Vapaa-ajattelijoiden aktiivi Jori Mäntysalo aloitti kauhealla tohinalla kansalaisaloitteen jumalanpilkan poistamiseksi laista. Aloitteen varaedustajana oli Vapariliiton nukkepuheenjohtaja Kaj Torrkulla.
Mäntysalo yritti kaikin tavoin nostattaa aloitetta ja liiton muutamat muutkin toimittajat tohottivat aiheesta. Kannatusta kertyi lopulta muutama tuhat. Noin 46000 nimeä jäi uupumaan. Vertailun vuoksi todettakoon, että aloite vesihuollon yksityistämistä vastaan keräsi vuorokaudessa tarvittavat 50000 nimeä.
Käytännössä vaparien koko aloite oli siis täysi floppi. Moni tuskin huomasi, miten kävi. Vaparit vaikenivat aiheesta aktiivisesti.
Kiinnostaisi nyt tietää, ovatko vaparit tehneet nyt sen loogisen johtopäätöksen, että lain muuttaminen ei ole kansan intressissä. Aikovatko vaparit nyt kunnioittaa kansan demokraattista tahtoa vai onko tarkoitus ryhtyä puljaamaan kanteluiden ja poliittisen kähminnän kautta vastoin kansan ilmaisemaa kantaa?
Mäntysalo yritti kaikin tavoin nostattaa aloitetta ja liiton muutamat muutkin toimittajat tohottivat aiheesta. Kannatusta kertyi lopulta muutama tuhat. Noin 46000 nimeä jäi uupumaan. Vertailun vuoksi todettakoon, että aloite vesihuollon yksityistämistä vastaan keräsi vuorokaudessa tarvittavat 50000 nimeä.
Käytännössä vaparien koko aloite oli siis täysi floppi. Moni tuskin huomasi, miten kävi. Vaparit vaikenivat aiheesta aktiivisesti.
Kiinnostaisi nyt tietää, ovatko vaparit tehneet nyt sen loogisen johtopäätöksen, että lain muuttaminen ei ole kansan intressissä. Aikovatko vaparit nyt kunnioittaa kansan demokraattista tahtoa vai onko tarkoitus ryhtyä puljaamaan kanteluiden ja poliittisen kähminnän kautta vastoin kansan ilmaisemaa kantaa?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vaparit viis veisaavat demokratiasta.
Suuri osa kansalaisaloitteista ei ole riittävän tunnettuja. Suomi24-posauksista huolimatta po. kansalaisaloite ei saanut riittävästi julkisuutta. Asia oli ja on hyvä, jos katsotaan pohjoismaisittain ja euroopplaisittain. Muissa Pohjoismaissa jumalanpilkan kriminalisointi on lopetettu, ja viime vuosina se on lopetettu Tanskassa, Irlannissa (kansanäänestyksen jälkeen), Kreikassa ja Maltalla.
Lukiojoiden on hyvä tietää, että vaparivasaista kampanjointia harjoittava haluaa säilyttää jumalanpilkan kriminalisoinnin Suomessa.
Vaikuttaa siltä, että kansalaiset eivät erityisesti vastusta ko. lakia. Lukijoiden on hyvä tietää, että vaparit viis veisaavat kansan näkemyksistä.
Kyseessä ei ollut varsinaisesti Vapaa-ajattelijain liiton käynnistämä kampanja, vaan Tampereen vapaa-ajattelijain piirissä syntynyt aloite. Toki siitä kerrottiin mm. liiton f b -ryhmässä. Kyseessä oli eräänlainen kokeilu, josa laitetaan aloite ja katsotaan mitä tapahtuu. Seuraavalla kerralla aloitteen tiedottamiseen ja keruun organisointiin kannattaa valmistautua etukäteen.
Eiköhän ole syytä tehdä se johtopäätös, ettei tuo ole kansan intressissä. Miksi ajatte asioita vastoin kansan intressiä?
Ensiksi, millä tavalla aloite olisi tullut haudata? Kirjoitin siitä yhteenvedon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16126707/jumalanpilkan-kumoaminen-sai-4304-allekirjoitusta
Mitä olisit kaivannut tuon sijaan aloitteen keräysajan loputtua?
Tunnustus siitä, että asiassa on isketty kirves kiveen. Johtopäätös, että vaparihuuhailut eivät ole kansan intressissä ja että Vapariliitto joutaa lopettaa tarpeettomana.
En nyt kutsuisi kauheaksi tohinaksi sitä, että tällä palstalla tehdään useita aiheeseen liittyviä aloituksia ja muuteen laitetaan kädet ristiin ja eletään toivossa.
Aloite oli hyvä asia, oliko sen sananmuodoissa kehitettävää? Julkitulossa ja markkinoinnissa aivan varmasti. Vaivasiko aloitteentekijää liika "itsenäisyys" ja haluttomuus yhteistyöhön ja ideoiden pohtimiseen muilta? Liiallista kunnianhimoa?
Vastaus on, että aloite ei ole kansalaisten intressissä. Kannattaa siis unohtaa vaparitoiminta ellei halua edistää demokratian vastaisten ajatusten leviämistä.
Olihan tuossa myös paperimainoksia, fb-mainontaa ja lehdistötiedote. Tietoa levitettiin muutamilla www-palstoilla joista tämä oli yksi. Tuli testattua, että näillä ei ollut olennaista merkitystä. Se on tärkeää tietoa mahdollisia tulevia aloitteita varten.
Paperimainoksilla on merkitystä, kun monet innostuvat niitä levittämään. Alusta alkaen, tai jo vähän ennen. Nyt tuli vasta puolivälissä, kun homma ei ollut napannut..
Myös paperisia allekirjoituslistoja on syytä olla, jos aloitteen kanssa ollaan liikkeellä turuilla ja toreilla.
Jos paperimainoksilla olisi olennainen merkitys, se olisi havaittu nytkin. Voidaan sanoa aika lailla varmaksi, että alle yksi sadasta mainoksesta johti tulokseen. Näin ollen laskennallisesti 50k allekirjoitusta vaatisi enemmän mainoksia kuin maassa on kotitalouksia.
Voidaan sanoa aika varmasti, että aloite ei kiinnostanut kansalaisia. Vaparitouhut ovat turhaa ajanhukkaa, mutta kukin tietysti saa käyttää aikaansa kuten tahtoo. Älkää kuitenkaan ulosmitatko valtiolta rahaa tuommoiseen joutavuuteen.
Joshtopäätös: erotkaa turhista vapariyhdistyksistä. Muita vapariyhdistyksiä ei olekaan.
Arvio, jonka mukaan allekirjoittajien määrä kuvaa tarkasti kannatusta, on tietysti pahasti virheellinen. Jos tuosta nyt haluaa esimerkin, niin vaikkapa kannabiksen vapauttamisesta tehty aloite sai sekä 2013 että 2014 noin 25000 allekirjoitusta, 2019 taas noin 60000. Tuskin kannatus yllättäen tuossa välissä noin paljon kasvoi.
"Arvio, jonka mukaan allekirjoittajien määrä kuvaa tarkasti kannatusta, on tietysti pahasti virheellinen."
Sinulla lienee sitten osoittaa jotain kättä pidempää väitteesi tueksi. Kyllä tuosta lukemasta saa aika helposti sellaisen vaikutelman ettei kansa oikein ollut aloitteen takana. Tai ehkä kansa ei pitänyt aloitteen tekijöistä.
Juurihan minä annoin selvän todisteen. Vai onko sinusta perusteltua sanoa kannabiksen vapauttamisen tulleen 2-3 kertaa suositummaksi muutamassa vuodessa?
Kyselyjen perusteella noin 2/3-osaa suomalaisista eli muutama miljoona kannatti avioliittolain muutosta, kun samaan aikaan kansalaisaloite sai noin 165 tuhatta allekirjoitusta. Jne, jne.
On selvää, että periaatteellinen kannatus on eri asia kuin se, että vaivautuu allekirjoittamaan. Samalla tavallahan puolueiden jäsenmäärät ovat paljon pienempiä kuin äänimäärät vaaleissa jne. Edelleen esimerkiksi uskonnonvapaus.fi:n vaalikone kertoo tukea olevan paljon enemmän kuin tuo muutama tuhat.
Kannabikseen suhtautuminen on voinut hyvinkin muuttua tuossa ajassa. Voi olla paljon ihmisiä, jotka ovat olleet itse asiassa tuolka kannalla, mutta yleisen mielipiteen vuoksi jättäneet väliin allekirjoituksen. Mediassa on tuotu tuona aikana kannabiksen vapautumista ja se on rohkaissut allekirjoittamaan .
Kannabis ja siihen suhtautuminen ei välttämättä korreloi jumalanpilkkalain kanssa.
Vaalilupaukset taas ovat ihan eri asia kuin todellisuus vaalien jälkeen. Vaikkakaan niin ei pitäisi olla.
Uskoakseni moni voi kannattaa jumalanpilkkalain muutosta, mutta miettii sen mahdollisia seurauksia.
Tukea oli juuri sen verran kuin allekirjoituksia. Miksi yrität jälleen muuttaa mustan valkoiseksi? Valehtelet itsesi uskomaan, että mokomalla aloitepelleilyllä olisi mitään merkitystä?
Laissa pitää ehdottomasti olla rikosvastuu siitä jos pilkkaa Allahia. Siitä aina vankilaa vähintään 2 vuotta.
Vaparit osoittavat ketjussa haluttomuutensa tunnistaa tilanne, jossa heidän kantojaan ei arvosteta. Se tilanne on kuitenkin fakta.
Kyselytutkimuksen+perusteella+--+ja+jos+kiistät+tämän,+kiistät+myös+Taloustutkimuksen+luotettavuuden+yleensä+--+noin+75+%+suomalaisista+kannattaa+ET-opetuksen+vapauttamista.+Luuletko,+että+vastaava+kansalaisaloite+saisi+muutamia+miljoonia+allekirjoituksia?
Hehheh. Kyselyt ovat eri asia. Vain todellinen kannatus lasketaan. Harmittaako sinua?