Erotako vai ei?

Fakta 1: Kukaan ei voi kertoa Sinulle mitä Sinun pitäisi tehdä koska jos näin tapahtuu ja Sinä noudatat ohjetta, menee kaikki aivan päin hongikkoa ja olet tehnyt varmasti väärän valinnan.

Fakta 2: Pelkäät tuntematonta ja se on ainoa asia mitä ei pitäisi pelätä. Miksi pelkäisit jotain mistä et tiedä mitään, sen sijaan että pelkäisit vaikkapa kohti tulevaa moottorisahamurhaajaa? Tuntemattoman pelkääminen on varsin tavallista, mutta samalla täysin absurdia.

Fakta 3: Pelkäät menettäväsi jotain/paljon, eli kaiken sen kivan mitä teillä nyt on yhdessä. Et siis halua luopua siitä kaikesta kivasta ottaaksesi sen riskin että asioiden muuttuessa saisit menettämiesi asioiden tilalle jotain muuta (saisitkin), jotain mikä voisi olla paljon enemmän. Paradoksi tässä on se, että ellet suostu luopumaan joistain noista kivoista asioista, joudut pian luopumaan niistä kaikista koska kumppanisi tulee jättämään Sinut. Mietipä sitä.

Fakta 4: Jos nyt olet todellakin täysin varma, että juuri tällä hetkellä taatusti haluat jotain muuta kuin mitä kumppanisi haluaa, niin ainoa oikea teko on tuoda tämä fakta esille myös kumppanillesi. Näin toimien te molemmat voitte keskustella saman tiedon varassa, ei niinkuin nyt eli Sinä tiedät ettet halua sitä mitä kumppanisi haluaa, mutta hän ei sitä tiedä. Olemalla rehellinen tässä asiassa sekä itsellesi että kumppanillesi tulet tekemään oikein, muuten teet suurta vääryyttä molemmille, varsinkin itsellesi ja on varsin mahdollista että kokisit myöhemmin masennusta syyllisyytesi johdosta.

Fakta 5: Ainoa oikea rakkaudellinen teko tässä tilanteessa on puhua kumppanisi kanssa rehellisesti epäilyksistäsi, ajatuksistasi, toiveistasi. Ja se on ainoa oikea rakkaudellinen teko teille molemmille, vaikkakin se luultavasti johtaa eroon. Mutta aito rakkaus nimenomaan ei kahlitse, vaan antaa vapauden tehdä omat valinnat elämänsä suhteen, oli kyse sitten itsestä tai toisesta ihmisestä.

Ei mulla muuta.

Tunnet tässä vaiheessa varsin hyvin kumppanisi, olettehan jakaneet elämänne ilot ja surut jo vuosikausia.
Kumppanisi haluaa jatkaa yhteistä elämäänne laillisten kaavojen merkeissä.
Eihän se muuta mitään mitä jo ette nyt elä! Ts. sanoin elämänne jatkuu samaa tuttua ja rakastavaa rataa kuin tähänkin saakka.

Lapsen hankinta on aina mega asia. Mutta te tunnette jo toisenne niin hyvin! Tiedät onko puolisosi on sopiva vanhemmaksi. Vanhemman rooliin kasvetaan, hankitaan tietoa jo edeltäkäsin ja suunnitellaan niin paljon kuin mahdollista.

Uusi avuton ihminen muuttaa paljon elintahtianne. Hän tuo teissä esille aivan uudet tunteet; tunteet joiden olemassaolosta ette edes tienneet. Se on aivan erilainen suojelu- ja rakkauden tunne. Rakkauden tunne koko perhettä kohtaan.
Lapsi tuo uskomattoman paljon iloa, mutta hän nyö s vaatii lähes kaiken aikanne -tietenkin! Onhan hän teistä kahdesta täysin riipuvainen ensimmäiset .....18 vuotta.
(monille vanhemmille se tarkoittaa kunnes lapsi valmistuu lääkäriksi tai lakimieheksi/ -naiseksi!!!!)

Meillä ei ole kristallipalloa josta ennustaa tulevaisuus. Näin suuren kysymyksen edessä on vain keskusteltava puolison kanssa.

Hei, ja kiitos avoimesta kirjoituksesta.
Naisena sanoisin, että sinulla on täysi oikeus tuntea epävarmuutta. Ja ketään ei voi pakottaa näin tärkeisiin asioihin kuin avioliitto ja lasten tekeminen. Minusta tuntuu, en tietenkään tiedä elämääsi täydellisesti, mutta et ole varma tämän naisen kanssa. Tarkoitan tulevaisuutta. Hän on sinulle läheinen mutta jokin hankaa vastaan sisimmässäsi. Ja usko itseesi: Jos tuntuu, että hän ei ole kuitenkaan se oikea, katsele eteenpäin. Kaikkea hyvää Sinulle.

lopeta suhde jos et ihan oikeasti rakasta sit kun lapsia niin vaimo lähtee ja sinä maksat ja kela.

Lähde suhteesta. Jo se, että epäröit riittää kertomaan ettet ole valmis. On väärin roikkua suhteessa ja antaa toisen odottaa. Olet aikuinen ja teillä on jo pitkä yhteinen matka takana.

run forrest run!

No ei tuossa tilanteessa ainakaan naimisiin ja perhettä perustamaan. Ehkä miettisin ihan vakavasti tuossa tilanteessa eroa. Jos saisit puhuttua puolison kanssa. Muuttaisitte ensin vaikka erilleen. Onko sulla minkälaisia muut ihmissuhteet? Jos on yksikään hyvä ystävä, puhu hänenkin kanssa tilanteestasi. Koita rakennella muuta omaa elämää, koska jos sitä ei juurikaan ole, niin se eroon liittyvä pelko on vielä suurempi. Mitään pelättävää ei ole, pärjäät kyllä. Se päänuppi vaan luo noita pelkoja.

"Löydä tilalle ketään muuta" kuulostaa monessa mielessä hälyttävältä. Ensinnäkin nykyisen suhteesi kannalta. En ehkä haluaisi että kanssani ollaan yksinäisyyden pelosta ja koska ketään muuta ei löydy tilalle.
Toisekseen mitä se muuttaisi nykyiseen tilanteeseen nähden jos nyt olet suhteessa yksinolemisen pelosta, ja ottaisit tilalle toisen, olisit hyvin pian sen toisenkin kanssa samassa tukalassa tilanteessa miettien ulospääsyä.
Kannattaa ensin opetella elämään ja olemaan omillaan, koska yksinolemisen pelko suhteen perustana ei kauheasti luo onnellisen suhteen perusteita. Oikeastaan tällaisessa asetelmassa aito rakkaus on mahdoton.

Mieshenkilö? Oikeesti millainen on mieshenkilö?

Naimisissa eikä edes kihloissa?
Parisuhde on parisuhde silloin kun molemmat sitoutuvat olemaan yhdessä. Sanot toisessa kohtaa avopuolisoni, joko nainen, jonka kanssa asut, on puolisosi.
Päätä mitä tämä nainen sinulle on tässä ja tänään. Rakastettu vai vain joku joka siinä vieressä on kun et muutakaan viitsi etsiä.

Nainen, jonka kanssa olet seurustellut 8 vuotta ja asunut yhdessä 5 vuotta, sanoo haluavansa yhteisen asunnon ja lapsia kanssasi tässä ja nyt tänä päivänä ja loppuelämän kanssasi.

Ole nyt mies, mieti tarkkaan haluatko samaa vai et ja kerro mitä sinä haluat sille naiselle joka siinä sinun vieressäsi päätöstäsi odottaa!

Muista, jos rakastat naistasi, elämä kantaa ja antaa taatusti paljon ilon aiheita rohkealle ihmiselle.
Jos et rakasta naistasi, älä ole mieshenkilö, ole mies ja lähde menemään. Naisesi ansaitsee paremman kuin sinä.

Pelkuri, "ei nyt, sitten vuoden päästä, myöhemmin" epäröijä ei saa mitään muuta kuin paskan mielen ja katkeruutta aikaiseksi vuosien mittaan.

Olen täysin samassa tilanteessa, mutta naisena. Olemme olleet 16v yhdessä, avoliitossa. Mieheni haluaisi "mennä eteenpäin", mutta itselläni joku hankaa vastaan. Suhde on hyvä ja tiedän, että mieheni olisi hyvä isä jne, mutta joku itseäni pelottaa ja toisaalta houkuttaa muualla. Jos järjellä ajattelen, jäisin tähän, perustaisin mieheni mieliksi perheen ja eläisin turvattua elämää. En ainakaan yksinäistä, mutta ehkä onnetonta. Jos tunteella ajattelen, joku käskee minua irtaantumaan viimeistään nyt, kun muutakin elämää on vielä hieman jäljellä. Vielä kun pystyisin itsenäisestikin elämään ja kun olen sitoutumaton.
Olen miettinyt,mitä ratkaisuissani pelkään eniten? En pelkää yksinoloa. Pelkään sitä, ettei tämä olekaan rakkautta eikä onnea, vaan jotain parempaakin voisi olla vielä tarjolla. ..sitähän ei tietenkään tiedä, ennen kuin sen kokee. Ja voi olla, että sitten totean, että kyllä se sittenkin oli rakkautta, koska en löydä vertaistakaan. Silloin vain voi olla jo liian myöhäistä... Toisaalta, voisin tehdä molemmille palveluksen, jos nyt otan asian esiin, eroamme ja molemmat löydämme vielä paremman onnen elämäämme. Isoja juttuja....

Hei,
Pakko oli vielä noin vuoden päästä palata tänne kertomaan miten tässä sitten lopulta kävi. Ehkä joku saa tästä jotain omaan vastaavaan tilanteeseensa. Kiitän kaikkia tänne kirjoittaneita hyvistä neuvoista ja kommenteista. Ne antoivat itselleni (lopulta) rohkeutta tehdä se päätös, joka olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Eli tiemme erosivat ja ex -puolisoni oli siitä kiitollinen kun ymmärsin asian myös hänen näkökulmastaan, eli sen, ettei hän voi loputtomasti odottaa lasten hankkimista vaikka minä sitä voinkin vielä lykätä. Kaikki järjestyi lopulta todella asiallisesti ja nyt minulla on uusi kiva asunto ja autokin. Odotan innolla uuden elämän alkua ja sen tarjoamia mahdollisuuksia. Apua saa ja sitä kannattaa hakea tällaisiin tilanteisiin. (Myös muualta kuin suomi24 -foorumilta). Jos sinulla on vastaavanlainen tilanne itselläsi suhteessa ja sinä tiedät sisimmässäsi että haluat lopettaa suhteen, muttet uskalla tehdä sitä, niin suosittelen hakemaan keskusteluapua. Voit saada hyviä vinkkejä juuri sinun tilanteeseen ja sen jälkeen sinä voit olla juuri sinä eikä sinun tarvitse enää teeskennellä suhteessa, mikä on todella raskasta. Lopuksi haluan toivottaa tsemppiä ja voimia ihan kaikille, joilla on parisuhteessa haasteita. Muistakaa, että joskus se ero on parempi ratkaisu molemmille osapuolille ja voi olla että juuri sinun pitää vain ns. "Nostaa kissa pöydälle" jotta asiat lähtevät etenemään johonkin suuntaan. Hyvää kevään odotusta kaikille ja tsemppiä koronan kanssa.! :)

Olet selvästi masentunut jo suhteesi takia. Mielestäni sinun pitäisi erota huonosta suhteesta jossa et selvästikään ole onnellinen. Älä ajattele pessimistisesti eroa. Olen varma, että kun irtaannut avokistasi tilanteesi helpottuu ! Nim. kokemusta on. Itse erosin 10 vuotta sitten. Voin huonosti. Kun pääsin asumaan, kylläkin 2 tyttöni kanssa, tunsin heränneeni eloon. Olo oli niin vapautunut etten meinannut malttaa edes nukkumaan iltaisin.

Aloittaja täällä taas kirjoittelee tähän ketjuun noin kahden vuoden tauon jälkeen. En kirjoita siksi, että odoittaisin hirveästi vastauksia, vaan oli mielenkiintoista kaivaa esiin tämä vanha ketju ja lukea omia ajatuksia tuolta ajalta. Ehkä kirjoitan tänne myös samasta syystä, että voin sitten joskus vuosien päästä kaivaa esiin tämän tämän ketjun ja palata omiin tuntemuksiini.

Kaksi vuotta on siis kulunut edellisestä viestistä. Silloin elämä tuntui ikäänkuin alkavan uudelleen. Koin että minulla olisi rajattomat mahdollisuudet tapailla uusia ihmisiä ja kokea upeita seikkailuja. Ehkäpä löytäisin sen oikean naisenkin sieltä Tinder -maailmasta. (tai muualta) Ja monta naista sieltä löytyikin. Kävin kymmenillä treffeillä ja osan kanssa juttu meni vähän vakavammaksi, mutta tähän päivään mennessä yksikään näistä "suhteista" ei ole kestänyt yli 3kk vaikka joukossa oli myös itselle sopivia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä olen ns. suhteessa joka kohtaa loppunsa ensi viikonloppuna. Sitten olen taas totaalisen yksin.

Tällä hetkellä toivon vain löytäväni sen naisen kenen kanssa perustaa perhe ja hankkia juuri ne asiat, mitä tuossa ensimmäisessä viestissä niin kovasti pelkäsin. Kaikkein raskainta tässä on se, että haluaisin mieluiten ne asiat juuri sen naisen kanssa kenestä erosin, mutta hän on jatkanut elämäänsä aikoja sitten. Laitoin hänelle äskettäin ensimmäistä kertaa viestiä eromme jälkeen, mutta hän vain toivotti kaikkea hyvää ja kertoi että katse on vahvasti tulevassa. Ironista miten minä olin se, joka halusi erota, mutta vasta nyt suren kunnolla meidän eroa. Jollain tasolla koen, että olen ansainnut tämän ja minulle tekee varmasti hyvää pysähtyä kerrankin ja käydä nämä tunteet kunnolla läpi.

Paljon on tässä ketjussa ollut hyviä kommentteja ja niistä vielä iso kiitos! Ehkä eniten mietin tällä hetkellä tuota kommenttia, että minun pitää ensin selvittää välit itseni kanssa, ennenkuin voin mitään vakavaa suhdetta edes ajatella. Ehkä se on ainoa keino löytää se todellinen rakkaus. Toivottavasti olen sen löytänyt sitten kun seuraavan kerran palaan tälle sivustolle lukemaan omaa kommenttiani. :)

Hyvää kesän odotusta kaikille jotka tänne vielä eksyy!

Aloittaja taas täällä kirjoittelee. Eipä tätä kait kukaan muu lue, niin ihan sama kirjoitella tänne, kun on hauska lukea omia ajatuksiaan näin parin vuoden välein.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että olen nyt seurustellut noin 1,5 vuotta saman naisen kanssa. Meillä on ihan hyvä arki ja tykkäämme samanlaisista asioista. Yhdessä emme ole asuneet mutta siitäkin huolimatta hän haluaisi saada lapsia. Hän on suhteestamme täysin varma, minä taas en. Isoin ongelmani on se, että minulla ei juurikaan ole romanttisia tunteita häntä kohtaan. Ainoa syy miksi pysyn hänen kanssaan on se, että en oikein tiedä itsekään voinko löytää koskaan ketään ketä rakastaa oikeasti. Minulla on vain pari kertaa elämässäni ollut sellainen nainen, ketä kohtaan olen tuntenut jotain syvempää. Nämä suhteet ovat loppuneet jo parin kuukauden jälkeen. Huomaankin, että minulla on taas samanlaisia tuntemuksia kuin tuossa aloitusviestissä. Jokin ei vain tunnu oikein osuvan kohdilleen ja minua mietityttää haluanko edetä suhteessa siihen pisteeseen, että hankkisimme lapsia ja muuttaisimme yhteen.

Kun luin tuota viestiä joka on kahden vuoden takaa, niin itseäni hämmentää tämä tunteiden heittely. Nyt en taas yhtään tunnista noita tunteita itsessäni mitä on ollut kaksi vuotta takaperin ja en juurikaan mieti ex-puolisoani. Siinä mielessä voin sanoa, että tein oikean valinnan ja mietin, että onko tämä nykyinen suhde ihan samassa jamassa. Haluaisin aloittaa deittailun ja palata siihen elämään, joka minulle oli 3-4 vuotta sitten, vaikka olen jo 41v.

Tällaista avautumista vuonna 03/25. Aion taas parin vuoden kuluttua päivittää kuulumisia tänne jos muistan vielä, että täällä on tämä ketju olemassa. Saapa nähdä miten tuntemukset ja elämäntilanteet ovat muuttuneet siihen mennessä. :D