Poikkeuksellisen hyvä asia suomalaisten kannalta!
Vihreät vajosi nyt Hs gallupissa
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muutamia nuoria huumekuolemia ollut viime päivinä otsikoissa - mm. maininnalla "narkkari voi olla kaunis tyttö".
Tähän kontekstiin sijoitettuna innokas huume-edistyspuolue Vihreät, sanonpa ei kiitos. Hyvä, että kannatus laskee.
Toinen uutinen oli Alpeilla vihreistä työmatkalla lomailevista. Haukkuivat uutisen bonganneen kateelliseksi ja kehuivat, kuinka hyvä on yhdistää työmatkaan. Mahtaako Vihreä kansanedustaja maksaa työmatkastaan puolet, kun lomailee tuolla tavalla? Julkisella puolella yleisesti matkustusohje on hyvin tiukka - ja loman yhdistäminen ei ole mahdollista tai johtaa vähintään lentokulujen puolitukseen.
Onko Vihreä malli työmatkoista tulossa julkishallintoon laajemmin, ja onko sillä veronmaksajille kustannusvaikutuksia? Maksetaanko kansanedustajille ulkomaan päivärahoja myös laskettelupäiviltä?
Vai meneekö tämä kategoriaan "pyöräilkää te vain hiilinielunne kyllyydestä, koska me Vihreissä ajamme taksilla".
Miten tuo ohisalo puhuu lapsista, eli käyttää LAPSIkorttia joka asiassa. Kyse on UM:n virkamiehiä kohtaan osoitetuista toimista, EI lapsista. Onko se noin tyhmä ja pitääkö se suomalaisia niin tyhminä että heille voi puhua mitä tahansa, vai onko se noin kiero?
Kumpikin vihreä hallituksesta ulos, nyt on Keskustalla taas ohjat käsissään.
Erkki Hyytiälä
Hyvä Katri ja ryhmä! Pidä tolokun suomalaisten puolta. Ohisalo hyppii aidan yli esittämällä 100 nuorta uutta pakolaista yli hallitusohjelman. Jos otatte,se on pois siitä kiintiöstä(850?). Nyt rahat maamme rakentajien vanhustyöhön ja lastensuojeluun, tiestöön,vammaisille,koulutukseen ym. ym. Älä hyväksy sanojen Äiti ja Isä romukoppaan heittoa perhevapaauudistuksessa. Eihän pikkuruinen vähemmistö sanele valtaenemmistölle. Myös Vihreiden huumemyönteisyys pöyristyttää valtavasti. Rotiteoilla ajassa kannatus nousee,ei niinkään toivolla.
suomenmaa lehdestä yleisökirjoitus
No jopas jotakin, niin vajosi Persujenkin kannatus! Ja se jos mikä on hyvä Suomelle!
Sitäpaitsi, persujen -0,4 on äänimäärissä isompi pudotus kuin vihreiden -0,5 johtuen isommasta joukosta.
Gallupit tosin joutais heittää roskakoriin.
Menee virhemarginaaliin. Mutta millä tavalla Persujen kannatuksen lasku on hyvä Suomelle? Koska rasismi, koska natsismi koska [fanfaari!] P-E-R-S-U-T??? Ne kliseet on kuultu jo kyllästymiseen asti. Oisko sulla jotain muuta perustetta vihamieliselle purkauksellesi?
Persujen Haavistosta puhuman paskan takia.
Paskan? Lykkäät pötyä. Persut on kertoneet Haavistosta faktoja. Mutta tietenkin joudut viran puolesta julistamaan pyhää persuvastaista vihaa. Mihin se muuttuisi...
"Äänestäjien virta perussuomalaisiin on edelleen suurempi kuin sieltä pois."
- Kantar TNS
Media on viherpunikkien hallussa ja arvata saattaa miten siellä näitä kannatuksia lasketaan ja ketä valitaan antamaan lausunto. Persuja yritetään mollata ja vihapuhetta riittää joka suunnalta, mutta tilanne tulee muuttumaan ja punikeille tulee vaikeuksia päästä enää mukaan mihinkään hallitukseen. Yle on mestari suoltamaan propagandaansa, mutta sielläkin suunta muuttuu, kun saamme hallituksen joka ei siedä valemedian propagantaista paskanlevittämistä.
Ylen älytön Trump viha on yököttävää, että miten meillä voikin olla näin sivistymättömiä toimittajia ettei edes kunnioiteta USA:n presidenttiä.