Rautavaara ja Kansa

näin on

Eräästä lehdestä luin ,että mm. Reino Helismaan ja Tapio Rautavaaran sukulaiset ja läheiset olivat pyytäneet T.Kansaa levyttämään Tapio Rautavaaran tutuksitekemiä biisejä.
Joten turha kenenkään märistä mitään.

Näitä Rautavaaran ja Helismaan läheisiä sukulaisia (mm. Rautavaaran tyttäret ja Helismaan poika) olivat Finlandia-talolla Tapsan Rautavaarakonsertissa. Jo he eivät olisi pitäneet siitä ,että Kansa niitä lauluja laulaa, niin eivät he sinen konserttiinkaan olisi menneet.

Tapani kansa tuli aikoinaan Rautavaaran kanssa hyvin juttuun. Rautavaara kertoili Tapsalle tarinoita ja jakoi vanhemman viisaudella tälle neuvojaan, joten on täysin oikein ,että Rautavaaran lauluja levytti nimenomaan toinen komeääninen, ja karismaattinen työläisperheen poika ja urheilumies T. Kansa.

34

821

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuuntelija

      Tapsa on taitava laulaja ja tunteikas tulkitsija. Komeasti ja mallikkaasti hän laulaa myös Rautavaaraa. Onneksi T.Kansa laulaa niitä lauluja ,eikä esim. joku Jari Sillanpää tai Mikko Kilkkinen.

    • QueenOfTheDawn

      Kansan äänikin sopii Rautavaaran kappaleisiin; jotain samaa. Mutta kyllä vaan kun kuuntelee Rautavaaran itsensä laulamana näitä kappaleita niin nousee niskakarvat pystyyn sen verran "voimakasta" tulkintaa... Kyllähän silti esim. Souvaritkin ovat loistavasti tulkinneet kappaleen "Kulkuri ja joutsen"...

      • Kulkuri ja joutsen...

        Kyllä se vaan on niin että parhaiten Rautavaaran kappaleita tulkitsee Kari Tapio.Kari osaa matkia hyvin Rautavaaran ääntä ei laulaessaan mutta muuten siis imitoida. Kun Kari laulaa esim.Kulkuri ja joutsen kappaleen niin siinä on sitä jotain upeeta.

      • musica
        Kulkuri ja joutsen... kirjoitti:

        Kyllä se vaan on niin että parhaiten Rautavaaran kappaleita tulkitsee Kari Tapio.Kari osaa matkia hyvin Rautavaaran ääntä ei laulaessaan mutta muuten siis imitoida. Kun Kari laulaa esim.Kulkuri ja joutsen kappaleen niin siinä on sitä jotain upeeta.

        Varmaan näin on ,mutta ehkä Rautavaaran sukulaiset ja läheiset eivät halunneetkaan, että Rautavaaraa imitoidaan. T. Kansan ääni sopivasti erillainen kuin Rautavaaran, mutta myös niihin lauluihin hyvin sopiva.

      • kulkuri ja joutsen
        musica kirjoitti:

        Varmaan näin on ,mutta ehkä Rautavaaran sukulaiset ja läheiset eivät halunneetkaan, että Rautavaaraa imitoidaan. T. Kansan ääni sopivasti erillainen kuin Rautavaaran, mutta myös niihin lauluihin hyvin sopiva.

        Tapio Rautavaaran tytär on Karin hyvä ystävä ja Kari on ollut laulamassa kun Tapio Rautavaaran patsas paljastettiin joten eivät ole varmaan loukkaantuneet mistään.

        Kansan ääni on sopivasti kamala eikä sovi noiden kappaleiden esittäjäksi.Mutta tää on mun mielipide.

    • vertaus

      Rautavaaraa on vaikea verrata kehenkään...hän oli niin muusikkona kuin persoonana aivan omaa luokkaansa. Hänen lauluissaan tarinat soivat aitoina ja miehekkäinä ottaen huomioon sen tosiasian, että hänen elinaikanaan piti OSATA laulaa, eipä ollut pahemmin äänentoistolaitteita, mixreistä puhumattakaan. Ja ne laulut soivat samalla tavalla hänen laulaminaan tänkin päivänä. Jäljitelmä on aina jäljitelmä, olkoon laulaja sitten kuka tahansa...

    • WAU!

      20.3 sunnuntaina Tapani Kansa lauloi Rautavaaran lauluja.Se oli suurenmoinen konsertti. Yleisö oli sulaa vahaa tuon hurmurimaisen kultakurkun laulaessa ja vitsailessa yleisölle.
      Konsertin lopussa Tapani riisui kravattinsa ja heitti sen katsomoon. Sen sai eturivissä istunut naishenkilö.
      Tapsan jakaessa konsertin päätteeksi nimmareita tuo nainen pysi siihen kravattiin nimikirjoitusta. Tapsa sanoi : "Jos mä kuitenkin otan tän. Mulla on niin vähän punaisia kravatteja":)

      • voi voi....

        Johan on Kansa köyhä kun ei voinut antaa kravattia
        vaikka heitti ensin.

        No tais Kansa katsoo että liian vähän yleisö ei
        tuu rahhoo.

      • WAU!
        voi voi.... kirjoitti:

        Johan on Kansa köyhä kun ei voinut antaa kravattia
        vaikka heitti ensin.

        No tais Kansa katsoo että liian vähän yleisö ei
        tuu rahhoo.

        Kyllä siellä konsertissa oli ollut runsaasti porukkaa. Sali oli lähes täynnä.

        Siellä salissa oli kuulemma ollut sellainen systeemi ,että sinne pääsi katsomaan myös ennen konserttia olevia harjoituksia. Tapsa oli ollut treeneissäkin erittäin mainiolla ja leppoisalla tuulella (Se oli hauska kun sillä oli ollut ulkovaatteet päällä siellä treeneissä :lippis, takki, kaulaliina...).
        Sitten harjoitusten lopussa Tapsa oli kysynyt yleisöltä ,että :" Jokohan alkais piisaamaan? " Joku huusi, että "KYLLÄ !"
        Tapsa siihen ,että " Jaaha ,siis täytyykö mun lähteä jo kotiin?" Siihen ihmiset huusi täysiä ,että :"EIII!!!" :)

      • no joo
        WAU! kirjoitti:

        Oli tainnut Kansa heittää nappia naamaa ja ajaa
        tuhatta ja sataa sinne konserttiin.

      • no joo kirjoitti:

        Oli tainnut Kansa heittää nappia naamaa ja ajaa
        tuhatta ja sataa sinne konserttiin.

        HAH! Siinäpä oli taas sellainen kommentti ,ettei voi muuta, kuin nauraa. Nappia naamaan...

        Tapsassa hyvää on mm. just tuo ,että hän osaa pitää tuollaista kujeilua ja pilkettä on silmäkulmassa.
        Joku Kari Tapio taas on jäyhä pökkelö ,eikä varmaan paljon vitsaile.

      • voi jeeeeeeeee
        Justiinax kirjoitti:

        Johan Justiina veti taas herneet hahhaaa sille on sitten henki ja elämä tuo Kansa voi voi jos joku sanoo jotain Kansasta niin heti herneet ....

      • voi jeeeeeeeee kirjoitti:

        Johan Justiina veti taas herneet hahhaaa sille on sitten henki ja elämä tuo Kansa voi voi jos joku sanoo jotain Kansasta niin heti herneet ....

        Tietysti saa jokainen sanoa Kansastakin oman mielipiteensä, mutta tuollanen nappia naamaan ja autolla kaahaamis - lässytys on lapsellista vinkumista.

      • Mukitolkulla
        Justiinax kirjoitti:

        Tietysti saa jokainen sanoa Kansastakin oman mielipiteensä, mutta tuollanen nappia naamaan ja autolla kaahaamis - lässytys on lapsellista vinkumista.

        kun kehui kansaa, niin hän ei suinkaan tarkoittanut T. Kansaa, vaan suomalaista yleisoä, kansaa.

      • no joo
        Justiinax kirjoitti:

        Tietysti saa jokainen sanoa Kansastakin oman mielipiteensä, mutta tuollanen nappia naamaan ja autolla kaahaamis - lässytys on lapsellista vinkumista.

        Koitahan nyt Justiina rauhottua ja lopettaa tuo oma lapsellinen lässytys ja vinkuminen. Etkö huomaa kuinka lapsellinen olet???Jos joku vähän sattuu moittimaan sun suurta IDOLIA Kansaa niin johan nostat hirveet pultit asiasta. Rauhotu ja mieti lapsellisuuttasi.

      • eitsi
        no joo kirjoitti:

        Sellainen fani, kuin on idolikin. Tapani Kansahan on kans aika lapsellisen oloinen.

        Joopa joo.. ja itse et hermostukkaan jos joku mollaa Kari Tapiota vai ??? HAHHAH!

      • tiedoksi vaan sulle
        Justiinax kirjoitti:

        Joopa joo.. ja itse et hermostukkaan jos joku mollaa Kari Tapiota vai ??? HAHHAH!

        Kuule lapsellinen Justiina en tosiaan hermostu vaan ihan piruuttani kirjoitan sulle mutta sä raukka otat kaiken niin tosissasi! Taidat siis olla aika lapsellinen ja viellä huumorintajutonkin.HAHHAH HAAA !

      • no joo
        eitsi kirjoitti:

        Sellainen fani, kuin on idolikin. Tapani Kansahan on kans aika lapsellisen oloinen.

        Totta virkat eitsi. Justiina fani on tosiaan lapsellinen no siksi hänen idolinsakin on Kansa toinen lapsellinen.

      • tiedoksi vaan sulle kirjoitti:

        Kuule lapsellinen Justiina en tosiaan hermostu vaan ihan piruuttani kirjoitan sulle mutta sä raukka otat kaiken niin tosissasi! Taidat siis olla aika lapsellinen ja viellä huumorintajutonkin.HAHHAH HAAA !

        Vai niin. En mä mikään tosikko ole ainakaan.

        Testataampa sitten sun huumorintajusi :
        Teikäläiselläkin täytyy kyllä olla huumorintajua, kun kestät sen oman suosikkisi kekkulointia. Karihan voisi ruveta vaikka stunt-mieheksi. Sillähän on kokemusta, siitä miten hypätään autosta vauhdissa pois. On tainnut jäädä se mäkihyppyharrastus sillä vähän turhan hyvin veriin, kun pitää pitää autostakin loiskautella pois keskenkaiken.
        Sitäpaitsi, on aika lapsellista ruveta kiukuttelemaan jossain huoltoasemalla muijalleen. Karihan ei suostunut menemään autoonkaan vaikka muija kuinka leperteli. Joltain uhmaikäiseltä kakaralta voisi odottaa tuollaista käytöstä, muttei aikuiselta mieheltä.

      • no joo...

        Kuule Justiina etkö voi lukea kunnollisia lehtiä.
        Tuo 7 päivää lehti kirjoittaa ja vääristelee kaikkia asioita. Olen lukenut tuon kirjoituksen ja keskustellut erään henkilön kanssa ko. kirjoituksesta ja tuollaisilla kirjoituksilla lehdet pysyvät pystyssä.
        Kari on ihan samanlainen ihminen kuin me kaikki ja se mitä hän tekee vapaa-ajallaan ei kuulu sinulle, ei minulle ei kenellekkään.
        Sä taas uskot kaikkiin lehtikirjoituksiin ja kun et ole ollut paikalla niin toi on aika lapsellista sulta.
        Ootkohan säkin joku uhmaikäinen kakara vaikuttaa nuo kirjoituksesi sellaisilta.
        Rupee hei nyt vaihteeksi seuraamaan mitä sun rakastamasi T Kansa touhua niin on sulla jotain muuta tekemistä.
        Mua ei hetkauta suuntaa tai toiseen toi sun kirjoitus oikeestaan naurattaa kun viitsit seurata noin tarkkaan mitä Kari touhuaa.
        Älä vedä herneitä joka asiasta please.

