Miksi Raamatun käärme on viisauden, parantamisen ja ylösnousemuksen vertauskuva?

Raamattu esittää käärmeen viisaana, parantavana ja ylösnousseena. Käärmeen nahanluonti on saanut alkukantaiset ihmiset uskomaan, että käärme syntyy uudelleen ja elää ikuisesti. Käärmeen nahanluonti on todennäköisesti ollut ylösnousemustaikauskon alulle paneva ilmiö.

Toisen luomismyytin käärme kuvataan kavalaksi. Täsmälleen sama sana esiintyy sananlaskujen kirjassa kahdeksan kertaa tarkoittaen viisautta. Vain kolme kertaa sana tarkoittaa kavalaa tai ovelaa ja kahdeksan kertaa viisasta.

Mooseksen erämaaseikkailussa käärme pelastaa kuolemalta ja parantaa. Jahve itse käskee valmistaa käärmeen kuvan, vaikka kuvien tekeminen oli kiellettyä ja paratiisimyytissä hän oli itse polkenut käärmeen maan tomuun.

8 ja Herra sanoi Moosekselle: »Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.»

9 Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon.

Jerusalemin 1. temppelissä palvottiin käärmettä.

4 Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat. Myös Mooseksen tekemän pronssikäärmeen hän löi palasiksi. Aina niihin päiviin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja tälle käärmeelle, jota kutsuttiin Nehustaniksi.

Jeesus sanoo käärmettä viisaaksi.

16 »Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.

Jeesus vertaa omaa ylösnousemustaan käärmeen ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.

14 »Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava,

15 jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.

16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

12

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käärmeen pään lopullinen polkeminen tapahtuu aikojen lopussa Jeesuksen toimesta. Sitä ei tapahtunut Genesiksessä eikä ole vieläkään tapahtunut.

      Ilmestyskirjan 12. luku:
      ''9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa. ''

      Saatana on ''se vanha käärme'' eli paratiisin käärme joka houkutteli ihmiskunnan syntiin, ja aikojen lopussa tapahtuu hänen lopullinen päihittäminen eli hänen pään polkeminen.

      • "Saatana on ''se vanha käärme'"

        Miksi Jahve käski erämaassa tehdä Saatanan kuvan ja se Saatanan kuva pelasti israelilaiset?

        8 ja Herra sanoi Moosekselle: »Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.»


      • Kampelatutkija kirjoitti:

        "Saatana on ''se vanha käärme'"

        Miksi Jahve käski erämaassa tehdä Saatanan kuvan ja se Saatanan kuva pelasti israelilaiset?

        8 ja Herra sanoi Moosekselle: »Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.»

        Käärme-episodi erämaassa oli esikuva Jeesuksen ristipuusta. Silloin pelastuttiin katsomalla uskossa kepillä nostettuun pronssiseen käärmeeseen. Nyt pelastutaan katsomalla uskossa ristille nostettuun Kristukseen.

        Jeesus muuttui ristillä synniksi, madoksi, käärmeeksi ja Saatanan kuvaksi. Ja joutui siten täydelliseen eroon Isästä ja Isä hylkäsi hänet. Ristiinnaulitsemispsalmissa 22 Jeesus sanoo itseään madoksi. Käärme kepissä esikuvallisesti varjoaa sitä että tulevaisuudessa synti naulitaan ja tuomitaan ristillä. Käärmehän edustaa Saatanaa, synnin aiheuttajaa maailmassa.


      • Anonyymi
        asdfman kirjoitti:

        Käärme-episodi erämaassa oli esikuva Jeesuksen ristipuusta. Silloin pelastuttiin katsomalla uskossa kepillä nostettuun pronssiseen käärmeeseen. Nyt pelastutaan katsomalla uskossa ristille nostettuun Kristukseen.

        Jeesus muuttui ristillä synniksi, madoksi, käärmeeksi ja Saatanan kuvaksi. Ja joutui siten täydelliseen eroon Isästä ja Isä hylkäsi hänet. Ristiinnaulitsemispsalmissa 22 Jeesus sanoo itseään madoksi. Käärme kepissä esikuvallisesti varjoaa sitä että tulevaisuudessa synti naulitaan ja tuomitaan ristillä. Käärmehän edustaa Saatanaa, synnin aiheuttajaa maailmassa.

        "Jeesus muuttui ristillä synniksi, madoksi, käärmeeksi ja Saatanan kuvaksi."

        No on kyllä radikaali tulkinta. Eikö Jeesus ole jumala? Jumalahan vihaa käärmeitä ja saatanoita. Miksi jumala muuttuisi saatanaksi?


    • Anonyymi

      Ihmisillä on kammo kaikkia purevia eläimiä kohtaan, mutta kaikki eläimet olivat ennen kristinuskon leviämistä, eli ennen kuin ihminen kirjoitti raamatun, voimaeläimiä.
      Luonto ja eläimet kertovat totuuden.

      • Anonyymi

        Lähes kaikki eläimet purevat. Söpön kissan purema voi olla vaarallisempi kuin kyyn purema. Ihmisillä ei tosiaan ole kammoa kaikkia purevia eläimiä kohtaan.
        Ihmiset ovat eräissä luonnonuskonnoissa uskoneet voimaeläimiin, mutta että se olisi totuus, on sitten aivan eri asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes kaikki eläimet purevat. Söpön kissan purema voi olla vaarallisempi kuin kyyn purema. Ihmisillä ei tosiaan ole kammoa kaikkia purevia eläimiä kohtaan.
        Ihmiset ovat eräissä luonnonuskonnoissa uskoneet voimaeläimiin, mutta että se olisi totuus, on sitten aivan eri asia.

        No mä näen "henkieläimiä" eli voimaeläimiä ja se on totuus. Jos et sä vielä kykene niin älä silti aliarvioi muiden osaamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mä näen "henkieläimiä" eli voimaeläimiä ja se on totuus. Jos et sä vielä kykene niin älä silti aliarvioi muiden osaamista.

        Joku näkee kuulemma puutarhatonttuja ja toinen vaaleanpunaisia norsuja. En pitäisi sitä tavoiteltavana kykynä, enkä kadehdi näkyjäsi.


    • Anonyymi

      > 14 »Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava,

      Ei puhu ylösnousemuksesta. Vai mitä sanot, jos sinut naulittaisiin ristille, korkealle mäen päälle, olisitko ylösnoussut?

      • "Ei puhu ylösnousemuksesta."

        Totta kai puhuu. Jeesus oli taikauskoinen vuohipaimen, joka luuli käärmeen nahanluontia uudestisyntymiseksi. Ihmisen Pojan korottaminen on nimenomaan kuolleista ylösnousemista, ei ristille nostamista ja naulaamista. Eihän käärmettäkään naulattu autiomaassa tankoon vaan se nostettiin takaisin pystyyn kun Jahve oli polkenut sen maahan paratiisissa. Pystyyn noussut käärme on aina kuvannut viisautta, parantamista ja vakautta. Vaakatasossa kuvattu käärme on edustanut pahuutta ja kaaosta.


    • Anonyymi

      " Jeesus vertaa omaa ylösnousemustaan käärmeen ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään" .

      Käärme kuvastaa henkistä ylösnousemusta, kun kundaliinienergia eli juurichakraan varastoitunut elämän energia ( kerällä oleva käärme), alkaa kohota jolloin ihmisen henkinen tietoisuus kohoaa.

      Ensimmäinen chakra eli juurichakra hallitsee selviytymistietoisuutta ja edustaa syvintä piilotajuntaamme ja primitiivisintä itseämme. Tämä chakra edustaa aivojen matelijaosaa, joka on aivorunko, elämäntukikeskuksemme. Aivorunkoa ja aluetta välittömästi sen yläpuolella kutsutaan matelija-aivoiksi, koska se on kaikilla luontokappaleilla matelijoista ihmisiin. Matelijoilla tämä alue on koko aivot, mutta ihmisillä se aivojen perusta tai runko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2799
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      293
      1610
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1517
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1361
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1339
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1017
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      979
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe