Pohjoismaisten evl kirkkojen jäsenosuuksien kehityksestä

Ruotsin kirkon viralliset tiedot saadaan vasta maaliskuussa, mutta ne tuskin eroavat merkittävästi seuraavasta: Jäsenmäärän lasku oli noin 100 000; jäseniä oli 31.12.2019 noin 5 800 000, Jäsenosuuden tippui noin 56 prosentiin (2018 57,7 %).

Liittyneiden ja kirkosta eronneiden ero oli noin - 50 400. Noin 100 000 jäsenen nettovähenemään selittyy siten myös alhaisella kastemäärällä verrattuna kuolleiden määrään.
52197
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Tanskasta+löytyy+jo+jäsenmäärä.+Se+onkin+selvästi+suurempi+kuin+Suomessa:+4+332+110.+Suomessa+alle+4+miljoonaa.+Kuitenkin+Tanskan+kirkko+tulee+toimeen+noin+30+%+alemmilla+kustannuksilla.+Suomen+kirkko+on+kansantaloudellisesti+kallis+kirkko.

Äänestä
  • Tanska on maantieteellisesti pienempi ja seurakauntia vähemmän, mikä säästää kustannuksia. Talvella säästävät lämmityskuluissa. Joten ei voi sanoa, että Tanskan kirkko joutuisi käyhäilemään, vaan molemmat oikeastaan rypevät rahassa Brittein anglikaanikirkkoon verattuna.

    Äänestä

Suomessa+siis+31.12.+2019+lukema+on+38,6+%.+Trendin+mukaan+2/3+"määräenemmistö"+alittuu+vuonna+2022.+Täysi-ikäisten+osalta+se+on+jo+alittunut.

Äänestä
  • Täysin sisällyksetön nosto tämäkin ketju! Tämmöistä tällä kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin sisällyksetön nosto tämäkin ketju! Tämmöistä tällä kertaa.

    Missä täällä on vuoden 2019 lopun tilanne eri pohjoismaissa? Kysynp vaa!

    Äänestä

Hyvä että Vapaa-ajattelijat ovat osaltaan tehostaneet yhteistyötä pohjoismaisten järjestöjen kanssa. Kuulin, että valmistellaan joka maailman humanistikonferenssin järjestämistä järjestöjen yhteistyöllä.

Äänestä
  • Tuollainen kongressi olisi kesällä 2023. Kööpenhaminassa. Mielenkiintoista.

    Äänestä

Ruotsin evlut kirkko julkaisi vuoden 2019 datan. Kirkon asema heikkeni kaikilla mittareilla mitattuna. Jäsenosuus laski 1,3 prosettiyksikköä, ollen enää 56,4 prosenttia. Ruotsin evlut kirkko siirtyy vähemmistöasemaan viiden vuoden päästä. Kasteosuus laski 40,0 prosenttiin. Rippileirin käyntiaste laski 22,3 prosenttiin. Kirkolliset vihkimiset laski 29,7 prosenttiin. Kirkolliset hautaukset laski 69,7 prosenttiin.

1Äänestä
  • Tämä huolestuttaa kirkollisia tahoja myös Suomessa. Näkyy näkyy.

    Äänestä

  • Tämähän on "historiallisesti" mennyt aika haipakkaa. Onko vuositilastoa saatavilla?

    Äänestä

Sama suunta on askelten, Kyllä tilastomme tietää sen.

Äänestä
  • "Kuinka Helsingin kätköistä, mullasta maaseudunkin / isät eivät kasta poikiaan."

    Ei nyt oikein irtoa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kuinka Helsingin kätköistä, mullasta maaseudunkin / isät eivät kasta poikiaan."

    Ei nyt oikein irtoa...

    Hyvää alkua kuitenkin. virikkeeksi runoratsastajille.

    Äänestä

PÄIVITYSTÄ, PÄIVITYSTÄ. PLEASE. TILANNE 31.12.2019.

Äänestä
  • Oho, kukaan ei ole vastannut, ja pian onkin edessä jo 31.12.2020. Veikkaan, että eteenpäin on menty. Ja mennään.

    Äänestä

Kilpailutilanne Norjan, Tanskan ja Suomen välillä. Pronssista. Ruotsi johtaa, Islanti toisena.

Äänestä
  • Rako kapenee. Rako levenee. Kuka jaksaisi päivittäin ajankohtaisen kilpailutilanteen?

    Äänestä

Tässä+uusimmat+tiedot,+jotka+osoittavat+kehityksen+kehittyvän:Maa+2004+2014+2017+2018+2020Ruotsi+78+%+65+%+59,3+%+57,7+%+55,2+%Islanti+86+%+75+%+67,2+%+65,2+%+62,3+%Norja+85+%+74+%+70,6+%+69,9+%+67,7+%Tanska+83+%+78+%+75,3+%+74,7+%+73,8+%Suomi+84+%+74+%+70,7%+69,7+%+67,6+%

Äänestä
  • Norja-Suomi-maaottelu! Sujuu paremmin kuin hiihdossa.

    Äänestä

  • Ei paha. Suunta on selvä. Voi kun voisi vähän nopeuttaa. Kouluikäiset Suomessa?

    Äänestä

  • Suomi nyt 66,5 prosenttia.

    Äänestä

Millainenhan mahtaa olla lahkojen jäsenmäärä ja jäsenmäärän kehitys Suomessa.

Äänestä
  • Helluntailaisten virallinen jäsenmäärä on pienessä laskussa. Toimintaacon kuitenkin myös yhdistysmuotoisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helluntailaisten virallinen jäsenmäärä on pienessä laskussa. Toimintaacon kuitenkin myös yhdistysmuotoisesti.

    Ei taida mikään olla erityisessä kasvussa, paitsi ehkä pienet uuskarismaattiset. On niitä kuitenkin ollut koko ajan valtiokirkosta huolimatta.

    Äänestä

Myös lasten kastaminen on vähäistä aiempaan verrattuna.

Äänestä

Mahtaa kirkkofanista tuntua ahdistavalta? Vai miten koet, Av.

Äänestä

Kiva taulukko, joka sisältää paljon informaatiota. Suunta selvä.

Äänestä

Pohjoismaiden kehityksessä on monia muitakin hyviä yhteisiä piirteitä.

Äänestä

Sama suunta on askelten, tämä marssi on... Miten se nyt meneekään siinä laulussa?

Äänestä

Ollaanko "hyvässä perheessä"? Mitä mieltä?

Äänestä

Ruotsin kirkko huolehtii kaikille tarkoitetuilla hautausmaista seremoniatilapalveluista aivan eri tavalla kuin Suomen kirkon hautausmailla.

Äänestä
  • Suomessa kirkollisten käsi ei ole vielä irronnut liaanista.

    Varsinkin Espoon seurakunta(yhtymä?) on niin kujalla, ettei halua päästä uskonnottomia puhumaan kappeleihinsa;-D

    Melkoinen sivistystaso...

    Äänestä

Samaan suuntaan ollaan menossa. Kovaa kisaa Suomen ja Norjan kesken, kovempaa kuin hiihdossa.

Äänestä

Eikö kukaan jaksa kysyä viimeisiä tietoja? Miten olis?

Äänestä

Eikö teillä ole yhteyksiä kysyä viime vuodenvaihteen lukemia?

Äänestä

Suomi ja pohjiimaat samalla kehitysuralla.

Äänestä

.itkä ovatkaan lukemat 3q.12.2021? Koottuna tai tipottain. Suomi 66,5.

Äänestä
  • Jaa mitkä olivat lukemat 31.12.2021? Taitavat ihmiset olla vähän kiireisinä.

    Äänestä

Odotan jännityksellä uusimpia tietoja.

Äänestä

Sama kaiku on askelten. Kapistus elokuun alku.

Äänestä

KOittakaa nyt vähä päivittää tätä asia.a

Äänestä

Kyllä kyllä, mutta entäs nyt.

Äänestä

Tässä vuoden 2022 lukemat:
Ruotsi 55 %
Islanti 58 %
Norja 64 %
Suomi 65 %
Tanska 71 %

Äänestä
  • Täydennetty taulukko
    Tässä uusimmat tiedot, jotka osoittavat kehityksen kehittyvän:
    Maa 2004, 2014, 2017, 2018, 2020, 2022
    Ruotsi 78 % 65 % 59,3 % 57,7 %, 55,2 %, 55 %
    Islanti 86 % 75 % 67,2 % 65,2 % 62,3 %, 58 %
    Norja 85 % 74 % 70,6 % 69,9 % 67,7 %, 64 %
    Tanska 83 % 78 % 75,3 % 74,7 % 73,8 %, 71 %
    Suomi 84 % 74 % 70,7% 69,7 % 67,6 %, 65 %

    Ruotsin lukema pitää vielä tarkistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Täydennetty taulukko
    Tässä uusimmat tiedot, jotka osoittavat kehityksen kehittyvän:
    Maa 2004, 2014, 2017, 2018, 2020, 2022
    Ruotsi 78 % 65 % 59,3 % 57,7 %, 55,2 %, 55 %
    Islanti 86 % 75 % 67,2 % 65,2 % 62,3 %, 58 %
    Norja 85 % 74 % 70,6 % 69,9 % 67,7 %, 64 %
    Tanska 83 % 78 % 75,3 % 74,7 % 73,8 %, 71 %
    Suomi 84 % 74 % 70,7% 69,7 % 67,6 %, 65 %

    Ruotsin lukema pitää vielä tarkistaa.

    Sehän on 52 ja risat.

    Äänestä

Ruotsin lukema oli 52,8 prosenttia.

Äänestä

Uusi ketju jossa lähdetään tästä? Toki historiakin on mielenkiintoista.

Äänestä
  • Ei ole näkynyt yt eikä kuulunut.

    Äänestä

Tämä on kyllä huolestuttavaa! T. Kirkkoherra

Äänestä

Joten painetta lakipuoleen. Vaikka vaikeaa se nyt on.

Äänestä
  • Kirkkopuolueilka enemmistö.

    Äänestä

Hei, oliis. Uudet tiedot tänne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ruotsin kirkon viralliset tiedot saadaan vasta maaliskuussa, mutta ne tuskin eroavat merkittävästi seuraavasta: Jäsenmäärän lasku oli noin 100 000; jäseniä oli 31.12.2019 noin 5 800 000, Jäsenosuuden tippui noin 56 prosentiin (2018 57,7 %).

Liittyneiden ja kirkosta eronneiden ero oli noin - 50 400. Noin 100 000 jäsenen nettovähenemään selittyy siten myös alhaisella kastemäärällä verrattuna kuolleiden määrään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu