Vuonna 1940 suurvaltojen valtapeli oli jännitysnäytelmä vailla vertaa. Saksa oli sodassa Ranskan ja Britannian kanssa, mutta ne kävivät ns. valesotaa. Merkittävin sotatoimi oli Saksan kauppasaarto. Neuvostoliitto oli sodassa Suomen kanssa (tosin venäläisten ilmoituksen mukaan he vain auttoivat ns. Kuusisen hallitusta Suomen sisäisessä konfliktissa).
Jännitysnäytelmä esitettiin Ranskan ja Britannian ilmoituksessa antaa Suomelle apujoukkoja, joiden reitti olisi kulkenut Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Tämän avustusretkikunnan suunniteltu määrä vaihteli, mutta olisi ollut noin 20- 30.000 miestä. Siitä suurimman osan oli suunnitelmankin mukaan tarkoitus jäädä Pohjois-Ruotsiin miehittämään Kiirunan kaivosalue ja estää Ruotsia toimittamasta Saksalle rautamalmia, mikä oli sille elintärkeää sodan jatkamiseksi.
Norja eikä Ruotsi ollut kumpikaan valmis suostumaan joukkojen läpikulkuun maansa kautta, koska Saksa uhkasi niitä sotatoimilla muussa tapauksessa. Joka tapauksessa avustusretkikunta oli lähtövalmiina 15.2.-40 riippumatta kauttakulkulkuvista, kunhan vain Suomi ensin pyytäisi virallisesti apua länsimailta (tai virallisemmin ilmaistuna Kansainliiton jäsenmailta).
Stalin oli varuillaan Saksan suhteen strategiassaan, koska arveli Saksan voivan solmia rauhan Ranskan ja Britannian kanssa sen vuoksi, että sen edut olivat uhattuna Pohjolassa. Saksan koko (tuleva) sodankäynti oli vaarassa, koska elintärkeää rautamalmia se ei voinut saada ilman Ruotsista tulevia toimituksia kauppasaarron vuoksi muualta. Se oli siten veitsi kurkulla.
Sen vuoksi Stalin ei halunnut vaarantaa suhteita Saksaan Suomen sodan takia. Kaiken lisäksi sota Suomessa kulki Stalinin kannalta katastrofaalisen huonosti. Joulukuussa -39 puna-armeija ei ollut edennyt Kannaksella mihinkään, vaan oli jumissa Mannerheim-linjan edessä. Näistä syistä Stalin haki tammikuusta -40 alkaen rauhaa Suomen kanssa.
Saksa alkoi helmikuun lopusta -40 alkaen suunnittelemaan nopeaa hyökkäystä Pohjolan tilanteen laukaisemiseksi edukseen. 21.2.40 Hitler oli määrännyt kenraaliluutnantti von Falkenhorstin suunnittelemaan hyökkäyksen Norjaan. Määräys hyökkäyksestä annettiin 1.3.40, mutta silloin sen alkamishetki oli vielä avoin.
Britannia oli vaatinut Suomea ilmoittamaan 5.3.40 mennessä, pyytääkö se apujoukkoja avukseen vai ei. Jännitys oli suurimmillaan ja Suomessa pohdittiin, voiko länsiapuun luottaa, eli tulisiko sitä ajoissa ja riittävästi Suomeen asti?
Suomi ei apujoukkoja pyytänyt, vaan teki ankarin ehdoin rauhan Neuvostoliiton kanssa. Syynä tähän oli Saksan johdosta Hermann Göringiltä saatu tieto, että Saksa ryhtyisi myöhemmin sotaan Neuvostoliiton kanssa ja tällöin Suomikin voisi saada menetety alueensa takaisin osallistumalla sotaan Saksan rinnalla. Göringin ilmoitus oli sikäli vailla katetta, että Hitler ei ollut vielä päättänyt hyökkäyksestä itään, vaan se alkoi hahmottumaan hänelle vasta kesällä 1940, kun Romanian tilanteesta tuli Saksan ja Neuvostoliiton kesken kiistaa. Joka tapauksessa Suomen johto luotti annettuun tietoon ja teki välirauhan.
Ranska ja Britannia pettyivät Suomen tekemään ratkaisuun. Ne ryhtyivät siitä huolimatta valmistelemaan interventiota Norjaan ja Britannia miinoitti 8.4.-40 Norjan rannikkoa. Tästä Saksa sai lopullisen syyn aloittaa hyökkäys Norjaan ja myös Tanskaan 9.4.-40. Jännitysnäytelmä oli lauennut Saksan ja länsimaiden ryhtyessä todelliseen sotaan toisiaan vastaan valesodan sijasta.
Jännitysnäytelmä esitettiin Ranskan ja Britannian ilmoituksessa antaa Suomelle apujoukkoja, joiden reitti olisi kulkenut Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen. Tämän avustusretkikunnan suunniteltu määrä vaihteli, mutta olisi ollut noin 20- 30.000 miestä. Siitä suurimman osan oli suunnitelmankin mukaan tarkoitus jäädä Pohjois-Ruotsiin miehittämään Kiirunan kaivosalue ja estää Ruotsia toimittamasta Saksalle rautamalmia, mikä oli sille elintärkeää sodan jatkamiseksi.
Norja eikä Ruotsi ollut kumpikaan valmis suostumaan joukkojen läpikulkuun maansa kautta, koska Saksa uhkasi niitä sotatoimilla muussa tapauksessa. Joka tapauksessa avustusretkikunta oli lähtövalmiina 15.2.-40 riippumatta kauttakulkulkuvista, kunhan vain Suomi ensin pyytäisi virallisesti apua länsimailta (tai virallisemmin ilmaistuna Kansainliiton jäsenmailta).
Stalin oli varuillaan Saksan suhteen strategiassaan, koska arveli Saksan voivan solmia rauhan Ranskan ja Britannian kanssa sen vuoksi, että sen edut olivat uhattuna Pohjolassa. Saksan koko (tuleva) sodankäynti oli vaarassa, koska elintärkeää rautamalmia se ei voinut saada ilman Ruotsista tulevia toimituksia kauppasaarron vuoksi muualta. Se oli siten veitsi kurkulla.
Sen vuoksi Stalin ei halunnut vaarantaa suhteita Saksaan Suomen sodan takia. Kaiken lisäksi sota Suomessa kulki Stalinin kannalta katastrofaalisen huonosti. Joulukuussa -39 puna-armeija ei ollut edennyt Kannaksella mihinkään, vaan oli jumissa Mannerheim-linjan edessä. Näistä syistä Stalin haki tammikuusta -40 alkaen rauhaa Suomen kanssa.
Saksa alkoi helmikuun lopusta -40 alkaen suunnittelemaan nopeaa hyökkäystä Pohjolan tilanteen laukaisemiseksi edukseen. 21.2.40 Hitler oli määrännyt kenraaliluutnantti von Falkenhorstin suunnittelemaan hyökkäyksen Norjaan. Määräys hyökkäyksestä annettiin 1.3.40, mutta silloin sen alkamishetki oli vielä avoin.
Britannia oli vaatinut Suomea ilmoittamaan 5.3.40 mennessä, pyytääkö se apujoukkoja avukseen vai ei. Jännitys oli suurimmillaan ja Suomessa pohdittiin, voiko länsiapuun luottaa, eli tulisiko sitä ajoissa ja riittävästi Suomeen asti?
Suomi ei apujoukkoja pyytänyt, vaan teki ankarin ehdoin rauhan Neuvostoliiton kanssa. Syynä tähän oli Saksan johdosta Hermann Göringiltä saatu tieto, että Saksa ryhtyisi myöhemmin sotaan Neuvostoliiton kanssa ja tällöin Suomikin voisi saada menetety alueensa takaisin osallistumalla sotaan Saksan rinnalla. Göringin ilmoitus oli sikäli vailla katetta, että Hitler ei ollut vielä päättänyt hyökkäyksestä itään, vaan se alkoi hahmottumaan hänelle vasta kesällä 1940, kun Romanian tilanteesta tuli Saksan ja Neuvostoliiton kesken kiistaa. Joka tapauksessa Suomen johto luotti annettuun tietoon ja teki välirauhan.
Ranska ja Britannia pettyivät Suomen tekemään ratkaisuun. Ne ryhtyivät siitä huolimatta valmistelemaan interventiota Norjaan ja Britannia miinoitti 8.4.-40 Norjan rannikkoa. Tästä Saksa sai lopullisen syyn aloittaa hyökkäys Norjaan ja myös Tanskaan 9.4.-40. Jännitysnäytelmä oli lauennut Saksan ja länsimaiden ryhtyessä todelliseen sotaan toisiaan vastaan valesodan sijasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomen hallitus ei pannut painoa Göringin ilmoitukselle,koska Saksa olil iitossa NL:n eli vihollisen kanssa. Tämä juttu kuuluu tunnettuun sarjaan "professori Heikki Ylikankaan perättömät väitteet".