Hautajaiskäytännöistä

Anonyymi

Olen aikuinen ihminen mutta olen käynyt hautajaisissa vain kahdesti elämässäni (teininä ja nuorena aikuisena, molemmista jo useampi vuosi) ja on niiden suhteen tavat hukassa.

Ystäväni siis kuoli ja sain kutsun siunaustilaisuuteen ja jälkitilaisuuteen. Olin yllättynyt kutsusta sillä 1) oletin että hautajaiset ovat perheen ja suvun kesken ja 2) en tunne ystäväni perhettä ja sukua, en ole koskaan tavannutkaan heitä.

Tarkoittaako kutsu siunaustilaisuuteen, että minun halutaan ja oletetaan olevan siellä eikä kutsu esimerkiksi ollut vain kohteliaisuussyistä ja minun oletetaan kieltäytyvän? Olen siis todellakin yllättynyt kutsusta.

Tavallaan haluaisin siunaustilaisuuteen, mutta tilaisuus hermostuttaa sen takia etten tunne ystäväni perhettä ja koska en tunne hautaujaiskäytäntöjä. Tai mitä jos teen jotain tökeröä tai noloa kuten itken enemmän kuin ystäväni perhe, tms.

Toisaalta jos kieltäydyn kutsusta, onko se huonon tavan vastaista? (Siunaustilaisuus on arkena kesken päivän, jolloin olen töissä.) Voinko siinä tapauksessa lähettää vain suruadressin? Lähetänkö sen heille kotiin ja kysynkö heiltä suoraan osoitetta ja kerron sen olevan adressia varten?

Onko ok mennä vain siunaustilaisuuteen, mutta jättää muistotilaisuus välistä?

Lasketaanko kaikissa siunaustilaisuuksissa kukkalaite? Laskisin kukkalaitteen varmaan viimeisten joukossa mutta ahdistaa se, etten tiedä kuka on kukin siellä ja missä vaiheessa minun vuoroni tulisi.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oli kohteliasta sukulaisilta, että sait kutsun. Mene ihmeessä, jos haluat saattaa ystäväsi. Muussa tapauksessa lähetä sukulaisille adressi niin, että se on perillä ennen hautajaisia.

      Noissa kukka-asioissa on vähän eri käytäntöjä. Joskus lasketaan kimput kappelissa, joskus haudalla. Jos on polttohautaus, riittää yksi kukka.
      Tilaa kukat etukäteen, liitä mukaan kortti, johon olet kirjoittanut jonkin muistolauseen ja keneltä se on. Odota, että muut jättävät kukkansa ensin, siis sukulaiset. Lue muistolause, kun lasket kimpun (tai tee niin kuin muut tekevät).

      Ei ole pakko mennä muistotilaisuuteen, jos et tunne ketään.

      Minulla oli ystävän hautajaiset muutama kk sitten, onneksi menin.

    • Anonyymi

      Kiitos neuvoista ja osanottoni ystäväsi poismenon johdosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe