Miten Suomi olisi reagoinut ja mitä olisi voinut tehdä jos Stalin olisi määrännyt Suomen rintamalle saman kuin mitä he yrittivät Saksaa vastaan 1918, ei sotaa ei rauhaa. Yhteys Saksaan katkesi Saksan menetettyä Viron jolloin aseavun ja ruoan tuonti olisivat katkenneet.
Lapin saksalaisilta olisi apua ollut kovin heikosti saatavilla eikä Ruotsissakaan viljaa ollut yllin kyllin meille jakaa. Toukokuussa -45 Saksan kaaduttua olisi Suomessa ollut jo täysi nälänhätä ja aika orpo olo muutenkin yksin 10-miljoonaisen Puna-armeijan vieressä. Stalin olisi voinut tuolloin sanella vaikka kuinka rajut ehdot eikä Suomella olisi ollut muuta keinoa kuin suostua. Tosin se oli tilanne jo syksyllä -44 ja antauduttiinhan silloinkin.
Lapin saksalaisilta olisi apua ollut kovin heikosti saatavilla eikä Ruotsissakaan viljaa ollut yllin kyllin meille jakaa. Toukokuussa -45 Saksan kaaduttua olisi Suomessa ollut jo täysi nälänhätä ja aika orpo olo muutenkin yksin 10-miljoonaisen Puna-armeijan vieressä. Stalin olisi voinut tuolloin sanella vaikka kuinka rajut ehdot eikä Suomella olisi ollut muuta keinoa kuin suostua. Tosin se oli tilanne jo syksyllä -44 ja antauduttiinhan silloinkin.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Tarkkispoika ei millään toivu siitä, että Suomi selvisi vuonna 1944 sodasta eroon vapaana ja itsenäisenä!
Siksi hänen Suomi-vihansa saa miehen kehittelemään uusia vaihtoehtoisia teorioita, jotka eivät vann hänen raivokseen toteutuneet!
Ja toistelemaan aiempia valeitaan, kuten:
” Tosin se oli tilanne jo syksyllä -44 ja antauduttiinhan silloinkin.”
Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota päättyi syyskuussa 1944 Välirauhaan ja rauhansopimukseen, jossa Stalin joutui pudottamaan vaaditun sotakorvauksen määrältään puoleen!
Tarkkispojalle tuntuu olevan vaikeata hyväksyä tosiasioita ja siksi hän yrittää raivoissaan verbaalisesti kääntää selvää rauhansopimusta muka ”ehdottomaksi antautumiseksi”!?
Turha vaiva! Ei totuus muutu muuksi!
Joillakin tyypeillä puhkeaa sairaalloinen raivo siitä jos heidän kanssaan ollaan eri mieltä. Lienee psykopatian nimellä tunnettu ilmiö kyseessä
” Joillakin tyypeillä puhkeaa sairaalloinen raivo siitä jos heidän kanssaan ollaan eri mieltä.”
Tarkoittanet itseäsi? Minä taas kertaan vanhat tunnetut tosiasiat eikä se raivostuta tippaakaan:-D
Ota aamulääkkeesi ennen kuin tulet koneelle, suosittelen.
NL pelkäsi USA ta että se tulee suomen avuksi.Siksi pudotti vaatimuksiaan
Tarkkispoika kiihdytti itsensä hetkessä punaiselle:-D
Niillä oli kiire päästä Saksan maaperälle . Että olisi Saksan maata heillä paljon ja paremmat asemat vaatia länneltä enemmän sodan jälkeen. Ja isompi ote Euroopasta.
-----Niillä oli kiire päästä Saksan maaperälle-----
Olisi ne päässeet vaikkeivat olisi rauhaa tehneetkään. Kyllä Suomi olisi syksyn rintamalinjoilla pysynyt, kyllä enimmät hyökkäilyhalut olivat jo menneet.
” Olisi ne päässeet vaikkeivat olisi rauhaa tehneetkään. Kyllä Suomi olisi syksyn rintamalinjoilla pysynyt, kyllä enimmät hyökkäilyhalut olivat jo menneet.”
UNOHDAT, että Stalin halusi kesähyökkäyksen joukkojen lisäksi myös Suomen rintamajoukot Berliinin suuntaan! Se onnistui vain Välirauhan avulla!
Vastaus on helppo. Suomalaiset olisivat käyneet sissisotaa aina 1990-luvulle saakka, jolloin Neuvostoliitto olisi romahtanut omaan mahdottomuuteensa. Silloin Suomi olisi voinut sanella rauhanehdot ja saanut Stolbovan (1617) rauhan rajat.
Tuskin -44 tiesivät vuoden 1991 romahdusta ja osasivat ottaa sen huomioon.
Eräät pohtivat vain sitä miksi neukku teki rauhan. Avaus keskittyy siihen mitä Suomi olisi tehnyt siinä tilanteessa. Olisi ollut aika avuton ja orpo olo, tuskin kovinkaan paljon uskoa lopulliseen voittoon.
Maailma on täynnä vaihtoehtoisia historiankulkuja, joita on joutavaa pohtia!
Ihan hyvin meni, kun meni niin kuin meni:-D
Ei ole pakko pohtia jos ei osaa mutta ei kyllä sinulle kuulu se jos joku muu pohtii. Vai kuuluuko ?
Ilman muuta saat olla se ”jokin muu”, mutta alat lipsahtaa jo säälittävän puolelle...
Taitaaa ollapikkupojan kirjoitus. Mibnä olin silloin j0o iso poika ja tiedänkin jotain siitä ajasta.
"Miksi N-liitto teki Suomen kanssa rauhan 1944"
Koska NL halusi rauhoittaa luoteisen rintamansa ja saada myös siellä olleista joukoista mahdollisimman paljon Keski-Eurooppaan. NL:han siirsikin suuren osan joukoista Suomen rintamalta etelään, kun tilanne rauhoittui ja näytti menvän NL haluaan suuntaa rauihanteon jälkeen.
Samoin NL halusi laivastonsa pääsevän Itämerelle ohi Suomen ja Saksan vartioiman Suursaaren linjan, jolloin Keski-euroopassa olevien joukkojen huolto myöhemmin helpottuisi ja Saksaa vastaaan avautuisi uusi meririntama. Sopiva purjehdusväylä oli Suuraaren ja Kotkan välissä muuta aluetta Saksa piti hallussaan. Kotkan rannikkolinnakkeet pitivät väylän tehokkaasti hallussan niin kauankuin sota jatkui.
Niin kauankuin Suomi hallitsi Suursaarta ja Saksa eteläistä osaa ei NL ollut asiaa Itämerelle.
Kannatti houkutella Suomi rauhaan ja saada alue rauhalisekisi sekä liikenne kulkemaan Itämerelle.
Rannikkoväylän hankaluutta osoittaa se että miinaonnettomuuksia tapahtui vaikka suomalaiset opastivat NL laivaston aluksia ja raivasivat väyliä.
Ja ehkä suurin syy rauhantekoon oli se, että USA ja Britannia olivat Suomen itsenäisyyden kannalla eikä Stalin vielä tässä vaiheesa halunnut liikaa ärsyttää liittolaisi, koska suurin palkinto oli vielä lunastamatta, Berillini.
Ja ehkä suurin syy rauhantekoon oli se, että USA ja Britannia olivat Suomen itsenäisyyden kannalla eikä Stalin vielä tässä vaiheesa halunnut liikaa ärsyttää liittolaisi, koska suurin palkinto oli vielä lunastamatta, Berillini.
Ei pidä paikkaansa. Englanti oli jo vuoden 1920 tienoilla vastustanut uusia itsenäisiä valtioita Eurooppaan koska "ne ovat arvaamattomia". USAsta en tiedä. Mutta Stalin oli tunnetusti sanonut, että "kansa joka on taistellut noin kovasti itsenäisyytensä puolesta ansaitsee tulla huomioonotetuksi". Oikeisto unohtaa jostain kummaan syystä mainita aina tämän.
Ehkäpä Stalin arvosti myös Suomen teollista osaamista. Täältä sai tavaraa mitä ei saanut lännestä muualta ja olihan niitä malleja sitten kiva koettaa kopioida ja näin nostaa N-liiton omaa osaamista.
"Ei pidä paikkaansa. Englanti oli jo vuoden 1920 tienoilla vastustanut uusia itsenäisiä valtioita Eurooppaan koska "ne ovat arvaamattomia". "
Älä taas puhu paskaa, nimenomaan Theheranin konfressissa USA ja Britannia ilmoittivat Stalinille tahtonaan, että Suomi pysyy itsenäisenä. Alueluovutuksista ja sotakorvauksista ei puhuttu mitään.
Englanti oli Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sitä mieltä, ettei pikkuvaltioita pitäisi perustaa mutta Theheranissa se tahtoi Suomen pysyvän itsenäisenä.
Amerikastako ei saanut sellua ja pataraudasta tehtyjä Georgian hökkelissä syntyneen ihailemia koneita? Juttusi ylittävät hölmöydessään itsensä.
Stalinilla alkoi todennäköisesti olemaan resurssit aika vähissä ja kaikki ylimääräiset voimat haluttiin keskittää Berliinin suuntaan kun yhteistyö liittoutuneiden kanssa olikin muuttunut kilpajuoksuksi Berliiniin.
….Stalinilla alkoi todennäköisesti olemaan resurssit aika vähissä.....
Ei alkanut. Keväällä -45 N-liitolla oli Tippelskirchin mukaan n. 600 divisioonaa vastaavaa joukko-osastoa, kymmeniä tuhansia tykkejä ja n. 10 000 tankkia. Lentokoneita, autoja yms. tuhansia jne... Ei mitään resurssipulaa millään sektorilla.
” Ei alkanut. Keväällä -45 N-liitolla oli Tippelskirchin mukaan n. 600 divisioonaa vastaavaa joukko-osastoa, kymmeniä tuhansia tykkejä ja n. 10 000 tankkia. Lentokoneita, autoja yms. tuhansia jne... Ei mitään resurssipulaa millään sektorilla.”
Kyllä Joosepilla oli tiukkaa. Kaikki kynnelle kykenevät oli armeijaan jo saatu eikä kunnollista ainesta enää löytynyt vaikka votjaan otettiin jo 55-vuotiaatkin! Ikäluokka 1923 oli tuhoutunut liki kokonaan ja väestörakenteen vääristymä haittasi pahasti tulevina vuosina!
Ei Stalin enääkuule Tarkkispojan tuskaisaajaepätoivoistaparkua! Suomi selvisi, etkä mahda sille mitään!
Patarauta on eri asia kuin niitä operoivat vanhat ukot.
Lentokoneiden määrä ylitti 22 000 jo tammikuussa 1945.
” Keväällä -45 N-liitolla oli Tippelskirchin mukaan n. 600 divisioonaa vastaavaa joukko-osastoa, kymmeniä tuhansia tykkejä ja n. 10 000 tankkia. Lentokoneita, autoja yms. tuhansia jne... Ei mitään resurssipulaa millään sektorilla.”
Paha resurssipula oli ihmisissä, jotka alkoivat loppua. Vitjaan kutsuttiin jo viisitoista vuotiaita ja toisessa päässä sitten yli 55 -vuotiaita! Vaikka divisioonat oli pienennetty olemattoman kokoisiksi (ja sillä 600 kpl!) niin ongelmaksi tuli se, ettei sen ajan neukkumies elänyt luonnostaan juurikaan yli 55-vuotiaaksi! Siksi ihmisaaltohyökkäykset olivat hankalia kun ukot köpötteli vuoden 1945 mallisilla rollaattoreilla maastossa kohti MG-42-rivistöä!
Ei antauduttu, vaan Suomi suostui koviin rauhanehtoihin, sotakorvauksineen ja alueiden pakkoluovutuksineen, jotka Neuvostoliitto oli asettanut ehdoiksi rauhaa vastaan.
Kyllä nyt käytännössä Suomi antautui.
Neuvostoliitto täysin yksipuolisesti saneli Suomelle rauhanehdot. Suomalaisita ei kyselty yhtään mitään.
" Suomi suostui koviin rauhanehtoihin" jotka N-liitto yksipuolisesti saneli. Antautumisen merkkihän se on.
Turha yrittää Tarkkispoika. Se oli RAUHANSOPIMUS, JOSSA MUUTETTIIN SOTAKORVAUSTEN MÄÄRÄ suomen haluamaan muotoon!
Mitä sinua hyödyttää tuollainen lapsellinen jänkkääminen silloin kun kaikki historiankirjat kertoo muuta!
Pietarin trollipajan upseerihan tämä on. Useat toistot, järjettömaästä väittämästä. Päivästä toiseen. Viikosta viikkoon. Kuukaudesta toiseen jne.......Aiheesta toiseen jne....
Haahaa, olet sinä typerä ja luulet muitakin yhtä typeriksi. Sotakorvausko oli ainoa asia mistä sovittiin, niinkö ?
Stalin alensi sitä Suomen mieliksi mutta valuuttakursseilla ja muutenkin pelaamalla Suomi maksoi tosiasiassa juuri sen mitä neukku alun perin vaatikin ja Suomi nöyrästi alentui siihen. Loistavan torjuntavoiton saanut maa ei tekisi niin.
Ehdoton antautuminen tai antautuminen yleensäkään ei ole sama asia kuin aselepo. Rauhansopimukseen ei liity monesti vaatimusta antautumisesta. Antautuiko sinun typerän tulkinnan mukaan Iran Irakille. Venäjän tukema Saddam epäonnistui tuhoamaan Irania ja syrjäyttämään Khomeinia siinä missä Amerikan tukema Stalin epäonnistui tuhoamaan Suomen tasavaltaa.
Se kuului rauhansopimuksen ehtoihin. Venäjällä toki sopimusten noudattamista pidetään 'antautumisena'. Venäjähän on maailman korruptoituneimpia maita. Putinlandiassa kaikki sopimukset on rahalla ja voimalla rikottavissa.
” Haahaa, olet sinä typerä ja luulet muitakin yhtä typeriksi. Sotakorvausko oli ainoa asia mistä sovittiin, niinkö ?”
Kukaan eiole väittänyt sitä AINOAKSI asiaksi, mutta se oli Suomelle se tärkein ja kynnyskysymys.
”Stalin alensi sitä Suomen mieliksi mutta valuuttakursseilla ja muutenkin pelaamalla Suomi maksoi tosiasiassa juuri sen mitä neukku alun perin vaatikin ja Suomi nöyrästi alentui siihen. Loistavan torjuntavoiton saanut maa ei tekisi niin.”
Ja unohdit, että Stalin myösovelasti jätti osan korvauksistaperittä! Oletkyllä huvittavatapaus! Ei aasi muutu hevoseksi vainsillä, että sinä niin haluat itsepintaisesti sanoa.
Lopputuloson kuitenkin se, että Suomi selvisi sodasta vapaana, demokraattisena ja itsenäisenä ja Se iki-ihana Neuvostoliitto romahti 1991!
Ehdonalaisella selvittiin. Neukku toki romahti valtataisteluihin. Stalinin aikana kenelläkään ei olisi ollut samanlaista valtaa paskaisessa suurlähetystössä kuin Stepanovilla ja Vladimirovilla oli. Vladimirov siirrätytti Stepanovin syrjään. Tämä samainen Vladimirov toki myönsi Neuvostoliiton aloittaneen talvisodan.
” Ei antauduttu, vaan Suomi suostui koviin rauhanehtoihin, sotakorvauksineen ja alueiden pakkoluovutuksineen, jotka Neuvostoliitto oli asettanut ehdoiksi rauhaa vastaan.”
Eli suunnilleen samaan, joka jo tiedettiin kevään pohjalta! Vain sotakorvaus oli pudonnut 600 —-> 300. Joten ei mitään yllätyksiä tai uutta.
” Kyllä nyt käytännössä Suomi antautui.”
Käytännössä solmi rauhan eikä asia muuksi muutu vaikka kuinka jankutat! Suomi toki ’sanli’ sotakorvauksen 600 —-> 300!
” " Suomi suostui koviin rauhanehtoihin" jotka N-liitto yksipuolisesti saneli. Antautumisen merkkihän se on.”
Eli suunnilleen samaan, joka jo tiedettiin kevään pohjalta! Vain sotakorvaus oli pudonnut 600 —-> 300. Joten ei mitään yllätyksiä tai uutta. Mitään ’antautumista’ ei tapahtunut eikä historiankirjat muuksi muutu vaikka kuinka hyppelisit naama viininpunaisena tasajalkaa!
” Kyllä nyt käytännössä Suomi antautui.”
Turha unelmasi on jyrätty jo monta kertaa!
”Neuvostoliitto täysin yksipuolisesti saneli Suomelle rauhanehdot. ”
Stalin oli vakavan paikan edessä! Joko 300 tai ei tule mitään! Jooseppi itki ja kirjoitti nimen alle! Sen jälkeen JKP lakkasi rusentamasta Joosepin kivestä!
Neuvostoliitto antautui 25.12.1991. Se oli lopullista laatua oleva antautuminen, koska valtio lakkasi olemasta. Putin ei ole toipunut siitä vieläkään!
Kenelle tuo antautui, onko antautumisasiakirjassa myös Suomen edustajien nimet ?
PöhveIin loputtomia horinoita😆😂🤣
Avaus on muuten täydellinen, vain ?-merkki puuttuu.
Kesällä -45 Suomi olisi antautunut taisteluitta. Stalin kyllä tiesi ja tajusi tämän mutta hän ei halunnut tätä optiota käyttää. Suomen onni !
” Kesällä -45 Suomi olisi antautunut taisteluitta. Stalin kyllä tiesi ja tajusi tämän mutta hän ei halunnut tätä optiota käyttää. Suomen onni !”
Todellisuudessa me emme tiedä vaihtoehtoista hístoriankulkua vaikka katkera Tarkkispoika n ”tietävinään”!
Muut kaikki tietävät paitsi Putinin valantehneet trollit, että kesällä -45 ei Suomi olisi yksin lähtenyt taistoon Puna-armeijaa vastaan. Antautumalla olisi päästy helpommalla kun sotimalla lopputulos ei olisi muuksi muuttunut. Suomi olisi mielihyvin tehnyt YYA-sopimuksen ja lähettänyt tarvittaessa lahtarit reippailemaan Siperian raikkaisiin metsiin.
Kesällä -45 USA:lla oli jo atomipommi ja Harry Truman tullut presitentiksi, joka ei enää nuollut bolsun persettä. Moskova olisi pian saanut uutta ajattelemista pommista.
” Kesällä -45 Suomi olisi antautunut taisteluitta. Stalin kyllä tiesi ja tajusi tämän mutta hän ei halunnut tätä optiota käyttää. Suomen onni !”
Kesällä 1945 Suomi ei sotinut enää kenenkään kanssa!
On täysin yhdentekevää nuo kuvitelmasi erilaisista vaihtoehtoisista historianuluista, koska ne eivät roteutuneet. Arvailut ovat silloin hyödyttömiä!
NL:n kaikki rintamakomentajat olivat aselepoa vastaan Suomen kanssa.
Suomalaiset hylkäsivät tarjotun rajan keväällä, mutta hyväksyivät sen syksyllä ja menettivät vielä Porkkalan. Siinä välissä oli kuollut 11200 ja haavoittunut 48800 suomalaista sotilasta.
Stalin ei JOUTUNUT pienentämään sotakorvausta suuren ja mahtavan - joskin jo puoliksi tapetun suomiarmeijan "uhkaamana." Ehei.
Sotakorvaussumman puolittumiseen 600 miljoonasta 300 miljoonaan dollariin vaikutti ensisijaisesti se, että Englanti vastusti rauhan kariutumista vain rahaan ja maan tärkeä metsäteollisuuden kauppa Suomen kanssa olisi joutunut hankaluuksiin.
Muutoin britit (ja USA) eivät vielä 1944 osoittaneet juurikaan kiinnostusta Suomen tulevaisuutta kohtaan. Muun muassa Eden totesi jopa, että Suomen tulevaisuus pysyy kuitenkin NL:n etupiirissä. Yksi kuppainen natsisaksan satelliitti ei länsiliittoutuneita juurikaan kiinnostanut muuten kuin paperi- ja lankkukauppiaana. Vastahan ryti-hitler-rakkauskirjeen takia USA oli katkaissut diplomattisuhteemme heinäkuun 1944 alussa
Stalin kuunteli sattuneista syistä herkällä korvalla juuri tuolloin myös kahta liittolaistaan Britanniaa ja USAta eikä vähiten mm. Petsamon nikkelikysymyksen takia.
Niinpä Molotov huomauttikin Iso-Britannian suurlähettiläs Clark Kerrille, että sotakorvaussummaa oli BRITTIEN jo aikoinaan esittämän toivomuksen mukaisesti pienennetty puolella.
Tosiasia on lisäksi se, että natsien epäonnistunut yritys (itsensä psykopaattikorpraalin käskystä) miehittää Suursaari (Tanne Ost) vielä 15.9.1944 muutti monen suomalaisen äärioikeistolaisenkin poliitikon suopeammaksi nopeaan rauhantekoon. Saksan tappion yksi sinetti oli monelle suomalaiselle lisäksi Tallinnan antautuminen puna-armeijalle vain pari päivää Suomen välirauhansopimuksen 22.9.1944 jälkeen.
GM totesi Suomen olevan miehitetty maa niin kauan, kun puna-armeija on Porkkalassa ja esittikin pääkaupungin siirtämistäTurkuun. Suomi ei todellakaan ollut suvereeni valtio ennen Pariisin rauhansopimusta 1947 eikä ihan pian sen jälkeenkään. Itse asiassa niin kävi vasta 1991.
Paasikivi olisi ainakin halunnut EDES NEUVOTELLA maaliskuun 1944 ehdoista, mutta ilmeisesti Mikkelin hallituksen painostuksesta eduskunta halusi vielä tapattaa huhti-syyskuussa 1944 noin 17 000 suomalaista. Ja sehän toki onnistuikin, mutta lopputulos ei ollut yhtään parempi. vaan JKP:n mielestä HIRMUISEMPI kuin Moskovassa 1940. Maaliskuussa 1944 olisi saatu paljon paremmin ehdoin. On selvää, että sotahulluimpia suomalaisia JKP:n päiväkirjat kyrsivät edelleen. koska JKP:n mukaan nimenomaan sotilaat veivät meidä hyökkäyssotaan 1941 rytin kehuessa psykopaattia natsikorpraalia vieläpä nerokkaaksi radiossa kesäkuussa 1941.
Sotakorvauksen reaalinen loppusumma nousi joka tapauksessa yli 500 miljoonaan dollariin. Loppusummiin tuli kuitenkin kevennyksiä loppupeleissä aika lailla ja lopulta Porkkalakin.
Kiitos Stalinin jatkuvan luottamuksen JKP:ta kohtaan.
PS. Tali-Ihantalan taistelun ratkaisi saksalainen Kuhlmey-lento-osasto. Muutoin olisi puna-armeija nähty Saimaalla ja Kymijoella. Toisessa linkissä on kuvia ihan oikeista TARKKISpojista ja haastattelujakin.
https://areena.yle.fi/1-3245121
https://areena.yle.fi/1-1111746
” Sotakorvauksen reaalinen loppusumma nousi joka tapauksessa yli 500 miljoonaan dollariin. Loppusummiin tuli kuitenkin kevennyksiä loppupeleissä aika lailla ja lopulta Porkkalakin. ”
Sotakorvaus PUDOTETTIIN 600 —->. 300 ja se riitti Suomelle. Korvausten reaaliarvsta puhuminen on lapsellista nokittelua kun kerran niistä kaikista selvittiin ja Suomi vaurasuo vähitellen nykymuotoonsa kun taas pskatunkio romahti 1991 koetapa SE selistaa parhan päin:-D
”Kiitos Stalinin jatkuvan luottamuksen JKP:ta kohtaan.”
Turha kiitellä! Kusilammikko odotti nurkan takana ihmishirviötä!
”Tali-Ihantalan taistelun ratkaisi saksalainen Kuhlmey-lento-osasto. Muutoin olisi puna-armeija nähty Saimaalla ja Kymijoella. ”
Päätit sitten totaalisesti kääntää kelkkasi adiassa! Se ei sinua auta. Toki Kuhlmeysta oli apua, mutta aivan yhtä varmaa oli se, että ilman Tali-Ihantalan suomalaisia puolustajia olisi neukku aivan yhtä varmasti ollut Saimaalla ja Kymijoella, kumpikin osa oli tarpeen!
Huvittavaa on seurata, kuinka tärkeä asia on sinulle ja vain savu nousee tulipunaisesta kaalista! Mitään et asialle mahda!
Minulle on aivan herttaisen yhdentekevää mikä osa mahdollisti Tali-Ihantalan torjunnan onnistumisen! Pääasia että onnistui!
Siinä on meidän kahden ero!
Ja muista: se iki-ihana neukku romahti 1991 ja kaik’ on mänt’!
" Kusilammikko odotti nurkan takana ihmishirviötä!"
Turhaan spämmäät noita irvokkaita kusilammikkojuttujasi, se sama odottaa itseäsikin viimeisenä päivänäsi
Sotakorvaus laskettiin vuoden 1938 kultadollarin mukaisesti joten sotakorvaus rauhansopimuksessa oli lähes täysin sama kui mikä asetettiin Suomelle ehdoksi 1944 keväällä. Suomi alistui.
Kun NL pudotti summaa 227 miljoonaan oltiin jo vuodessa 1948 ja Suomi ja NL olivat solmineet YYA-sopimuksen. Se oli kuin henkivakuutus Suomelle. Se alleviivasi sen että Suomessa vihdoinkin oli käsitetty miten Suomen olisi pitänyt toimia jo 10 vuotta aiemmin. Suomen on oltava hyvissä suhteissa NL:n kanssa.
