ihmettelen suomalaisia lampaita miksi eivät pidä ääntä tästä verotuksesta jota dieseli h auton käyttäjä maksaa.
Verot pitää laskea päästöistä ja varsinkin CO2 lukemasta
Diesel on kannattava jos vero olisi sellainen kuin pitää
12
55
Vastaukset
- Anonyymi
Nythän on jo CQ2-pohjainen autovero. Siksihän esim bensa-autojen vero onkin vastaavaa dieselauton veroa korkeampi, kun bensa-autosta tupruttaa enemmän päästöjä.
Toinen juttu sitten on dieselin käyttövoimavero, jota diesel-veroksikin kutsutaan dieselautojen osalta. Sehän on oikeastaan polttoainevero, jonka avulla dieselin pumppuhinnassa vero on halvempi kuin bensan. Dieselautoilijoilta peritään polttoainevero osin kinteänä maksuna riippumatta siitä paljonko ostaa dieseliä pumpusta ja tästä tietysti hyötyvät paljon ajavat, erityisesti ammattiliikenne. Jos tuo vero jyvitettäisiin pumppuhintaan, niin silloin pumppuhinnan vero nousisi suunnilleen samaksi kuin bensassa ja pumppuhinnatkin olisivat suunnilleen yhtä suuria. Tietysti pumppuhintaan vaikuttaa muukin kuin vain vero, joten tuskin ihan samanhintaisia olisivat.
Olisi se tietysti selkeämpää, kun kaikilta käyttövoimilta perittäisiin verot saman periaatteen mukaisesti. Nythän vain ainoastaan bensa-autot ovat kiinteästä käyttövoimaverosta vapaita.- Anonyymi
> Olisi se tietysti selkeämpää, kun kaikilta käyttövoimilta perittäisiin verot saman periaatteen mukaisesti.
Jep, nykyistä verotusta viherpestään eli selitetään, että se perustuu päästöihin. Ei perustu. Jos päästöistä verotettaisiin, niin saastuvalle dieselille pitäisi lätkäistä reilu vero - litrasta dieseliä kun tulee enemmän CO2 ja muitakin saasteita (etenkin NOx) kuin litrasta bensaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Olisi se tietysti selkeämpää, kun kaikilta käyttövoimilta perittäisiin verot saman periaatteen mukaisesti.
Jep, nykyistä verotusta viherpestään eli selitetään, että se perustuu päästöihin. Ei perustu. Jos päästöistä verotettaisiin, niin saastuvalle dieselille pitäisi lätkäistä reilu vero - litrasta dieseliä kun tulee enemmän CO2 ja muitakin saasteita (etenkin NOx) kuin litrasta bensaa.Ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Olisi se tietysti selkeämpää, kun kaikilta käyttövoimilta perittäisiin verot saman periaatteen mukaisesti.
Jep, nykyistä verotusta viherpestään eli selitetään, että se perustuu päästöihin. Ei perustu. Jos päästöistä verotettaisiin, niin saastuvalle dieselille pitäisi lätkäistä reilu vero - litrasta dieseliä kun tulee enemmän CO2 ja muitakin saasteita (etenkin NOx) kuin litrasta bensaa.Ei todellakaan pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Olisi se tietysti selkeämpää, kun kaikilta käyttövoimilta perittäisiin verot saman periaatteen mukaisesti.
Jep, nykyistä verotusta viherpestään eli selitetään, että se perustuu päästöihin. Ei perustu. Jos päästöistä verotettaisiin, niin saastuvalle dieselille pitäisi lätkäistä reilu vero - litrasta dieseliä kun tulee enemmän CO2 ja muitakin saasteita (etenkin NOx) kuin litrasta bensaa.Ei perustu päästöihin, koska dieselin vero on osittain kiinteä.
Dieselistä ämpärissä poltettaessa voi tullakin enemmän CO2:ta/litra, mutta sillä määrällä ajaa huomattavasti pidemmälle kuin vastaavalla bensamäärällä. Dieselissä on enemmän energiaa ja siksi on bensaa järkevämpi polttoaine, hyötysuhde parempi ja päästö pienempi samalla matkalla. Dieselin CO2- päästöt ovat noin 15-50% pienempiä kuin vastaavan bensa-auton kilometria kohden.
Lisäksi bensa-autolle on Euro6 mukaa sallittua päästää pakoputkesta kaksinkertainen määrä CO:ta eli nopeasti tappavaa häkää kuin dieselautoille.
Nuo muut päästöt taasen hoidetaan autojen teknologialla ja niissä ei bensa ole yhtään ’puhtaampi’ kuin diesel. Päinvastoin useinmiten.
- Anonyymi
Co 2 ei ole saastetta.
- Anonyymi
Siksi onkin älytöntä, että runsaasti NOx ja hiukkassaasteita tuottavia nokilekoja suositaan kevyen verotuksen muodossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi onkin älytöntä, että runsaasti NOx ja hiukkassaasteita tuottavia nokilekoja suositaan kevyen verotuksen muodossa.
Jotkut vanhat dieselit on tuollaisia. Ei uudemmat Euro5 ja Euro6.
Ei kannata päättömästi uskoa kaikkea, mitä iltapäivälehdissä lukee.
Muutenhan vois luulla, että etelä-Suomeen tulee ens viikolla talvi... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi onkin älytöntä, että runsaasti NOx ja hiukkassaasteita tuottavia nokilekoja suositaan kevyen verotuksen muodossa.
Nyt verotus perustuu vain CO2- päästöihin. Päästöistä ilmeisesti vakavimmat ovat koko maapalloa uhkaavat päästöt, joten lienee siksi ainakin toinen niistä on otettu verotuksen perusteeksi. Ehkä olisikin hyvä ottaa myös CO- päästöt. Ja sekin, että verotus perustuu valmistajan ilmoittamiin kulutusmääriin antaa mahdollisuuden ’kusetuksiin’ ja näinhän on käynytkin. Säännönmukaisesti todelliset kulutukset ovat huomattavasti suurempia kuin valmistajan ilmoittamat. Ero näissä alkoi heti ’revetä’, kun verotusta kiristettiin.
Paikallisesti haitallisia päästöjä ei nyt jostain syystä huomioida veroissa. En tiedä miksi, ovathan nekin haitallisia ko paikoille ja siellä oleville ihmisille.
Hiukkasloukkut ovat olleet pakollisia dieseleissä jo kohta kymmenen vuotta, suoraruiskutubensa-autoissa reilun vuoden. Nämä ovat vähentäneet hiukkaspäästöjä etittäin paljon.
Nox-päästöraja ovat euro6-autoissa käytännössä sama sekä bensa-autolle että diesel-autolle.
Verotuksessa ei suosita dieseleitä yleisesti, mutta voi sanoa että paljon kilometrejä tuleville dieselautoilijoille verotus on suosiollinen. Ammattiliikenne erityisesti hyötyy. Vähän ajaville taasen bensa on verotuksellisesti suosikkiasemassa.
Se on outoa, kun kuitenkin liikenteen päästöjä pyritään vähentämään. Bensa-autohan tuottaa eniten päästöjä kaikista käytössä olevista käyttövoimista ja se on ainoa, jolta ei peritä käyttövoimaveroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt verotus perustuu vain CO2- päästöihin. Päästöistä ilmeisesti vakavimmat ovat koko maapalloa uhkaavat päästöt, joten lienee siksi ainakin toinen niistä on otettu verotuksen perusteeksi. Ehkä olisikin hyvä ottaa myös CO- päästöt. Ja sekin, että verotus perustuu valmistajan ilmoittamiin kulutusmääriin antaa mahdollisuuden ’kusetuksiin’ ja näinhän on käynytkin. Säännönmukaisesti todelliset kulutukset ovat huomattavasti suurempia kuin valmistajan ilmoittamat. Ero näissä alkoi heti ’revetä’, kun verotusta kiristettiin.
Paikallisesti haitallisia päästöjä ei nyt jostain syystä huomioida veroissa. En tiedä miksi, ovathan nekin haitallisia ko paikoille ja siellä oleville ihmisille.
Hiukkasloukkut ovat olleet pakollisia dieseleissä jo kohta kymmenen vuotta, suoraruiskutubensa-autoissa reilun vuoden. Nämä ovat vähentäneet hiukkaspäästöjä etittäin paljon.
Nox-päästöraja ovat euro6-autoissa käytännössä sama sekä bensa-autolle että diesel-autolle.
Verotuksessa ei suosita dieseleitä yleisesti, mutta voi sanoa että paljon kilometrejä tuleville dieselautoilijoille verotus on suosiollinen. Ammattiliikenne erityisesti hyötyy. Vähän ajaville taasen bensa on verotuksellisesti suosikkiasemassa.
Se on outoa, kun kuitenkin liikenteen päästöjä pyritään vähentämään. Bensa-autohan tuottaa eniten päästöjä kaikista käytössä olevista käyttövoimista ja se on ainoa, jolta ei peritä käyttövoimaveroa.Juuri noin.
Jos veroperusteisiin lisättäisiin myös noita muita autojen päästöjä, niin niiden osalta ohjaava vaikutus olisi polttomoottoreista pois. Bensa ja dieselin kesken ei mitään ohjausvaikutusta käytännössä olisi, koska niiden päästömäärissä ` ei juurikaan käytännön eroa ole. Nykyisessä järjestelmä on sikäli järkeä, että se suosii dieselautoja niille, joilla kilometrejä kertyy ja näin pitää päästötasoa selkeästi alempana kuin mitä olisi, jos nämä paljonajavatkin käyttäisivät bensa-autoja.
- Anonyymi
Vuoden 1992 diesel passat tuotta vähemmän CO2 kuin 2020 hybridi volvo, 1.5 tsi VW
Kun startataan ja lähdetään ajamaan sekä mitätään kulutus pidemmältä ajolta !
Ajattele 1992 farmari 1.9TDI kuluttaa sen 5.xL dieseliä sadalle. Auto on tehty 28v sitten.- Anonyymi
Bensa-autojen sekä Diesel-autojen verotus pitää laskea CO2 päästöistä.
Täällä on aivan käsittämätön verotus koska jopa diesel autojen paino nostaa verotusta !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241139Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261051
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72895
- 73869