Eräs varaton henkilö sai häädön asunnostaan jokunen vuosi sitten. Hän kuului tämän paikkakunnan seurakuntaan. Asunnottomana pääsi kaverinsa nurkkiin helsinkiin. Ennen olisi sanottu irtolainen. Ei osoitetta yms. Otti sitten ja kuoli. Hautaako sosiaalitoimi tai joku muu hänet helsinkiin vaiko tuodaanko takaisin kotiseurakunnan hautausmaahan? Ei perillisiä eikä omaisia hoitamassa häntä hautaan.
Minne henkilö haudataan?
Anonyymi
13191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tälle palstalle ei kirjoita kuin kourallinen kylähulluja. Joten mitään oikeita asioita täältä on turha kysellä.
Hyvä, että ainakin joku kertoo rehellisesti täällä itsestään.
Hän (nimittelijä) käyttää tiedostamattaan psykologista projektiota eli tosiaankin kertoo itsestään.
Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset (sanonta)
Luultavasti hänet haudataan sinne, minkä paikkakunnan seurakuntaan on kuulunut.
Sosiaalitoimi maksaa siunauksen, hautauksen ja tuhkauksen.
Tuhka laitetaan, yhteiseen muistolehtoon.
Yhteiskunta hoitaa loput .
Laittomana maahan tulijana ruumis upotetaan mereen.
Jätteenkäsittely laitokset hävittävät ruumiit veloituksetta polttamalla.
Muutamia vuosikymmeniä takaisin, jos ei kuulut kirkkoon, haudattiin jonnekin sivuosioon hautuumaalle.
Nyt ei taida enään olla sellaista jakoa?
Meinaatko että on ollut syntymästään asti tuntematon. Kukaan sukulainen ei edes ole kuullutkaan koskaan mitään sellaisesta henkilöstä. ?
Poltetaan ja mitä väliä askista tuhkaa.
Varattomuus on varmasti kunnia-asia aikanaan. Kuolleet pitäisi haudata.
Kaupunki tai kunta maksaa hautajaiset, pitää vaan hakea rahaa sieltä. enempää en osaa neuvoa.
Ennen vanhaan kaupungeilla oli sosiaalitoimisto mistä sai hakea elämiseen rahaa, en tiedä mistä sitä tänä päivänä saa, mut saa.