Useimmilla suomalaisilla ei niin käy! Sinulla vaara on ilmeinen! Neukkufanittajien tyyppivika!
Suomi ei antautunut 1944 eikä 1940. Molempina vuosina tehtiin rauhansopimukset. 1940 NL oli Saksan liittolainen ja Suomi alkoi siirtyä kohti Saksaa. 1944 NL oli USA:n ja Englannin liittolainen ja Suomi vaihtoi puolta liittoutuneiden sakkiin. Seurauksena maihinnousu Kemiin ja Lapin sota. NL vapautti 0.5 milj. miestä hyökkäämään kohti Berliiniä, minne pääsy kesti silti puoli vuotta. Ei ollut kilpajuoksu Berliiniin vaan hidasta raahustamista Saksan taistellessa joka metristä omalla maallaan.
Mihin ne lensivätkään tuon kusilammikko-pojun mielisairaan idolin aivot Berliinissä jo vappuaattona 1945?
- Pitkin bunkkerin seiniä.
Ja kuten todettu, jonkinlaista epämiellyttävää eritettä valui Nürnbergin hirttolavallakin jojossa olleiden natsien puntteihin viimeistään silloin, kun niskassa naksahti. Ensimmäisenä Ribbentropin, jonka jälkeen muuan ex-pressamme saattoi nukkua huonosti.
Puna-armeijalla oli vuonna 1944 pikkuisen muutakin tekemistä kuin rähistä jo puoliksi tapetun suomalaisarmeijan kanssa ties missä Ihantalan ja Ilomantsin pöpeliköissä. Se peli oli pelattu. Olihan Stalin tarjonnut Moskovan rauhan 1940 rajaa jo kevättalvella 1944.
Em. pöpeliköissä Suomen kohtalo ei ratkennut, vaan kuten jokainen fiksu tietää: se ratkesi Kremlissä 19.9.1944 sekä 1947 Pariisissa, jossa edustajamme natsisaksan liittolaisena tuskin sai avata edes suutaan. Olikin aika yllättävää, että nimenomaan britit pitivät tiukimmin kiinni Suomen armeijan pienestä vahvuudesta, joka oli lähes sama kuin puna-armeijan vahvuus Porkkalassa isoimmillaan - vain runsaat 35 000.
On uskomatonta, että tästä maasta vieläkin tuntuu löytyvän sotahulluja, joiden mielestä horjuntavoittomme esti puna-armeijaa etenemästä ensin vain 100 km Kymijoelle, josta matkaa olisikin ollut Helsinkiin enää vain runsas toinen mokoma.
Kilpaa ei puna-armeija juossut, mutta se kykeni tekemään seuraavaa yhden vuoden aikana:
15.2.1944 Novgorodin valtaus
20.6.1944 Viipurin valtaus muutamassa tunnissa
23.6.1944 alkoi suurhyökkäys Valko-Venäjällä
28.6.1944 kävely suomalaisten tyhjäksi jättämään Petroskoihin
3.7.1944 Minskin valtaus
13.7. 1944 Vilnan valtaus
27.7.1944 Narvan valtaus
27.7.1944 Lvovin valtaus
25.8.1944 Tarton valtaus
30.8.1944 Romanian öljykenttien valtaus Ploiestissa
22.9.1944 Tallinnan valtaus (vain 3 vrk Suomen välirauhansopimuksen 19.9.1944 jälkeen!)
13.10.1944 Riikan valtaus
17.1.1945 Varsovan valtaus.
27.1.1945 Auschwitzin keskitysleirin vapautus. Leirissä oli vielä 7650 elävää vankia, joista lähes 500 oli alle 15-vuotiaita lapsia.
Ja kirsikkana kakussa Berliinin valtaus, jota juhlitaan edelleen vuosittain 9. toukokuuta.
Silti GM-hihhulit uskovat edelleen, että Salpa-linja, Saimaa. Kymijoki ja Vantaanjoki olisivat olleet iankaikkisesti mahdottomia saavuttaa puna-armeijalle. Olkaat onnellisia, että Stalin ei sitä HALUNNUT.
Uskonasiasta taikka horjuntavoitoista ei enää ollut kysymys.
Kyyriset kirjaimet suomalaisissa oppikirjoissa. Kyyrisillä kirjaimilla kirjoitetut katujen nimet.
Suomessa ja länsimaissa noudatetaan latinalaista kirjoitusjärjestelmää.
Jos Suomi olisi antautunut, niin asia olisi ollut toisin.
Lend Lease apina jaksaa vaahdota ameriikan uskonasioista. On se sa*tanan suuri häpeä kun suurempi maa on jatkuvasti pienten naapurivaltioiden kimpussa ja pommittaa sairaaloita ja kouluja kun lapset ja siviilit ovat niin vaarallisia, lisäksi miehittää useita eteläisiä tasavaltoja.
Polkee lisäksi ihmisoikeuksia ja tukee nukkehallituksia roistoineen.
” Ja kuten todettu, jonkinlaista epämiellyttävää eritettä valui Nürnbergin hirttolavallakin jojossa olleiden natsien puntteihin viimeistään silloin, kun niskassa naksahti.”
Todellisuudessa kun homma tehdään oikein (kuten Nurnbergissä) niin niska murtuu ja kuolo on välitön ilman sotkuja. Vain sinun iki-ihana Jooseppi sotki paikkansa.
” Ensimmäisenä Ribbentropin, jonka jälkeen muuan ex-pressamme saattoi nukkua huonosti.”
Miksi olisi! Ei häntä kukaan uhannut!
Professori Timo Vihavaisen mukaan Stalinin suhtautuminen Suomeen muuttui vuonna 1943. Mitä ilmeisemmin sodassa niskan päälle päässyt NL:n johtaja kaavaili jo tässä vaiheessa Suomelle sitä osaa mikä sille kuuluukin: Venäjän puskurivaltio.
"Mitä ilmeisemmin sodassa niskan päälle päässyt NL:n johtaja kaavaili jo tässä vaiheessa Suomelle sitä osaa mikä sille kuuluukin: Venäjän puskurivaltio."
Ei vaans ovjetisointi ja neukun osa! Torjuntavoitot pelastivat siltä!
Suomen asema alkoi uudelleen heiketä jo heinäkuussa kun totuus Saksan katastrofaaliseksi kehittyneestä polttoainetilanteesta alkoi valjeta Wehrmachtille ja Luftwaffelle. Saksalta heruisi enää vähän polttoainetta. Suomi oli täysin Neuvostoliiton armoilla. Nämä "torjuntavoitot" olivat täysin yhdentekeviä sen suhteen että niistä olisi "neuvotteluvaltiksi". Onkin pieni ihme että Stalin suostui vuoden 1940 rajoihin. Hänellä oli kaikki valttikortit kädessään. Visurin mukaan sotakorvaukset olivat syksystä 1944 lähtien Suomen henkivakuutus. Siis duunarit jälleen kerran pelastivat maan siitä onnettomuudesta johon herrat olivat maan ajaneet.
Noinko Visuri tulkihtee, että sotakorvaukset olivat takkuuna?
Tuo Visuri on tuonut kyllä erikoisia ajatelmia.
"Suomen asema alkoi uudelleen heiketä jo heinäkuussa kun totuus Saksan katastrofaaliseksi kehittyneestä polttoainetilanteesta alkoi valjeta Wehrmachtille ja Luftwaffelle. Saksalta heruisi enää vähän polttoainetta."
ONNEKSI tapahtuikin päinvastoin! Saksa pelkäsi Suomen erkaantuvan sodasta ja toimitti Suomeen löpöä niin paljon, että niillä lennettiin vielä 1946!
"Suomi oli täysin Neuvostoliiton armoilla. "
Onneksi ei ollut!
"Nämä "torjuntavoitot" olivat täysin yhdentekeviä sen suhteen että niistä olisi "neuvotteluvaltiksi". Onkin pieni ihme että Stalin suostui vuoden 1940 rajoihin. Hänellä oli kaikki valttikortit kädessään. "
TODELLISUUDESSA Joosepilla oli hanttikortit käsissään! Viisi hyökkäystä oli lyöty takaisin suurin tappioin ja ukolla oli kiire saada sekä hyäkkäysjoukot ETTÄ rintamajoukot Keski-Eurooppaan! Siinä putosi kättelyssä sotakorvaukset 500 ---> 300.
"Visurin mukaan sotakorvaukset olivat syksystä 1944 lähtien Suomen henkivakuutus. "
No Visuri on pelkkä Visuri. Puhuu totta yhtä usein kuin Tarkkispoika!
"Siis duunarit jälleen kerran pelastivat maan siitä onnettomuudesta johon herrat olivat maan ajaneet."
Suomen pelasti Suomen armeija ja sen sitkistynyt puolustushenki! Armeija koostui koko kansasta! Äärivasemmisto kunnostautui etunenässä käpykaartissa!
Suomi oli täysin Neuvostoliiton armoilla ei vain vuosina 1940 ja 1944, vaan myös seuraavat noin 40 vuotta sen etupiirissä.
Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen presidentinvaaleissa oli MHK:n valintaan saakka aina mukana myös "Moskovan vaalipiiri." Halusimmepa tai emme.
Vaalipiirin lähin byroo oli Tehtaankadulla.
” Suomi oli täysin Neuvostoliiton armoilla ei vain vuosina 1940 ja 1944, vaan myös seuraavat noin 40 vuotta sen etupiirissä.”
Ei ollut maan molemmissa sodissa oli myös neukun OMA interessi päättää sota ja ne päättyivät välirauhaan ja rauhansopimukseen!
”Ei ole liioiteltua sanoa, että Suomen presidentinvaaleissa oli MHK:n valintaan saakka aina mukana myös "Moskovan vaalipiiri." Halusimmepa tai emme.”
Jossakin määrin! Tosin tähän asti stallari on itse kiistänyt moisen vaikutuksen!
”Vaalipiirin lähin byroo oli Tehtaankadulla.”
Onneksi se touhu loppui 1991!
Jospa pitäisit itse vain omista hölynpölyistäsi huolen, koska et voi anonyymiteksteistä tietää kuka sanoo ja mitä kulloinkin sanoo.
Kommunistinen Neuvostoliitto loppui 1991, mutta itänaapurimme on sen saman 1289,6 kilometrin pituisen maarajan takana kuin vuodesta 1940 lähtien. Venäjä/NL on aina pitänyt sitä rauhallisimpana rajanaan.
Rauhan rajana sen soisi jokainen fiksu suomalainen myös pysyvän.
Jo siitäkin syystä, että tuo 1289,6 km on linnuntietä sama matka kuin esim. Espoosta Prahaan.
Länkyttämisesi paljastaa, että rakastat kalsarit kosteana sanoja tiltu, stallari ja tarkkispoika, joten tässä taas kuva ja juttua ihan oikeista tarkkispojista: (Ettei pääse keneltäkään unohtumaan.)
https://areena.yle.fi/1-1111746
Kas vaan, kun Tarkkispojan hermo jälleen ketran petti?
” sanoja tiltu, stallari ja tarkkispoika”
Ja sinä ilmeisesti et niistä sanoista pidä etenkin kun OLET Tarkkisåoika, JOKA ON SKÄ STALLARI ETTÄ VENÄJÄN TILTU!
Olet osasi valinnut, joten pidä hyvänäsi! Ei Petroskoin siviilivangeilla ole mitään yhteistä Suomea vihaavan Tarkkispojan kanssa!
Kaikki merkit viittaavat siihen, että itsesti hermot tuntuvat pettävän jo miltei joka tekstissäsi. Sitä osoittaa lähinnä lapsellisten argumenttiesi köyhtyminen kerta toisensa jälkeen. Vähän samaan tapaan, kun pikkumuksu kokeilee elämänsä ensimmäisen kerran jotain tuhmaa sanaa äiskänsä ensireaktiota kokeillakseen. Kuten kakka ja/tai pissa. Sinulla ne ovat vaihtuneet säälittävästi vain tiltuksi, tarkkispojaksi ja stallariksi.
Itäkarjalaiset venäjänkieliset siviilit sullottiin murhakustun käskystä sinne jo 1941 alkaen perustettuihin keskitysleireihin, joissa kaikkia tarkkailtiin ja jopa ruoskittiin sekä ammuttiinkin.
Sekös kaltaisiasi hulluimpia GM-uskovaisiamme tuntuu kyrsivän yhä.
Olet oikeassa. Ei venäjänkielisellä keskitysleiriin Petroskoin kodistaan revityllä pikkupojalla todellakaan ollut eikä ole mitään yhteistä Suomea vihaavan tarkkispojan kanssa. Paitsi että juuri sellaisiltahan poliisi keräili hakaristilippuja jokin aika sitten keskellä Stadia. Niiden ideologian mukaan nekin tarkkispoijat mielellään sulkisivat muut kuin suomenkieliset keskitysleireihin 1930-40-lukujen saksalaismallin mukaan.
http://kronos.narc.fi/karjala/karjala.html
Neuvostoliittoa patisti rauhaan ja Suomen itsenäisyyden säilyttämiseen myös USA. USA jopa väläytti mahdollisuutta tehdä maihinnousu Pohjois-Norjaan, ajaa sieltä saksalaiset pois ja jatkaa edelleen Suomen Lappiin.
Suomen torjuntavoitot ja USA:n poliittinen tuki Suomelle pelastivat Suomen neuvostomiehitykseltä.
Suomi ei ollut täysin Neuvostoliiton armoilla.
Suomen kohdalla Rautaesiripussa oli aukko.
HaHa! Sinä ja sinun merkkisi?
Kun jäät häviölle rakentelet tuulentupia! Minä en hermosti ikinä enkä mihinkään! Puhetyylistä päätellen oma helttasi punottaa tavan takaa punaisen majakan lailla! Ja kuten todettu, jonkinlaista epämiellyttävää eritettä valui Nürnbergin hirttolavallakin jojossa olleiden natsien puntteihin viimeistään silloin, kun niskassa naksahti. Ensimmäisenä Ribbentropin, jonka jälkeen muuan ex-pressamme saattoi nukkua huonosti.
Aivan turhaa jankkaamista! On se ja sama mihin uskot!
Sotahulluin sisärenkaamme ynnä ryti uskoivat siihen, että yksi huvittava böömiläisapina olisi voinut korpraalin kompetenssillaan ja joukkoineen tuhota maan tasalle Leningradin, valloittaa Moskovan ja sitä rataa koko Neuvostoliiton.
Siihenpä valitettavasti tuon sisärenkaan ja Mikkelin hallituksen järki ja äly loppuivatkin kokonaan, jos sitä yleensä oli ollutkaan.
Ei ole ollenkaan samantekevää jankkaamista, vaan noiden sekopäiden usko ja asennevammaisuus on pidettävä aina kirkkaana mielessä maailman tappiin saakka. Samanmielisiä tuntuu olevan maassamme edelleen huolestuttavan paljon.
Samaa intomieltä näyttää nytkin taas ilmenevän ihan liiian kanssa kun Suomi koettaa häärätä päällepäsmärinä Ukrainan kriisissä. Pressa ja Marin kilvan uhoovat mitä Venäjän pitää tehdä ja mitä ei.
” Pressa ja Marin kilvan uhoovat mitä Venäjän pitää tehdä ja mitä ei.”
Ihme höpinää? Eivät he ole mitään ’neuvoneet’ vaan kantaneet huolta siitä, ettei mitään sotaa syty!
Sen sijaan Suomen stallarisiipi onnollut kovassa sotakiimassa Venäjän nimissä!