edes. Tai just tunnin, mutta kyselytunti katkaistaan juuri kun tunti on mennyt vaikka eduskunassa homma jatkuu vaikka kuinka kauan- ja ne todelliset kannanotot pääsee esiin- eikä vain viralliset puheet jotka on alussa.
Kansalle ei näytetä totuuksia, vaikka verorahoilla pyörii yle- siis ei edes yle areenassa- joka ei ole ohjelma-ajasta kiinni.
Muissa pohjoismaissa homma näytetään alusta loppuun- Suomi on pohjoismaiden pohjoiskorea ja ddr tässäkin asiassa.
Ei ihme että Suomi hyväksyttiin Pohjoismaihin vasta 1970-luvulla.
Senverran näki että Tuppurainen-puppurainen halveksi kansaa?- vastaamatta selkeästi nimeltämainitsemattoman äärioikeistolaisen? puolueen kysymykseen Suomen EU-maksusta.
Vasemmistoliitto oli ainoa joka nosti esiin kansalaisille hyvin vaarallisen korruption- nimittäin vesihuollon yksityistämisen yrityksille? Tämä on törkeää ja käsittämätöntä että tällaista ei saada estettyä hallituksen taholta heti- kyse on vesihuollosta, eli voisi kuvitella että armeijaa voisi näin tärkeässä kansallista turvallisuutta uhkaavassa asiassa käyttää pelastamaan kansalaisten vesijhuolto?
Siinä olisi vaihtoehtomedioille tilaisuus julkaista koko paska netissä - mutta kukaan ei tätkään suomen ahdasmielisessä ja fasistis-kommunistisessa ilmapiirissä saa aikaiseks. Ehkä varottavaia esierkkejä on liikaa- Kärkkäinen, Janitskin, Keihänen, Kari Suomalainen, Porijatsinjohtaja, Petelius, lista on loputon
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16234687/eduskunnan-kyselytunti--yle-
keskustelu.suomi24.fi/t/16233403/vero-yle-muutettava-vastikkeelliseksi

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.