"Kansas City noysi mestariksi."
"Markkanen heitti jälleen niin monta kolmosta ja pelasi niin monta minuuttia."
"SUURI amerikkalainen koripalloilija on kuollut. Koko Suomi suree meidän kaikkien tuntemaa yhteistä SUURTA idolia." Jne, jne..
Missä tietämättömyydessä eläisimmekään, jos YLE ei keskittyisi valtavan tietotulvan maailmassa kertomaan uutisisissa juuri kansallemme kaikesta tärkeästä. Onneksi YLE osaa priorisoida, eikä uutisiin varattua lyhyttä aikaa käytetä meille merkityksettömistä asioista kertomiseen. Eikö ole hienoa!!!!
Tietenkin jokaisen suomalaisen tulee saada joka päivä päivitys siitä miten Markkasella menee. Mutta, haluaisin vielä enemmän tätä tärkeää tietoa. Vaikuttivatko ilmavaivat viime pelissä peliajan ja pisteiden vähyyteen? Vai, kipeä liikavarvas? Miksi YLE ei kerro tarkemmin tästä Suomen kansalle niin tärkeästä asiasta?
Yhdessä asiassa YLE on silti äärimmäisen epäpätevä ja epäjohdonmukainen. Se solvaa Trumppia päivittäin, vaikka molemmilla on täsmälleen samat yhteiset päämäärät, tavoiteet ja sanomat...
"America first."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.