lepomäjeltä näpäytys

Kun meillä ei hummanisti hyvksytä sähkärituolia tai myrkkyruisketta...

tuokin pönkä paloittelija jopa alle 10 v eikö päässy ja heti jatkui rikokset.. :)

on tää melkoista.. :)

huomaa tuon muutenkin pienemmissäki kuvioissa, psyko hullut ku rikosaallossaan pari pv poliisivankllaa, monta rikosta jatkuu kohta taas ku irrallaan..

niuvaa eliniäksi heittäisivät sähköisku rankaisulle ja jotain, olisi asiat ok suomessa mutta tääl uhreja halutaan syyllistää

nyytenhä oli kyse näisät isis tulevista, joista olisi tiedossakin että
kymmeniä jopa tai enemmän kontolla.. ihmisoikeus sopimukset sitoo
suomea liikaa

eli lainsääntöä muutoksia ilmeisesti? miksi ajatusten esittämienn silti herjataan "sekoiluksi" näiden akkojen toimesta

mä siitä näpäytän

Jos perusteluna kaikkeen vankeus-, rangaistus-, rikosseuraamuspolitiikkaan olisi ihmisoikeudet ja kustannukset, ei ketään laitettaisi vankilaan vaan kaikkien, murhaajienkin, annettaisiin kulkea vapaasti mielihalujaan toteuttamassa.

Ei maailmasta kärsimys sillä lopu, että rikollisista teoista ei enää anneta oikeustajunmukaisia rangaistuksia. Pikemminkin sen vuoksi kärsimys lisääntyy, koska yhteiskunnan jäsenet eivät koe saavansa valtion taholta tarvitsemaansa suojelua ja rikoksen rankaisemattomuus sotii ihmisten oikeustajua vastaan.

Alunperin valtiovalta on ottanut asiakseen rankaista rikoksiin syyllistyneitä, jotta vältyttäisiin yhteiskuntarauhan ja -kehityksen kannalta epäsuotuisalta verikostolta. Mainittuun rankaisukulttuuriin kuuluu, että uhrin sukulaiset käyvät antamassa ansaituksi katsotun rangaistuksen rikokseen syyllistyneelle, tai ainakin jollekulle hänen sukulaiselleen. Jotta tällainen kulttuuri on saatu kitkettyä, on valtiovallan tullut tarjota ennenkaikkea uhrin omaisten oikeustajua tyydyttävä rangaistus syylliselle.

Kansan ja varsinkin uhrin omaisten oikeustaju on yleensä hyvin kostonhimoinen, josta syystä valtiovalta on pitkän ajan, käytännössä useamman vuosisadan pyrkinyt antamaan syyllisille objektiivisesti ajatellen ansaitun rangaistuksen, eikä niinkään pyrkinyt kuuntelemaan kansan verenhimoisia vaatimuksia syyllisten rankaisemiseksi. Sinänsä valtiovallan ja päättäjien pyrkimyksillä on ollut rangaistuksia inhimillistävä vaikutus, sillä Euroopassa ollaan käytännössä jo luovuttu kuolemanrangaistuksen käytöstä.

On pitkälti vasemmistolaista ideologiaa ajaa rikosten rangaistuksia mahdollisimman mitättömiksi, koska ensinnäkin heidän mielestään rikokset johtuvat yhteiskunnallisista epäkohdista. Tällä tarkoitetaan, ettei rikoksia ja rikoksia olisi jos yhteiskunta olisi oikeudenmukainen kaikille sosiaaliluokille. Toisin sanoen rikokset ja rikolliset ovat heidän mielestään yhteiskunnan syy, eikä rikollisia pidä rangaista, koska viime kädessä yhteiskunta on syypää rikoksiin. Lisäksi vasemmistolaisissa piireissä katsotaan, että tavanomaisiin (väkivalta)rikoksiin syyllistyvät ovat alempaa sosiaaliluokkaa, mikä todistaa heidän teoriansa yhteiskunnan rikoksia aiheuttavasta luonteesta oikeaksi. Lisäksi on huomattava, että vasemmistolaiset katsovat alemmat sosiaaliluokat heidän vahvimmiksi kannattajikseen, jolloin he puolustavat omiensa asiaa ajamalla mahdollisimman lieviä tuomioita väkivaltarikoksista.

Koska ideologinen perusta rangaistusten minimaalisuudelle on olemassa, vetoaminen kustannuksiin ja ihmistoikeussopimuksiin ovat pelkkää selittelyä. Jos vankien ylläpitäminen on kallista, voidaan niitäkin kustannuksia leikata vähentämättä yhtäkään "vuodepaikkaa", näinhän vanhusten ja lasten hoidossakin menetellään. Ihmisoikeussopimuksista voidaan sanoa sen verran, ettei niissä missään suoranaisesti kielletä yli 20 vuoden vankeusrangaistuksia. On sitäpaitsi otettava huomioon, että sopimukset ovat vain paperia, joihin on kirjattuna yhteiset pyrkimykset ja joiden noudattamiseen on sitouduttu. Mikään sopimus ei ole ikuisesti muuttumaton. Jos sopimus osoittautuu typeräksi ja olevan vastoin tarkoitustaan (ihmisoikeudet) sellaista täytyy voida tarkistaa.

Sinänsä en ole julistamassa ihmisoikeuksia rikollisten Magna Chartaksi, kuten eräs Saksassa vaikuttanut poliitikko teki 1930-luvulla. Jos ihmisoikeussopimus kuitenkin tarjoaa suojelua rikollisille, jotka ovat viemässä elämän, fyysisen koskemattomuuden ja omaisuuden uhreiltaan, on vaikea nähdä, miksi näillä rikollisilla pitäisi niin kovasti olla oikeuksia. Eiväthän he itsekään niitä oikeuksia ole uhriensa osalta kunnioittaneet.