Hoitajamitoitus 0.7 ei johda mihinkään

Mitoitus voi olla vaikka 1.5, niin siitäkään ei ole apua. Ongelmana on se, että nykyinen lähihoitajien koulutus on niin retuperällä, ettei lähihoitajista ole mitään hyötyä työpaikoilla. mitään ei osata eikä jakseta tehdä. tästä kun huomauttaa, niin jäädään sairaslomalle ja leimataan työnantaja narsistiksi. T:Hoivayrittäjä
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tämä on seurausta siitä, kun pitkäaikaistyöttömiä ja päihdekuntoutujia ryhdyttiin kouluttamaan lähihoitajiksi.

Äänestä

Työnantajan kulut vain nousevat ja työmaalla lisää veteliä hoitsuja. Vanhanajan hoitajat hoitavat kaksin enemmän ja paremmin kuin kuusi kappaletta näitä nykykoulutuksen saaneita. Kokemusta on.

Äänestä

Ei niin.

Nämähän nykyiset hallituksen jäsenet jättivät sen seuraavalle hallitukselle.

Noista osaamattomista ja (osaksi) kouluttamattomista nuorukaisista ei tule kukaan tulevassa hallituksessa enää olemaan.

Tietävät itseksin jo avustajamäärien suhteen.

Äänestä

Ei hättäillä, se 0.7 mitoitus tulee vasta vuonna 2023 👩‍🦰

Äänestä
  • Toivottavasti hoitajien koulutus saadaan sitä ennen kuntoon.

    Äänestä

Tuo hoitajamitoitus on lähtökohtaisesti hyvä asia. Täytyisi kuitenkin huomioida se tosiasia, että noista ns, hoitajissa ei ole palkkansa arvoista väkeä kuin pieni murto-osa.

Tunnen Helsinkiläisen Kinaporin hoitokodin tilannetta hyvin koska olen seurannut sitä hyvin läheltä jo kauan.

Todellisuus on sitä, että kusi haisee käytävillä niin, että henkeä salpaa koska vaipat jätetään huoneisiin joko pinoon eteiseen tai avoimeen jätesäkkiin käytävälle jossa ne lojuvat päiväkaupalla.

Lääkeitä ei anneta ohjeistuksen mukaisesti ja dosetit ovat aivan kaaoksessa.

Suuri osa "hoitajista ei puhu suomea lainkaan ja jotkut hyvin huonosti.

Hoitajissa on myös miespuolisia ja he eivät tietenkään suostu intiimipesuihin naispuolisille hoidettaville ja päin vastoin, naispuoliset hoitajat eivät koske miespuolisiin hoidettaviin.

Miljoonat mustat banaanikärpäset pörräävät huoneissa koska roskiksia ei tyhjennetä säännöllisesti.

Vanhukset ovat pimeissä huoneissa koska kukaan ei sytytä valoja ja valija ei taas sammuteta kun olisi nukkumisen aika.

Hoitajia ei juurikaan näy osastolla vaikkaa heille maksetaan juuri siitä.

Jos tuonkin hoitolaitoksen toimintaa mitataan pelkällä hoitajamitoituksella niin sehän on aivan kunnossa vaikka todellisuus on karuakin karumpi. Moraali, ahkeruus ja ammattitaito ei ole ratkaisevassa roolissa. Pääasia, että normit täyttyvät.

Eikä tämä Kinaporin tapaus ole edes pahimmasta päästä.

Äänestä
  • Eikö siellä ole hoitajilla ketään esimiestä?

    Äänestä

No laitetaan se hoitaja mitoitus 1,5 tai 2:een suoraan,niin kyllä se siitä lutviutuu. Hoitajat voi sitten kysyä ja auttaa toisiaan jos ei jotain kohtaa osaa hoitotyössä ja palkka virtaa,kaikki tyytyväisiä. Jos valtiolla ei rahat riitä,ainahan sitä voi painaa lisää kuten valtion yksinoikeus aina on,silloin ei köyhää päivää tule.
Sitten sitä voi kerätä niiltä pois joille sitä on kertynyt liikaa. Tämä toimii aina ,kaikki muu on yhtä humpuukia ja ihmisten pettämistä.
Miettikää itse.

Äänestä

Tottahan+jostain+on+aloitettava.+Hoitajamitoituksen+sitominen+lakiin+on+ollut+ehdottomasti+tarpeen,+eihän+käytössä+olevaa+suositusta+ole+noudatettu.Lain+rikkomisesta+on+mahdollista+asettaa+sanktioita,+nykyisellään+velvoite+on+vain+hyvän+tahdon+varassa.+Kuntia+on+petetty+sopimuksissa+mennen+tullen.Hoitajamitoitus+johtaa+koulutuksen+lisäämiseen+ja+myös+palkkauksen+parantamiseen.+Rahaa+menee+enemmän,+mutta+sitä+löytyy+järjestelyillä.+Hoitajia+tarvitaan+noin+4000-5000+lisää,+määrä+on+tosin+vain+noin+4+%+kuntien+palveluksessa+olevien+hoitajien+yhteismäärästä.+Kokonaisuutena+mitoituspäätös+lakiin+on+tervetullut+uudistus.+Lopulta+myös+oppositio+äänesti+lain+puolesta,+vaikka+Kokoomus+oli+kovasti+erimielinen+asiasta+vielä+puolisen+vuotta+sitten.

Äänestä

Hoitaminenkin pitäisi alla täysin kuntien ja valtion hallinnassa, ilman mitään yksityisten voitontavoittelua. Aina kun on yksityinen yritys pelissä mukana, niin se vaatii tietyn voitton toiminnasta. Mutta kun kunta ja valtio toimii, niin siltä voidaan evätä voitontavoittelu tietyissä toiminnoissa kokonaan, jos ihmisten etu sitä vaatii.

Äänestä

Hoivayrittäjät haluavat palkata juuri sellaisia henkilöitä, joille tarvitsee maksaa vain alinta mahdollista palkkaa. He ovat juuri valmistuneita ja vain vähän työkokemusta omaavia.
Monissa hoivakodeissa ei ole ollut työnohjausta, eikä perehdyttämistä työhön. Usein on tingitty lääkelupien järjestämisessä ja vasta viime hetkellä ennen tarkastusta yritetään järjestää asia pikaisesti.
Koulutukseen pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota, ajanmukaistaa koulutusta ja ottaa entistä enemmän työelämän vaatimukset huomioon.

Äänestä

Samaa mieltä. Lähihoitajakoulutus on jo itsessään täysi susi. Koulussa ei kerrota, mitä se työ itse asiassa pitää sisällään. Lähihoitajat luulevat, että he ovat vain lähellä, siellä ei kerrota, että lähihoitaja on se hoitaja, jonka tehtäviin kuuluu perushoidosta huolehtiminen. Lähihoitaja on se, joka vie potilaan suihkuun ja vessaan, huolehtii, että vaipat ovat puhtaat, syöttää, juottaa ja huolehtii ihon kunnosta. Tekee potilaista huomioita ja ilmoittaa voinnin muutoksista sairaanhoitajalle. Meillä sairaalassa ei sairaanhoitajan aika riitä, koska heitä on liian vähän. Virheitä tapahtuu, koska uudet lähihoitajat eivät kerro sairaanhoitajalle potilaan voinnin muutoksista. Eräskin kerta, potilaalla hengitysvaikeuksia ja lähihoitaja meni aloittamaan potilaalle hapenannon ilman, että sairaanhoitaja asiasta tiesi. Sairaanhoitajan mennessä paikalle, potilaalla happiviikset 15 l/min. Asiasta kysyttäessä, lähihoitaja sanoi, että kyllähän nyt happiviikset pitää laittaa, jos potilaalla hengitysvaikeuksia. Pitää varmaan, muttei tuolla virtauksella. Lähihoitajat haluavat olla tapahtumien keskiössä, vaikka heillä ei ole tietotaitoa hoitaa akuutteja tilanteita. Lähihoitajat ovat kertoneet, että eivät olisi koskaan kouluttautuneet lähihoitajiksi, jos olisivat saaneet oikean kuvan siitä, mitä lähihoitajan työ on. Lähihoitajia ohjatessani työharjoittelujaksoilla, joudun usein muistuttamaan heitä siitä, mitkä työt kuuluvat heille ja mitkä eivät. Akuuttiosastolla virheratkaisut voivat olla kohtalokkaita ja huomioista pitää kertoa aina sairaanhoitajalle, joka tekee ratkaisun potilaan kokonaisvoinnin perusteella. En mollaa lähihoitajia, koska he ovat koulutuksen tuotteita, mutta työpaikoilla joudutaan tekemään suuri työ, että käsitykset lähihoitajan työnkuvasta saadaan oikaistua. Itse olen perushoitaja ja kohta onneksi eläkkeellä, mutta täytyy sanoa, että ennen oli mielestäni paremmin.

Äänestä
  • Totta puhut lähihoitajakoulutuksesta. Minä lopetin kesken. Halusin todella sairaalaan tekemään lähihoitajan töitä. Ihan pelkästään perushoitotyötä. Miksi ihmeessä joudun opiskelemaan viikkoja lastenhoitoa ja olemaan työharjoittelussa lastentarhassa ?, vaikka tiedän, etten koskaan tule menemään töihin lastentarhaan, enkä muutenkaan halua työskentelemään lasten kanssa. Täysin hukkaan heitettyä aikaa. Olisin mieluummin senkin ajan opiskellut perushoitoa. Vanha perushoitajakoulutus takaisin. Kiitos.

    Äänestä

Arvovalinta puolue rupeaa hakemaan "meksikolaisia" vanhustenhoitajia, kun rahaa ei ole maksaa suomalaisille palkkaa, jolla maassa tulee toimeen, mutta arvovalinta alkoi kaikkein tärkeimmästä, omaa palkkaa nostamalla enemmän, mitä vanhustenhoitaja tienaa kuukaudessa.

Äänestä
  • Pekonen puhui tänään, niin rakkaasta hoitotyöstä, että oikein sydän meinasi pakahtua, onkohan viime hallituksen ministeri Mattila palanut tähän kutsumusammattiin takaisin vai lorviiko sopeutumisrahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekonen puhui tänään, niin rakkaasta hoitotyöstä, että oikein sydän meinasi pakahtua, onkohan viime hallituksen ministeri Mattila palanut tähän kutsumusammattiin takaisin vai lorviiko sopeutumisrahalla.

    Ministeri Pekonen voisi vähän kertoa , millä konsteilla hallitus rupeaa houkuttelemaan näitä sairaanhoitoalan ammattilaisia takaisin hoitotyöhön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekonen puhui tänään, niin rakkaasta hoitotyöstä, että oikein sydän meinasi pakahtua, onkohan viime hallituksen ministeri Mattila palanut tähän kutsumusammattiin takaisin vai lorviiko sopeutumisrahalla.

    Hoitajamitoitus 0,7 vaatii 4400 uutta hoitajaa vuonna 2023.
    Jos näitä hoitajiaei ole töissä, rikotaan lakia, jos laitoksessa jatketaan toimintaa olipa kyse yksityisestä tai julkisesta.
    Hoitajakoulutus kestää 3 vuotta, joten 4400:n uuden lisähoitajan koulutus on aloitettava ensi kuussa, jotta he valmistuvat maaliskuuhun 2023 mennessä. Lisäksi on varmistettava jotenkin, että he kaikki tosiaan valmistuvat hoitajiksi ja menevät töihin vanhusten hoitoon.

    Reilu kuukausi koulutuksen alkuun.
    Onko peruspalveluministeri Kiuru,Sdp, jo valmistanut infran kuntoon: valintakokeet, koulutustilat, opiskelija-asunnot, opettajat, harjoittelupaikat sairaaloissa?
    Edes puoluekirjeopiston kautta ei sairaanhoitajaksi voi valmistua.

    Äänestä

Suomi rikkoo jo nyt lakia ja tästä on tehtävä Eu tuomioistuimeen kanne, ryhmäkanne ja vaadittava korvauksia laiminlyönneistä uhriksi joutuville .

Äänestä

Ministerien avustajamitoitus voisi olla myös maksimissaan 0,7 eli seitsemän avustajaa kymmentä ministeriä kohti. Nythän se on jotain muuta. Kun kaverillekin pitää saada suojatyöpaikka.

Äänestä

Tilanne+paranee+kun+lisätään+yksityisiä+hoitopaikkoja+ja+nämä+hoitajat+otetaan+sinne+20-30%+pienemmällä+palkalla+jollain+toisella+halvemmalla+sopimuksella.+Kuten+tuli+ilmi+juuri+paikkojen+määrä+on+ongelma,+ei+se+ettei+saada+paskoissaan+lattialla+sängyn+vieressä+makaavaa+vanhusta+takaisin+vuoteeseen.+Hoitajamitoitus+ei+tähän+auta.+Kysykää+sannikalta+ja+yleltä.+Paljonkohan+kokkareet+maksaa+kaikista+noista+paskajutuista?

Äänestä

Ei päätetty mitään hoitajamitoitusta vaan henkilösyömitoitus.
Talkkarit ja siivojat lasketaan lukuun. Molempia kaksi per laitos.
Varmaan terapiakoiratkin

Äänestä
  • Niin ja kohta alkaa hoitajien lakko, jist sopivasti tähän koronapeliin, pääsee omaiset vaihtaa niitä vaippoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitoitus voi olla vaikka 1.5, niin siitäkään ei ole apua. Ongelmana on se, että nykyinen lähihoitajien koulutus on niin retuperällä, ettei lähihoitajista ole mitään hyötyä työpaikoilla. mitään ei osata eikä jakseta tehdä. tästä kun huomauttaa, niin jäädään sairaslomalle ja leimataan työnantaja narsistiksi. T:Hoivayrittäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu