Teuvo Suni: JEESUS EI TARVITSE KIELILLÄ PUHUJIA

Ei tarvinnut niitä Vanhan liiton, eikä Uuden liiton aikana:

"Ei sinua lähetetä outoa, käsittämätöntä kieltä puhuvan kansan pariin, vaan Israelin kansan luo."

"Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.

Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani.

Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani."

Ei myöskään tämä Rajun eksytyksen aikana:

"Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen."

"Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset."

"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

Jeesus ei tarvitse kielilläpuhujia, mutta Saatana alkoi tarvita niitä heti, kun sai Paavalin omakseen:

"ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat."

Tuostakin on Jeesuksen totuus kaukana:

"Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

8

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavalin kirje korinttilaisille on täynnä kielillä, kielillä, kielillä . . .

    • Anonyymi

      "Niin paljon kuin maailmassa onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä. "

      Vain ymmärrettävä ja järkevä puhe voi rakentaa ihmistä.

      • Siksi Jumala on tämän näin päättänyt:

        "Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni.

        Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani.

        Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani."


    • Ilman omaa syytäni, hän minut valitsi kertomaan tälle kansalle hänen Kirkkaudestaan, ennustetuin seurauksin:

      "Kuulkaa siis:
      Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia.
      Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

      Miksi ihmisten on mahdotonta uskoa, ettei yhtäkään tämän kansan keskellä rehottavaa lahkoa ole Jeesuksen lähettämä ihminen perustanut?

    • Saattohoidosta takaisin elämään!

    • Saattohoidosta takaisin elämään!

    • Jos minä vaikenisin, niin mitkä silloin huutaisivat?

      Savitaipaleen naakatko?

    • "Älä heitä pelkää, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1319
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      65
      1105
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      202
      1098
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      163
      1033
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1019
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      973
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      886
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      119
      801
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      121
      744
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      735
    Aihe