"Sari Palmu esitti Marjo Vistiahon kannattamana, että kaupunginhallitus
päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Elämänlaaturahaston säännöt
muutetaan siten, kun vs. peruspalvelujohtaja on esittänyt Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnan kokouksessa 17.12.2019 § 106 ja Elämänlaaturahaston käytäntöjä täsmennetään alkuperäisen lahjoittajan tahtotilan
mukaisiksi kohdan 3 ja kohdan 9 osalta.
Säännöt: kohta 3 ”Rahaston tarkoituksena on parantaa alajärveläisten kehitysvammaisten elämänlaatua tukemalla opintoja, vapaa-ajan harrastuksia sekä virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa” osalta seuraavasti:
Avustusta myönnetään:
1) alajärveläisille kehitysvammaisille yhdistysten, järjestöjen ja yhteisöjen
kautta kehitysvammaisten yhteiseen toimintaan sekä
2) yksittäisille kehitysvammaisille, jos hakijan opinnot, vapaa-ajan harrastukset, virkistys- ja vapaa-ajantoiminta vaatii erityis-/tai lisäkustannuksia
elämänlaadun parantamiseksi (ei tavanomaiseen opiskeluun tai vapaaajan harrastus- tai virkistystoimintaan)."
Yllä oleva asia menee JÄLLEEN Valtuustoon maanantaina 10.2.2020. Sari Palmu haluaa MUUTTAA KAUPUNGINHALLITUKSESSA 20.1.2020 § 13 TEKEMÄLLÄÄN ESITYKSELLÄ PERUSTURVALAUTAKUNNAN YKSIMIELISTÄ PÄÄTÖSTÄ SITEN, että kehitysvammaiset eivät saisi avustusta omasta rahastostaan aivan tavallisiin opintoihin tai harrastuksiin. Tämä kiista on jatkunut Alajärvellä jo yli kaksi vuotta. Ja onko tämä asia nyt esillä valtuustoossa jo neljännen kerran. Kehitysvammaiset VOISIVAT osallistua Alajärvellä järjestettäviin tapahtumiin. Esim. maksullisiin konsertteihin kirkossa, Aaltoja ja Alvareita laajaan tapahtumatarjontaan, maksullisiin otteluihin tai tapahtumiin monitoimihallissa, sirkusesityksiin JOS HE SAAVAT AVUSTUSTA OMASTA rahastostaan eli Elämänlaaturahastosta. Yli maksukyvyn olevien asiakasmaksujen vuoksi osallistuminen ei muuten ole mahdollista.
Ihmetyttää tämä vs.perusturvajohtaja Marita Ylilahden ja valtuutettu Sari Palmu ja Marjo Vistiahon kannanotto asiaan. MITÄ NE erityiset opinnot kehitysvammaisten kohdalla Alajärvellä ovat ja mitä ne erityiset harrastukset Alajärvellä ovat. Niitä ei ole kukaan kertonut julkisesti !
ONKO niin, että kehitysvammaiset nyt yritetään syrjäyttää muitten alajärvisten tapahtumista ja lähetetään taksilla maakuntaan erityisiin opintoihin ja harrastuksiin, silloinhan taksit voivat jopa joutua ajamaan peräkkäin (Ilkka 7.2.). Häiritseekö muutaman vammaisen olo samassa konsertissa näitä naisvaltuutettuja niin, että tälläistä pitää esittää , eikö näillä naisilla ole muuta päänvaivaa valtuutettuina? Sari Palmu on jo aiemminkin pitänyt neuvotteluja asian tiimoilta mielestäni avustusten saamisen hankaloittamiseksi, muistio vain oli unohtunut tehdä. Ihmetyttää, että sosjohtaja Erkki Kantola ei virassa ollessaan sääntöjä kirjannut, vuosikymmenten jälkeen taitaa laiminlyöntiä auttamattomasti olla liian myöhäistä korjata, lahjoittajien tahtotila kun tuntuu muuttuvan miltei puolivuosittain.
JAKAKAA NYT KOKO RAHASTO VAUHDILLA POIS, JÄÄ VALTUUTETUILTA AIKAA MUIHUN TODELLISIIN PÄÄTÖKSIIN. NIITÄ LIENEE YLLIN KYLLIN.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sari Palmu näyttää kävelevän viimeisen tahdon yli. KUVAILISIN TÖRKEÄÄ, mutta kepulle niin ominaista.
Lahjoittaja on jo eläessään itse ymmärtänyt,että Alajärvi ei ymmärrä erityisryhmiä ihmisenä,heidän perustuslaillisia oikeuksiaankaan.
Heillä on eri asetukset lähtökohtaisesti kuin esim vanhuksilla.
He ovat syntymästään saakka erityistarpeessa.
Vanhukset ison talon emännät ja isännät kääntyessään vasta tarvitsee tukitoimia.
Sari Palmu haluaa siis pitää testamentti rahat kaupungin pohjattoman kassan tilkeenä.
POHJALAIS lehden yo kirjoituskin haisee kepulle ja luottamushenkilön osaamattomuudelle.
Verrata ulkoilua joka kuuluu päivittäiseen hoitoon tai ihmisen tarpeisiin.
Verrata sitä vertaistuki tai virkistysmatkoihin..
Ei ole todellista, huutolaismeinki tulee Sarille, maurille jne kannattajille vastaan..jo vuoden päästä...vaalien aikaan otetaan julkinen sessio......päätökset osoittaa typeryyttä..
Sarilla järki pelaa toisinkuin muutamalla muulla!
Kyse ei ole järjen peluusta.
Todella ymmärtämätöntä niin kepulaista junttapolitiikkaa kuin olla voi.
Herää! Kyse asioista.
räksyttämistäräksyttämisenilosta.
Niinhän se tuntuu kun aikuiset puhuu.
Onneksi on Sole.
Huomenna värikäs valtuuston kokous....
Mitä aloittaja oikein haluaa ? jää epäselväksi kaiken haukkumisen ollessa läsnä.
Mikä on sisällön juoni ja tahto?
KUKA vuotaa sosiaalitoimen asioita. Kehitysvammaisten työtulot ilmoitetaan julkisesti perusturvalautakunnan esityksissä! Lehtikirjoituksissa vuodetaan tunnistettavia tietoja.
Onko kaupunginisä vain terveitä varten? Vesa Koivusta ei tämä vuotaminen VIELÄKÄÄN kiinnosta?????????????
Jos olet lähdössö sos.toimesta, ei voi silloinkaan vuotaa tietoja ? Vaitiolo ei lakaa jos vaihtaa paikkaa...... tai muuta......
" Haluan kiittää kaikkia kansanedustajia ja ministereitä, jotka ovat olleet tekemässä perhelähtöisyyttä korostavaa mallia.
Pidetään huoli siitä, että malli toteutuu, eikä siihen lähdetä tekemään heikennyksiä
Sari Palmu
Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtaja, E-P:n Keskustanaisten pj, Keskustan E-P.n piirin vpj "
EDELLÄ OLEVA Lainaus nimellisestä kirjoituksestasi YLEISÖLTÄ iLKKA-pOHJALAINEN LEHTI 10.2.2020)
No, nyt on illalla näytön paikka Sari. Perheisiin voi syntyä kehitysvammainen lapsikin . ÄLÄ SINÄ NYT ALA HEIKENTÄMÄÄN NIITTEN ASEMAA, VAAN SUO KAIKILLE MAHDOLLISUUS normaaliin opintoihin Elämänlaaturahaston tuella ja mahdollisuus osallistua normaaliin
harrastuksiin kotikunnassaan Alajärvellä ELÄMÄNLAATURAHASTOSTA saatavalla tuella. Aloita työsi tästä läheltä, täältä kansan keskeltä ne perusäänet tulee, ei viranomaisilta.
Onko joillakin lukihäiriö tai muuten vajavainen kyky ymmärtää, että rahasto myöntää avustuksia sääntöjen ja hakuaikojen puitteissa? Ei kenenkään mielenailahteluiden tai halujen mukaan!
Etkö tosiaan käsitä. Aloitus lainaus pöytäkirjoista ja suora marssi järjestys tapahtumista.
Herra varjele ettei palmu huoju eduskunnassa koskaan..
Kyllä Sari Palmu on näyttänyt jo kykynsä ja jää kyläpolitikoinnin tasolle..