Viron televisiokanava TV3 kysyi virolaisilta samaan aikaan kun Britannia erosi EU:sta, että kannatatteko Viron EU-jäsenyyttä? Enemmistö ei kannata.
TV3 kysyi katsojilta, että ”tuetteko Viron kuulumista Euroopan unioniin?” Vastaajista vain 39 % kannattaa EU-jäsenyyttä ja 61 % vastustaa:
Samaan aikaan suoritettu ”virallinen kysely” tuotti varsin toisenlaisen tuloksen, koska sen mukaan yli puolet (56%) virolaisista kokisi EU-jäsenyyden positiivisena. Selkeä enemmistö ilmaisi kuitenkin vastustuksen (59%) siinä tapauksessa, että EU:sta tulee liittovaltio, jota kannatti vain 24%. MVlehti
-----------------------
Virossa sentään kuuluu vielä järjen ääni, mikä Suomessa on täysin mongoloidisoitunut siperiansiitosten vinosilmäkajakkien ja kamelikuskien kaarnaveneiden kehitysmaalaisessa rotukakofoniassa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ihme.
Suomessa+luultavasti+vielä+isompi+%+ei+halua+EU:ta.+
Se+on+pelkkä+rasite+normaalille+luonnolliselle+ihmiselle.
Niin on.
Outoa, Viro kyllä selvästi hyötyy. Tai tietenkin kun naapurina on rutiköyhä Latvia, virolaisetkin alkavat tajuta, kuinka vaikea on nostaa omaa elintasoaan avointen rajojen kanssa.
Aloitus on ihan hölynpölyä. Täyttä propagandaa eu vastaiselta porukalta.
Mene itse tutkimaan. Mitään te punaiset ette usko.
Punaisten projekti koko eu.
Jatkoa: Ja on ihan selvää, ettei tällaisilla siperian jurttaryssänsiitoksilla ole mitään käsitystä suomalaisuudesta, Suomen alueen historiasta tai esihistoriastakaan. Selitellään vain jotain ympäripyöreää "väkeä tuli joka suunnasta" ja "siperialaisesta perimästä". Siperianperimä oli olematon vielä rautakaudella, kaikki on tsaarinajalan invaasion raiskauksista ja ne ovat aivan eri kansaa, joilla ei ole edes geneettisiä edellytyksiä olla suomalainen. Tällaiset pyrkyrit eivät kykene luomaan kulttuuria, saati ylläpitämään sitä. Samasta syystä muinaiset Suomen alueen kuninkaat ja kuningaskunnat selitetään saagojen satuina ja muinaisjäänteet jonain jääkauden tuotteina varsinkin jos esim. hautakivissä on goottikaiverrusta tms.
Niin no, sveat kuppasivat maan tyhjiin ja miehet sotiin, jolloin jurttaryssille jäi lapset ja naiset raiskattaviksi.