Kuten on juuri nähty, "Luxus"-risteilijästä voi tulla Vankila. Jo useampi kuin yksi jättiristeilijä on asetettu karanteeniin mikä tarkoittaa, että sen matkustajat sullotaan omiin hytteihinsä viikoiksi parhaimmillaan.
Risteily-konseptin paha miina on siinä, että laivaan tuppautuu kaikenkarvaista väkeä ympäri maapalloa. Riittää kun muutama kantaa virusta ja lopusta pitää uivan hotellin kapeat ja ruuhkaiset käytävät sumppuuntunut ruokailu huolen. Epidemia leviää nopeasti toistuvien - viikon- kolmekin - tiivistunnelmaisten kokoontumisten yhteydessä, etenkin ruokailuissa mutta kaikenkaikkiaan laivaan rakennetussa markkinahumussa, jossa asiakkaat on koko ajan samoja. Kaiken kukkuraksi, uusia viruksia käydään poimimassa useissa maihinnousukohteissa, joissa - samalla kun väkeä osin poistuu - uusia tulee tilalle.
Nämä uivat hotellit ovat osoittautuneet ansoiksi. Ne kestävät kyllä myrskyjä mutta eivät silmin näkymätöntä pientä virusta.
Ja pitää vielä muistaa, nämä ovat pahimpia ilmastonmuutoksen aiheuttajia, kun lasketaan nuppia kohti samoin kuin merien saastuttajia, nekun laskevat paskat mereen surutta.
Jättäkää väliin koko paska, säästätte tuhansia ja kenties henkenne.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotain hyötyä tästä vesi kammosta. :D
Periaatteessa sama koskee niin tallinnan kuin ruotsinlaivojakin. Mekanismi on sama mutta vaikutusaika tieytysti lyhyempi. Aika paljon joukossa nykyään myös aasialaisia:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16249109/15-suomalaisista-pelkaa-koronavirusta
Entisenä pitkäaikaisena Wärtsilän taustahenkilönä tuon esille, että valtameriristeilijät ovat tehty siten että jätevesiä eikä septitankkeja suinkaan tyhjennetä meriin, vaan satamissa asianmukaisin jätteenhävitysmenetelmin.
Risteilylaivoja rakennettaessa jätehuolto ja ympäristöstä huolehtiminen asianmukaisella tavalla on suunnittelu ja rakennusvaiheessa tärkeä markkinointipoliittinen asia, joka saattaa jopa vaikuttaa laivan ostajan ostopäätökseen.
Itämerellä on kyllä YRITETTY saada jotain rotia asiaan mutta lopputuloksesta ei ole mitään tietoa, saatikka että muilla merillä ...
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4606497/Kansainvaliset risteilijat voivat yha paastaa jatevesia Itamereen parannusta tilanteeseen luvassa kahden vuoden kuluttua
Jokainen kuluttaja voi nyt hyvillä mielin tehdä hyvän päätöksen, ei enää risteilyaluksia lainkaan.
Eikö se korona-rokotus olekaan vielä valmis? Äkkiä piikit esiin ja lääkettä suoneen!
Ainakin jos niissä on wärtsilän vessanpytyt.
Espanjantauti puhkesi vastaavissa olosuhteissa, kun oli paljon huonon hygienian ihmisiä samassa tilassa.
Kuka nuo laivat asetti karanteeniin julisti käytännössä matkustajille kuolemantuomion, ja samalla kiihdytti viruksen leviämistä. Taudin puhjetessa ihmisten pitäisi hajaantua tahoilleen ympäri korpia. Pandemia ei pääse silloin syntymään.
Keskittäminen on aina pahasta. Joka ainoassa asiassa.