Metsästä sidottuna löytynyt riutunut koira

Millainen ihmisp*ska jättää viattoman eläimen sidottuna metsään kuolemaan. Onneksi metsästäjät löysivät koiran ja sillä voi olla vielä mahdollisuus päästä hyvään loppuelämän kotiin. Varmaan ex omistaja/t ei saa mitään rangaistusta. Olisi ihana oikein että saisi saman kohtelun, kun mitä teki koiralle. Ihmiset ei ansaitse eläimiä!
1067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vaikuttaisi olevan rodultaan bokseri. Wikipedian mukaan boksereita hankitaan seurakoiriksi. Bokseri kuitenkin kasvaa vain 30 kg painoiseksi, lehtijutussa puhutaan 50 kg painosta.

Tuolla purukalustolla kun on 50 kg painava, ja jos sattuu olemaan pahatapainen, niin on aika vaikeata enää ihmisen hallita sellaista.

Äänestä

"Olisi ihana oikein että saisi saman kohtelun, kun mitä teki koiralle."

Ainakin sellaiset ihmisjätökset, jotka ovat valmiita tekemään ihmisellekin saman teon.

Äänestä
  • Ei pidä hankkia koiraa ollenkaan, jos ei ole kykyä eikä halua hoitaa sitä kunnolla. Mikään syy ei oikeuta noin julmaan tekoon oli rotu mikä hyvänsä. Lemmikin saa aivan liian helpolla ja sitten tällaiset ihmisp*askat voi tehdä niille mitä vaan. Suomessa ei saa edes kunnon rangaistusta ja taas voi hankkia jostain nettikaupasta uuden uhrin. Ja todellakin jokainen rääkkääjä ansaitsee saman kohtalon, ei heru sympatiaa rääkkääjiä kohtaan.

    Äänestä

Minkähän ikäisiä nämä ihmissaastat ovat jotka sen koiran metsään vei ja missä asustaa.

Äänestä

Hyvä, että metsissä talvellakin kulkee ihmisiä. Saatiin koira pelastettua. Kovasti mietityttää, mitä omistajan päässä liikkunut, vaiko mitään, kun tollee rotikan metsään vie.

Äänestä
  • Ei ole mahdollista että omistaja sen olisi metsään jättänyt. Vai saako vankilasta koiran metsäänvienti lomaa.

    Äänestä

Joillakin vaan ei ole mitään kunnioitusta eläimiä kohtaan. Sairaita tyyppejä.

Äänestä

Samat siat mitkä tappaa talviunillaan olevat mäyrätkin.

Äänestä

Jännästi oletetaan että ollut omistaja joka on metsään jättänyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Millainen ihmisp*ska jättää viattoman eläimen sidottuna metsään kuolemaan. Onneksi metsästäjät löysivät koiran ja sillä voi olla vielä mahdollisuus päästä hyvään loppuelämän kotiin. Varmaan ex omistaja/t ei saa mitään rangaistusta. Olisi ihana oikein että saisi saman kohtelun, kun mitä teki koiralle. Ihmiset ei ansaitse eläimiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu