Mannerhei tuli Suomeen keräämään joukkoja Pietarin valloitukseen, Puolan kanssa !?

Tällä alkuperäisellä tarkoituksella piti saada Keisarin valta takaisin ja jopa Puola yllytti Kaappaamaan vallan Suomessa, kun armeijakin oli takana !?

Leninkin arvekin sen onnistuvan, mutta sai kuitenkin Puolan joukot perääntymään, Kenraali Stalinin johdolla !? Viron koaliitiolle oli aijemmin käynyt samoin !?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän ensimmänen presidenttimme oli erimieltä ja sanoi kansanedustollemme että emme ole menettäneet mitään, miksi meidän pitäisi hyökätä !?

Äänestä

Mannerheim pakeni Suomeen. Puolaa ei ollut olemassakaan,eikä kummallakaan em.
``valtioista`` armeijaa joten loppukin aloittajan jutusta on höpöpuhetta.

Äänestä
  • Todennäköisempi syy onkin Mannerheimin tuntema kiinnostus suomalaisia homofiilejä kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällä alkuperäisellä tarkoituksella piti saada Keisarin valta takaisin ja jopa Puola yllytti Kaappaamaan vallan Suomessa, kun armeijakin oli takana !?

Leninkin arvekin sen onnistuvan, mutta sai kuitenkin Puolan joukot perääntymään, Kenraali Stalinin johdolla !? Viron koaliitiolle oli aijemmin käynyt samoin !?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu