Miksi Sipilän kaltaisia rosvoja ei saada verolle?

Valtio velkaantuu, koska Suomessa on tuhansia Sipilän kaltaisia veronkiertorikollisia, jotka eivät maksaa satojen miljoonien ja miljardien pääomatuloista veroja lainkaan. Mikä pahinta, on heidän varallisuutensa kertynyt valtiolta hyvävelirosvokerhon avulla varastamalla, ja tuota veronkierrolla kasvatettua varallisuutta käytetään nimeomaisesti Suomesta työpaikkojen vähentämiseen Näin siksi, koska verohuijareiden sijoitukset ovat halpatyövoiman maissa, missä tuotetut tuotteet kilpailevat suomaliset pois markkinoilta, ja samalla vähevät työpaikat Suomessa.

Miksi noita ROSVOJA ei saada kuriin? Miksi hallitus suojelee pahinta Suomea tuhoavaa talousrikollisuus-syöpää? Miksi siitä ei edes puhuta?
39145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Koska Keskusta.

Äänestä

Kansanedustajien omista yrityksistä ex-pääministeri Juha Sipilä (kesk) on juuri muuttanut omaa sidonnaisuusilmoitustaan. Sipilä on ilmoittanut yrityskytköksekseen firman Enetel.

Enetel on vastikään, tammikuun 2. päivänä, rekisteröity kaupparekisteriin. Kempeleläisen yrityksen toimialaksi on kirjattu sijoittaminen ja rahoituspalvelut sekä kaikki muu laillinen liiketoiminta.

Sipilä on Enetelin hallituksen ainoa jäsen ja hänen vaimonsa hallituksen varajäsen.

Sipilästä tuli aikoinaan miljonääri....... ks mm. Seura-lehti ja Google ) tutunkaupoilla ja huijauksilla. JuudasSipilä mm paloitteli ja rosvosi ja tuhosi Rautaruukin ja järjesti ale-myyntiin ruotsalaisille.

Äänestä
  • Ottise siinä kovan riskin vaikka näytti helpolta hommalta mut on kylmähermoinen kaveri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ottise siinä kovan riskin vaikka näytti helpolta hommalta mut on kylmähermoinen kaveri.

    Emme ota kanstaa, muuten vaan tässä juttua ihan muuta:
    Korruptio tarkoittaa oikeudettomien etujen saamista vastikkeen avulla.

    Yrityset, hallituset, talokaupat :
    Oikeusasiamies Söderman toteaa, että Finnair Vehviläisen asuntokauppa Ilmarisen kanssa (Sailas Finnairin hallituksen puheenjoh.) on korruptio?. Vaikka lakia ei olisi rikottu, kyseisten yhtiöiden tulisi pystyä tekemään asioista oikeat johtopäätökset.

    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/jacob-soderman-finnair-johtajan-asuntokauppa-oli-korruptiota

    hs.fi/talous/Finnairin Vehviläinen myi asuntonsa Ilmariselle 18 miljoonalla eurolla/a1305555661758

    HOK-Elannossa tutkitaan tapausta, jossa 2007
    1) Helsingin Osuuskauppa Elanto osti miljoonalla eurolla Prismalle tontin, jonka myyjä oli J. Sjöblom veljineen
    2) HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jari Leivo oli myynyt asuntonsa Sjoblomien yritykselle hintaan 650 000 Eur
    iltalehti.fi/uutiset/2012041715461290_uu.shtml

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14092928/suomessa-ei-ole-korruptiota!
    3. myöhemin talo myytiin eteenpäin 485 000 eur.
    taloussanomat.fi/kauppa/2012/04/17/mtv3-hok-elanto-alkaa-tutkia-kiinteistojohtajansa-tonttikauppoja/201227484/12

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14092928/suomessa-ei-ole-korruptiota!

    Äänestä

Soini taitaa olla yritysveroparatiisisopimusten tuntija tässä maassa, silläkö hallituspaikka perskeossa tupsahti.

Äänestä
  • Maahamme tuli huippupapereilla rekan ajotaitoisia uzbekkeja.

    Äänestä

Pitäis varmaan löytää ensin rikos, josta tuomittaisiin. Ja sitä ennen tietysti laki, jonka mukaan tuomittaisiin, jos sellaista ei vielä ole.

Äänestä
  • Rosvojen omaksi suojakseen laatimat lait eivät voi mitenkää voi jakaa oikeutta ja tasapuolisuutta. Sako on valmistanut käytännössä ainoan toimivan keinon noiden rikollisten rankaisemiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rosvojen omaksi suojakseen laatimat lait eivät voi mitenkää voi jakaa oikeutta ja tasapuolisuutta. Sako on valmistanut käytännössä ainoan toimivan keinon noiden rikollisten rankaisemiseen.

    Milloin tämä on muuttunut ?
    Ennen lait sääti eduskunta.

    Äänestä

Laki täytyy muuttaa jos se sallii valtiolta varastamisen ja varallisuuden piilottamisen. Mutta kukapa sen tekisi kun itse istuvat siitä päättämässä.

Äänestä

Sipilä-Berner & Orpo runnoivat läpi hallintarekisteri-salaus lain.

------>

Rautaruukista tuli osa SSAB:tä
Suomalainen teräsyhtiö Rautaruukki on nyt osa ruotsalaista SSAB:tä. Yhdistyminen sai viimeisen sinetin.
Rautaruukki Oyj, lyhyesti Ruukki oli suomalainen pörssiyhtiö, joka oli erikoistunut teräkseen ja teräsrakentamiseen. Rautaruukista tuli fuusion myötä osa SSAB-yhtiötä.
Ruukin pääkonttori oli Helsingissä, ja sen vajaa 9 000 työntekijää toimivat yhteensä lähes 30 maassa, muun muassa Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Ukrainassa, Länsi-Euroopassa, itäisessä Keski-Euroopassa, Kiinassa, Intiassa ja Etelä-Amerikassa.
Ruukki-nimi säilyy yhdessä uuden SSAB-yhtiön viiden divisioonan nimessä, Ruukki Construction toimii rakennusalalla.


---julkaistu 11.03.2019 14:13
Berner: VR hankkii 60 uutta dieselveturia Sveitsistä
VR tilaa uudet dieselveturit Stadler-sveitsiläisyhtiöltä. Hankinnan arvo on noin 200 miljoonaa euroa.
– Uudet veturit ovat satsaus suomalaisen perusteollisuuden toimintaedellytyksiin, sillä ne tulevat käyttöön pääosin tavaraliikenteeseen, kertoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

Äänestä
  • Koijareita ovat.

    Äänestä

  • Hallintarekisteri on EU:n vaatimus.
    Hallintorekisteri on verottajalle avoi, Uteiliaille toimittajille ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallintarekisteri on EU:n vaatimus.
    Hallintorekisteri on verottajalle avoi, Uteiliaille toimittajille ei.

    Linkki väitteeseesi, kiitos.

    Äänestä


  • Arvioikaapahan vaan, kuinka paljon Haavistolla on Carunan osakkeita...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallintarekisteri on EU:n vaatimus.
    Hallintorekisteri on verottajalle avoi, Uteiliaille toimittajille ei.

    aiheesta oma keskustelu

    keskustelu.suomi24.fi/t/16233498/persut-jotka-aanestivat-hallintarekisterilain-puolesta

    Sipilä on perustanut uuden yhtiön E n e t e l- nimisen- SIJOITUS-YHTIÖN-

    Tämä pelottaa ja järkyttää!!!

    Se istuu yhä eduskunnassa päättämässä yritysten asioista- samalla se on juuri ollut PÄÄMINISTERINÄ mm. jakelemassa ehkä 100 miljardia etuja yrityksille?-

    - Eikö tässä ole täysin väärin että ko. hemmo ei eroa jäävinä eduskunnasta- ja miten on edes sallittua että juuri pääministeriyden jälkeen saa aloittaa tuollasen yritystoiminnan jossa nyt on maallikon mielestä ihan selvä korruptioriski?

    - Eikö Suomessa ole minkäänlaista FINANSSIVALVONTAA olemassakaan?
    iltalehti.fi/politiikka/a/db87e17e-3c22-4528-8df2-9911410ed0d4

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16111143/sipilan-veronkierto-omaisuus-yli-10-miljardia-

    yle.fi/uutiset/3-9666346

    Äänestä

  • Husaareja.

    Äänestä

Ei ole ollutkaan pm:nä harmaan talouden kummisetiä, jos ei nyt sitten tuhoaho.

Äänestä

Onko työtön exänikin rikollinen, koska omistaa vakuutuskuoren?
Veroa kyllä menee varoja nostaessa.

Aloittaja tehköön rikosilmoituksen jos kuvittelee jotain rikosta tehdyn.

Äänestä
  • eihän nämä roistot sipilä,orpo.Berner niin hölmöjä että heitä mistään kiinni saa osaavat kyllä peittää jäljet

    Äänestä

Sipilä on vaurastunut rehellisellä työllä. Aloittajalle tämän hyväksyminen on vaikea, koska hän on oman elän luuseri jalkoihin jäänyt ja alhaalla pysyvä. Nyyh

Äänestä
  • elämän

    Äänestä

  • Linkki tietoosi, kiitos.

    Äänestä

  • Kokoomusloinen viisastelemassa.

    Äänestä

  • Kaikki eivät pidä varastamista rehellisenä työnä, kuten sinä. Taidat olla kova rehellisen työn tekijä omilla kriteereilläsi.

    Äänestä

Jättääkse eduskunnan?
Jos ei, niin kumpi työ on sivubisnestä?

Äänestä
  • Ei jätä eduskuntaa.

    Äänestä

Joopajoo! Kaikkihan on kauheita rosvoja, jos osaavat tehdä bisnestä, ja varsinkin jos eivät juokse sossua ja kelaa ympäriinsä.
Työnteolla pärjäävät ovat luusereita ja petollisia köyhän rahastajia. Ettäs kehtaavat jättää köyhät työttömät ilman rahaa ja rentoutuspalveluja.
Voivoi sentään!

Äänestä
  • Kokoomuslainen uikuttamassa.

    Äänestä

  • Vitun vajaaälyinen. Työväestö maksaa palkoistaan raskaan veron, jota ei voi kiertää. Sipilän kaltaiset huijarit saavat pääomatulot veropaaksi aina kun sijoittavat ne edelleen. Tämä ei ole mitään bisnestä vaan puhdasta veronkiertoa, joka on räätläöity juuri Sipilän kaltaisille rosvoille ja suursijoittajille.

    Äänestä

Kumma että vähäistäkään googlaamista ei jakseta tehdä.
Hallintarekisterit joskus menneisyydessä ovat olleet suljettuja verottajalta mutta EU muutti tämän jonain lähimenneenä vuotena.

Äänestä

Suomi velkaanttu, koska meillä on järkyttävän suuri julkinen sektori, vastikkeeton työttömyysturva, korkea palkkaverotus ja kaiken päälle paheneva kestävyysvaje. Tähän kun lisätään kyvyttömyys tehdä päätöksiä ja muutoksia, niin ei paljon hymyilytä.

Äänestä
  • Luulisi että miljardien veronkierron estämiselläkin olisi jotain vaikutusta.

    Äänestä


Hyvä aloitus, KIITOS.

Äänestä

Persu on vain kateellinen. Osakesäästötillillä voi jokainen tehdä taskurahoillaan saman tempun. Vähän isoimmille rahoille vakuutusyhtiöt tyrkyttää vakuutuskuorta, ihan laillisesti.
Eli älä valita.

Äänestä

Eihän Kataistakaan saatu kuriin ja siinä vaan meni ja tunki kaikki suomen rahat eri eu-projekteihin ja sai vastineeksi huippupalkkaisen viran euroopan keskuspankista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Valtio velkaantuu, koska Suomessa on tuhansia Sipilän kaltaisia veronkiertorikollisia, jotka eivät maksaa satojen miljoonien ja miljardien pääomatuloista veroja lainkaan. Mikä pahinta, on heidän varallisuutensa kertynyt valtiolta hyvävelirosvokerhon avulla varastamalla, ja tuota veronkierrolla kasvatettua varallisuutta käytetään nimeomaisesti Suomesta työpaikkojen vähentämiseen Näin siksi, koska verohuijareiden sijoitukset ovat halpatyövoiman maissa, missä tuotetut tuotteet kilpailevat suomaliset pois markkinoilta, ja samalla vähevät työpaikat Suomessa.

Miksi noita ROSVOJA ei saada kuriin? Miksi hallitus suojelee pahinta Suomea tuhoavaa talousrikollisuus-syöpää? Miksi siitä ei edes puhuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu