Asia on on aivan kaikille päivänselvä. Aasiasta ja afrikasta maahan tulleiden valtava sikiäminen on jo aiheuttanut sen, että päiväkodit ja koulut ovat em. ryhmien ylikansoittamia ja valitettava tosiasia on, ettei mainituilla ole
lähtökohtaisesti kykyä/halua elää maassa maan tavoilla. Useat jo ”voitetut” sairaudet tekevät paluun länsimaihin ja yleisesti ottaen, tasapäistämisen ansiosta, koulussa oppiminen ei enää ole yhtä mahdollista kuin ennen kansojen sekoittamista ja seikka pahenee eksponentiaalisesti kaiken aikaa.
Suomi on suuri maa, mutta väkiluvultaan lilliputti. Meillä ei kertakaikkiaan ole varaa ylläpitää nykymenon kaltaista kaikenkattavaa sosiaalijärjestelmää em. seikkojen vuoksi.
Tämän asian t i e t ä v ä t kaikki tahot puolueeseen katsomatta ja samalla siitä kerkustelusta on tehty rasismin varjolla tabu.
Varmaan tämäkin kirjoitus deletoidaan, sen tosiasiallisuutta ei kuitenkaan kukaan eikä mikään mahti pysty kieltämään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vihapuhetta. Sinut tullaan kohta hakemaan. terv. Taponen.
Olen samaa mieltä. Koko ajan jauhetaan työperäisestä maahanmuutosta. Alkakaa nyt kouluttaan niitä kauppakeskuksien loisia ammatteihin. Niitä riittää ja työpaikat täyttyy. Näiden loisien elättämisen takia tämä maa konkurssiin menee. Vanhukset mätänee ja tappaa itsensä "hoivakodeissa". Töihin helvetti jokainen kauppakeskuksessa kännykkää selaava töyhtöhyyppä.
Enemmän olisin huolissani siitä, että kun ukkoa lappaa Suomeen valtoimenaan esteettä , niin he asettuvat suoraan veronmaksajain kukkarolle :
Kela ja sossu maksavat heille kaiken : Asunnon , ruuat, terveydenhoidon , taksimatkat/ auton , polttoaineet jne. jne.
Miten meidän verovaramme riittävät kaikkia tulijoita elättämään ? Ei mitenkään.
Järkevimmät maat ovat asettaneet rajatarkastuksia ja esteitä laittomalle maahantulolle . Suomen hallitus on sitä mieltä , että kaikki tulijat on otettava avosylin vastaa, muutta ketään , ei edes rikollisia, saa palauttaa.
Aina on rahaa sotahulluillekkin niitäkin on autettava.