Kielten opiskelun yksipuolisuudesta mutta turha pakkoruotsi tuntuu olevan pyhä muinaisjäänne .
Suomessa ollaan huolissaan
69
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Tänään oli YLE:ssä juttu, kuinka kuulemma kiiinostus kielten opiskeluun lässähtää lukioissa?
Ja mikäköhän on syynä moiseen?! Osaako kukaan sanoa sitä suurinta suomalaiskoululaisten turhautumisen syytä kieltenopiskelussa?- Anonyymi
Suomessa luettiin 1980-90-luvuilla vielä runsaasti eri kieliä, ja vaatimustaso oli huomattavasti nykyistä korkeampi. Peruskoulussa 50% oppilaista luki 3 vierasta kieltä. Nyt ei päästä samaan tulokseen enää edes lukiossa. Kouluissa myös luettiin kielet loppuun asti. Kielten luku tähtäsi kirjoituksiin ja niitä ei voinut keskeyttää (nk. C-kielen sai keskeyttää 4 vuoden luvun jälkeen). Mitä tästä seurasi: Kieliä luettiin paljon lukiossa (3-4 vierasta kieltä kaikilla) ja suurin osa kirjoitti yo:ssa myös lyhyen kielen. Ruotsikin oli yo:ssa, joten vaatimustaso oli kohdillaan.
Entäpä nyt: Kielten luku ja kirjoittaminen yo:ssa ovat romahtaneet 10-15 vuodessa, vaikka helpostusta on tullut valtavasti. Kielet eivät kiinnosta entiseen malliin ja ymmärrys siitä, miten kieliä opitaan (pitkäjänteinen työ) on hämärtynyt täysin. Kieliä luetaan pari kurssia ja sitten kyllästytään ja lopetetaan. Mitään kielitaitoa ei synny. Taidot eivät riitä yo:hon asti.
Teillä kieliaktiiveilla ei ole esittää mitään argumentteja sille, miksi kielten opiskelu on heikentynyt ja lässähtänyt. Eli olisiko mahdollista, että lukisitte tämän ajatuksella ja keskustelisitte itse aiheesta. Ette voita mitään sillä, että jankkaatte "pakkoruotsista". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa luettiin 1980-90-luvuilla vielä runsaasti eri kieliä, ja vaatimustaso oli huomattavasti nykyistä korkeampi. Peruskoulussa 50% oppilaista luki 3 vierasta kieltä. Nyt ei päästä samaan tulokseen enää edes lukiossa. Kouluissa myös luettiin kielet loppuun asti. Kielten luku tähtäsi kirjoituksiin ja niitä ei voinut keskeyttää (nk. C-kielen sai keskeyttää 4 vuoden luvun jälkeen). Mitä tästä seurasi: Kieliä luettiin paljon lukiossa (3-4 vierasta kieltä kaikilla) ja suurin osa kirjoitti yo:ssa myös lyhyen kielen. Ruotsikin oli yo:ssa, joten vaatimustaso oli kohdillaan.
Entäpä nyt: Kielten luku ja kirjoittaminen yo:ssa ovat romahtaneet 10-15 vuodessa, vaikka helpostusta on tullut valtavasti. Kielet eivät kiinnosta entiseen malliin ja ymmärrys siitä, miten kieliä opitaan (pitkäjänteinen työ) on hämärtynyt täysin. Kieliä luetaan pari kurssia ja sitten kyllästytään ja lopetetaan. Mitään kielitaitoa ei synny. Taidot eivät riitä yo:hon asti.
Teillä kieliaktiiveilla ei ole esittää mitään argumentteja sille, miksi kielten opiskelu on heikentynyt ja lässähtänyt. Eli olisiko mahdollista, että lukisitte tämän ajatuksella ja keskustelisitte itse aiheesta. Ette voita mitään sillä, että jankkaatte "pakkoruotsista".Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen että ainakin turha pakkoruotsi pitäisi hylätä turhana rasitteena . Esimerkkiä voisi ottaa ahvenanmaasta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen että ainakin turha pakkoruotsi pitäisi hylätä turhana rasitteena . Esimerkkiä voisi ottaa ahvenanmaasta .
Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen.
Eli yritä edes antaa järkevä, perusteltu argumentti. Lue ennen sitä ajatuksella yo. viesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa luettiin 1980-90-luvuilla vielä runsaasti eri kieliä, ja vaatimustaso oli huomattavasti nykyistä korkeampi. Peruskoulussa 50% oppilaista luki 3 vierasta kieltä. Nyt ei päästä samaan tulokseen enää edes lukiossa. Kouluissa myös luettiin kielet loppuun asti. Kielten luku tähtäsi kirjoituksiin ja niitä ei voinut keskeyttää (nk. C-kielen sai keskeyttää 4 vuoden luvun jälkeen). Mitä tästä seurasi: Kieliä luettiin paljon lukiossa (3-4 vierasta kieltä kaikilla) ja suurin osa kirjoitti yo:ssa myös lyhyen kielen. Ruotsikin oli yo:ssa, joten vaatimustaso oli kohdillaan.
Entäpä nyt: Kielten luku ja kirjoittaminen yo:ssa ovat romahtaneet 10-15 vuodessa, vaikka helpostusta on tullut valtavasti. Kielet eivät kiinnosta entiseen malliin ja ymmärrys siitä, miten kieliä opitaan (pitkäjänteinen työ) on hämärtynyt täysin. Kieliä luetaan pari kurssia ja sitten kyllästytään ja lopetetaan. Mitään kielitaitoa ei synny. Taidot eivät riitä yo:hon asti.
Teillä kieliaktiiveilla ei ole esittää mitään argumentteja sille, miksi kielten opiskelu on heikentynyt ja lässähtänyt. Eli olisiko mahdollista, että lukisitte tämän ajatuksella ja keskustelisitte itse aiheesta. Ette voita mitään sillä, että jankkaatte "pakkoruotsista".Englanti on tullut maailmalla yleiskieleksi jolla pärjää pitkälle kaikkialla. Jokin toinen iso kieli opeteltaisiin mieluusti mutta Suomessa tuo toinen tarjottava on turha pakkoruotsi joka tappaa turhuudellaan halun kieltenopiskeluun. Englanti käy myös Ruotsissa, ehteisyritysten kieli on englanti jne., turhaa pakkoruotsia ei tarvita kuin tyhmissä suomalaisissa syrjäkylissä joissa oppijoiden taso ei riitä suomen tai englannin opetteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Englanti on tullut maailmalla yleiskieleksi jolla pärjää pitkälle kaikkialla. Jokin toinen iso kieli opeteltaisiin mieluusti mutta Suomessa tuo toinen tarjottava on turha pakkoruotsi joka tappaa turhuudellaan halun kieltenopiskeluun. Englanti käy myös Ruotsissa, ehteisyritysten kieli on englanti jne., turhaa pakkoruotsia ei tarvita kuin tyhmissä suomalaisissa syrjäkylissä joissa oppijoiden taso ei riitä suomen tai englannin opetteluun.
Aloitusviestissä puhutaan kielitaidon yksipuolistumisesta. Yritä pysyä aiheessa. Meillä on tarjolla runsaasti eri kieliä, mutta ongelmana on, että kieliä ei viitsitä lukea loppuun tai ei ollenkaan, tarjonnasta huolimatta. Nyt kun haluamansa kielen voi aloittaa vaikka 1. luokalla, niin mikään kieli ei silloin estä mitään toista kieltä. Kyse on vain siitä, viitsiikö oppilas lukea kieliä vai ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen.
Eli yritä edes antaa järkevä, perusteltu argumentti. Lue ennen sitä ajatuksella yo. viesti.kyllä se kuitenkin on niin että tämmöinen turhan vieraan kielen pakko-opetus ainoastaan syö motivaatiota . Sinäkään et varmaan kuitenkaan ole vaatimassa pakkosaamea kaikille sehän ei varmaankaan ole tarpeen , pakkoruotsi kyllä ehdottomasti on hyvästä .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä se kuitenkin on niin että tämmöinen turhan vieraan kielen pakko-opetus ainoastaan syö motivaatiota . Sinäkään et varmaan kuitenkaan ole vaatimassa pakkosaamea kaikille sehän ei varmaankaan ole tarpeen , pakkoruotsi kyllä ehdottomasti on hyvästä .
Miksi joku vaatisi pakkosaamea, kun työpaikoissa yleisimmin käytetyt kielet ovat Suomessa suomi, englanti ja RUOTSI?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä se kuitenkin on niin että tämmöinen turhan vieraan kielen pakko-opetus ainoastaan syö motivaatiota . Sinäkään et varmaan kuitenkaan ole vaatimassa pakkosaamea kaikille sehän ei varmaankaan ole tarpeen , pakkoruotsi kyllä ehdottomasti on hyvästä .
Ainoa turha kieli on pyhä pakkoenglanti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen.
Eli yritä edes antaa järkevä, perusteltu argumentti. Lue ennen sitä ajatuksella yo. viesti.Tämäkin asia on selvitetty teille pakottajille monta kertaa perusteellisesti, joista kerroista tosin moderaattori on monet poistanut ilman perustetta. Niinkuin täällä on tapana.
Te pakottajafossiilit ette esimerkiksi noteeraa mitenkään kultaisten vanhojen aikojen jälkeen tullutta somea eri muodoissaan. Kuinka suuri osuus siitä on "tarpeellista" tai hyödyllistä on epäolennaista. Olennaista on että ME EMME VOI SILLE MITÄÄN.
Emme voi mitään sille, että ajan jonka ahkeranpuoleiset nuoret aiemmin käyttivät pakollisuuden ylittävään kieltenopiskeluun, käyttävät vastaavat ja nuoret nykyään kaikenlaiseen sometouhuun ja vastaavaan.
Myös ahkeranpuoleiset nuoret, laiskemmista puhumattakaan.
Yksistään jo tästä syystä ei kolmen vieraan kielen samanikainen opiskelu vedä niin kuin se veti Sinulle rakkaana muumioiden aikana.
Muitakin syitä on, mutta en kirjoita niitä taas uudelleen moderointimielivallan vuoksi.
Aikojen muuttumisen vuoksi on ruotsi muutettava valinnaiseksi. Tutkimuksen mukaan valinnaisen ruotsin valitsisi noin 45% oppilaista. Se on kertakaikkiaan riittävästi.
Vastaavasti noin 55% oppilaista valitsisi saksan, ranska, venäjän tai muun tarjolla olevan kielen. Kieliosaamisemme järkyttävä yksipuolisuus alkaisi tällä korjautua.
Englannin vahvalle asemalle meidän on pakko hyväksyä niin kauan kuin se on meille mahdollisin maailmankieli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin asia on selvitetty teille pakottajille monta kertaa perusteellisesti, joista kerroista tosin moderaattori on monet poistanut ilman perustetta. Niinkuin täällä on tapana.
Te pakottajafossiilit ette esimerkiksi noteeraa mitenkään kultaisten vanhojen aikojen jälkeen tullutta somea eri muodoissaan. Kuinka suuri osuus siitä on "tarpeellista" tai hyödyllistä on epäolennaista. Olennaista on että ME EMME VOI SILLE MITÄÄN.
Emme voi mitään sille, että ajan jonka ahkeranpuoleiset nuoret aiemmin käyttivät pakollisuuden ylittävään kieltenopiskeluun, käyttävät vastaavat ja nuoret nykyään kaikenlaiseen sometouhuun ja vastaavaan.
Myös ahkeranpuoleiset nuoret, laiskemmista puhumattakaan.
Yksistään jo tästä syystä ei kolmen vieraan kielen samanikainen opiskelu vedä niin kuin se veti Sinulle rakkaana muumioiden aikana.
Muitakin syitä on, mutta en kirjoita niitä taas uudelleen moderointimielivallan vuoksi.
Aikojen muuttumisen vuoksi on ruotsi muutettava valinnaiseksi. Tutkimuksen mukaan valinnaisen ruotsin valitsisi noin 45% oppilaista. Se on kertakaikkiaan riittävästi.
Vastaavasti noin 55% oppilaista valitsisi saksan, ranska, venäjän tai muun tarjolla olevan kielen. Kieliosaamisemme järkyttävä yksipuolisuus alkaisi tällä korjautua.
Englannin vahvalle asemalle meidän on pakko hyväksyä niin kauan kuin se on meille mahdollisin maailmankieli.Meidän siis ei tarvitse hyväksyä pakkoenglannin vahvaa asemaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin asia on selvitetty teille pakottajille monta kertaa perusteellisesti, joista kerroista tosin moderaattori on monet poistanut ilman perustetta. Niinkuin täällä on tapana.
Te pakottajafossiilit ette esimerkiksi noteeraa mitenkään kultaisten vanhojen aikojen jälkeen tullutta somea eri muodoissaan. Kuinka suuri osuus siitä on "tarpeellista" tai hyödyllistä on epäolennaista. Olennaista on että ME EMME VOI SILLE MITÄÄN.
Emme voi mitään sille, että ajan jonka ahkeranpuoleiset nuoret aiemmin käyttivät pakollisuuden ylittävään kieltenopiskeluun, käyttävät vastaavat ja nuoret nykyään kaikenlaiseen sometouhuun ja vastaavaan.
Myös ahkeranpuoleiset nuoret, laiskemmista puhumattakaan.
Yksistään jo tästä syystä ei kolmen vieraan kielen samanikainen opiskelu vedä niin kuin se veti Sinulle rakkaana muumioiden aikana.
Muitakin syitä on, mutta en kirjoita niitä taas uudelleen moderointimielivallan vuoksi.
Aikojen muuttumisen vuoksi on ruotsi muutettava valinnaiseksi. Tutkimuksen mukaan valinnaisen ruotsin valitsisi noin 45% oppilaista. Se on kertakaikkiaan riittävästi.
Vastaavasti noin 55% oppilaista valitsisi saksan, ranska, venäjän tai muun tarjolla olevan kielen. Kieliosaamisemme järkyttävä yksipuolisuus alkaisi tällä korjautua.
Englannin vahvalle asemalle meidän on pakko hyväksyä niin kauan kuin se on meille mahdollisin maailmankieli.Kielten opetuksen ammattilaiset eivät anna somen sotkea koulun kielten opetusta. Kielten opetuksen uudistuskin vietiin hienosti läpi some-aikana.
Teille pakkoruotsifennomaaneille kaikki helppous on plussaa. Jopa somea tyrkytätte nyt perusteluksi sille, että ei kannata vaatia mitään koululaisilta, ettei somen takia tule liian raskasta taakkaa oppilasparoille (!). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen että ainakin turha pakkoruotsi pitäisi hylätä turhana rasitteena . Esimerkkiä voisi ottaa ahvenanmaasta .
Työtä hakevilta edellytetään tyydytävää englantia ja suomea.Suuren talon edut monikansallisessa yrityksessä,mutta muut kielet ja osaaminen eduksi.Firma viestittää kaiken englanniksi ja suomeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työtä hakevilta edellytetään tyydytävää englantia ja suomea.Suuren talon edut monikansallisessa yrityksessä,mutta muut kielet ja osaaminen eduksi.Firma viestittää kaiken englanniksi ja suomeksi.
Joten eikö olisi kiire jo tehdä jotain tuolle pyhälle paskoenglannille ennen kuin suomenkieli syrjäytyy kokonaan mummojen kieleksi?
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen.
Eli yritä edes antaa järkevä, perusteltu argumentti. Lue ennen sitä ajatuksella yo. viesti."Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen. "
Kukaan ei osaa enää ruotsia , kun pari vuotta kulunut aikaa valmistumisesta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kielten opetuksen ammattilaiset eivät anna somen sotkea koulun kielten opetusta. Kielten opetuksen uudistuskin vietiin hienosti läpi some-aikana.
Teille pakkoruotsifennomaaneille kaikki helppous on plussaa. Jopa somea tyrkytätte nyt perusteluksi sille, että ei kannata vaatia mitään koululaisilta, ettei somen takia tule liian raskasta taakkaa oppilasparoille (!).Moni viisas on yrittänyt saada Teidät pakottajatkin ymmärtämään, että tosiasiat joita ette ja emme voi muuttaa, on myönnettävä sellaiseksi.
Nuorten some-touhut nykyisessä laajuudessaan on älykännykoiden ja muun vastaavan seuraamus. Valtaosa siitä on vasta noin kymmenen viime vuoden muutoksen tulos.
Ei täällä mikään Teidän maalittama varttuneempi taho tyrkytä, vaan koittaa saada Teidätkin tajuamaan tosiasian jonka kaikki nuoria seuranneet tietävät. Tosiasia jota ette ja emme voi muuttaa on myönnettävä tosiasiaksi.
Vaikka muitakin tekijöitä on, on someksi kutsuttu touhu pääsyy nuorten ratkaisevasti ja pysyvästi vähentyneeseen kolmannen vieraan kielen opiskeluun.
Kolmannen kielen kautta ei siis voi riittävästi korjata järkyttävän yksipuolista kielten osaamistamme .
Asiaa ei myöskään voi korjata kieltämällä englannin nykyinen valinnainen opiskelu, koska lähes kaikki nuoret katsovat tarvitsevansa englantia. Kaikki täysjärkiset ymmärtävät ja hyväksyvät tämän asian.
Ainoa riittävän laajavaikutteinen, ja siten välttämätön keino on kaksi valinnaista pakollista kieltä. Tämä toteutuu huolimatta pakottajien hysteerisestä vastustuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni viisas on yrittänyt saada Teidät pakottajatkin ymmärtämään, että tosiasiat joita ette ja emme voi muuttaa, on myönnettävä sellaiseksi.
Nuorten some-touhut nykyisessä laajuudessaan on älykännykoiden ja muun vastaavan seuraamus. Valtaosa siitä on vasta noin kymmenen viime vuoden muutoksen tulos.
Ei täällä mikään Teidän maalittama varttuneempi taho tyrkytä, vaan koittaa saada Teidätkin tajuamaan tosiasian jonka kaikki nuoria seuranneet tietävät. Tosiasia jota ette ja emme voi muuttaa on myönnettävä tosiasiaksi.
Vaikka muitakin tekijöitä on, on someksi kutsuttu touhu pääsyy nuorten ratkaisevasti ja pysyvästi vähentyneeseen kolmannen vieraan kielen opiskeluun.
Kolmannen kielen kautta ei siis voi riittävästi korjata järkyttävän yksipuolista kielten osaamistamme .
Asiaa ei myöskään voi korjata kieltämällä englannin nykyinen valinnainen opiskelu, koska lähes kaikki nuoret katsovat tarvitsevansa englantia. Kaikki täysjärkiset ymmärtävät ja hyväksyvät tämän asian.
Ainoa riittävän laajavaikutteinen, ja siten välttämätön keino on kaksi valinnaista pakollista kieltä. Tämä toteutuu huolimatta pakottajien hysteerisestä vastustuksesta.Niinpä, pyhään pakkoenglantiin ei MISSÄÄN nimessä saa koske VAIKKA se AIHEUTTAA kaikki ONGELMAT mukaan lukien nettiriippuvuuden, koska se on pyhä.
- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
"Tämäkin "argumentti" menee romukoppaan saman tien, koska nimenomaan HELPOTUKSET kielten opiskelussa ovat johtaneet ainoastaan ja vain entistä huonompaan kielten osaamiseen. "
Kukaan ei osaa enää ruotsia , kun pari vuotta kulunut aikaa valmistumisesta.Kukaan, älä viitsi valehdella.
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan, älä viitsi valehdella.
Valehtelijaksi kutsuminen on vaan tätä nykyistä svekojen argumentoinnin heikkoutta.
Fakta kuitenkin on, että
nopeaan se Turha kieli unohtuu.
Turha kieli, jota ei kielioppin pänttäyksen kiimasta huolimatta todellisuudessa kunnolla oppinut unohtuu kyllä.- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
Valehtelijaksi kutsuminen on vaan tätä nykyistä svekojen argumentoinnin heikkoutta.
Fakta kuitenkin on, että
nopeaan se Turha kieli unohtuu.
Turha kieli, jota ei kielioppin pänttäyksen kiimasta huolimatta todellisuudessa kunnolla oppinut unohtuu kyllä.Se piski....
Valehtijaa on tapana kutsua valehtelijaksi.
Kissaa kissaksi
Pakkoenglantia pakkoenglanniksi. Anonyymi kirjoitti:
Se piski....
Valehtijaa on tapana kutsua valehtelijaksi.
Kissaa kissaksi
Pakkoenglantia pakkoenglanniksi.Pakkoenglantia voi kutsua pakkoenglanniksi , mutta konteksti on yhtä typerä kuin aina ennenkin.
Englanti on kuitenkin valinnainen.
Onko se englantilaisten vika, että se on myös suosittu kieli?- Anonyymi
räkäpää kirjoitti:
Pakkoenglantia voi kutsua pakkoenglanniksi , mutta konteksti on yhtä typerä kuin aina ennenkin.
Englanti on kuitenkin valinnainen.
Onko se englantilaisten vika, että se on myös suosittu kieli?Englannin kohdalla suosiosta puhuminen on tyhmää koska kyseessä on se ainoa todella pakollinen kieli Suomessa.
Anonyymi kirjoitti:
Englannin kohdalla suosiosta puhuminen on tyhmää koska kyseessä on se ainoa todella pakollinen kieli Suomessa.
Ei minun tarvitse puhua sanaakaan englantia.
Tarvitseeko sinun?
:-)
- Anonyymi
Tämä ketju on aika oiva esimerkki siitä, että kun aletaan puhua faktoista ja vaaditaan niiden pohjalta argumentteja, niin keskustelun halu lopahtaa kieliaktiiveilta siihen paikkaan.
- Anonyymi
vai vielä faktoja turhan kielen pakko-opetuksesta ,,, voi veee .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vai vielä faktoja turhan kielen pakko-opetuksesta ,,, voi veee .
Sehän on jo tullut monta kertaa selväksi, ettei sinun pyhälle pakkoenglannillesi ole oikein asiaperusteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vai vielä faktoja turhan kielen pakko-opetuksesta ,,, voi veee .
Lue ap:n viesti ja muut viestit ja pysy aiheessa. Nyt sekoilet jatkuvasti aiheen vierestä palstalla. Jos et kykene argumentoimaan etkä perustelemaan väitteitäsi, niin mene muualle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue ap:n viesti ja muut viestit ja pysy aiheessa. Nyt sekoilet jatkuvasti aiheen vierestä palstalla. Jos et kykene argumentoimaan etkä perustelemaan väitteitäsi, niin mene muualle.
ei turhan kielen pakko-opetus kuitenkaan paranna tätä suomen kielitilannetta .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei turhan kielen pakko-opetus kuitenkaan paranna tätä suomen kielitilannetta .
Siksipä pakkoenglannista olisikin päästävä pikaisesti eroon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksipä pakkoenglannista olisikin päästävä pikaisesti eroon.
Hyvään suuntaan olla joka tapauksessa menossa, kun kieltenopetus "vapautettiin" pakkoenglannin ikeestä kieltenopetuksen uudistuksen myötä. Nyt saavat oppilaat valita tärkeimmän kielen itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvään suuntaan olla joka tapauksessa menossa, kun kieltenopetus "vapautettiin" pakkoenglannin ikeestä kieltenopetuksen uudistuksen myötä. Nyt saavat oppilaat valita tärkeimmän kielen itse.
Myös pienemmissä kunnissa ja ilman pakkokytkentöjä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös pienemmissä kunnissa ja ilman pakkokytkentöjä?
Ainoan pakkosyöttönä on yhä tuo iänikuinen ja tarpeeton pakkoruotsi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoan pakkosyöttönä on yhä tuo iänikuinen ja tarpeeton pakkoruotsi .
Kiitos vastauksesta. Tilanne ei siis ole muuttunut ja pakkoenglanti jyrää yhä edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Tilanne ei siis ole muuttunut ja pakkoenglanti jyrää yhä edelleen.
Englanti on se kieli, joka estää kahden vieraan kielen oppimisen hyvin. Kun englannin tilalle saa valita itse jonkin muun kielen (ja ottaa englannin vaikka sitten 2. kieleksi), syntyy varmimmin kahden kielen osaajia.
Ruotsi on B1- kieli. Jos oppilas ottaa kiinan 6. luokalla ruotsin tilalle, hän ei ehdi sitä oppia. Kiina pitää ottaa englannin tilalle 1. kieleksi, ja mielellään 1. luokalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksesta. Tilanne ei siis ole muuttunut ja pakkoenglanti jyrää yhä edelleen.
Sinä et ruotsalaisena pysty ymmärtämään että englanti on hyödyllinen ja se opetellaan mielellään , mutta ruotsi on hyödytön ja sitä ei haluta opetella siitä syystä .
Molemmille on ihan järkiperusteet . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ruotsalaisena pysty ymmärtämään että englanti on hyödyllinen ja se opetellaan mielellään , mutta ruotsi on hyödytön ja sitä ei haluta opetella siitä syystä .
Molemmille on ihan järkiperusteet .Sinä et näemmä pysty ymmärtämään yhtään mitään saati sitten perustelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Englanti on se kieli, joka estää kahden vieraan kielen oppimisen hyvin. Kun englannin tilalle saa valita itse jonkin muun kielen (ja ottaa englannin vaikka sitten 2. kieleksi), syntyy varmimmin kahden kielen osaajia.
Ruotsi on B1- kieli. Jos oppilas ottaa kiinan 6. luokalla ruotsin tilalle, hän ei ehdi sitä oppia. Kiina pitää ottaa englannin tilalle 1. kieleksi, ja mielellään 1. luokalla.Miten tuon saisi ajettua nettifennomaanikon kovaan kalloon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuon saisi ajettua nettifennomaanikon kovaan kalloon?
Ei tietenkään mitenkään .
Minä en vieläkään tosiaan ymmärrä miksi kaikki suomalaiset pakotetaan opettelemaan ruotsin kieltä jota ei ruotsissakaan saati suomessa tarvitse ?
Niin miksi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään mitenkään .
Minä en vieläkään tosiaan ymmärrä miksi kaikki suomalaiset pakotetaan opettelemaan ruotsin kieltä jota ei ruotsissakaan saati suomessa tarvitse ?
Niin miksi ?mikä on tämän typerän pakkoruotsituksen takana ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä on tämän typerän pakkoruotsituksen takana ?
Siirtomaa-ajan jäänne, johon kustavilaistraditionalistit ovat hirtäytyneet koska rahoillaan voineet lahjoa turmeltuneita suomalaispoliitikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään mitenkään .
Minä en vieläkään tosiaan ymmärrä miksi kaikki suomalaiset pakotetaan opettelemaan ruotsin kieltä jota ei ruotsissakaan saati suomessa tarvitse ?
Niin miksi ?Noilla perusteilla ei pakkoenglantia puolusteta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siirtomaa-ajan jäänne, johon kustavilaistraditionalistit ovat hirtäytyneet koska rahoillaan voineet lahjoa turmeltuneita suomalaispoliitikkoja.
En tiennytkään että Suomi on ollut Britannian siirtomaa, kun meillä on tämä pakkoenglanti.
Ai niin, väärä maa ja aikakausi, mehän olemme Amerikan Yhdysvaltojen henkinen ja taloudellinen siirtomaa tässä ja nyt!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siirtomaa-ajan jäänne, johon kustavilaistraditionalistit ovat hirtäytyneet koska rahoillaan voineet lahjoa turmeltuneita suomalaispoliitikkoja.
Ei voi olla siirtomaa-ajan jäänne, koska Suomi ei ole koskaan ollut siirtomaa.
Huijaat vain itseäsi näillä typerillä puheillasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään mitenkään .
Minä en vieläkään tosiaan ymmärrä miksi kaikki suomalaiset pakotetaan opettelemaan ruotsin kieltä jota ei ruotsissakaan saati suomessa tarvitse ?
Niin miksi ?Totta, nettifennomaankion kalloon ei todellakaan saat taottua minkäänlaista järkeä. Olet siitä mitä mainioin esimerkki.
Nytkin tunnut kadottaneen kaiken sen opin, jota olet tämänkin viikona aikana kohdannut ja aloitat taas turpiisikeruun alusta (nenä kipeänä). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä on tämän typerän pakkoruotsituksen takana ?
Typerän pakkoruotsituksen takana ei ole mitää, koska olemattoman takana ei ole mitään.
Mutta mikä on typerän pakkoenglannituksesi takana ?
- Anonyymi
Ulkopoliittisten syiden luulisi jo hellittäneen , mehän kuuilmme jo Eu:hun ja oilemme yhtyneet länteen .
- Anonyymi
Pakkoruotsituksen poliittinen hapatus poistuu kun kiihkosvekomaanit siirtyy ajallaan pois keskuudestamme ja nuoriso saa päättää asioistaan muiden maiden nuorten kesken, ja tässä tulemme asian ytimeen eli englanti on suvereeni maailmankylän kieli, ja "kielet on rikkaus"-lässytys kuuluu boomerihönöille VAAN tule olla "englanti, taide ja koodauskielet" ovat rikkaus.
- Anonyymi
Nuoriso on sen verran fiksua, ettei sillä ole mitään tarvetta täällä solvata ruotsinkielisiä päivät pitkät. Ja jos oikein muistan, niin "pakkoruotsimielenosoitus" - taisi olla v. 2012 - ei kiinnostanut lainkaan nuoria. Osallistujat olivat varttunutta väkeä. Nuorilla ei ole vanhempien polvien ennakkoluuloja, tämä on se oleellisin ero.

Siksi juuri pakkoruotsitus hiipuu historiaan kuten Apartheid-järjestelmä muinoin koska edes ruotsikielinen nuoriso jaksa pakkoruotsittaa suomalaisia (edes säätiöherrojen mieliksi) kun elämässä on niin paljon muuta. Jos taas koet ruotsin solvausta, taidat olla hukassa.
- Anonyymi
Pakkoenglanti on näemmä jo pilannut suomenkielesikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi juuri pakkoruotsitus hiipuu historiaan kuten Apartheid-järjestelmä muinoin koska edes ruotsikielinen nuoriso jaksa pakkoruotsittaa suomalaisia (edes säätiöherrojen mieliksi) kun elämässä on niin paljon muuta. Jos taas koet ruotsin solvausta, taidat olla hukassa.
Taidat itse olla hukassa, kun et pysty myöntämään että se todellinen suomalaisten alistaminen tapahtuu pakkoenglannilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat itse olla hukassa, kun et pysty myöntämään että se todellinen suomalaisten alistaminen tapahtuu pakkoenglannilla.
Kovin halukkaasti kaikenikäiset haluavat oppia ja käyttää englantia, vaikka kukaan ei siihen pakota !!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovin halukkaasti kaikenikäiset haluavat oppia ja käyttää englantia, vaikka kukaan ei siihen pakota !!!!!!!
Pakottaa!!!!
Ympäristö, jossa ei nykyään juurikaan näy mitään muuta vierasta kieltä, kuin pyhää pakkoenglantia.
Siinä saa olla aika tyhmä, jollei muutama sana tartu ihan vahingossakin,
- Anonyymi
Turha siirtomaaisännän kieli väistyy vängälläkin , sen viimeiset puhujat laskeutuvat jalustaltaan alas suomen maankamaralle .
- Anonyymi
Näin tulee käymään , persut auttavat siinä heitä . Pehmeä laskeutuminen .
- Anonyymi
Pääsemmekö siis vihdoikin eroon Yhdysvaltain taloudellisesta ja kulttuurillisesta kolonialismista ja pyhästä pakkoenglannista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsemmekö siis vihdoikin eroon Yhdysvaltain taloudellisesta ja kulttuurillisesta kolonialismista ja pyhästä pakkoenglannista?
Kukaan ei halua kieltää englanninkieltä , pakkoruotsi sensiaan on haitallinen vieraslaji .

Ei ole pakkoenglantia, on trendienglanti ja hyötyenglanti !!!!

Ei ole hyötyenglantia, on vain PAKKO- ja HAITTAenglantia!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei halua kieltää englanninkieltä , pakkoruotsi sensiaan on haitallinen vieraslaji .
Kuten huomaamme nettifennomaanikolle pakkoekieln poisto tarkoittaa KOKO kielen poistoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten huomaamme nettifennomaanikolle pakkoekieln poisto tarkoittaa KOKO kielen poistoa.
Tämä on niin totta! Kun kieliaktiivi tällä hehkuttaa, että Halla-aho joskus pääministerinä (?)
poistaa "pakkoruotsin", niin kieliaktiivi itse asiassa tarkoittaa, että ruotsi poistetaan oppiaineena ja yliopistosta poistuu myös virkaruotsin kurssi.
- Anonyymi
Aivan. Itse pidin englannista ja opiskelin sitä mielelläni. Muutin englanninkieliseen maahan moneksi vuodeksi ja siellä tarvitsin jo valmiiksi hyvää kielitaitoani. Ruotsiin minulla oli etukäteen myönteinen asenne, mutta se lässähti tylsän oppikirjan ja kielen rumuuden takia. Vaikka opettaja oli erittäin hyvä (kiitos Tuulikki Virkki), innostukseni lopahti jo ensi viikoilla. Koska kielenoppimiskykyni on hyvä, sain kiitettäviä, mutta en ole koskaan tarvinnut tuota rumaa kieltä, ja voin sanoa, että nyt yli viisikymppisenä en osaa ruotsia.
Olisin halunnut lukea ranskaa tai venäjää, mutta niitä ei ollut tarjolla. Harmittelen, etten valinnut latinaa. Se olisi ollut hyvä pohja monelle kielelle. Ruotsi oli ajan tuhlausta.- Anonyymi
"Ruotsiin minulla oli etukäteen myönteinen asenne, mutta se lässähti tylsän oppikirjan ja kielen rumuuden takia"
Sinulle on selviä ongelmia kielten ja kielipolitiikan kanssa, koska suhtaudut asioihin liian tunnepitoisesti.
Ruotsin kielen opiskelu luo perusteet monipuoliselle kielitaidollemme, täällä Pohjolassa. Ruotsin kieli on käytännössä tärkein kieli kaikissa Pohjoismaissa.
- Anonyymi
Mm. tästä syystä ruotsi on tärkeä kieli osata, kun olemme yksi Pohjoismaista. Lisäksi ruotsia kysytään suomen ja englannin jälkeen ylivoimaisesti eniten työpaikoissa (myös yksityisellä puolella).

Ruotsinkieltä kysytään kun on olemassa typerä virkamiesruotsivaatimus , todelliseen tarpeeseen sitä ei kukaan kysele .
Englanti on lähes koko maailman kieli ja kattaa mainiosti myös pohjoismaat , englannin lisäksi joku muu oikea mailmankieli eikä mikään ruotsi olisi asiallinen järjestelmä .
Tästä ei varmaan kukaan oikeasti voi olla erimieltä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsinkieltä kysytään kun on olemassa typerä virkamiesruotsivaatimus , todelliseen tarpeeseen sitä ei kukaan kysele .
Englanti on lähes koko maailman kieli ja kattaa mainiosti myös pohjoismaat , englannin lisäksi joku muu oikea mailmankieli eikä mikään ruotsi olisi asiallinen järjestelmä .
Tästä ei varmaan kukaan oikeasti voi olla erimieltä .Niinpä, PAKKOenglanti on persujen pyhä kiel, johon ei missään nimessä saa koskea.
Vaikka nimenomaan englanti ja englannin ylenmääräinen palvonta, on este kaikkien muiden kielten opiskelulle ja KÄYTÖLLE, kuten ylläolevastakin kommentista taas huomataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsinkieltä kysytään kun on olemassa typerä virkamiesruotsivaatimus , todelliseen tarpeeseen sitä ei kukaan kysele .
Englanti on lähes koko maailman kieli ja kattaa mainiosti myös pohjoismaat , englannin lisäksi joku muu oikea mailmankieli eikä mikään ruotsi olisi asiallinen järjestelmä .
Tästä ei varmaan kukaan oikeasti voi olla erimieltä .Opettele lukemaan viestejä ajatuksella, ja kommentoi vasta sitten. Täällä on toistuvasti tuotu esiin linkkien kanssa, kuinka ruotsi on myös YKSITYISELLÄ puolella kysytyin kieli englannin ja suomen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele lukemaan viestejä ajatuksella, ja kommentoi vasta sitten. Täällä on toistuvasti tuotu esiin linkkien kanssa, kuinka ruotsi on myös YKSITYISELLÄ puolella kysytyin kieli englannin ja suomen jälkeen.
Se johtuu typerästä virkamiesruotsiasetuksesta joka estää palkkaamasta vaikka olisi mikä kielinero jos ei osaa sitä tarpeetonta pakkoruotsia .
Pakkoruotsi ja virkamiesruotsi ovat niitä tarpeettomia kivirekejä joita suomalaiset pakotetaan kiskomaan .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2287620
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455070- 594792
- 753448
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162015Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301900- 311829
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441687- 371619
- 1491376