anonyymi

      Ivalossa jälleen uusi koronavirus epäily, nyt joku nuori nainen ja kiinalainen.

      • Anonyymi

        Lapin tapaus todettiin koronavirus tartunnaksi ja epäiltyjä ainakin 15 henkilöä.

        uutinen 29.1.2020
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b8592e62-25da-425c-b6c6-a77b1f3ac4b2

        Ensitunnit olisi ollut kriittisiä ja vaatineet pikaista toimia. Jotta mahdollisia lisätartuntoja ei pääsisi syntymään.

        Nyt suomi24 profetia palsta sensuroi aloituksia ja vastaus viestejä. Haluaako ja odottaako suomi24 ylläpito suomalaisten kuolemaa, ja varskin uskovien kristittyjen kuolemaa.

    • Anonyymi

      Harkitkaa sen maan parasta jossa asutte.
      Jeremia. 29:7

      Nyt on jo nähty että Suomessa ei pystytä kriisinaikana tekemään nopeasti isoja, tärkeitä, vastuullisia ja järkeviä päätöksiä. (Ei edes hengellisellä puolella. Koska portto ekumenia Ilm.18:1-5 ja korvausteologia Room.11on soluttautunut uskovien keskuuteen) .

      Varsinkaan sellaisia joista vallanpitäjien pitää myös kantaa henkilökohtainen vastuu. Kyllä joka työpaikkalla myös työntekijällä on vastuu ja korvaus velvollisuus, vaikka yrittäjällä olisi joku vakuutus.

      Kriisi epidemia vasta alkaa, nyt Kiinassa on yli 112000 kuollutta ja kymmmeiä miljoonia sairastunut, Kiinan valtio sensuroi muitakin heidän kriisejä ja onnettomuuksia. Epidemia ei ole ohi eikä se ole vielä tullut tänne samalla voimalla mitä se leviää ja on Kiinassa.

      Nytkin hallitus toimii siten että kyllä joku tänkin hoitaa ja tämäkin kriisi menee ohi. Jos Kiina ei olisi lopettanut lentoja Suomeen niin. Täällä lapin euroista kiiluvat kiilusilmä yrittäjät ei pätkääkään välittäisi jos Suomen noin 2milj työväestä miljoona sairastuisi koronavirukseen, ruttoon tai kulkutautiin. Ei he ajatellut edes omia lapsiaan, kyllä on kaamos ja pakkanen heidän päät sotkenut.

      Vastuu väärästä todella huonosta päätöksestä poliitikot voi kantaa vain siten että poliitikko eroaa tehtävästä, hallitus eroaa, uudet vaalit, valtio maksaa rahallista korvausta, poliitikko tai puolue maksaa omista rahoista vahingonkorvausta. Uhreille ja heidän läheisille. Pois ei voi sulkea myöskään sitä että politikot kantaa vastuun vankilassa, heidät kansalaisten heitteleillejättämisen takia tuomitaan vankeusrangaistukseen.

      • >Täällä lapin euroista kiiluvat kiilusilmä yrittäjät ei pätkääkään välittäisi jos Suomen noin 2milj työväestä miljoona sairastuisi koronavirukseen, ruttoon tai kulkutautiin.

        Tämä oli viestisi ainoa lähes järkevä kohta, eikä sekään tietenkään paikkaansa pidä kuin yhdestä nurkasta vähän.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Täällä lapin euroista kiiluvat kiilusilmä yrittäjät ei pätkääkään välittäisi jos Suomen noin 2milj työväestä miljoona sairastuisi koronavirukseen, ruttoon tai kulkutautiin.

        Tämä oli viestisi ainoa lähes järkevä kohta, eikä sekään tietenkään paikkaansa pidä kuin yhdestä nurkasta vähän.

        Koronavirus epidemiaa.
        Tuossa...
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16220065/us--tiedustelutietoa-jo-28-miljoonaa-sairastunutta-112-000-kuollutta-koronaan

        Sanoohan jo järkikin, etteivät kiinalaiset eristä kymmenien miljoonien kaupunkia 40 kuolleen vuoksi. Joka kuukausi Kiinassa kuolee pelkästään tavallisiin flunssiin ja influenssaan 20 000 ihmistä, erinäisiin tauteihin 1 200 000 ihmistä, kuukaudessa siis.

        julkistetut luvut ovat naurettavia, todellisuudessa koronavirus on tappanut jo yli 100 000. Kuolleita ei edes haudata, uuniin suoraan. Tieto perustuu US-tiedusteluun ja on peräisin krematorioiden työntekijöiltä.

        https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/news-nation/coronavirus-in-china-20-million-quarantined-2-8-million-infected-112-000-dead

        Edes Kiinassa eivät kymmenet miljoonat sairastuneet – useita prosentteja koko porukasta! – sata tuhatta uuniin pantua jää pimentoon. Ihmiset puhuvat ja sana kiertää. Aina joku puhuu, sitten joku toinen ja lopulta miljoonat.

        Wuhanin kahden kenttäsairaalan kapasiteetti on 2000 ihmistä yhteensä. Tietysti kyseessä voi olla pelkkä teatteri, mutta onhan se päivänselvää, että kymmenet miljoonat sairastuneet ja sadat tuhannet kuolleet eivät pysy medialta salassa millään kovin kauan, eikä lännen mediaa (pienellä ällällä) voi millään mittarilla kiinalaismieliseksi sanoa. Heti kun on tietoa, se julkistetaan.

        Tuo HTRS näyttää olevan jokin lopunaikajuttu, kun sitä kiinnostavat vain katastrofit ja maksimaalinen pelottelu niillä.👎🏻

        Etkö nähnyt miten ne uutisissa näkyneet kaivinkoneet liikkui. Ei ne mitään maata liikuttanut. Tuskin kiinalaisilla on käytössä vain yksi sairaala ja yhden sairaalan krematorio kun kyse on 11miljoonan asukkkan kaupunki. Ilman pandemiaakin siellä kuolee tuhansia ihmisiä päivittäin.

        Kiinassa on 1.4 miljardiväestö ja syntyvyys ihan erissä luokassa kuin Suomessa.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiina

        Kiinassa syntyi viime vuonna 14,65 miljoonaa vauvaa, eli lähes kolminkertainen määrä kuin Suomessa on asukkaita.

        Tämä on silti Kiinan mittakaavassa huolestuttava uutinen, sillä edellisen kerran syntyvyys on ollut yhtä matalalla tasolla silloin kun Kiinan kansantavalta perustettiin vuonna 1949, kertovat uutistoimistot.

        Edellisvuoteen verrattuna vauvoja syntyi yli puoli miljoonaa vähemmän. Laskeva syntyvyystrendi on jatkunut jo useamman vuoden ajan. Esimerkiksi vuonna 2017 vauvoja syntyi 17,23 miljoonaa, vuotta myöhemmin uusia kiinalaisia syntyi noin kaksi miljoona vähemmän.

        Syntyvyyden laskusta huolimatta Kiinan väkiluku kasvoi 1,4 miljardiin viime vuonna. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 4,67 miljoonaa.
        https://yle.fi/uutiset/3-11162486

        ps. Voi olla että tarkoituksella tapattavat heikoimpia ja sairaimpia ihmisiä Kiinassa ja ympärimaailmaa, sillä koronaviruksella ehkä bioaseella. Olen jo nähnyt juttuja että siihen olisi jo tehty vastalääke mutta se tietekin julkaistaan vasta kuukausien tai vuosien jälkeen. Joillakin virulsen kehittelijöillä ja rikkailla se voi olla jo käytössä.

        Miten ihmeessä kukaan voi oikeasti uskoa tällaisia juttuja. apua!

      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Miten ihmeessä kukaan voi oikeasti uskoa tällaisia juttuja. apua!

        Hihhulit kuten sinäkin on tutkitusti valmiina uskomaan mitä ihmeellisimpiä tarinoita todeksi. Ei mitään uutta taivaan alla...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onkohan helluntailaisten kokouksissa kaatunut kansaa enemmän? Jääkö virus toiseksi?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joku kyseli Psalmin kohtaa kyseessä on Psalmi 91 "Korkeimman suojelus"

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lopettakaa nyt hyvän sään aikaan tämä fanfictionin levittäminen.

      Tiede on kehittynyt vauhdilla, mutta se on yhä fanfictiota, että tämä virus olisi bioase ja siihen kehitetty rokote olisi ihmisen DNA:ta muokkaava lääke, jonka Illuminaatit ovat junailleet.

      Jotkut ovat päätelleet tästä, että tämä rokote olisi pedon merkki.
      No ei ole.

      Sorry, tiede ei ole vielä niin pitkällä.
      Katsokaa esim. geeniterapiahoitoja! Ne eivät ole yhden ruiskeen hoitoja vaan pitkiä ja kalliita erikoishoitoja, joiden hoitovaste on toisinaan hyvä ja toisinaan tulokseton.

      Jos joku on tässä pedon merkkiä niin se on tämä pelon lietsonta.
      Se, joka lietsoo pelkoa on pedon merkin kantaja.

      Tämä herkkä virus on lähtenyt liikkeelle markkinoilta, joissa on paljon ihmisiä ja eläimiä (eläviä ja just teurastettuja). Jos haluaa kulkutaudin niin se on hyvä mesta sille.

      Kiinassa tunnetusti kunnia on henkeä tärkempää, ja tätä ja esim. SARS:ia hoidettiin villellä lääkekokeiluilla. Siksi Kiinassa on kuollut tähänkin tautiin paljon ihmisiä.
      Vastaavasti SARS:iin ja tähän virukseen ei ole euroopassa kuoltu. Syy on se, että eurooppalaiset lääkärit joutuvat käräjille villeistä ominpäin tehdyistä lääkekokeiluista.

      Tässä on nyt meneillään testiharjoitus. Joku päivä voi vielä tulla uusi ruton kaltainen kulkutauti, ja sitten on tosi kyseessä.

      Jumala on ilmoittanut kulkutaudeista, ja koska ne ovat ennenkin toteutuneet niin miksei tulevaisuudessakin.

      Tosin tämä ei ole se tapaus!

      • Anonyymi

        uutinen 31.1.2020
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006390128.html?ref=rss
        Järjestö ja media: Kiina pimittänyt tietoja koronaviruksen etenemisestä ja pidättänyt kymmeniä virustaudista verkossa kertoneita
        Kiinalaisasianajaja kertoi HS:lle, että viranomaisiin ei voi luottaa epidemiaan liittyvien tietojen osalta. ”Esimerkkejä [valehtelusta] on liiaksi asti, aids-epidemiasta sarsiin sekä Wenchuanin maanjäristyksessä kuolleiden koululaisten määrään.”

    • Anonyymi

      "kulkutaudilta joka pimeässä yössä liikku. Siitä on joku Psalmin kohta, en nyt heti sitä löydä."

      Enkä ruttoa, joka yön sydämessä turmansa tekee.
      Koronavirus ei kuitenkaan ole rutto, vaan influensan kaltainen hengitysteihin vaikuttava tauti. Kausi-influensa on lähes yhtä vaarallinen. Harjoittamasi pelonlietsonta on yksinomaan typerää.

      • Anonyymi

        "Jos ei Herra huonetta rakenna, turhaan rakentajat vaivaa näkevät". Herra suojelee ja varjelee ihmisen.
        Jumalan pelko on viisauden alku.
        Miten pitkälle Hänen pilkkaajansa odottavat apua ja suojelusta Häneltä , jota pilkkaavat?
        Herralta tulee kaikki hyvä. Iloitkaa aina Herrassa.
        Hän sallii ihmiselle vapaan tahdon. Suomea Hän on erityisesti siunannut tiedolla ja taidolla. Sen oppi alkoi jo 500 v sitten Raamatun Sanan opetuksen kautta. Ja tieto ja ymmärrys on maassamme korkealla monella tavalla. Joidenkin mielestä on kuitenkin noussut niin vaarallisen korkeaksi, että on kadonnut Jumalan Pelko - eli viisauden alku. Silloin alkaa syöksykierre alaspäin. Tällainen ihminen tietysti menettää koko ajan elämässään aidon ilon ja rauhan Herrassa. On surullista, että suomalaistenkin suuntaus eli synnin/väärinteon suvaitsevaisuus on muuttumassa rajaoittamattomaksi. Miten pitkälle suvaitsevaisuus jatkuu jää nähtäväksi. Kun ilo ja rauha katoaa elämästä ja nautinnoksi tulee väärinteon himo, ollaan pahalla tiellä. Bioaseet ovat olleet jo kymmenet vuodet mahdollisuus sodankäyntiin. Ainakin lasten järkyttävät pelit kännyköissään opettavat pahuuden käytön koukeroita?

        Aikoinaan Aids-viruksesta pelättiin tahallisten tartuttajien toimia. Kerrottiin joissakin maissa niiden suurista määristä.
        Nyt maassamme on heitäkin pakolaisina ja oudoista oudompaa - miksi nyt mainostetaankin maassamme homouden normalisointia nuorille? Aidsista ei taas siihen yhteyteen kuuluvana yhtään julkista varoitusta?

        Pyhän Hengen johdatuksessa olevalla ihmisellä on aito Jumalan Pelko. Sellainen ihminen ei voi tehdä tahallaan vääryyttä eli syntiä. Rakkaudellinen kasvatus tällaisten vanhempien ohjauksessa opettaa jo varhaislapsuudessa rakkauden teot ja aidon ilon ja rauhan merkityksen ihmisen elämässä

    • Anonyymi

      Kiinan hallituksen reaktio koronavirukseen viivästyi, sillä se pyrki estämään tiedon leviämisen julkisuuteen eikä hoitanut tapausten raportointia asianmukaisesti, syytää ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

      News 30.1.2020
      https://www.hrw.org/news/2020/01/30/china-respect-rights-coronavirus-response

      30.1.2020 klo 23.50
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarjesto-kiina-ottanut-kiinni-koronaviruksesta-varoittaneita-ja-sensuroinut-tietoja-taudista/7709000#gs.vljta1

      Julkisuudessa on laajasti kerrottu Wuhanin kaupunkiin kohdistuneista matkustusrajoitteista, mutta Kiinan toimet olivat muutenkin poikkeukselliset. Järjestö muun muassa syyttää Kiinan ottaneen kiinni taudista kertoneita ihmisiä ”juorunlevittäjinä”, sensuroineen aihepiiriä käsittelevää verkkokeskustelua sekä rajoittaneen uutisointia mediassa.

      – Viranomaisten tulisi huomata, että sensuuri vain lietsoo yleisön epäluottamusta ja sen sijaan rohkaista kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja median raportointia tästä kansanterveydellisestä kriisistä, tutkija Yaqid Wang kommentoi järjestön sivuilla.

      Järjestö syyttää Kiinan pyrkineen kritiikin hiljentämiseen sen sijaan, että se pyrkisi faktoin hiljentämään taudista leviävät valeet ja virheelliset tiedot. Muun muassa sairastuneiden perheiden pyyntöjä avun saamiseksi on sensuroitu.

      Myös liikkumisrajoitukset Wuhanissa ovat aiheuttaneet ongelmia. Järjestö on saanut tietoja siitä, että joillakin henkilöillä on ollut vaikeuksia saada terveydelleen välttämättömiä lääkkeitä matkustusrajoitusten vuoksi.

    • Anonyymi

      WHO julisti koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi ja täällä joku väittää aloitusta hysterian lietsonnaksi.

      Muiden linkkien perusteella Kiina on tietoisesti salannut ja väärentänyt kaunistellut tilastoja. Vanginnut kiinalaisia lääkäreitä jotka olisi halunut tuoda oikeasuuntaisia tietoja esiin.

      uutinen 30.1.2020
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006390212.html

      • Anonyymi

        Tottakai 2019-nCoV on terveysuhka! Kaikki taudit ovat terveysuhka!
        Jos WHO ei olisi näin tehnyt niin silloin se olisi tarkoittanut sitä, että koko virusta ei ole olemassa.
        Lue artikkeli tarkemmin. WHO ei kuitenkaan suosittanut matkustuskieltoa!

        Eli WHO ei julistanut 2019-nCoV:n aiheuttavan pandemiaa. Influenssaa pidetään yhä vaarallisempana. Ebolan takia WHO on asettanut määräaikaisia matkustuskieltosuosituksia.
        WHO ei kuitenkaan voi pakottaa ketään jäämään kotiin edes Ebolan takia.

        Mikäs siinä on nyt uutta, että Kiinassa kontrolloidaan kansaa? Heillä on ihan yleistä tuo sensuuri, joka asiassa.

        Herätkää ihmiset!

        Tämä koko systeemi on paholaisen juoni saada ihmiset pelkäämään.
        Pelko mittaa luottamustasi Jumalaan!

    • Anonyymi

      Turhaa voivottelua, rajat kiinalaisilta suomeen kiinni, muuten tauti leviää ja kaikki kuolee siihen.

    • Anonyymi

      Alkaa ääni kellossa muuttua, täällä profetia palstalla nähtiin vaara jo ennen valtamediaa.

      uutinen 13.2.2020
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006406505.html
      Tautitapaukset ovat levinneet jo Eurooppaan. Maissa, joissa terveydenhoito on kehittynyttä vaikeastakin oireista kärsivillä on suurempi mahdollisuus selvitä hengissä, kun he hakeutuvat hoitoon. Todella laaja epidemia aiheuttaisi tietysti niissäkin ongelmia.

      Oikea uhka on muualla. Lähi-idän sotaa käyvät alueet ja niiden ympäristö ovat täynnä valtavia pakolais- ja vankileirejä. Niissä on jo nyt suuria terveysongelmia. Tällaisissa oloissa virus voisi levitä nopeasti ja tehdä todella pahaa jälkiä. Palattaisiin äkkiä vanhoille vuosisadoille, joissa taudit kulkivat marssivien armeijoiden mukana ja levisivät lopulta kaikkialle.

      Euroopankaan ei ole syytä unohtaa tätä. Sellaista muuria ei voi rakentaa, josta virus ei pääse läpi. Siksi sen hillitsemiseen ja hoitoon pitää panostaa ajoissa, kun vielä voidaan. Muuallakin kuin omien rajojen kuvitteellisessa suojassa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Korkein kannattaa ottaa turvaksi, oli sitten hätä näennäinen tahi todellinen.

      Mitä sanoo Mooses?
      2. Moos. 9:4
      Mutta Herra on tekevä erotuksen israelilaisten karjan ja egyptiläisten karjan välillä, niin ettei mitään kuole siitä, mikä on israelilaisten omaa.'"

      2. Moos. 11:7
      Mutta kenellekään israelilaiselle ei koirakaan ole muriseva, ei ihmiselle eikä eläimelle, tietääksesi, että Herra tekee erotuksen egyptiläisten ja Israelin välillä.

      Joskus muinoin, kun Egyptiä koeteltiin kovasti, Jumala teki selvän eron, uskovien ja ei uskovien kohdalla.

      Mitä sanoo Herra?
      jos me syömme, jotain kuolettavaa ei se vakingoita, kuintenkin, joitakin saattaa sitten tämäkin vaiva vaivata.

      Nyt, jos näin kävi, että Herra tekee eron:
      Mal
      13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
      14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.

      17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
      18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

      huom sana, jälleen, eli viitaaus mihin lie.

      nyt, siis jos uskovat, jotka ovat piikki jumalattomien lihassa, ei kuole ja ei tule tartuntaa, onko se mahdollinen kipinä, kun syntipukkia etsitään?

      Jostain tulee olla ja tulee, syy miksi meitä tullaan vihaamaan ja sitten vainoamaan.

      eli "hyväksyttävä" syy että teidän vika!

      no tästä Herra ei ole minulle, mitään sanonut, joten tämä ei sinällä kiinnosta, sillä toki te muistatte, oli sitten meidän tila tahi asema mikä tahansa, niin:

      Nostakaa päänne
      ja
      Fil. 1:21

      Joten, ota ja pidä Jumala turvana sekä riippu Hänessä kiinni :)

    • Anonyymi

      Vaikka tämä ei näytä olevan ketjun mukainen niin se on enemmän kuin osaat tietää, joten:

      Pyydän teitä, vie ja kanna minut Jumalan Eteen ja Herran Jeesuksen eteen.

      Tarvitsen ja saan, ja tämä tulee nopeammin, vaikka Jumalan Kello ja viisarit, ovat oikeassa aina, niin

      Me voimme JOUDUTTA tätä, eli

      Minun täytyy eli tarvitsee, kohdata Jumala Kaikkivaltias, Herra Sebaot, ja Hänen Poikansa:
      KAsvoista kasvoihin ja kuulla Hänen äänensä ja Sanansa, Jumalan OMASTA suusta ja kasvoista kasvoihin, miten sitten voin sen kestää.
      Jumala sen tietää.

      nyt, muista eli kanna minua, Rukouksessa Herran eteen ja Jumala sitten tekee mitä tahtoo.

      Ps. 141:2
      Minun rukoukseni olkoon suitsutusuhri sinun kasvojesi edessä, minun kätteni kohottaminen olkoon ehtoouhri.

      Ilm. 5:8
      Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,

      Joten Rukoukseni, malja joka on Jumalan edessä, tulee täyttymään, ja teette hyvin jos autatte tässä !

    • Anonyymi

      Tämä älytön raamatun paikoilla floodaus muistutaa tapaa, jolla siitä viruksesta kerrotaan uutisissa.
      Virus itsessään on jo totuus ulkonäkönsä suhteen.
      https://yuenmethod.com/lets-put-the-coronavirus-in-its-place/
      Sen sijaan, että merkattaisi paikka, missä tartunta on havaittu, värjätään koko maa punaiseksi. Näin ollen ongelmasta on helppo tehdä iso pelkän karttojen värjäämisen avulla.

      Kun sodassa kenraaleille tuodaan kartat, missä vihollinen sijaitsee, ne muistuttavat enemmän tuota koronavirusta, kuin sitä, mitä virallisesti levitetään. Alue, jossa vihollinen on havaittu, merkataan. Jos se sisältää yht. 100m puolustukseen kaivettuja juoksuhautoja, ne merkataan karttaan sellaisina, ja yksittäiset asemat myös. Ei aleta värjäämään koko aluetta lääneineen punaiseksi, että tuolla 200km säteellä pitäisi löytyä.

      • Anonyymi

        Tilanne muistuttaa samaa, kuin täällä s24:llä. Te tiedätte mitä täällä on kyetty osoittamaan varsinaiseksi leviäväksi viruksenkaltaiseksi - Natopalstan häirikkö. Hänen pääsijaintinsa netin alueella, useat toimintakohteet, useimmat salanimet, ja oikeakin nimensä on selvillä. Ainoa, joka voi käskeä täsmäiskun, on se, joka hallitsee tietoa reaalisesta sijainnista maan päällä. Miten ilmavoimien kentsu voisi alkaa puhua sitä, mitä maavoimien pitäisi tehdä?
        Kun puhutaan puolustuksellisista asioista, ne voidaan rajoittaa niihin elementteihin, missä niiden on tarkoitus toimia - maa, vesi, ilma. Kuten ilmavoimilla on periaatteessa vähiten kalustoa, ja maavoimilla eniten, niin myös taivaallista tietoa omaavia on vähiten, kun taas maallista tietoa omaavia eniten.

        Raamattua lukiessanne te pystytte hahmottamaan ikäänkuin selvän koneen, jolla on siivet. Taivaallisista asioistahan on kyse. Mutta ne taktiikat, joita voidaan käyttää tätä lentokonetta, sen muotoja ja ominaisuuksia hyväksikäyttäen, on parhaiten korkeamman koulutuksen saaneiden tiedossa. Potkurikonetta, suihkuhävittäjää, ja voisiko sanoa elektromagneettista voimaa käyttäviä tai yksinkertaisesti ufoiksi kutsuttuja aluksia ei voi lentää kaikki samalla tavalla ja samoilla periaatteilla.
        Lentäkää siis omalla koneellanne, mutta älkää syyttäkö niitä hurjapäiksi, jotka lentävät hävittäjällä, eikä hävittäjälentäjän pitäisi epäillä elektroniikkaa, jos tutka näyttää "ufon". Ufolla lentävän pitäisi puolestaan muistaa, että nuo 2 muuta ovat suorituskyvyltään sitä mitä ovat.

        "ilmavoimilla on periaatteessa vähiten kalustoa"
        Lähellä sitä mitä merivoimilla. Mutta jos lasketaan suhteessa horneteihin, niin merivoimilla on vähiten. Mutta jokatapauksessa ilmavoimilla kalustoa on vähiten verrattuna maavoimiin, ja pääasia oli vertailla ilmavoimia suhteessa maavoimiin. No se on selvä. Löytyyhän ilmavoimilta paljon muutakin kun horneteja ja merivoimilta muutakin kuin laivoiksi määriteltäviä. Huvittavaa on kuitenkin huomata miten eri uskontoporukoiden periaatteita voidaan verrata ilmavoimien kalustoon, vaikka eri koneiden toimintaperiaate, toimintasäde, ja suorituskyky yms. on tiedossa. Yleensä ajatellaan, että jos joku voisi saada viimeisintä tekniikkaa olevan kapistuksen itselleen maksutta, hän ottaisi sen. Mutta ei se ihan niin ole. Toisille riittää vähempi.
        Ps. Sinenmaa rakensi kerran ufon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilanne muistuttaa samaa, kuin täällä s24:llä. Te tiedätte mitä täällä on kyetty osoittamaan varsinaiseksi leviäväksi viruksenkaltaiseksi - Natopalstan häirikkö. Hänen pääsijaintinsa netin alueella, useat toimintakohteet, useimmat salanimet, ja oikeakin nimensä on selvillä. Ainoa, joka voi käskeä täsmäiskun, on se, joka hallitsee tietoa reaalisesta sijainnista maan päällä. Miten ilmavoimien kentsu voisi alkaa puhua sitä, mitä maavoimien pitäisi tehdä?
        Kun puhutaan puolustuksellisista asioista, ne voidaan rajoittaa niihin elementteihin, missä niiden on tarkoitus toimia - maa, vesi, ilma. Kuten ilmavoimilla on periaatteessa vähiten kalustoa, ja maavoimilla eniten, niin myös taivaallista tietoa omaavia on vähiten, kun taas maallista tietoa omaavia eniten.

        Raamattua lukiessanne te pystytte hahmottamaan ikäänkuin selvän koneen, jolla on siivet. Taivaallisista asioistahan on kyse. Mutta ne taktiikat, joita voidaan käyttää tätä lentokonetta, sen muotoja ja ominaisuuksia hyväksikäyttäen, on parhaiten korkeamman koulutuksen saaneiden tiedossa. Potkurikonetta, suihkuhävittäjää, ja voisiko sanoa elektromagneettista voimaa käyttäviä tai yksinkertaisesti ufoiksi kutsuttuja aluksia ei voi lentää kaikki samalla tavalla ja samoilla periaatteilla.
        Lentäkää siis omalla koneellanne, mutta älkää syyttäkö niitä hurjapäiksi, jotka lentävät hävittäjällä, eikä hävittäjälentäjän pitäisi epäillä elektroniikkaa, jos tutka näyttää "ufon". Ufolla lentävän pitäisi puolestaan muistaa, että nuo 2 muuta ovat suorituskyvyltään sitä mitä ovat.

        https://www.verkkouutiset.fi/venaja-haluaa-ymparilleen-pelkaavia-maita/

        "Jos Venäjän naapuri valitsee polun, joka johtaa syvempään länsi-integraatioon, ja sen johdossa on länsimielinen eliitti, Venäjän kannalta toiseksi paras vaihtoehto on hajottaa maa aggressiolla, valloittaa osa sen alueesta ja pitää se sisäisesti jakautuneena ja heikentyneenä"

        Mitäpä muuta Nato aiheuttaa, kuin kansan jakautumista kahtia? Kenen pussiin Naton ilosanomaa levittävä siis pelaa?

        "Jos Saatana olisi puhunut enkeleille nähdäkseen, kuinka nämä rakastavat Jumalaa, hän ei olisi joutunut Jumalan hylkäämäksi, mutta koska hän pyrki kääntämään heidät poispäin Jumalasta, siksi hänestä tuli hylkiö."
        Mitä muuta länsi tekee, paitsi kulkee pois päin Jumalasta?

        Mikä on verkossa helppoa?
        "Jos erehdyn, niin voi sen jokainen huomata; jos valehtelen, niin ei."
        Valheen voi toisinaan havaita ihmisen tahattomista liikkeistä tms. Mutta verkossa ei näy kun väite: teksti. Mutta ihminen ei voi niin vain muuttaa tyyliään. Näin ollen kuten psalmeissa kirjoitetaan:

        "Miksi kerskaat pahuudestasi, sinä väkivaltainen?... Sinun kielesi punoo turmiota, se on kuin terävä partaveitsi, sinä petoksen tekijä. ([Ps. 57:5 Minun sieluni on leijonain keskellä, minun täytyy maata tultasuitsevaisten seassa, ihmisten, joiden hampaat ovat keihäitä ja nuolia ja joiden kieli on terävä miekka.]
        [Jaak. 3:6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.]
        Sinä rakastat pahaa etkä hyvää, sinä puhut valhetta etkä totta. Sinä rakastat kaikkia surman sanoja, sinä kavala kieli. Siksi myös Jumala kukistaa sinut ainiaaksi, hän tarttuu sinuun ja raastaa sinut majastasi, repäisee sinut juurinesi elävien maasta."

        "joiden hampaat ovat keihäitä ja nuolia"
        No, ihminen ei hampaillaan puhu, mutta näppäimistö kyllä muistuttaa hammasta, ja nuoli ulottuu pisimmälle. Näinkin voi asian ymmärtää.
        Kukas se sanoi ja missä... taisi olla ylilaudan osiossa, jossa puhuttiin sotavankeudesta, jossa eräs sanoi: "teen mitä hyvänsä, kunhan ei sormia katkota..."

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jo 70-luvulla profetoitiin lopunajan viruksista ja epidemioista. Kerrottiin että ilmasta pudotetaan hätäalueille laatikoita, joissa oli rokotteita jne.

    • Anonyymi

      26 keskiviikkona koronavirus epäily keski Suomesta VR juna desiffioitavana.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006419732.html

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006419772.html

    • Anonyymi

      Ei tässä rukoukset auta , tämä lepsu meininki terveysviranomaiset pientä koronaa on
      ollut ja mennyt, lausunto viranomaisilta hallitus kaikki on hallinnassa, ei sanottu miten
      tuntuu siltä kun kuuntelee lausuntoja koronasta, nyt on hyvä laittaa hoitaja mitoitus
      kuntoon, eipä olisi parempaa saumaa hallituksella.

      • Anonyymi

        Tehokasta ja halvalla

    • Anonyymi

      Olisko tilanne toinen jos hallitus, viranomaiset ja muu valtiojohto olisi kuunnellut profeettoja ja lukenut Suomi24 profetia palstan varoituksia?
      Nyt he kuunteli ja kuuntelee poliittisia yes yes miehiä ja tulevaisuudentutkijoita ja muita ennustaja eukkoja ja ukkoja.

      Tänään on nähtynä tartunta tilastoissa jyrkkä piikki ylöspäin.
      uutinen 11.3.2020
      https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/94bda098-1ca1-466e-a55b-b467e901d013

      • Anonyymi

        Jos pääministeri vain olisi ymmärtänyt seurata profetiapalstalta jatkuvia varoituksia Venäjän hyökkäyksestä niin tilanne olisi parempi...

    • Anonyymi

      Suomennniemellä ei ole tuhattakaan asukasta. Voisi Jumala nyt muutamaa muutakin varjella kuin pelkästään Suomenniemeläisiä

      • Anonyymi

        Suomenniemi nimistä kuntaa ei ole enää olemassa. Se on liitetty Mikkeliin. Maakuntakin vaihtui Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon. Eli aika suuri muutos on tapahtunut.

    • Anonyymi

      Koronavirus on ilmeisesti Herran Tahtoa, ja ei kai Herran Tahtoa saa estää.

      Kukatietää vaikka olisi sitä ylösottoa. Vie ylös vain hurskaita?

      • Anonyymi

        Jos teitä paha kohtaa ei se ole Minusta sanoo Herra.
        - Raamattu ei sanatarkasti

        Jumala voi sallia koronaviruksen tai muuta pahuutta, jotka on pahan pimeyden tekosia. Niistä lukee ilmestyskirjan ja Danielin kirjan lopunajan profetioissa.

        Jos Jumala ottaisi kaikki suojansa ka suojelunsa maapallon ja ihmiskunnan yltä pois, niin vihollinen tuhoasi koko maapallon ja ihmiskunnan niin nopeasti kuin hän pystyisi. Jumala ei sitä valtaa viholliselle kuitenkaan salli.

    • Anonyymi

      Kai kaikille on nyt viimeistään jo tullut selväksi, että palstaprofeetat ja -skenaarioitsijat eivät osaa ennustaa yhtään mitään. Kukaan ei aiemmin ole pihahtanutkaan mistään epidemiasta vuoden 2020 keväällä tai puhunut mitään "koronasta" tai sanonut mitään sinne päinkään.

      • Anonyymi

        Älä nyt, ovathan ne sentään ennustaneet Venäjän hyökkäystä noin kaksikymmentä vuotta. On se jotain sekin...

    • Anonyymi

      Jeesus voi pelastaa nyt katuvat ja parannukseen kääntyvät. Elämme maailmanensi-illassa. Amen.

    • Minusta on oikein kuvaavaa, toistan KUVAAVAA, isoilla kirjaimilla, että ihmiset hamstraavat nyt wc paperia. Jeesus VS wc-paperi, kumpi on nyt tärkeämpää, kun ensin verrataan Raamattua wc paperiin ja nyt hamstrataan juuri wc paperia ja luotetaan siihen.

    • Anonyymi

      Raamatussa mainittu rutto tarkoittaa kulkutautia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8592
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2318
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1361
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1327
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      178
      1305
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe