Globalistit psykopaatteja ?

Psykopaatit muodostavat useimmiten yhden prosentin väestöstä, mutta vastaavat suurimmasta osaa väkivaltarikoksista ollen 4–8 kertaa keskivertoihmistä herkempiä turvautumaan väkivaltaan saadakseen etua päivittäisessä vuorovaikutuksessaan muiden henkilöiden kanssa. Psykopaatille ominaisia piirteitä ovat omantunnon ja empatian puute, kyky perustella tuhoisa käyttäytymisensä, äärimmäinen tarve tulla kunnioitetuksi ja ihailluksi, itsensä tunteminen erityiseksi ja muita paremmaksi, suuruudenhulluus, luontainen halu hallita toisten elämää, pakonomainen tarve manipuloida, impulsiivinen seksuaalinen halukkuus ja mieltymys ainoastaan ihmisiin, joiden katsovat olevan ”yhtä ylivoimaisia” muihin nähden kuin minä he itseään pitävät.

Psykopatia on synnynnäinen luonnehäiriö. Ympäristöllä voi olla vaikutuksia näiden ominaisuuksien esille tulossa, mutta ellei henkilöllä ole niitä piilevinä jo syntyessään, ei hän tavallisesti omaksu niitä myöhemmässä elämässään. Psykopatiaa ei kyetä parantamaan, eikä psykopaatti edes koe, että hänessä olisi jotakin korjattavaa

Smith kirjoittaa edellä kuvattujen psykopaatin luonteenpiirteiden kuvaavan ”lähes tarkalleen globalistien havaittavissa olevaa käyttäytymistä”. Hän toteaa globalistien eroavan tavanomaisista psykopaateista siinä, että he ovat rakentaneet ”psykopaattien yhteiskunnan”, joka operoi lähes kultin tavoin. Sitä voisi verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jonka jäsenet ovat sulautuneet ympäröivään yhteiskuntaan toimien sen keskellä. Smith esittää globalistien olevan vieläkin saumattomammin yhteiskunnan osana toimivia parasiitteja. He haluavat olla tunnettuja ja ihailtuja, mutta pelkäävät julkisen arvostelun kohteeksi joutumista. Siksi he haluavat tuhota normaalin vapaan ja moraalisen yhteiskunnan muokatakseen siitä sellaisen, jossa he voivat olla ja toimia siten kuin haluavat ilman pelkoa tekojensa arvostelusta tai seurauksista.


Ilmastonmuutos – huolimatta siitä, missä määrin se on ihmisen aiheuttamaa ja miten voimakkaasta ilmiöstä todellisuudessa on kyse – on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden globalisteille vaatia maailmanlaajuisia toimia, ja esimerkiksi päästökaupoilla tehdään rahaa ja rajoitetaan ihmisten elämää. Viime aikoina suoranainen ilmastohysteria on ollut voimissaan. Väitetään tiedemiesten enemmistön allekirjoittavan teoriat hiilidioksidista ilmaston pääasiallisena säätelijänä, vaikka todellisuudessa harva tiedemies voi väittää olevansa varma asiasta.

Tekniikan tohtori, Aalto-yliopiston dosentti Antero Ollila on tarkastellut väitetyn 97 %:n konsensuksen paikkansapitävyyttä ja osoittanut kuinka se on saatu jättämällä valituista 11944 tutkimuksesta pois 7930 tutkimusta, jotka eivät ota kantaa, onko ihminen syypää ilmastonmuutokseen vai ei.41 Todellinen konsensus olisi 32,6 % ja siihenkin sisältyvät myös ne, jotka toteavat ihmisen toiminnalla olevan jotain vaikutusta, mutta eivät usko sen olevan pääsyy. Tähän kategoriaan Ollila mainitsee itsekin kuuluvansa. Hän lisää, että ”vain 41 tutkimusta oli varauksettomasti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kannalla”. Laskentatavasta riippuen konsensukseksi voi siis saada mitä hyvänsä väliltä 0,31 %–97,1 %.

Tällä tavoin poliittiset toimijat ja media muokkaavat tiedemiesten johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia haluamaansa muotoon. Suurimmat tiedelehdet myös kieltäytyvät julkaisemasta skeptisempien tiedemiesten kirjoituksia, koska ”ne eivät kiinnostaisi suurta yleisöä”. Lisäksi skeptisemmin asiaan suhtautuvat leimataan usein ”kieltäjiksi”, vaikka todellisuudessa kukaan ei kiellä, etteikö ilmasto muuttuisi, eikä moni edes sitä, että ihmisellä olisi jokin vaikutus muutokseen. Kun sitten vaikkapa Yle uutisoi skeptisemmästä tutkimuksesta, pyrkii se vähintään rivien välissä esittämään tutkijan motiiviksi huomionhakuisuuden ja assosioimaan ”äärioikeistolaiset salaliittoteoriat” aiheeseen.42

Vaikka globalistit lupaisivat keskitetyn vallan ratkaisevan ongelmat, joita ovat itse olleet aiheuttamassa, ei keskitetty valta missään nimessä ole hyvä asia. Kuten 1800-luvulla elänyt englantilainen historiantutkija, poliitikko ja kirjailija Sir John Dalberg-Acton, kahdeksas on todennut: ”Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.” Lisäksi hänet tunnetaan toisestakin tähän kirjoitukseen soveltuvasta sanonnasta: ”Merkittävät miehet ovat melkein aina pahoja miehiä.”
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika+provosoivaa+-+etten+sanoisi+psypopaattista+?+-+yhdistää+yksilopsykiatriaan+kuuluva+termi+koskemaan+"globalisteja"+-+joskin+kysymyksen+muotoisessa+otsikossa+lähinnä,+vaikka+sitten+kirjoittaja+on+siteeraavinaan+jotan+mattimeikäläistä+(Smith)+myönteisen+vastauksen+tueksi.+AIKA+psykopaattista.Sitten+kirjoittaja+siirtyy+psykopatian+tutkiskeluun+tekniikan+tohtorin+rattailla.+Tuloksena+tilastollista+tanttarallaa+konseksuksista+sun+muista.+Ei+näytä+liittyvän+otsikon+aiheeseen.Psykiatris-kosmopoliittisista+ambitioistaan+-+tai+vain+psykopaattisesta+Smithin+siteraauksien+suurentelusta+-+huolimatta+aloittaja+olisi+voinut+vaivautua+määrittelemään,+millaisten+globalistien+joukkoa+hän+tarkastelee:+sitä+globaalien+kapitalistien+joukkoa++joka+hallitsee+4/5+maailman+varallisuudesta+(minusta+huolestuttavin+psykopatian+muoto);+vai+jotain+wikipikaselostetta+jossa+globalismi+on+muuttovapautta.+Trumpillekin++(siis+tuo+terveen+itsetunnon+omaava+lahjakas+liikemies,+nykyinen+ja+tuleva+USAn+demokratian+ja+vapauden+esitaistelija,+hyvien+ihmisten+liittolainen+ja+talousnero,+todellinen+talousnero,+keskilännen+punaniskojen+oma+Hitler,+oma+HItler)+globalistit+ovat+poliittinen+sylkykuppi.+Hänelle+tuo+punainen+vaate+ovat+kaikenlaiset+valtioidenväliset+sopimuspohjaiset+organisaatiot,+yykoot+ja+sensellaiset,+joiden+leikkaamishalu+(Bolton)+oli+jo+pääsyvaatimus+Trumpin+(lyhytikäisiin+(Bolton))+kabinettipaikkoihin.+Täytyy+(aiheesta+poiketenkin)+myöntää,+että+kyllä+Trumpilla+on+vainua+maailmanpolitiikkaankin:+Globalismin+ruumiillistuma,+(sopimuspohjainen+perustuslaillinen+ylisuvereeni)+maailmanhallitushan,+on+ainoa,+mikä+ihmiskunnan+ja+nykymuotoisen+biosfäärin+voi+pelastaa+esim.+maailmansodalta.+Samalla+se+tosin+veisi+rakastavaisilta+diktaattoreilta+kivat+ohjuslelut.Kyllä+globaaleihin+sfääreihin+siis+ajatuksellisia+paukkuja+mahtuu.+Antaa+paukkua+vain.+Mutta+jätetään+tuo+puoskarointi+psykiatrisilla+termeillä+niissä+yhteyksissä.+Sehän+koskee+vain+1.00+%:ia.+Vai+miten+se+oli.

Äänestä

"Psykopaatille ominaisia piirteitä ovat omantunnon ja empatian puute, kyky perustella tuhoisa käyttäytymisensä, äärimmäinen tarve tulla kunnioitetuksi ja ihailluksi, itsensä tunteminen erityiseksi ja muita paremmaksi, suuruudenhulluus, luontainen halu hallita toisten elämää, pakonomainen tarve manipuloida, impulsiivinen seksuaalinen halukkuus ja mieltymys ainoastaan ihmisiin, joiden katsovat olevan 'yhtä ylivoimaisia' muihin nähden kuin minä he itseään pitävät."

Kuvailit juuri erään puolueen puheenjohtajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Psykopaatit muodostavat useimmiten yhden prosentin väestöstä, mutta vastaavat suurimmasta osaa väkivaltarikoksista ollen 4–8 kertaa keskivertoihmistä herkempiä turvautumaan väkivaltaan saadakseen etua päivittäisessä vuorovaikutuksessaan muiden henkilöiden kanssa. Psykopaatille ominaisia piirteitä ovat omantunnon ja empatian puute, kyky perustella tuhoisa käyttäytymisensä, äärimmäinen tarve tulla kunnioitetuksi ja ihailluksi, itsensä tunteminen erityiseksi ja muita paremmaksi, suuruudenhulluus, luontainen halu hallita toisten elämää, pakonomainen tarve manipuloida, impulsiivinen seksuaalinen halukkuus ja mieltymys ainoastaan ihmisiin, joiden katsovat olevan ”yhtä ylivoimaisia” muihin nähden kuin minä he itseään pitävät.

Psykopatia on synnynnäinen luonnehäiriö. Ympäristöllä voi olla vaikutuksia näiden ominaisuuksien esille tulossa, mutta ellei henkilöllä ole niitä piilevinä jo syntyessään, ei hän tavallisesti omaksu niitä myöhemmässä elämässään. Psykopatiaa ei kyetä parantamaan, eikä psykopaatti edes koe, että hänessä olisi jotakin korjattavaa

Smith kirjoittaa edellä kuvattujen psykopaatin luonteenpiirteiden kuvaavan ”lähes tarkalleen globalistien havaittavissa olevaa käyttäytymistä”. Hän toteaa globalistien eroavan tavanomaisista psykopaateista siinä, että he ovat rakentaneet ”psykopaattien yhteiskunnan”, joka operoi lähes kultin tavoin. Sitä voisi verrata järjestäytyneeseen rikollisuuteen, jonka jäsenet ovat sulautuneet ympäröivään yhteiskuntaan toimien sen keskellä. Smith esittää globalistien olevan vieläkin saumattomammin yhteiskunnan osana toimivia parasiitteja. He haluavat olla tunnettuja ja ihailtuja, mutta pelkäävät julkisen arvostelun kohteeksi joutumista. Siksi he haluavat tuhota normaalin vapaan ja moraalisen yhteiskunnan muokatakseen siitä sellaisen, jossa he voivat olla ja toimia siten kuin haluavat ilman pelkoa tekojensa arvostelusta tai seurauksista.


Ilmastonmuutos – huolimatta siitä, missä määrin se on ihmisen aiheuttamaa ja miten voimakkaasta ilmiöstä todellisuudessa on kyse – on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden globalisteille vaatia maailmanlaajuisia toimia, ja esimerkiksi päästökaupoilla tehdään rahaa ja rajoitetaan ihmisten elämää. Viime aikoina suoranainen ilmastohysteria on ollut voimissaan. Väitetään tiedemiesten enemmistön allekirjoittavan teoriat hiilidioksidista ilmaston pääasiallisena säätelijänä, vaikka todellisuudessa harva tiedemies voi väittää olevansa varma asiasta.

Tekniikan tohtori, Aalto-yliopiston dosentti Antero Ollila on tarkastellut väitetyn 97 %:n konsensuksen paikkansapitävyyttä ja osoittanut kuinka se on saatu jättämällä valituista 11944 tutkimuksesta pois 7930 tutkimusta, jotka eivät ota kantaa, onko ihminen syypää ilmastonmuutokseen vai ei.41 Todellinen konsensus olisi 32,6 % ja siihenkin sisältyvät myös ne, jotka toteavat ihmisen toiminnalla olevan jotain vaikutusta, mutta eivät usko sen olevan pääsyy. Tähän kategoriaan Ollila mainitsee itsekin kuuluvansa. Hän lisää, että ”vain 41 tutkimusta oli varauksettomasti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kannalla”. Laskentatavasta riippuen konsensukseksi voi siis saada mitä hyvänsä väliltä 0,31 %–97,1 %.

Tällä tavoin poliittiset toimijat ja media muokkaavat tiedemiesten johtopäätöksiä ja tutkimustuloksia haluamaansa muotoon. Suurimmat tiedelehdet myös kieltäytyvät julkaisemasta skeptisempien tiedemiesten kirjoituksia, koska ”ne eivät kiinnostaisi suurta yleisöä”. Lisäksi skeptisemmin asiaan suhtautuvat leimataan usein ”kieltäjiksi”, vaikka todellisuudessa kukaan ei kiellä, etteikö ilmasto muuttuisi, eikä moni edes sitä, että ihmisellä olisi jokin vaikutus muutokseen. Kun sitten vaikkapa Yle uutisoi skeptisemmästä tutkimuksesta, pyrkii se vähintään rivien välissä esittämään tutkijan motiiviksi huomionhakuisuuden ja assosioimaan ”äärioikeistolaiset salaliittoteoriat” aiheeseen.42

Vaikka globalistit lupaisivat keskitetyn vallan ratkaisevan ongelmat, joita ovat itse olleet aiheuttamassa, ei keskitetty valta missään nimessä ole hyvä asia. Kuten 1800-luvulla elänyt englantilainen historiantutkija, poliitikko ja kirjailija Sir John Dalberg-Acton, kahdeksas on todennut: ”Valta korruptoi ja absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti.” Lisäksi hänet tunnetaan toisestakin tähän kirjoitukseen soveltuvasta sanonnasta: ”Merkittävät miehet ovat melkein aina pahoja miehiä.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu