Epäilyttävän nopeaa. Brittiläinen johtava tutkija Robin Shattock on onnistunut lyhentämään rokotteen kehittelyajan tavanomaisesta kahdesta, kolmesta vuodesta vain 14 päivään.
Ettei olisi niin, että laboratoriossa modifioituun virukseen on kehitetty rokote jo aiemmin, mutta protokolla ja ns. politiikka estävät tuomasta sitä julki?
Lontoon Imperial Collegen infektio- ja immuniteettiosaston johtajana toimiva Shattock aikoo nyt testata koronavirusrokotetta eläimiin ensi viikolla. Ihmiseen rokotteen tehoa voitaisiin testata kesällä, jos rahoitus riittää.
Tällä hetkellä menossa olevaan epidemiaan rokotteesta ei kuitenkaan ole apua.
Venäjä on myös kehittelemässä rokotetta koronavirukseen. Venäjän terveysministeriön mukaan rokotteen kehittelyyn menisi 8-10 kuukautta.
Uutistoimisto Reutersin kiinalaismediaan perustuvien tietojen mukaan Kiina on myös löytänyt lääkkeen, jolla on suotuisia vaikutuksia koronavirukseen.
Maailmanterveysjärjestö WHO kommentoi tietoja läpimurroista koronaviruksen hoidossa. WHO:n mukaan koronavirukseen ei ole olemassa tunnettuja, tehokkaita hoitoja.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8104d174-fda4-441f-97c4-03521a77a84c

Vastaukset 4
Vanhimmat
Iltalehden toimittaja (tai sky-newsin toimittaja jota hän siteeraa) ei taida olla mikään virologi.
Rokotteen kehittelyaika riippuu ihan viruksen tyypistä. Kehitetäänhän joka vuosi uusi A-influenssarokotekkin kuukausissa eikä se ota "2-3 vuotta". Koronavirus on ilmeisesti niin lähellä jo ennestään paljon tutkittuja sars- ja mars- viruksia (tai muita koronaviruksia) että se onnistuu nopeammin. Lisäksi geeniteknologia etenee harppauksin, jolla on vaikutusta rokotteidenkin kehittelyynkin.
Eikä koronavirukselle ole vielä kehitetty rokotetta, vaan kehittelyssä on tehty (väitteen mukaan) merkittävä läpimurto. Jokainen laskutaitoinen ymmärtää, että kun lehti kirjoittaa ensin että "rokotteen kehittäminen vie vain 14 päivää" ja pari kappaletta myöhemmin sanoo, että nyt tehtävää rokotetta voidaan (ehkä) alkaa testaamaan ihmisillä kesällä, niin ei 14 päivää riitä. Ei edes 14 viikkoa.
Olet ihan oikeassa. Yksi mahdollisuus vain on se, että rokote oli ja on jo olemassa, mutta meille tavallisille kuolevaisille sitä ei tietenkään haluta kertoa, koska väestöntuhoagenda, sotatoimi jne. Taloudelliset ja biosotilaalliset tavoitteet pitää saavuttaa ensin ja sitten joskus loppuvuonna testaillaan rokotetta lisää...Spekua vaan tietenkin:).
Lisää salaliittoja ja foliohattuja!
Sen kun tänään AliExpressistä tilaa, niin on perillä ehkä 6 viikon kuluttua. Sen aikaa kun jaksaisi maan alla asustella...