Armeijankäyntipakko pakoloismiehille

Jos kerran saavat oleskella ja lomailla Suomessa niin voi tehdäkin jotain sen maan eteen?
29<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Armeejan käyneitä Kiinalaisia meillä jo onkin jotka opiskelee maansa eteen.
Vieläkö pitäisi nämä oleskelijat ja lomailijat opettaa sotimaan maansa eteen.

Äänestä

oleskeluuvalla olevilla ei ole velvollisuutta mutta vasta kansalaisuuden saatuaan
voi joutua armeijaan joten eivät kiirehdi kkansalaisuuden hakua ennenkuin
ikä estää armeijaaan mennon

Äänestä

Mulle se ei ollut mikään pakko. Oon aina ollut sitä mieltä, että kannattaa puolustaa asuinseutua, jolle on syntynyt. Yli neljäkymmentävuotta sitten kävin intin. Siitä mulla ole muuta kuin mukavia muistoja. No tuli sitä silloin kyllä oltua jollaisessa kunnossa. Moneta lomaa sain pelkästään juoksemalla pururata kisoissa.

Äänestä

Maahan jos tulee niin ehdottaisin heti jo siistiytymistä hieman eli parrat ja viikset pois ja hiukset kunnollisiksi tullessa jo.

1Äänestä

Niin mutta näitä nykyajan mammanpoikia ei pidä kenenkään muun mennä komentelemaan paitsi niitten äitien. Muuten eivät hyvät heilu.

Äänestä

Mutta kun meidän poika on niin herkkä, eikä oikeastaan tiedä vielä edes. Kumpaako sukupuolta, sitä oikeastaan, tuossa iässä edes, vielä ollaan.

Äänestä

LOL sille.

Äänestä
  • Mitä toi LOL oikein tarkoittaa? Sotaan kyllä kelpaan, kun olen tarpeeksi tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä toi LOL oikein tarkoittaa? Sotaan kyllä kelpaan, kun olen tarpeeksi tyhmä.

    Lattialla naureskelua. Sitten kun oikein kovasti pakkaa naurattaan, niin aletaan samalla kieriskelemäänkin lattialla.

    Äänestä

Asevelvollisuus lain mukaan koskee vain kansalaisia. Jos ei ole saanut kansalaisuutta, niin ei ole velvollisuuttakaan.

Kummanko sinä haluat?

Äänestä
  • Muukalaislegioona. Siellä ei kansalaisuuksia kysellä. Legioona voidaan antaa EUn käyttöön

    Äänestä

Suomessa on vakiintunut käsitys, että armeija on jokin rangaistuslaitos, mitä tämän ketjun aloituskin mukailee ja kai se sellainen onkin. Parempi kääntää nenä länteen, antaa matulle potku perseeseen Tornion rajalla.

Äänestä

No en kiellä, ettei jännittänyt astua maatamme puolustajien remmiin, silloin joskus. En sieltä kyllä mitään elämänaikaisia ystäviä ole saanut. Mutta itseäni ajatellen Intissä läpikäymäni kurin jälkeen huomasin kasvaneeni vähän aikuisemmaksi silloin joskus. Jaksa nyt noita pilkuja paikoilleen sijoittaa.

Äänestä

Aika vaikea on tilanne sitten jos keneenkään ei voi ystävystyä esimerkiksi vaikka neljänkymenenkuutiometrin tuvassa. Mä kuuntelin korvat hörössä mitä ympäri suomea tulleet sota urhot höpisi elämistään kotikonnuillaan. Ainoistaan mikä potuttaa intti muistoista on se etten muista niistä jutuista enää pätkääkään. Kas kun silloin kun kävin läpi intin ei voinut tallentaa puheita kännykkäänsä.

Äänestä
  • Tuskin se Väinön tuntematonkaan on tehty aivan sanatarkasti vuosikymmenten juttujen puheiden tarkkuudella?

    Äänestä

  • Niin sulla ei sitten ole, Päätalon muistia? Semmoista ihmettelen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin sulla ei sitten ole, Päätalon muistia? Semmoista ihmettelen.

    Miten v.tussa Päätalo Riituineen liittyy johonkin Linnan Koskelaan?

    Äänestä

  • Ilkeeks tästä puhua. Yks hippi oli samassa tuvassa intin alkuun jo tunnistaa itsensä varmaan tänäänkin itsensä sykähtävistä niin sykähtävistä täynnä olevista Myllykosken säkeistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin sulla ei sitten ole, Päätalon muistia? Semmoista ihmettelen.

    Sun aikaiset äijät varmaan ole edes enää hengissä? Varmaan viimeinen valttikortti on tuo menailu viimeisillä ajoillasi? No vanhana miehenä alojin, sitten opettaa kielitaidetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sun aikaiset äijät varmaan ole edes enää hengissä? Varmaan viimeinen valttikortti on tuo menailu viimeisillä ajoillasi? No vanhana miehenä alojin, sitten opettaa kielitaidetta.

    Sori tarkoitin. Meinailu. Aika hankala sana varmaan nykyään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sun aikaiset äijät varmaan ole edes enää hengissä? Varmaan viimeinen valttikortti on tuo menailu viimeisillä ajoillasi? No vanhana miehenä alojin, sitten opettaa kielitaidetta.

    Niin, mutta kielitedettäkin, voi luullaksemme, opettaa selvinpäin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sun aikaiset äijät varmaan ole edes enää hengissä? Varmaan viimeinen valttikortti on tuo menailu viimeisillä ajoillasi? No vanhana miehenä alojin, sitten opettaa kielitaidetta.

    Mikäs sana tuo olojin on kielitieteessäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs sana tuo olojin on kielitieteessäsi?

    No se on tapa hermostuttaa kielitaidottomia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilkeeks tästä puhua. Yks hippi oli samassa tuvassa intin alkuun jo tunnistaa itsensä varmaan tänäänkin itsensä sykähtävistä niin sykähtävistä täynnä olevista Myllykosken säkeistä?

    Mylsä on kuollut. Tyttöni kanssa kuunneltiin sen musaa lepäillen sängyllä ensimmäistä kertaa kun musiikki oli keksitty jonkun uuden toiston kautta ja sitten vuonna 1994 meille syntyi tytär. Oli sillä Myllykoskellakin jotain vaikutusta meidänkin perheeseen.

    Äänestä

ei näitä aseisiin pidä päästää käsiksi mutta siviilipalvelus voisi avata heidän silmiä sopivalla tavalla

Äänestä

Postimerkki perseeseen ja palautus lähtömaahansa.

Äänestä
  • Ollaan neuvottomia, jos hallitus kaatuisi niin mikä sitten eteen . Edessämme ei ole mitään uutta. Näillä ihmisillä jotka ovat syvästi nasrsisteja?

    Äänestä

Sopisivat hyvin miinanpurkajiksi.

Äänestä
  • Eiks se Haloska kieltänyt miinat ????

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos kerran saavat oleskella ja lomailla Suomessa niin voi tehdäkin jotain sen maan eteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu