Alkaa ankarat säästötoimenpiteet kunnissa kin

Saattaa kohta tulla ikävä Sipilän hallituksen aikaa, miten sai talouden ja työllisyyden nousun pienessä ajassa. Ay-johtajat sai lietsottua kiky 6 -minuuttisen isoksi asiaksi.

Kaikki kaupungin työntekijät lomautetaan viikoiksi, sitä odotettavissa.
Siihen huono rääkyä palkankorotuksia. Pääministeri sanoi ettei hallitus auta lainkaan kuntia rahallisesti palkankorotuksiin.
Ei ole rahaa, yksinkertaisesti -laitettava suu säkkiä myöten kiinni !
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos vappusataselle, 1 000 uudelle lääkärille ja 4 000 uudelle hoitajalle sekä muille lupauksille ei löydy rahaa, mutta omien palkkojen nostolle löytyy, toimii pääministeri vasten kansantajua. Näin toimivat vain @demarit, Wallinheimo tviittaa.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus ilmoitti vuonna 2015 tekevänsä töitä viikon vuodessa ilman palkkaa ja alentavansa lisäksi ministereiden palkkioita viidellä prosentilla hallituskauden loppuun saakka. Yhteensä päätökset merkitsivät seitsemän prosentin alennusta hallituksen palkkoihin. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus päätti kuitenkin perua edellisen hallituksen tekemät palkkioiden leikkaukset.
https://www.verkkouutiset.fi/us-antti-rinteelle-muhkea-palkankorotus/

Äänestä
  • Ei kellään vähänkään aivotoimintaa omaavalla ei tule läskinaamaa ikävä seuraavaan 200 vuoteen!

    Äänestä

Takiaispuolue kepu on pikimmiten vaihdettava hallituksessa kokoomukseen.

Äänestä
  • Miten se käytännössä toteutetaan ?

    Äänestä

Ei ollut sipilällä suu säkkiä myöten kun kutsui vuonna 2015, 35000 sotilaskarkuria maahamme.

Äänestä

Juha-Lesta Sipilän sinipiikahallitushan se kunnat pinteeseen juuri laittoikin valtionosuuksia lestatyylisesti karsimalla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Saattaa kohta tulla ikävä Sipilän hallituksen aikaa, miten sai talouden ja työllisyyden nousun pienessä ajassa. Ay-johtajat sai lietsottua kiky 6 -minuuttisen isoksi asiaksi.

Kaikki kaupungin työntekijät lomautetaan viikoiksi, sitä odotettavissa.
Siihen huono rääkyä palkankorotuksia. Pääministeri sanoi ettei hallitus auta lainkaan kuntia rahallisesti palkankorotuksiin.
Ei ole rahaa, yksinkertaisesti -laitettava suu säkkiä myöten kiinni !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu