...ja vähän muustakin. Vaikka olen tehnyt jo kaksi avausta aiheesta ja niitä ovat tehneet myös muut ja kaikissa noissa asian ymmpärillä - usein nimenomaan ympärillä, ei asian ytimessä - keskusteltu paljon, pidän kuitenkin tarpeellisena tehdä vielä yhden avauksen aiheesta.
Niille, jotka eivät katsoneet eilen TV 1:n A-talkia, jossa keskustelivat mm. Mauno Koivisto sekä historiantutkijat Jukka Seppinen ja Markku Jokisipilä, tiivistän tähän vielä oleellisen keskustelusta:
Itse mukana ollut, jatkosotaan vapaaehtoisena maataan puolustamaan lähtenyt presidentti Mauno Koivisto ihmetteli suuresti, miksi Venäjä on nyt älähtänyt asiasta (Tarja Halosen puheista erillissodasta), kun hän itsekin on siitä puhunut, eivätkä venäläiset ole siihen mitenkään puuttuneet. Koivisto puhui muutenkin niin viisaita, että ylpeydestä röyhistin rintaani, kun voin jakaa suurelta osin jakaa tuon miehen ideologiaa!
Historiantutkija Jukka Seppinen luonnehti hyvin Venäjän ulkoministeriön viimeaikaisten tunnettujen ärähtelyjen syitä: ”Neuvostoliitto pystyi hyvin hallitsemaan Suomen poliittisia kuvioita, ja nyt kun Venäjä on sen menettänyt, niin siellä tunnetaan suurta turhautumista, ja siksi tapahtuu tuollaistakin”.
Viisaasti sanoi myös Pia-Noora Kauppi: ”Niin kauan kuin Venäjä ei pysty eikä haluakaan tehdä tiliä menneisyydestään eli Neuvostoliiton teoista, meillä ei ole pienintäkään syytä ruoskia itseämme oman menneisyytemme vuoksi. NL oli toisen maailmansodan aloittajavaltio, hyökkääjävaltio, me jouduimme puolustautumaan sitä vastaan, me teimme sen, mikä on jokaisen kansakunnan velvollisuus jäseniään kohtaan”.
Tuleviin ”voitonpäivänjuhliin viitaten Seppinen totesi, että ”miksi Venäjä ei juhli bolshevismin, Stalinismin kaatumista, mikä olisi ihan yhtä merkittävä juhlan aihe kuin natsismin ja fasismin kaatuminen”
Seppistä myötäili myös toinen historiantutkija, Markku Jokisipilä, jossakin määrin ”toisinajattelija” ainakin erillissota-näkemyksessä toteamalla, että ”Hitlerin kukistuminen ja natsismin ja fasismin sortuminen on juhlinnan aihe, mutta jos juhlitaan NL:n voittoa, se on absurdia: juhlitaan puolen Euroopan joutumista 45 vuodeksi kommunistisen ikeen alle”.
Tämän päivän Helsingin Sanomien Vieraskynä-osastossa kirjoittaa Ruotsin kansalliskirjaston kirjastoneuvoksen virasta eläköitynyt Mustasaaresta Pohjanmaalta syntyisin oleva sotaveteraani, kirjailija, fil.tri h.c. Harry Järv (Åke Lindmanin elokuva ”Etulinjan edessä” perustuu Järvin kokemuksiin) otsikolla ”Suomella oli selkeä linja suhteessa Saksaan”. Kirjoitus on aikalaisen perusteltu ja hyvin esitetty näkemys. Tässä on mahdollista esittää siitä vain eräitä kohtia:
Järv sanoo, että ”Suomen sekä poliittinen että sotilaallinen johto pitivät jatkosodan aikana sisukkaasti kiinni erillissotateesistä, vaikka Saksa jatkuvasti ja voimakkaasti painosti Suomea sopimukseen. Tarja Halosen lausunto erillissodasta on aivan oikea. Venäjän ulkoministeriön esittämä kritiikki hämmästyttää. Jos kyseessä on tietämättömyys, se on kiusallista suurvallalle; jos kritiikki taas on esitetty vastoin parempaa tietoa, se osoittaa poliittisen ilmaston huonontuneen vakavasti. Myönsihän jo Stalin, että Suomen sota oli erillinen. Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus rakentuu sille pohjalle.
Järv myös pitää jatkosotaa talvisodan jatkona, koska NL ei päässyt talvisodassa tavoitteeseensa eli Suomen liittämisestä Neuvostoliittoon (onhan nyt jo venäläisistä lähteistä tuotu esille, että Stalinin tarkoitus oli muodostaa Suomesta ja Itä-Karjalasta karjalais-suomalainen neuvostotasavalta), niin se ei ollut luopunut tavoitteestaan. Senhän Molotov toi yksiselitteisesti esille Hitlerille Berliinissä 12.-13.10.1940, kuten myös historialähteistä tiedetään.
Järv kertoo, että venäläinen sotahistorioitsija. kenraalieversti Dmitri Volkogonov on 1989 todennut ”Suomen suoritus talvisodassa antoi muille esimerkin, kuinka kansan tulee taistella itsenäisyytensä puolesta”.
Järv kertoo myös Hrushtsevin muistelmissaan toteaman ”On asetettu kyseenalaiseksi, oliko meillä laillista tai moraalista oikeutta kohdella Suomea kuten teimme. Tietenkään meillä ei ollut siihen mitään oikeutta. - - Kansamme ei saanut koskaan tietää, että olimme kärsineet moraalisen tappion, koska emme koskaan kertoneet totuutta”.
Jos siis neuvostoliittolaiset johtajat ajattelevat noin, niin eikö meillä suomalaisilla ollut oikeus ajatella ja toimia niin kuin toimimme 1941 pyrkiessämme oikaisemaan meitä kohdanneen synkän vääryyden.
Kirjoituksensa lopussa Järv viittaa myös Mauno Jokipiin kirjaan ”Jatkosodan synty” (1987). Jokipii katsoi olevan vaikeaa tuomita johtomiestemme toimia suhteessa Saksaan joulukuusta 1940 eteenpäin, kun ajattelee, että Neuvostoliiton konkreettiset suunnitelmat maan likvidoimiseksi olivat hyvin heidän tiedossaan. Kaikki muut ajateltavissa olevat ulosmenotiet oli tutkittu ja havaittu suljetuiksi.
Niille täällä kirjoitelleille ilmiselvästi historiaa tunteville, mutta jatkosotaan ryhtymisemme tuomitseville olen jo aikaisemmin sanonut, että he eivät ymmärrä ollenkaan tilannetta silloin: ei kansan mielialoja enempää kuin vastuuntuntoisten johtajiemme aiheellisia pelkoja. Muutoin ei olisi voitu toimia; jos johtajamme eivät olisi toimineet niin kuin toimivat, heidät olisi vaihdettu toisiin, ja menty olisi.
Niin silloisten johtajiemme kuin kansankin syyttäminen tämän päivän valossa on sitä imelää jälkiviisautta, mikä oikeammin sanoen on tyhmyyttä. Ihan viisaita ihmiset silloinkin olivat, ehkäpä viisaampia kuin tänään. Kyllä historiasta voi ja pitääkin oppia, mutta ei tuollaisen tarpeettoman ja täysin aiheettoman itseruoskinnan kautta. Historiasta pitäisi ottaa opiksi niin, että emme enää olisi niin yksin ja huonosti valmistuneita kuin olimme syksyllä 1939, eli tilanteessa, josta kaikki alkoi.
Niille, jotka eivät katsoneet eilen TV 1:n A-talkia, jossa keskustelivat mm. Mauno Koivisto sekä historiantutkijat Jukka Seppinen ja Markku Jokisipilä, tiivistän tähän vielä oleellisen keskustelusta:
Itse mukana ollut, jatkosotaan vapaaehtoisena maataan puolustamaan lähtenyt presidentti Mauno Koivisto ihmetteli suuresti, miksi Venäjä on nyt älähtänyt asiasta (Tarja Halosen puheista erillissodasta), kun hän itsekin on siitä puhunut, eivätkä venäläiset ole siihen mitenkään puuttuneet. Koivisto puhui muutenkin niin viisaita, että ylpeydestä röyhistin rintaani, kun voin jakaa suurelta osin jakaa tuon miehen ideologiaa!
Historiantutkija Jukka Seppinen luonnehti hyvin Venäjän ulkoministeriön viimeaikaisten tunnettujen ärähtelyjen syitä: ”Neuvostoliitto pystyi hyvin hallitsemaan Suomen poliittisia kuvioita, ja nyt kun Venäjä on sen menettänyt, niin siellä tunnetaan suurta turhautumista, ja siksi tapahtuu tuollaistakin”.
Viisaasti sanoi myös Pia-Noora Kauppi: ”Niin kauan kuin Venäjä ei pysty eikä haluakaan tehdä tiliä menneisyydestään eli Neuvostoliiton teoista, meillä ei ole pienintäkään syytä ruoskia itseämme oman menneisyytemme vuoksi. NL oli toisen maailmansodan aloittajavaltio, hyökkääjävaltio, me jouduimme puolustautumaan sitä vastaan, me teimme sen, mikä on jokaisen kansakunnan velvollisuus jäseniään kohtaan”.
Tuleviin ”voitonpäivänjuhliin viitaten Seppinen totesi, että ”miksi Venäjä ei juhli bolshevismin, Stalinismin kaatumista, mikä olisi ihan yhtä merkittävä juhlan aihe kuin natsismin ja fasismin kaatuminen”
Seppistä myötäili myös toinen historiantutkija, Markku Jokisipilä, jossakin määrin ”toisinajattelija” ainakin erillissota-näkemyksessä toteamalla, että ”Hitlerin kukistuminen ja natsismin ja fasismin sortuminen on juhlinnan aihe, mutta jos juhlitaan NL:n voittoa, se on absurdia: juhlitaan puolen Euroopan joutumista 45 vuodeksi kommunistisen ikeen alle”.
Tämän päivän Helsingin Sanomien Vieraskynä-osastossa kirjoittaa Ruotsin kansalliskirjaston kirjastoneuvoksen virasta eläköitynyt Mustasaaresta Pohjanmaalta syntyisin oleva sotaveteraani, kirjailija, fil.tri h.c. Harry Järv (Åke Lindmanin elokuva ”Etulinjan edessä” perustuu Järvin kokemuksiin) otsikolla ”Suomella oli selkeä linja suhteessa Saksaan”. Kirjoitus on aikalaisen perusteltu ja hyvin esitetty näkemys. Tässä on mahdollista esittää siitä vain eräitä kohtia:
Järv sanoo, että ”Suomen sekä poliittinen että sotilaallinen johto pitivät jatkosodan aikana sisukkaasti kiinni erillissotateesistä, vaikka Saksa jatkuvasti ja voimakkaasti painosti Suomea sopimukseen. Tarja Halosen lausunto erillissodasta on aivan oikea. Venäjän ulkoministeriön esittämä kritiikki hämmästyttää. Jos kyseessä on tietämättömyys, se on kiusallista suurvallalle; jos kritiikki taas on esitetty vastoin parempaa tietoa, se osoittaa poliittisen ilmaston huonontuneen vakavasti. Myönsihän jo Stalin, että Suomen sota oli erillinen. Pariisin vuoden 1947 rauhansopimus rakentuu sille pohjalle.
Järv myös pitää jatkosotaa talvisodan jatkona, koska NL ei päässyt talvisodassa tavoitteeseensa eli Suomen liittämisestä Neuvostoliittoon (onhan nyt jo venäläisistä lähteistä tuotu esille, että Stalinin tarkoitus oli muodostaa Suomesta ja Itä-Karjalasta karjalais-suomalainen neuvostotasavalta), niin se ei ollut luopunut tavoitteestaan. Senhän Molotov toi yksiselitteisesti esille Hitlerille Berliinissä 12.-13.10.1940, kuten myös historialähteistä tiedetään.
Järv kertoo, että venäläinen sotahistorioitsija. kenraalieversti Dmitri Volkogonov on 1989 todennut ”Suomen suoritus talvisodassa antoi muille esimerkin, kuinka kansan tulee taistella itsenäisyytensä puolesta”.
Järv kertoo myös Hrushtsevin muistelmissaan toteaman ”On asetettu kyseenalaiseksi, oliko meillä laillista tai moraalista oikeutta kohdella Suomea kuten teimme. Tietenkään meillä ei ollut siihen mitään oikeutta. - - Kansamme ei saanut koskaan tietää, että olimme kärsineet moraalisen tappion, koska emme koskaan kertoneet totuutta”.
Jos siis neuvostoliittolaiset johtajat ajattelevat noin, niin eikö meillä suomalaisilla ollut oikeus ajatella ja toimia niin kuin toimimme 1941 pyrkiessämme oikaisemaan meitä kohdanneen synkän vääryyden.
Kirjoituksensa lopussa Järv viittaa myös Mauno Jokipiin kirjaan ”Jatkosodan synty” (1987). Jokipii katsoi olevan vaikeaa tuomita johtomiestemme toimia suhteessa Saksaan joulukuusta 1940 eteenpäin, kun ajattelee, että Neuvostoliiton konkreettiset suunnitelmat maan likvidoimiseksi olivat hyvin heidän tiedossaan. Kaikki muut ajateltavissa olevat ulosmenotiet oli tutkittu ja havaittu suljetuiksi.
Niille täällä kirjoitelleille ilmiselvästi historiaa tunteville, mutta jatkosotaan ryhtymisemme tuomitseville olen jo aikaisemmin sanonut, että he eivät ymmärrä ollenkaan tilannetta silloin: ei kansan mielialoja enempää kuin vastuuntuntoisten johtajiemme aiheellisia pelkoja. Muutoin ei olisi voitu toimia; jos johtajamme eivät olisi toimineet niin kuin toimivat, heidät olisi vaihdettu toisiin, ja menty olisi.
Niin silloisten johtajiemme kuin kansankin syyttäminen tämän päivän valossa on sitä imelää jälkiviisautta, mikä oikeammin sanoen on tyhmyyttä. Ihan viisaita ihmiset silloinkin olivat, ehkäpä viisaampia kuin tänään. Kyllä historiasta voi ja pitääkin oppia, mutta ei tuollaisen tarpeettoman ja täysin aiheettoman itseruoskinnan kautta. Historiasta pitäisi ottaa opiksi niin, että emme enää olisi niin yksin ja huonosti valmistuneita kuin olimme syksyllä 1939, eli tilanteessa, josta kaikki alkoi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Presidentti Koiviston haastattelussa haastattelija myös kysyi Koivistolta, että ovatko Suomen ja Venäjän välit nyt järjestyksessä, johon Koivisto vastasi: "että jos ei niitä nyt välttämättä ryhdytä menneisyydestä hakemaan niin olisi kyllä kohtuullista, että Suomen ja Venäjänkin välillä käytäisiin jossain paremmassa järjestyksessä näitä keskusteluja ja että meillä ei ole mitään rajamuutosvaatimuksia heihin nähden. Mehän luomme hyvää yhteistyötä, naapuruutta ja ystävyyttä. Niin kuin tähänkin asti". Mihin meidän pitääkään siis valmistautua?
Haastattelun lopussa presidentti Koivisto myös sanoi, että ei meillä pitäisi olla mitään lähtökohtia millekään riitelylle tai millekään korostetulle eriseuraisuudelle. Vai onko monikin jo esim. täällä asiasta eri mieltä?
Markku Jokisipilä taas sanoi, että vaikka tämä erillissota -termi on ollut erinomainen ulkopolitiikan työkalu, se ei tee siitä missään tapauksessa pätevää historian tutkimuksen työkalua. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ja tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Niin ja Hrushtshev muistelmissaan ei myöskään uskonut sitä, että Stalin olisi aloittanut sotaa tarkoituksenaan valloittaa Suomi - eli mikä hänen muistelmissaan sitten on yleensä kovin relevanttia.
Suomi soti kansallissosialistisen Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan, vaikkakin omaa erillissotaansa.
tavoitteet olivat täysin erillaiset!
muutaman hyvän kommentin, esim. että "kaikki liittoutuneet käyvät käytännössä erillissotaa", eli presidentin lausunto oli tyhjää sanahelinää, jolla ei ole mitään arvoa historiallisessa katsannossa.
A-talk -ohjelmassa esitettiin muunkinlaisia kommentteja kuin mihin viittaat. Markku Jokisipilä vaikuttaa erinomaisen älykkäältä kaverilta ja sitä olivat hänen näkemyksensäkin, jotka asettuivat erillissota/liittosuhde -kiistelyn välimaastoon, minkä puolesta olen itsekin yrittänyt argumentoida.
Ohjelmassa kävi myös ilmi, että noin 30 historian ym. tutkijoille tehdyn kyselyn mukaan, suhtautumistapa vaihteli laidasta laitaan. Tämä kertoo hyvin siitä, että yhtä oikeaa näkemystä on vaikea löytää. Sinä sen sijaan jollain itsevaltiaan oikeutuksella kaupittelet omaa näkemystäsi ainoana oikeana, vaikka aiemmin (Kekkostutkimuksissasi) olet väittänyt, että pyrit vain kokoamaan historian tutkimuksen antamaa kuvaa.
Tässä vielä eräs linkki yhden sovjetologi-tutkijan näkemykseen asiasta: http://www.yle.fi/atalk/uusinkolumni.php
Sinullahan se putkinäkö on, kun näet minun puheessani pääpointtina vain tuon erillissodan. Se on tosin otsikkoni noissa avauksissani, mutta olenhan Sinullekin sanonut monta kertaa, että minkä h-tin takia pitää saivarrella jollakin tuollaisella käsitteellä, kun oleellinen on ihan muualla. Oleellista on se, että jatkosota oli talvisodan välitöntä jatkoa, ja lähdimme siihen siksi, että sen ajan suomalaiset eivät voineet hyväksyä meille talvisodassa tehtyä vääryyttä. He eivät olisi antaneet anteeksi itselleen eivätkä johtajilleen, jos sitä ei olisi edes yritetty korjata.
Ja hyvä oli, että yritettiin. Olen tarpeeksi selkeästi ja laajasti esittänyt tähänkin perustelun, joten nyt riittänee kun sanon: ilman sitä yritystä NL olisi vallannut ja miehittänyt Suomen 1941 ja olisimme parhaassa tapauksessa itsenäistyneet jälleen 1991 ja nyt me olisimme samassa jamassa kuin Baltian maat suurine venäläisine vähemmistöineen. Yksi hyvä puoli siinä kyllä olisi: myös me olisimme nyt Naton jäsen, ja enää meidän ei tarvitsisi pelätä Venäjää. Sinäkin olisit oppinut historiasta oleellisempaa, jottei tarvitsisi jatkaa joillakin käsitteillä saivartelua.
Jokisipilän näkemyksen kannalla, mutta linkkisi tutkijan esittämät argumentit joutavat kyllä "saunan taakse":
"Suomen käyvän rotusodan tuloksena leireillä menehtyi tuhansia naisia, lapsia ja vanhuksia."
"... sodan aikana Suomessa toimi monisatatuhatpäinen saksalainen armeija..."
Tosiasiat voidaan esittää, mutta ei propagandistisesti, sillä Suomella ei ole mitään hävettävää Saksan liittolaisuudesta Neuvostoliittoa vastaan. Ja mikä vääryys oli muka perustaa leirejä, olisiko jokainen pitänyt päästää vapaaksi uhkaamaan kansakunnan turvallisuutta?
Kylmän hien vallassa
Olen herännyt viime aikoina monena aamuna omaan huutooni kylmää hikeä valuen. Syy ahdistukseen on media, joka rökittää suurta Naapuriamme pahantahtoisesti kaikenlaisista jonninjoutavista pikkuasioista. Mitä mahtaa pyöriä mielessänne, kun uutisoitte Naapurin kaupallisen edustuston asuntojen käytöstä "ihmiskauppaan"? Entä pitääkö sitä Karjalaa maksettuja sotakorvauksia takaisin vaatia? Muistakaa mitä tapahtui, kun viimeksi vaadittujen kovaan ääneen takaisin Neuvostoliiton velkoja. Vainikkalan asemalle alkoi vyöryä perin merkillisiä junia...
Voi te onnettomat tunarit. Ettekö ole oppineet mitään historiasta? Voitte olla varmoja että jokainen juttunne syynätään Tehtaankadulla suurennuslasin kanssa kääntäen ja alleviivaten. Paperit laitetaan päällimmäiseksi selvitettävien asioiden kansioihin.
Jumaliste, että minua hirvittää Ei näin ollut Kekkosen aikana, ei Koivistonkaan. Olkaa nyt hiljaa yhteisen etumme takia. Jos nyt aivan välttämättä haluatte Naapurista kirjoittaa tai puhua niin käsitelkää vaikkapa uusimpia sato- ja tuotantoennätyksiä, tieteitä ja taiteita ja laulavia tyttöjä haravat olkapäällään. Voitte yrittäkää paikata jo rikkomianne ikkunat polkaisemalla käyntiin Naapurivisat ja Naapurineljännekset. Kaivakaa esiin vanhat YYA-mappinne ja opetelkaa oikeat vuorosanat. Tottahan kummankin puolen liturgit tiesivät ja tietävät toisilleen vankkaa pötköä syöttävänsä aber so what. Teatteri on aina ollut arvostettu taidemuoto. Ystävyyttä luottamusta ja rauhantahtoa ei voi koskaan liikaa korostaa.
Viisas Veikko Huovinen totesi aikoinaan Kylän koirissaan että pienen koiran on syytä kellahtaa selälleen kun joutuu suuremman koiran kanssa kuonotusten. Luu saattaa mennä mutta terveys säilyy
Voittaja kirjoittaa aina historian. Se ei juuri koskaan tarkoita, että kirjoitettu olisi totta. Kun voittoja juhlitaan, niin rappauksen roiskeet unohdetaan tai ainakin kiistetään. Muistuttelijalle ei kunnian kukko laula Voitte leikkimielisesti ajatella mahdollisuutta, jossa Saksa olisi voittanut sodan Tietäisimmekö mitään keskitysleirien mielettömyyksistä? Emme tietäisi.
Suurvalta on aina raaka brutaali roisto joka tekee sitä mikä on sen etujen mukaista. Suomi on rauhaa rakastava humaani valtio vain siksi, että meitä on runsaat viisi miljoonaa.
Mikäli meitä olisi sanotaan nyt vaikkapa 50 miljoonaa - niin pirullisempaa kansakuntaa saisi maan päältä turhaan hakea Kyllä mekin ryöstäisimme, raiskaisimme, kiduttaisimme, "vapauttaisimme" ja orjuuttaisimme täysin pokkana itseämme pienempiä todennäköisesti myös itseämme suurempia kansoja siinä missä muutkin. Löytäisimme oikeutuksen teoillemme historiallisesti kokemistamme vääryyksistä Raamatusta tai Kalevalasta.
Mitä siihen Karjalan takaisin vaatimiseen tulee niin mielestäni asia on periaatteellisesti juuri niin kuin väitetäänkin Ryöstösaalistahan se Karjala tietenkin on. Nagani ohimolla allekirjoitettu Pariisin rauhansopimus ei ole moraalisesti minkään arvoinen. Suurvaltajuridisesti se on kuitenkin pätevä. Ja siksi toiseksi, mitä me sieltä Karjalasta löytäisimme? Kävin jo monta vuotta sitten katsomassa Viipurissa Naistenkaivontielle kesällä 1939 valmistunutta isovanhempieni taloa. Silmämääräisesti arvioiden pelkkä tapettien vaihto ei remontiksi riittäisi. Mahtaisinkohan liioin saada talossa nykyisin asustelevat udmurtit takaisin kotiseuduilleen? No en saisi. Terijoen Antinkadulla sijaitsevaa huvilaamme en käynyt edes katsomassa, koska pessimistinä uskon että tuskin sekään kovin häävissä kunnossa on. Sahaa, myllyä tai sirmakkaa meillä ei tietääkseni ollut
Pitäkööt hyvänänsä, minä istun mieluummin täällä Kannelmäen koirankopissa. Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi ilmoitan olevani edelleenkin mielipiteiltäni sysimusta lahtari-fasisti. Kaipuuni vanhaan hyvään suomettuneeseen uutisointiin johtuu siitä, että en välitä enää lähteä uudelle evakkoreissulle. Siksi diplomatia eli koulutettu ja luova valehtelu olisi kovin suotavaa. Ja siksi toisekseen, mitä pahaa siinä Naapurin kaupallisen edustuston asunnonvälitysasiassa oli? Ei sitten yhtikäs mitään. Toiminta edisti mielestäni luontevasti ihmisten välisen ystävyyden ja yhteistoiminnan asiaa. Taipumuksemme kaksinaamaiseen moralismiin on tosi ällöttävää.
Lähde:
Heikki Majavan kolumni
Tanotorvi No 3 / 24.03.2005