Professori Tarmo Kunnas herätti ajattelemaan oheisella tekstillää:
"Kirkko kulttuurin väylänä ja muovaajana
Kristillinen kulttuuri voi vahvistaa, niin kuin se tekeekin, modernin ihmisen heikosti kehittynyttä traagisuuden tajua. Maallistuneessa hyvinvointivaltiossa tarvitaan Aasian tuoreen luonnonkatastrofin veroinen voima tekemään ihmisille selväksi, mikä on traagisuuden taju. Se on tietoa ihmisen pienuudesta ja hänen olotilansa vaaranalaisuudesta. Se on elävää tietoa siitä, että kuolema ja kärsimys kuuluvat elämän perusolemukseen. Se on samalla tietoisuutta siitä, että kuolema ja kärsimys eivät ole vain masentamassa ihmisiä vaan myös muistuttamassa elämästä ainutkertaisena ja suurenmoisena lahjana. Ihmisen elämää tulee tästäkin johtuen hallita syvällisyys ja vakavuus, joka ei kuitenkaan sulje pois iloa. Päinvastoin se voi vahvistaa sitä.
Kirkko on tehnyt Suomessa vuosisatojen ajan arvokasta kulttuurityötä. Se on ollut mukana luomassa vaikuttavaa kirkkoarkkitehtuuria, vaalinut uskonnollista musiikkikulttuuria ja uskonnollisen runouden ja kuvataiteen perinnettä. Se on luonut yksiselitteisestä kristillistä taidetta ja kulttuuria. Kirkkoarkkitehtuuri on tästä yksi erimerkki. On olemassa muutakin liturgista taidetta, jonka kristillinen luonne on itsestään selvä. Alttaritaulut, jumalanpalveluksessa käytettävät liturgiset esineet ja uskonnollisiin rituaaleihin liittyvät taide-esineet ovat niin ikään esimerkkejä yksiselitteisestä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista kuten kirkkomusiikki, hengelliset laulut ja virret.
Kirkko ei ole vain rohkaissut ja kannustanut taiteilijoita ja järjestänyt heille kilpailuja vaan myös rahoittanut heidän hankkeitaan ja ollut näin mukana luovassa toiminnassa. Se on tarjonnut tilojaan korkeatasoisten taide- ja ennen kaikkea musiikkitapahtumien toteuttamiseksi. Tämä perinne jatkuu tänäänkin.
Kirkolla on myös tärkeä tehtävä yhteiskunnassa symbolitason edustajana. Sen on kerrottava ihmiselle, että kaikki näkyvä ja näennäinen ei ole koko totuus ihmisten maailmasta. Siitä kertoo myös pyhä. Jos ihmisyhteisöllä ei ole käsitystä äärettömyydestä, jonka paras vertauskuva on Jumala, siltä puuttuu jotain oleellista.
Myös lukuisat kristillisiä tunnuksia käyttävät instituutiot, kulttuuriyhdistykset, kirjankustantajat, kirjakaupat, musiikkiyhtyeet ja kuorot vaalivat tänäänkin kristillistä kulttuuria ja tukevat yhteistyössä kirkon, kirkon työntekijöiden tai luottamushenkilöiden kanssa taiteellista toimintaa kasvattamalla ja kannustamalla kristillisesti orientoituneita kulttuurin ystäviä. Tässä mielessä kirkko on hyvällä asialla kulttuurin väylänä ja muovaajana.
Meidän on erotettava toisistaan tämä edellä kuvatun kaltainen liturginen taide, joista myös ikonit ovat hyvä esimerkki ja toisaalta taide, jonka aihepiiri on raamatullinen tai uskonnollinen. Sekin voi olla kristillistä, mutta se ei ole enää itsestään selvää. Raamattua on käytetty ja käytetään edelleen taustana hyvinkin erilaisille taideluomuksille.
Kristillistä kulttuuria on mielestämme tietysti se, jonka kristityiksi itsensä ymmärtävät ihmiset tuntevat omakseen, jotka sitä luovat ja harrastavat. Aktiivisilla kristityillä on tänäänkin tunne oman kristillisen kulttuurin olemassaolosta. Mutta jos kristillinen kulttuuri erottuu omaksi saarekkeekseen kulttuurin kentässä, piilee siinä myös vaaroja. Kristillisyys ei saisi erottua muusta ihmisyydestä. Vuosisatojen myötä ei kristillinen perinne ole tätä täysin voinut välttää.
Kulttuuria on mahdoton tarkasti määritellä. Kristillisen kulttuurin märittely on kaksin verroin vaikeampi. Jos tiedämme liian hyvin, mikä on kulttuuria, rajoitamme sen näköaloja, monimuotoisuutta ja sen tulevaa kehitystä. Kulttuurissa on aina myös laskematonta, yllättävää ja arvaamatonta. Toisaalta kaikki se, mikä kulkee kulttuurin nimissä, ei välttämättä ole sitä vaativassa mielessä.
Ihmisen pelkkä kristillinen itseymmärrys tai identiteetti ei välttämättä riitä tekemään hänestä hyvää kristittyä. Ihmisiä ei voi erottaa uskoviksi ja ei-uskoviksi. Uskominen ja ei-uskominen ovat ihmisessä osittain tiedostamatonta. Ihminen erehtyy usein määritellessään itseään. Yhtä tärkeää kulttuurissa ja kristillisessä kulttuurissa on levottomuus, etsiminen, henkinen ponnistus ja pohdinta sekä tavoitteet kuin valmiit vastaukset perimmäisiin kysymyksiin.
Kristillisyys on ollut siinä määrin länsimaalaisuutta ja suomalaisuutta määräävä voima, että kuuluva tai hiljainen dialogi kristillisen perinteen kanssa on ollut läsnä kaikkialla. Kristillisen kulttuurin piiriin on näin katsottava kuuluvan myös kristillisyyden periferiassa vaikuttavia voimia. Jos kristilliseksi kulttuuriksi määritellään vain ankarassa ja mielessä uskoa julistava taide jotain oleellista puuttuu kristillisen kulttuurin määritelmästä."
"Kirkko kulttuurin väylänä ja muovaajana
Kristillinen kulttuuri voi vahvistaa, niin kuin se tekeekin, modernin ihmisen heikosti kehittynyttä traagisuuden tajua. Maallistuneessa hyvinvointivaltiossa tarvitaan Aasian tuoreen luonnonkatastrofin veroinen voima tekemään ihmisille selväksi, mikä on traagisuuden taju. Se on tietoa ihmisen pienuudesta ja hänen olotilansa vaaranalaisuudesta. Se on elävää tietoa siitä, että kuolema ja kärsimys kuuluvat elämän perusolemukseen. Se on samalla tietoisuutta siitä, että kuolema ja kärsimys eivät ole vain masentamassa ihmisiä vaan myös muistuttamassa elämästä ainutkertaisena ja suurenmoisena lahjana. Ihmisen elämää tulee tästäkin johtuen hallita syvällisyys ja vakavuus, joka ei kuitenkaan sulje pois iloa. Päinvastoin se voi vahvistaa sitä.
Kirkko on tehnyt Suomessa vuosisatojen ajan arvokasta kulttuurityötä. Se on ollut mukana luomassa vaikuttavaa kirkkoarkkitehtuuria, vaalinut uskonnollista musiikkikulttuuria ja uskonnollisen runouden ja kuvataiteen perinnettä. Se on luonut yksiselitteisestä kristillistä taidetta ja kulttuuria. Kirkkoarkkitehtuuri on tästä yksi erimerkki. On olemassa muutakin liturgista taidetta, jonka kristillinen luonne on itsestään selvä. Alttaritaulut, jumalanpalveluksessa käytettävät liturgiset esineet ja uskonnollisiin rituaaleihin liittyvät taide-esineet ovat niin ikään esimerkkejä yksiselitteisestä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista kuten kirkkomusiikki, hengelliset laulut ja virret.
Kirkko ei ole vain rohkaissut ja kannustanut taiteilijoita ja järjestänyt heille kilpailuja vaan myös rahoittanut heidän hankkeitaan ja ollut näin mukana luovassa toiminnassa. Se on tarjonnut tilojaan korkeatasoisten taide- ja ennen kaikkea musiikkitapahtumien toteuttamiseksi. Tämä perinne jatkuu tänäänkin.
Kirkolla on myös tärkeä tehtävä yhteiskunnassa symbolitason edustajana. Sen on kerrottava ihmiselle, että kaikki näkyvä ja näennäinen ei ole koko totuus ihmisten maailmasta. Siitä kertoo myös pyhä. Jos ihmisyhteisöllä ei ole käsitystä äärettömyydestä, jonka paras vertauskuva on Jumala, siltä puuttuu jotain oleellista.
Myös lukuisat kristillisiä tunnuksia käyttävät instituutiot, kulttuuriyhdistykset, kirjankustantajat, kirjakaupat, musiikkiyhtyeet ja kuorot vaalivat tänäänkin kristillistä kulttuuria ja tukevat yhteistyössä kirkon, kirkon työntekijöiden tai luottamushenkilöiden kanssa taiteellista toimintaa kasvattamalla ja kannustamalla kristillisesti orientoituneita kulttuurin ystäviä. Tässä mielessä kirkko on hyvällä asialla kulttuurin väylänä ja muovaajana.
Meidän on erotettava toisistaan tämä edellä kuvatun kaltainen liturginen taide, joista myös ikonit ovat hyvä esimerkki ja toisaalta taide, jonka aihepiiri on raamatullinen tai uskonnollinen. Sekin voi olla kristillistä, mutta se ei ole enää itsestään selvää. Raamattua on käytetty ja käytetään edelleen taustana hyvinkin erilaisille taideluomuksille.
Kristillistä kulttuuria on mielestämme tietysti se, jonka kristityiksi itsensä ymmärtävät ihmiset tuntevat omakseen, jotka sitä luovat ja harrastavat. Aktiivisilla kristityillä on tänäänkin tunne oman kristillisen kulttuurin olemassaolosta. Mutta jos kristillinen kulttuuri erottuu omaksi saarekkeekseen kulttuurin kentässä, piilee siinä myös vaaroja. Kristillisyys ei saisi erottua muusta ihmisyydestä. Vuosisatojen myötä ei kristillinen perinne ole tätä täysin voinut välttää.
Kulttuuria on mahdoton tarkasti määritellä. Kristillisen kulttuurin märittely on kaksin verroin vaikeampi. Jos tiedämme liian hyvin, mikä on kulttuuria, rajoitamme sen näköaloja, monimuotoisuutta ja sen tulevaa kehitystä. Kulttuurissa on aina myös laskematonta, yllättävää ja arvaamatonta. Toisaalta kaikki se, mikä kulkee kulttuurin nimissä, ei välttämättä ole sitä vaativassa mielessä.
Ihmisen pelkkä kristillinen itseymmärrys tai identiteetti ei välttämättä riitä tekemään hänestä hyvää kristittyä. Ihmisiä ei voi erottaa uskoviksi ja ei-uskoviksi. Uskominen ja ei-uskominen ovat ihmisessä osittain tiedostamatonta. Ihminen erehtyy usein määritellessään itseään. Yhtä tärkeää kulttuurissa ja kristillisessä kulttuurissa on levottomuus, etsiminen, henkinen ponnistus ja pohdinta sekä tavoitteet kuin valmiit vastaukset perimmäisiin kysymyksiin.
Kristillisyys on ollut siinä määrin länsimaalaisuutta ja suomalaisuutta määräävä voima, että kuuluva tai hiljainen dialogi kristillisen perinteen kanssa on ollut läsnä kaikkialla. Kristillisen kulttuurin piiriin on näin katsottava kuuluvan myös kristillisyyden periferiassa vaikuttavia voimia. Jos kristilliseksi kulttuuriksi määritellään vain ankarassa ja mielessä uskoa julistava taide jotain oleellista puuttuu kristillisen kulttuurin määritelmästä."
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.