      • no joo... kirjoitti:

        Kari on julkkis ja kyllä silloin on aika selvää ,että lehdet kirjoittelee sen tekemisistä. Kuuluu ne sitten muille ihmisille tai ei.
        Älä itse vedä herneitä palkoineen.

      • voi voi
        Justiinax kirjoitti:

        Kari on julkkis ja kyllä silloin on aika selvää ,että lehdet kirjoittelee sen tekemisistä. Kuuluu ne sitten muille ihmisille tai ei.
        Älä itse vedä herneitä palkoineen.

        Ja sä lapsellinen luet niitä lehtiä ja uskot kaiken mitä lehdet kirjoittaa vaikka et tiedä tosiasioita.
        Eikö sun kaaliis mahdu mikään onko ymmärryksessä jotain vikaa sulla. Mä en vedä herneitä mutta sä vedät kun et ymmärrä asioita vaikka sulle ne rautalangasta väännettäs.
        Hanki hei oma elämä älä aina usko lehdistä kaikkia mitä ne kirjoittaa vai onko lehdetkin sulle joku jumala niinkuin tuo Kansakin??

      • voi voi kirjoitti:

        Eipäs nyt sotketa Jumalaa tähän keskusteluun. Kari Tapio tähän tuli jo mukaan vedettyä.
        Tuo "Hanki elämä" hokemakin on jo ihan kulunut klisee.

    • hoh hoijaa...

      Huomaatteko lukijat yhden asian tässä kirjoitusketjussa ALKUPERÄINEN AIHE OLI RAUTAVAARA JA KANSA, mutta toi JUSTIINAX menee aika kauas aiheesta vai mitä???Vetää Kari Tapion liikkumiset tänne.
      Onkohan JUSTIINAX ihan joku uhmaikäinen kakara???
      Sanokaa nyt jotain muutkin.

      • Amppari

        Kyllä. Justiinax on kuin uhmaikäinen kakara, mutta ei kannata välittää siitä. Ilmiselvää kotikasvatuksen puutetta tai ehkä hän haluaa tarkoituksellisesti ärsyttää .
        Typerää vetää tähän taas Kari Tapio mukaan, vaikka aihe käsittelee T.Kansaa.
        Seitsämänpäivää lehden juttuihin ei tosiaankaan ole uskominen. Se aina värittää asioita , jotta ne olisivat myyvempiä.

        Kari Tapio ja Tapani Kansa ovat molemmat erittäin hyviä laulajia.

      • Ytte

        Justiinax paapoo sitä pikku Tapsuliaan.

      • Minnaxliinax

        Justiinalla menee vähän yli aiheen noi juttujen mielipiteet.Muutenkin kummalista touhua.Kiukuttelle kuin lapsi ainaskin,,,,,

      • Älä viitsi piipittää siellä. Et itsekkään pysynyt aiheessa, kun aloit taas touhuamaan ,että Tapsa on köyhä ja heittelee nappeja naamaansa yms.
        Se on lapsellista ja mautonta.

      • hoh hoijaa

        Ei JUSTIINAX raukka ymmärrä vaikka sille vääntäs rautalangasta asioita. Oletteko huomanneet saman asian?

    • ----------------------

      koko ajan väitellään jostakin tosi tyhmää touhua,jos ei ole muuta näihin kirjoittaa,,,,,

      • huomattu on

        Joo Justiinax täällä tuota lapsellista väittelyä jatkaa eikä huomaa miten typerä on.

      • huomattu on kirjoitti:

        Joo Justiinax täällä tuota lapsellista väittelyä jatkaa eikä huomaa miten typerä on.

        Okei, mä päätän sitten tämän väittelyn. Sorry jos loukkasin jotain ja sorry, kun tuli lipsuttua aiheesta(taas).

    • Yleisö

      TAPPELU!
      Saa nähdä kuka voittaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      79
      5556
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3437
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2002
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      222
      1921
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      167
      1676
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      281
      1459
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      991
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      960
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      61
      919
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      907
    Aihe